Puutarhapalstan syksy

Torstaisen myrskyn jälkeen menin palstalle tsekkaamaan tilanteen. Muu näytti olevan ennallaan, mutta jokainen maissi oli kaatunut. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, ja nyt myös selvisi helpolla tarkka päivä, jona korjaan loput tähkät talteen ;) 

Narskuttelimme tähkät sellaisinaan - tuoreen maissin maku on todella hyvä ja raikas. Keltaisiksi ehtineet jyvät maistuivat eniten "oikealta" maissilta, loputkin maistuivat hyviltä. Maissinkasvatus oli valtavan mukava kokeilu - ensi kesänä uudestaan!

Nyt palstalla ei ole enää juurikaan töitä. Mieli seikkailee jo hieman ensi kesän suunnitelmissa - tosin ex tempore -toive olisi peura-aita. Peurat ovat nimittäin tehneet palstallani hieman tuhoa tänä vuonna. Katsotaan, onnistuuko aitaaminen ensi vuonna.

Kuten olin jo aiemmin sanonut, palstakesä oli varsin vaativa. Runsaat sateet eivät oikein tehneet hyvää rinteessä sijaitsevalle palstalleni. Ensi kesänä jatkan taas korotushommia. Esimerkiksi pionit täytyy näemmä siirtää kokonaan ylemmäs palstalla ensi kesänä.

Onnistuin tänä kesänä kasvattamaan perennojen määrää yhdestä (pioni) viiteen: tarhapäivänlilja, atsalea, salkoruusu ja maksaruoho. Sinänsä perennapenkkien aloitus on tylsähköä - vain maksaruoho kukki tänä kesänä, muut sitten joskus myöhemmin.

Vähän samanlaiset tunnelmat syntyivät viinimarjapensaiden kanssa: nyt minulla on erittäin pieni valkoinen- ja musta viinimarja - marjoja tulee sitten ehkä vuosien kuluttua. Ensi kesänä istutan vielä vihreän pensaan, sitten saa riittää.

Luultavasti istutan vielä nyt syksyllä hieman sipulikukkia keväälle - tänä keväänä varsinkin tulppaanit tulivat kivasti esille, itse asiassa melkein kaikki, mitä istutin. Myös pöytä ja tuolit täytyy viedä talveksi sisätiloihin.

Vaikka kesä oli hankala, olen täysin varma, että haluan palstailla taas ensi kesänä. On jännää, miten kaikki tuntuu nollautuvan aina uudesta keväästä lähtien. Myös se helpottaa, että joka kesä saan asioita aina hieman eteenpäin.

Suosittelenko puutarhapalstan hankkimista muille? Oi, kyllä suosittelen. Se on varsin koukuttava ja mukaansavievä harrastus, ja bonuksena saa kaikenlaista mukavaa syötävää kesäpöytään. Moni viettää aikaa palstalla muutenkin, minulla palstahetket ovat kyllä olleet varsin työteliäitä...ja siltikin rikkaruohoja piisaa.










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys