Käynti eläinkaupasssa - Suzanne!
Käväisin pitkästä aikaa eläinkaupassa. Pääkaupunkiseudulla ei ole monta eläinkauppaa jäljellä. On ymmärrettävää ja monin tavoin fiksua, että esimerkiksi pienlemmikkien kuten jyrsijöiden ja kanien hankinta on yleisempää suoraan kasvattajilta.
Akvaarioiden suhteen se on vähän hankalampaa. Akvaariokalojen kasvattaminen on hyvin pienimuotoista toimintaa. Useimmiten myynnissä olevat akvaariokalat tulevat kalatukuista Itä-Aasiasta tai ne pyydystetään luonnosta.
Koska meillä on nyt parvi kongontetroja (tajusin, että ovat juuri ja juuri sopivassa tankissa), pohdin, voisiko akvaarion suuntaa muuttaa enemmän Afrikka-altaaksi. Nopea tutustuminen asiaan sai minut lykkäämään ajatusta - kalalajit eivät ole ihan helposti saatavilla.
Juuri tämä altaan muokkaus tietynlaiseksi elinympäristöksi on ollut minusta kiehtovinta harrastuksessa. Toki se ehkä vaatisi useamman kuin yhden altaan. Tämä on taas sen verran tilaavievää, että toistaiseksi altaita on yksi.
Päädyin siis jälleen seka-altaaseen. Meille tuli viiden pandamonnisen lisäys huvenneeseen parveen. "Pandat" ovat liittyneet yksiin toistensa kanssa ja näyttävät virkeiltä. Monniset ovat mielestäni valtavan söpöjä.
Sitten "erikoisuuteen". Olin ollut aikeissa hankkia meille partamonnin, koska noin 10-vuotias partamonnimme siirtyi taannoin ajasta ikuisuuteen. Partamonneja on erilaisia, myös huntueväinen, vaalea partamonni.
Se olikin niin sievä, että päädyin hyvinkin nopeasti hankintaan. Nyt meillä asuu huntueväinen partamonnityttö nimeltä Suzanne - presidentin puolison mukaan!
Eläinkaupassa oli toki kaikkea mielenkiintoista. Marsut näyttävät nyt silmiini valtavan kookkailta, kun olen tottunut gerbiilien kokoluokkaan. Meille ei kyllä nyt ole tulossa enää toistaiseksi jyrsijöitä, mutta katseleminen on aina mukavaa.
Koko akvaario pitäisi ennen pitkää uusia. Siihen saa kulumaan rahaa. Se kuitenkin kannattaa, sillä akvaarion silikonisaumat hapertuvat hiljalleen, ja hajonneesta akvaariosta vasta tulisikin iso lasku.
Suzanne kiertelee jo innokkaasti ympäri akvaariota. Hän näyttää eloisalta ja pirteältä. Nyt hän on vielä melko pienikokoinen, mutta vartalo kasvaa sellaiseksi noin 12-senttiseksi. Silloin Suzanne on varmasti hienon näköinen!
Kommentit
Lähetä kommentti