Ikäänsä vanhempi
Millaista on, kun joku paikka aina kolottaa? No, kyllähän siinä alkaa ennen pitkää pohdiskella, kuinka minä, ikäiseni ihminen (olen 35-vuotias) voi asua kehossa, joka toimii kuten keskimäärin muillakin 75-vuotiailla.
Viime yönä valvoin tuntikausia lonkkakipuni kanssa. Sehän sai tietenkin alkunsa edellisen illan työkeilalla, kun istuin kaksi tuntia "puupenkillä". Yö sujui kääntyillessä, en onnistunut löytämään sellaista asentoa, jossa särkyä ei tunnu.
Tänään toimin niin puoliteholla kuin vain voi toimia. Onneksi me, perheen molemmat aikuiset olimme yhtä aikaa paikalla ja saatoin ottaa varsin rennosti. En käynyt ulkonakaan, jos kävelyä kotiovelta pihasaunalle ei lasketa.
Toivon, että lonkka rauhoittuu mahdollisimman nopeasti. "Perusoireideni" kanssa jaksan, mutta jos jotakin ylimääräistä ilmenee, on jaksaminen kortilla.
Pitkään jatkunut krooninen kipu muuttaa ihmistä. Periaatteessa tunnen olevani sama ihminen kuin ennenkin, mutta kuitenkin erilainen. En ole enää kovin rohkea matkustaja. Lähdöt tuntuvat vaikeammilta, kun matkat pitää suunnitella kehon voimavarojen mukaan.
Kun mukaan lasketaan edellisten lisäksi myös kaksi pientä lasta, on lopputulos, ettemme juurikaan matkustele.
On jännä havaita, että kykenen ilmeisesti kaikenlaiseen suunnitteluun ja laskelmointiin varsin hiljaa ja näkymättömästi. Ehkäpä siitä on tullut minulle niin rutiinia, että kun asia on joskus tullut puheeksi, on muulle seurueelle yllätys, kuinka tarkkaan harkittuja esimerkiksi istumapaikkani ravintolassa tai päiväohjelmani ovat.
Hyvän suunnittelun seuraus on, että pystyn toimimaan monessa tilanteessa varsin normaalilla tavalla. Toinen seuraus on sitten väsymys - asioiden etukäteissuunnittelu vie paljon energiaa.
Entäs se kipu? Pääasiassa kipuni tuntuvat niskassa ja hartioissa sekä rintarangan alueella. Tunne on, kuin minulla olisi hyvin painava, kiristävä ja hartioita kumaraan painava panssari ylläni. Pää taas tuntuu keikkuvan kaulan jatkeena valtoimenaan ja tuntuu usein tosi raskaalta.
Tällaiset kivut ovat olleet osa elämääni jo kahdeksan vuotta. Ne ovat onneksi lieventyneet alkuajoista, mutta viimeiset vuodet kehitys on polkenut paikallaan. Olen toki onnellinen, ettei suunta ole huonompaan päin.
Viime yönä valvoin tuntikausia lonkkakipuni kanssa. Sehän sai tietenkin alkunsa edellisen illan työkeilalla, kun istuin kaksi tuntia "puupenkillä". Yö sujui kääntyillessä, en onnistunut löytämään sellaista asentoa, jossa särkyä ei tunnu.
Tänään toimin niin puoliteholla kuin vain voi toimia. Onneksi me, perheen molemmat aikuiset olimme yhtä aikaa paikalla ja saatoin ottaa varsin rennosti. En käynyt ulkonakaan, jos kävelyä kotiovelta pihasaunalle ei lasketa.
Toivon, että lonkka rauhoittuu mahdollisimman nopeasti. "Perusoireideni" kanssa jaksan, mutta jos jotakin ylimääräistä ilmenee, on jaksaminen kortilla.
Pitkään jatkunut krooninen kipu muuttaa ihmistä. Periaatteessa tunnen olevani sama ihminen kuin ennenkin, mutta kuitenkin erilainen. En ole enää kovin rohkea matkustaja. Lähdöt tuntuvat vaikeammilta, kun matkat pitää suunnitella kehon voimavarojen mukaan.
Kun mukaan lasketaan edellisten lisäksi myös kaksi pientä lasta, on lopputulos, ettemme juurikaan matkustele.
On jännä havaita, että kykenen ilmeisesti kaikenlaiseen suunnitteluun ja laskelmointiin varsin hiljaa ja näkymättömästi. Ehkäpä siitä on tullut minulle niin rutiinia, että kun asia on joskus tullut puheeksi, on muulle seurueelle yllätys, kuinka tarkkaan harkittuja esimerkiksi istumapaikkani ravintolassa tai päiväohjelmani ovat.
Hyvän suunnittelun seuraus on, että pystyn toimimaan monessa tilanteessa varsin normaalilla tavalla. Toinen seuraus on sitten väsymys - asioiden etukäteissuunnittelu vie paljon energiaa.
Entäs se kipu? Pääasiassa kipuni tuntuvat niskassa ja hartioissa sekä rintarangan alueella. Tunne on, kuin minulla olisi hyvin painava, kiristävä ja hartioita kumaraan painava panssari ylläni. Pää taas tuntuu keikkuvan kaulan jatkeena valtoimenaan ja tuntuu usein tosi raskaalta.
Tällaiset kivut ovat olleet osa elämääni jo kahdeksan vuotta. Ne ovat onneksi lieventyneet alkuajoista, mutta viimeiset vuodet kehitys on polkenut paikallaan. Olen toki onnellinen, ettei suunta ole huonompaan päin.
Kommentit
Lähetä kommentti