Pissahätä (ja pohdintaa hieronnasta)

Useiden keväisten päivien (sekä vesisade- että aurinkopäivien) jälkeen pihaan olikin tupsahtanut yöllä senttien kerros lunta. Mitä ihmettä! Keväänhän piti tulla, ja meidän piti vielä nähdä se täällä olomme aikana. No, kevättähän tämäkin on, ihan tyypillistä sellaista.

Eilen lähdimme Naakan kanssa pitkähkölle (ei se niin pitkä ollut, mutta Naakan kanssa kyllä) kävelylle yhdelle kylän noin kolmesta leikkikentästä. Naakan oli korkea aika saada ulkoiltua vähän perusteellisemmin.

Matka katkesi jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kirjastolle, sille yksityiselle, syynä pissahätä. Tässä vaiheessa rva olisi voinut olla viisas ja käydä itsekin. Naakka jaksoi hienosti kävellä, ja koska leikkikentästä on täällä maaseudulla tullut erikoisuus, olimme molemmat kuin huvipuistossa!

No, rva:n pissahätä iski sitten siellä leikkikentällä, josta en meinannut saada Naakkaa millään pois. Oli hieman tuskallista kävellä se puolen tunnin kotimatka jalat ristissä, kun niin maaseutua tämä ei ole, että pusikkoon olisi voinut mennä.

Torstaina (joo, vanha juttu) vietin Helsinki-päivääni tavalliseen tapaan ja minulla kävi tuuri, kun pääsin ex tempore hierontaan. Kävin siis kysymässä aikaa paikalliselta hierojaopistolta, ja sain sellaisen 45 minuutin päähän.

Ehdin käydä syömässä kotosalla, ja ei kun nauttimaan (tai kidutettavaksi). Hieronta oli hyvä ja ammattitaitoinen, tykkäsin, kun tämä hieroja käsitteli kallonpohjani aivan perusteellisesti. Hieronnan jälkeen olo helpottui suunnattomasti.

Olisi mukava tietää, josko blogiani lukevista jollakin on kokemusta monta vuotta vanhan niskavamman kanssa elämisestä. Rva on ajoittain kyllästynyt riippuvuuteensa hierojista ja fysioterapeuteista.

Kotiharjoitteista (kyllä niiden pitäisi olla ihan oikeanlaisia, on muokattu moneen otteeseen) huolimatta olen käsittelykunnossa viimeistään parin viikon välein. Olisi mukavaa, jos se käsittely ei olisi niin elintärkeää. Voiko sellaiseen tilanteeseen joskus päästä?

Riippuvuus hieronnoista jne. on hankalaa, kun säännöllisesti täytyy olla löysässä hirressä, saako aikoja ja onnistuuko hierojalle pääsemään ajoissa. Ei se rahakaan tässä kuviossa ihan pientä roolia näyttele.

Aikamme täällä maaseudulla alkaa jo käydä vähiin. Vielä on kuitenkin vähän alle kaksi viikkoa jäljellä. Pääasiassa olemme täällä tehneet...no pyörittäneet tätä pikkulapsiarkeamme lähinnä. Olemme nähneet isovanhempia tavallista enemmän ja saaneet heiltä valtavasti apua arkeemme.

Joka viikko jompikumpi meistä tekee hieman töitä, puoliso vähän enemmän. Merkittävä projektimme on myös ollut auton ajaminen, viimeksi eilen hurautimme huoltoasemalle (naapuripaikkakunnalle) ja tunsin itseni idiootiksi tehdessäni asioita, joita en vielä hallitse.

Olen nähnyt yhtä jos toistakin ihmistä, joita en ole pitkiin aikoihin nähnyt. Niistä näkemisistä jää rva:lle hyvä muisto.

Emme ole olleet juuri ollenkaan kipeinä, jee!

Olemme olleet lähes koko ajan yhdessä perheenä ja menneet puolison kanssa naimisiin.

Oikein mukava seikkailu tämä on ollut!





Kommentit

  1. Enpä kestäisi kunnossa ilman viikottaista fysioterapiaa. Suojajännitykset aktivoituvat niin herkästi ja maksimissaan 2 viikkoa voi olla taukoa fysikaalisessa, sen jälkeen olen taas aivan tönkköjumissa. Tällä hetkellä fysikalisen kustantaa Kela, omakustanteisesti siihen ei olisi varaa millään.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se niin taitaa olla, että pohdintani "vapaudesta" käsittelyjen suhteen ovat yhä liian kaukainen haave.Eiköhän se ole tuo sama ilmiö minullakin, itselleni ihanteellinen hoitoväli olisi hieman alle kaksi viikkoa. Sillä pystyisin olemaan kiputilojen kanssa ja tekemään omia jumppia. Ongelma on juuri tuossa, että minäkin alan mennä lopulta niin jumiin, ettei mikään auta. Itselleni järkevintä olisi käydä "käsittelyssä" esimerkiksi terveyskeskuksen fyssarilla säännöllisesti käsittelyssä. Luulen, että se olisi hyvä juttu myös taloudellisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys