Ruutuaika vähemmälle ja vihdoinkin monipuolistuva arkiruoka!

 Meillä päätettiin vähentää ruutuaikaa ajastamalla kodin netti niin, että se aukeaa arkisin seitsemältä ja viikonloppuisin yhdeksältä. Lasten laitteet poistuvat käytöstä iltaisin klo 19. Ainakaan vielä ei kriisiä ole syttynyt.

Varsinkin Touhilla on taipumus herätä viikonloppuisin kello kuudelta - ja suoraan pelaamaan. Herääminen ja  äänet häiritsevät muita perheenjäseniä, erityisesti aikuisia. Minä olen aamulla herkkäuninen, ja kun T. häiritsee jo yöunia :D siirtymällä viereen nukkumaan aamuyöstä, yritämme parantaa tilannetta siinä missä voimme.

Tämä voi kuulostaa erikoiselta omakotiasujista, mutta meidän asuinneliöissä ei oikein pääse ääniä karkuun. Olemme varsin lähekkäin niin hyvässä kuin pahassakin. 

Samalla päätimme lisätä perheen yhteistä aikaa. Nyt lautapelit on otettu uudelleen käyttöön. Luulen, että koska emme ole vähään aikaan niitä juuri harrastaneet, täytyy itsekin vähän tsempata. Tein T:n kanssa tänään palapelin ja pelasin erän Master Mind -tyyppistä peliä. Huomasin, että se oli T:lle ja minulle todella mukavaa.

Meillä on ollut myös tauko ääneen lukemisessa. Se ei jostakin syystä ole minulle niin luontevaa kuin perheen toiselle aikuiselle, siispä hän lukee ja minä teen muita juttuja. Nyt on kesken Mestarietsivä Kalle Blomqvist. 

Katsotaan, muuttuvatko asiat edes hieman - suunta on varmasti oikea.

Lisäksi, Naakka on innostunut terveellisestä ruuasta uusien ravintosuositusten takia. Luulen, että hän on myös iässä, jossa ensimmäisen kerran tulee ajatelleeksi ravitsemusta (varmaan siitä puhutaan koulussakin, en ole ihan varma).

Meillä on aika vähän ruokalajeja. Syy on yksinkertaisesti, että lapset ovat olleet tähän asti varsin nirsoja. Totuttaminen uusiin makuihin ei kertakaikkiaan ole onnistunut. Minä olen kyllä kaivannut monipuolisempaa ruokaa noin yksitoista vuotta ;) 

Olen puhunut N:n ja T:nkin kanssa, että jos ruokalajeja tulee lisää, kannattaa varautua totuttelemaan useampiin ruoka-aineisiin. 

Tänään sitten kokeilin, menisikö Cous Cous -pata, jossa on kanaa ja herneitä. Sipulit jätin suosiolla pois. Tein ruokalajia niin kauan sitten, että olen kadottanut ohjeenkin. Mausteeksi tulee ainakin juustokuminaa ja kurkumaa. 

Yllätys ja ilo oli suuri, kun uusi ruokalaji kelpasi molemmille lapsille <3 Nyt meillä on ainakin yksi uusi ruoka tuomaan vaihtelua! Touhi lisäsi rohkeana päälle myös maustamatonta jugurttia, Naakalle riitti sellaisenaan. 

Hyvä lapset!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Lasten merkkivaatebuumi - tulipahan koettua