Vihdoin kotona!

Autolautta saapui Turkuun tänään oikein aikaisin Suomen aikaa. Tämä tarkoitti, että meillä oli herätys noin viideltä Ruotsin aikaa. Koska asuntoauto piti palauttaa ajoissa, oli pakko saapua Turun suunnasta. Näin toimien kaikki sujui hyvin.

On mukavaa olla kotona. Kerrostalokolmio tuntuu jälleen maalaiskartanolta, tilaa tuntuu olevan todella paljon joka puolella. Matkatavarat tosin täyttivät tilaa oikei tehokkaasti. Aika suuri osa on päivän aikana saatu purettua.

Lapset katosivat heti kättelyssä kavereilleen. Heidän iässään kaverit ovat valtavan tärkeitä, ja kaksi viikkoa on ikuisuus. Esikoisen kaveri tuli meille ja kuopus puolestaan vietti melkein koko päivän naapurissa. 

Matkareitti kulki Helsingistä Tukholmaan, sieltä Malmöön. Sitten siltojen kautta Tanskan läpi Jyllantiin. Sieltä ajoimme Saksan Hannoveriin. Hannoverista jatkoimme Villingeniin etelään, sieltä Sveitsiin ja Sveitsistä Ranskaan. Ranskasta ajoimme Benelux-maiden kautta takaisin Saksaan ja sieltä lautalla Sassnitzista Ystadiin. Sieltä ajoimme takaisin Tukholmaan ja lautalla Turkuun.

En tällä hetkellä itsekään ihan hahmota, millainen kierros tuli kierrettyä. Sinänsä kerrallaan ajoa tuli maksimissaan pari tuntia, lasten kanssa on pysähdyttävä usein ja muutenkin. En ehkä kuitenkaan olisi jaksanut olla enää kolmatta viikkoa liikenteessä.

Matka meni todella hyvin. Kaikki pysyivät terveinä. mitä nyt joskus särki päätä ja itselläni erityisesti olkapäitä alkumatkasta. Nytkin olen aika jumissa, mutta keskityn ensin univajeen korjaamiseen - katsotaan sitten kehonhuoltoa.

Matkalla tuli todellakin pohdittua muita asioita kuin arjessa - tosin ne muutkin asiat keskittyivät aikalailla arkisiin asioihin: asuntoauton eri säiliöiden täydentämiseen ja tyhjentämiseen :D Ihmeen kaupalla löysimme aina lopulta pisteet, joissa toimittaa kyseiset asiat.

Mitään uusia isoja haasteita ei tullut (siis verrattuna edellisiin matkoihin). Osuimme kyllä keskelle Keski-Euroopan lämpöaaltoa, mutta vain kahdeksi vuorokaudeksi 37 - 39 asteen lämpötiloihin. Vain yksi yö oli kuumuuden takia erityisen hankala.

Koska isoihin kaupunkeihin ei ole autolla asiaa, kuljimme pääasiassa landella, mikä oli meille oikein ok. Muutamissa kaupungeissa kuitenkin kävimme, kuten Greifswaldissa, Luxemburissa ja Ranskan Metzissä. Vain Greifswald oli etukäteen suunniteltu.

Kirjoittelen matkasta lisää, kunhan saan vähän asetuttua. Mukavaa kirjoitella taas blogiin!



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe