Unen tärkeydestä

Minulla oli eilen illalla hieman ongelmia nukkumaanmenon kanssa. Puhuin illalla puhelimessa vähän liian pitkään ja minulla oli vaikeuksia mennä nukkumaan. Sitten piti ottaa särkylääke, kun vasen olkapääni alkoi kenkkuilla (leposärky).

"Heräsin" noin kuukausi sitten tosiasiaan, että unieni laatu on ollut koko talven ajan todella huono. Siihen on syynä lähinnä stressi (opiskelu- ja työtilanne, epävarmuustekijät) sekä se, että meillä tapahtuu lasten toimesta kaikenlaista hereillä pitävää yöaikaan.

Lapsiin en voi kamalasti vaikuttaa, mutta oman ilta-ja yörutiinini päätin laittaa remonttiin. Minulla on sinänsä hyvät iltarutiinit. Ajattelin kuitenkin tehostaa niitä. 

Nyt kun minulla ei ole pitkää työmatkaa, menen yleensä nukkumaan 22.30 ja kello soi 6.30. Nukkumaanmenoaikaa voisi siinä mielessä nipistää, että unista tulisi vähän pidemmät. Toisaalta luen kirjaa 30-45 minuuttia joka ilta, mikä väsyttää ihan mukavasti.

Meillä on valitettavasti öisin vähintäänkin trafiikkia - lapset tulevat pikkutunneilla viereen nukkumaan, painajaisia nähdääm ja tulee jano tai pissahätä. Sängyssä on ahdasta, koska lapset eivät ole enää ihan pieniä.

Olen aiemmin maininnut, että olen perhepeti-ihminen vain pakosta. Minulla on niskani & yläkroppani takia usein särkyjä, ja asentoa pitää vaihtaa usein. Se ei oikein suju, koska sängyssä ei ole tilaa. Toivoisin, että lapset harjaantuisivat nukkumaan omassa sängyssään koko yön.

On sanomattakin selvää, ettei esim. ruutua kannata tuijottaa illalla liian myöhään. Siksipä ruutu sulkeutuu viimeistään, kun aloitan kirjan lukemisen. Tässä on ajoittain lipsumista, mutta pyrin ruuduttomuuteen iltarutiinien aikana.

Nukkumiseeni vaikuttaa siis tekijöitä, joille en voi tehdä mitään ja sitten tekijöitä, joille voin jotakin. Arvostan kuitenkin säännöllisiä yöunia niin paljon, että esim. töitä yöllä tekevää ihmistä minusta ei saa. 

Kesä on hieman hankalaa aikaa huonouniselle, kun on valoisaa ja välillä on myös liian kuuma. Onneksi nämä lämpimät kelit eivät ole vielä kuumentaneet asuntoa huomattavalla tavalla. 

PS. En käytä toistaiseksi ollenkaan alkoholia, sillä yksikin annos huonontaa unieni laatua...tai jos sen nauttisi esim. kolmelta iltapäivällä, niin sitten ei vaikuttaisi iltakymmeneltä - en kuitenkaan ehkä lisää konjakkitilkkaa iltapäiväkahviin, joten antaa olla :D 

PPS. Otin vastaan joogahaasteen, josta kirjoittanen myöhemmin. Ehkäpä päivittäinen joogakin parantaa uneni laatua.

PPPS. Puutarhatyöt ovat siinä ja siinä unenlaadun kanssa - osa töistä, esim. pirullisesti leviävän pensaan harventaminen on hieman stressaavaa. Tänään sitä on kuitenkin luvassa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe