Aiheena askartelu, venyttely ja autoilu

Rva on perheensä ohella edennyt kuluvaa viikkoa tasaisen rauhallisesti. Lähipäivät tulevat olemaan täynnä toimintaa, poikkeuksellistakin. Toivottavasti niihin sisältyy myös rauhallisia hetkiä muulloinkin kuin klo 21.45 jälkeen illalla.

Naakka sai pari päivää sitten hampurilaisravintolasta pikkuponi-lelun, aterian kylkiäisenä tietenkin. Katsoin sitä aluksi kärsien - taas noita muovinkappaleita, joita nurkistamme löytyy jo valmiiksi oikein kiitettävästi.

Myöhemmin, kun tulin pieneltä lepohetkeltäni yläkerrasta, odotti keittiössä yllätys: puoliso oli väkertänyt ponille kartongista tallin, ja Naakka oli innoissaan. Minä päätin osallistua. Neulon parhaillaan vihreästä langasta tilkkua, mikä on jo keskeneräisenä ilmiselvä ruohoniitty.

Eilen askartelimme ponille Naakan kanssa harjoitusrataa. Naakan mielenkiinto ei ole vielä loppunut, joten poni saanee ympärilleen isommankin maailman.

Rva on voinut viime päivinä, luultavasti elämän hektisyyden takia henkisesti hieman huonosti. Stressioireita, ei sen kummempaa. Oireilua ei kuitenkaan ole kiva pahentaa, joten rva on ottanut meditaation mukaan päivärytmiinsä.

Meditaatioharjoitukset, tällä kertaa Youtubesta löytyvät mindfulness-harjoitteet (Mielenterveysseura) sujuvat vaihtelevasti, ne auttavat ennen kaikkea rauhoittumaan iltaisin.

Joogaharjoitteilleni (kiitos Youtube, tästäkin) sain eilen mukavaa harjoitteluseuraa! Oli hauskaa tehdä harjoitteita yhdessä jonkun toisen kanssa, saattoipa ainakin todeta, mikä paikka kenelläkin on jumissa.

Ai niin, ajoin tiistaina noin puolentoista tunnin matkan autoa! Suuntasimme sukuloimaan, vietimme reissussa yhden yön. Sää oli minun ajo-osuudellani hyvä, ajoimme kantatiellä ja valtatiellä. Kokemusta kertyi nyt moottoriliikennetiestä, joka ei ehkä ollut ihan lemppari (pari rekkaa ohitti meidät), mutta selvisimme matkasta.

Niska ei kyllä tykännyt ajosta yhtään, ensimmäisen kyläilypäivän vietin mojovan päänsäryn kanssa, joka onneksi helpotti yön aikana. Toisena päivänä pystyin sitten paremmin nauttimaan vierailusta ja sukulaisten näkemisestä.

Tänään meillä on vuorossa kyläilyä iltapäivällä, samoin huomenna, tosin vain minulla. Seuraava ponnistus lienee Naakan ulkoiluttaminen, joka ei kyllä ole ollut osa onnistumistemme listaa kuluneina viikkoina. Onneksi sää näyttää hienolta, ehkä se motivoi meitä molempia :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe