Kehon kanssa työskentelyä ja Porkkalanniemi

Kehoni on kuluvana kuukautena ollut välillä kaverini, välillä se on siirtynyt kiusaajien joukkoon. Pitkät etäluentosessiot ovat jälleen kerran osoittaneet, kuinka väärässä paikassa olisin ollut päätetyössä. Kun ei suju, ei kertakaikkiaan suju.

Joogaliikkeisiin tuli puolentoista viikon tauko, kun sairastimme flunssaa. Eilen pystyin taas tekemään niitä sekä myös Youtubesta 15 minuutin käsiin painottuvan jumpan. Liittyi se käsiin tai ei, nyt on sitten rintalihakset kipeänä. 

Flunssa-aikaa lukuun ottamatta olen pysynyt aika hyvin askeltavoitteessani - 9000 askelta napsahtaa suurimpana osana viikon päivistä. Lähden yleensä kävelylle (ja puutarhapalstalle) suoraan, kun olen saattanut Naakan koulun pihalle.

Olen vuosien varrella yrittänyt hyväksyä, että kipujen ja epämääräisten ongelmatilojen kanssa eläminen on minun elämääni. Lähtötilanteesta olen jo niin pitkällä, etten voi (ainakaan koko ajan) valittaa. Olen kuitenkin saanut niin monen asian onnistumaan.

Jos mietin 11 vuoden takaista itseäni, olin aika zombie. Siksi sydämeni hyppää aina paikoiltaan, kun kuulen uusista retkahdusvammoista. Pystyn niskani kanssa toimimaan varsin hyvin, ja jos nyt työuran vaihdosta ei ota mukaan, selviän aika pienillä erikoisjärjestelyillä. 

On myös asioita, jotka ovat aika tiukkoja. Pidempiä paikallaan seisomisia en pysty toteuttamaan, varsinkin jos täytyy katsoa johonkin kiinteään kohteeseen - huimaus ja kivut alkavat melkein heti. Pitkiä istumisiakaan ei saa tulla. On myös itsestään selvää, että jokaiseen kuukauteen ja viikkoon mahtuu kipupäiviä.

Lopulta on kuitenkin uskoakseni suuri etu, etten pysty laiminlyömään kehoani pitkään. Minun on huomioitava lepo ja liikkuvuus sekä armollisuus itseäni kohtaan pahempina kipupäivinä. Ehkäpä minulla on kehoni rajoitteiden vuoksi myös parempi mahdollisuus pysyä kunnossa kuin monella muulla. 

Epätasaisessa maastossa käveleminen sopii minulle edelleen todella hyvin. Sitä pääsimme toteuttamaan ennen flunssaani, kun vierailimme Porkkalanniemessä. Kävin siellä ennen lasten syntymää, ja tuolloin pakkasta oli 18 astetta. Nyt oli loppukesä ja kävelykykyiset lapset.

Porkkalanniemi on mukava retkipaikka. 1,5 kilometrin kävelyllä pääsee niemelle saakka, ja meriluonto on mielenkiintoinen. Pidempiäkin kävelyreittejä löytyy - niitä voimme kokeilla, kun lapset ovat vähän isompia. 

Joimme perillä pillimehut ja söimme lihapasteijat. Lapset bongasivat matkan varrelta ruokapaikan, johon olisivat halunneet jätskille. Me emme kuitenkaan jääneet, koska pihapöydät olivat aivan täynnä. Porkkalaan on kotoamme 45 minuutin ajomatka, joten saimme ruokaaa suhteellisen ajoissa.