Koronapäivitys, jumppa ja talvi

Tällä viikolla meillä on ollut edelleen koronatilanne hyvin lähellä. Touhin päiväkodin naapuriryhmässä on useita tartuntoja, myös lapsilla. Brittimuunnoksen myötä näyttää kumoutuneen tuo, ettei korona iske helposti lapsiin.

Minulla on ollut nyt vähän vähemmän töitä, mikä tuntuu itse asiassa juuri tällä viikolla ihan hyvältä jutulta - saanpahan taas keploteltua monta päivää vähän enemmän eristyksissä. Kotona kaikki tuntuu rullaavan suhteellisen hyvin.

Eilen selvisi kymppiuutisista, että  HUSin alueella vain alle puolet terveydenhuollon henkilökunnasta on rokotettu. Tämä oli ainakin itselleni shokeeraava yllätys - luulin, että henkilökunta on jo rokotettu ja nyt rokotetaan ikäihmisiä.

Säät ovat toden totta vaihdelleet. Toissapäivänä meille satoi äkkiseltään useampi kymmenen senttiä lunta. Eilen lämpötila laski pariinkymmeneen pakkasasteeseen. Nyt meillä on tästä kaikesta puolet, eli toisin sanoen pakkasta on kymmenisen astetta ja lunta sataa, mutta ei kovaa.

Olen taas innostunut jumppaamaan vähän enemmän. Samoin kävelyaskelia on tullut useana päivänä se 10 000 (toissapäivänä jopa siinä lumimyrskyssä). Kotona olen jumpannut enimmäkseen käsiä kahvakuulalla tai ihan kehonvastuksella.

Jumppaaminen näyttää tekevän kehon lisäksi hyvää myös mielelle - olen normaalisti niin p*rkeleen henkinen, että ajattelun saralla keittää yli harva se päivä. Aivotkin kuulemma tykkäävät varsinkin pienistä koordinaatioharjoituksista.

Lapsillakin on ollut tällä viikolla paljon ulkoilua, sekä koulussa että päiväkodissa. Naakalla on koulussa jonkinlainen spesiaaliviikko - he tekevät joka päivä jotakin tavallisesta poikkeavaa. Eilen oli eväsretki metsään (hokasin eväiden laiton & retken neljä minuuttia ennen kuin Naakan piti lähteä kouluun). 

Viime päivinä olen pohtinut sitku-elämän käsitettä. Mielestäni viimeisen kymmenen vuoden aikana on puhuttu paljon, siis mediassa, että haaveita jne. täytyy toteuttaa...että sitten kun -elämä ei ole hyvä juttu. 

Tässä on mielestäni kaksi puolta. Toisaalta olen samaa mieltä - elämä on oikeastaan valtavan lyhyt, ja on harmi, jos tietyt asiat vanhana kaduttavat. Toisaalta sitten...olen omassa elämässäni todennut haaveilemisen aivan erityiseksi voimavaraksi. Se on usein hauskempaa kuin asioiden toteutus.

Tavallaan korona-ajan hyvä ja huono puoli samanaikaisesti näyttäisi olevan, että todella monia asioita toteutettaessa tulee vastaan niin paljon käytännön esteitä, että valtaosa ihmisistä elää aikamoista sitku-elämää, tahtoipa sitä tai ei :D 

Haluan ainakin ajatella, että arvostan korona-ajan jälkeen tietynlaista vapautta.Todennäköisesti "sopeudun" kuitenkin melko nopeasti taas uuteen normaaliin. Sitten lopulta, kollektiivisesti taidamme olla samassa veneessä enemmän kuin vuosiin - ehkäpä silläkin on hyvät, toivottavasti kauaskantoiset vaikutukset.

PS. lastemme "päiväsijoituspaikkojen" tilanne elää koko ajan. Toivomme kuitenkin voivamme välttää koronan edelleenkin.

PPS. olen iloinen pienestä kuntoilukipinästä - keväisiin säihin se ei ainakaan tämän viikon perusteella voi liittyä :D 

PPPS. Olemme pitkästä aikaa alkaneet pelailla lasten kanssa hieman lautapelejä - ehkäpä kirjoitan siitä vähän myöhemmin.