Liikkeellä sekä treeni- ja juhlapukeutuminen

 Yksi mukava asia viime vuosien elämässäni on ollut eri liikkumistapojen löytäminen. Olen ollut Pilateksessa jo 2,5 vuotta, ja useimmiten näennäisesti rauhallinen tunti yllättää tehokkuudellaan. Ilmoittautuminen kevään kurssille alkoi tänään, eikä kamalasti tarvinnut  pohtia :)

Myönnettäköön, ettei tahtini yleisen liikkumisen suhteen ole ehkä ollut näin pimeänä vuodenaikana parhaimmillaan. Myöskin kuntosaliharjoittelu tökkii tällä hetkellä. Saa nähdä, jatkanko vai laitanko homman tauolle ja kokeilen jotakin muuta.

Kävin myös pitkästä aikaa uimassa. Se on kyllä mukavaa. Uin edelleen sen kilometrin kerrallaan, eikä mitään hienoa tekniikkaa ole. Kuulin vapaauintikurssista - harkitsen ehkä vielä.

T. harrastaa edelleen jalkapalloa innolla. Hänelläkin tosin lähteminen treeneihin, varsinkin ulkotreeneihin vähän tökkii (niin saattajillakin), mutta ihmeen vähän niitä on jäänyt väliin. Pelejä ei juurikaan nyt ole, ja kohta tulee muutaman viikon talvitauko.

T:n liikkumisesta ei tarvitse olla kovinkaan huolissaan - hän lähtee nyt "lumisäällä" mielellään pihalle myös kaverin kanssa. Välillä tosin into ulkoiluun lopahtaa minun makuuni hieman liian aikaisin, ja poikaporukka rynnistelee sisätiloihin.

Minulle oli ennen vähän mysteeri, miten futistreeneihin talvella pukeudutaan. Asia hoituu ihan hyvin: pitkät treeniverkkarit, treenipaita, verkkatakki, futiskengät (kenttä on sentään aurattu) ja näiden päällä toppatakki sekä vielä käsineet ja pipo. 

Päätin taannoin, että on aika hankkia lapsille joulujuhliin, aatoksi ym. jonkinlainen siisti asu. Olen onnistunut puoliksi. Vein Naakan vaateostoksille ja muistin käyttäytyä hillitysti. Löysimme kuin löysimmekin Naakkaa miellyttävän asun. 

Nyt ongelmana on, että asetin kiellon käyttää asua ennen juhlia, jotta se säilyisi siistinä. Emme ole asiasta ihan samaa mieltä. Asu on sellainen, että juhlien jälkeen sekä housuja ja neuletta voi käyttää ihan normiasuna.

Toinen puoli tulevasta onnistumisesta, herra T. ei ole vielä tullut raahatuksi vaateostoksille. Toivon, että pääsemme sinne pikimmiten. 

PS. En tiedä, voisinko pitkästä aikaa innostua jonkinlaisesta kotijumpasta, esimerkiksi joogasta. Katsotaan.

PPS. Treenien myöhäinen ajankohta, siis Touhin, on kyllä vähän haaste, ainakin tullessa. Kotiin keretään noin 20.30, ja se on hivenen liian myöhään. Toisaalta töiden jälkeen kerkeää aivan hyvin viemään lapsen, siinä hyvä puoli.

PPPS. Oikeastaan T:lle on ihan mukavaa hankkia vähän siistimpiä vaatteita. Hän on nimittäin suostunut sellaisiin ehkä ensimmäistä kertaa viime vuonna :D 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Lasten merkkivaatebuumi - tulipahan koettua