Millainen minusta tuli?

Tälläkin viikolla olen pohtinut monenlaisia asioita. Kuten, onko elämäni muodostunut sellaiseksi kuin olen kaavaillut. Itse asiassa, kirjoitin erääseen kirjevihkoon (minun ja kahden ystäväni) viidesluokkalaisena, että minulla on aikuisena  mies, maatila, 5 lasta ja liuta eläimiä ja olen eläinlääkäri - no ei ihan, mutta ehkäpä joiltakin osin.

No, perheessäni on nykyisellään kaksi aikuista. Lapsia ei todellakaan ole viittä. Kahta suurempaa lukumäärää on toivottu (ei ihan viittä), mutta kaikkia ei ole joko saatu ollenkaan tai elävänä tänne maailmaan asti. Onneksi olen niin tyytyväinen heihin, jotka minulla nyt on <3 

Liuta eläimiä ei varmaankaan tarkoittanut viidesluokkalaisen minäni ajatuksissa noin neljääkymmentä eläintä, kaloja, rapuja ja sauvasirkkoja. Olin tuohon aikaan koirafani (joo, olen edelleenkin) ja kaikki mahdolliset jyrsijät upposivat, akvaariojutut toki myös.

Eläinlääkäri? Hmm...totesin taannoin luonnontieteitä (siis laskemista vaativia) tankatessani, että jokin muu ala voisi ehkä sujua hieman helpommin. Jos ajattelen hommaa ihan fiilispohjalta, olisi hauskaa olla eläinlääkäri. Luulen kuitenkin, että minun varaani ei kannata sillä saralla laskea.

Maatila? No, minulla on puutarhapalsta, lasten mummolat sijaitsevat maaseudulla ja mökkeilemme joka kesä. Lähipiiriini on myös hiljattain ilmaantunut eräänlainen maatila, ehkä sukulaisuussuhteetkin lasketaan :) Olisi siis suuri yllätys, mikäli päätyisin asumaan maatilalle. Toisaalta, elämä on yllätyksiä täynnä.

Ihan kaikki 11-vuotiaan ajatukseni tulevaisuudesta eivät ole toteutuneet, mutta jos suuntaa antava visio lasketaan, elän eräällä tapaa unelmassani. Toki unelmat ovat vaihtuneet moneen kertaan 30 vuoden aikana, mutta tietyllä tavalla koen yhä olevani samanlainen kuin 11-vuotiaana.

Mitä kaavailen tulevaisuudelleni? Jos jotakin olen aikuisuudessani oppinut, niin sen, että näköjään minulle tapahtuu erinäisiä "rysäyksiä" säännöllisin väliajoin. Tarkoitan sillä, että isot asiat elämässäni muuttuvat säännöllisin väliajoin hyvinkin radikaalisti.

En voi väittää, etten olisi traumatisoitunut, kun perusasiat ovat menneet niin monta kertaa uusiksi. Toisaalta, olen pohtinut, olisinko juuri sellainen kuin olen, jos olisin viettänyt tasaisempaa elämää. En ehkä olisi oppinut juuri tällaiseksi.

Tulevaisuus? Se muodostuu sellaiseksi kuin muodostuu. Tuntuu, että juuri nyt en ole liian nuori enkä liian vanha. Ammatillinen osaamiseni muodostuu varmaankin tietynlaiseksi, kun vien asiaa sitkeästi eteenpäin.

Terveydellinen tilanteeni, jonka kanssa olen sinnitellyt jo pidempään,  ei tuki- ja liikuntaelimistöni suhteen lupaa genetiikan kannalta ihan hyvää, mutta toivon, että nivelrikot jne. pysyisivät poissa edes sen aikaa, että kerkeän elää hyviä vuosia valitsemallani uralla.

Jälkikasvu kasvaa ja vahvistuu tahtiinsa, luulen, että olemme hyvällä tiellä sen suhteen. Lasten vauva-aikana ja ekoina vuosina tuntui usein kaoottiselta, nyt tuntuu taas siltä, että olen enemmän sinut äidinroolini kanssa ja elämä lasten kanssa on mukavaa.

Lemmikkieläinkanta vahvistuu toiveissani, kunhan saamme lapset vielä vähän suuremmiksi. Kaavailen ihan tosissani meille koiraa tulevina vuosina, vaikka en ole ollenkaan varma, minkälainen rotu meille sopisi. Luulen, että pääsemme tässä asiassa eteenpäin :)