Liikkeessä jälleen
Täytyykin heti kirjoittaa, että joogailin youtuben johdolla pitkästä, pitkästä aikaa. Ensimmäisenä harjoitus sujui nuorimmaisen päiväunien aikaan. Toinen kerta oli sitten eilen, kun saimme lapset nukkumaan.
En todellakaan ole lajissa kovin pro, en käytännössä edes edisty mihinkään tällä hetkellä, sillä teen vain samoja, yksinkertaisimpia liikkeitä sarjoina. Tai, kyllähän keskittyminen, kehonhallinta, vetreys ja lihasvoima kehittyvät, mutta se tapahtuu enemmänkin siinä sivussa.
Pääasia on, että laji kiehtoo minua, ja teen sitä aina välillä mahdollisuuksien mukaan. Hankalaa se on, kun olisi mukavaa tehdä aina vähän pidempi sessio, että ehtii käydä kehoa monipuolisesti läpi. Meillä keskeytyksiä tulee koko ajan, ja asiaan pääseminen on haasteellista.
Olen huomannut, että varsinkin lonkkieni seutu on tykännyt monipuolisesta venyttelystä. Kun lopetan harjoittelun, tuntuu hyvällä tavalla siltä kuin lonkat olisivat "irti" paikoiltaan. Se on hauska fiilis!
Puolison piti eilen lähteä töihin koko päiväksi, mutta suunnitelma kaventui nettipalaveriin. Meidän piti käydä kotona, siis kaupungissa, ja lähdimmekin sinne koko perhe.
Ylitin menomatkalla jälleen itseni ajajana - huristelin vanhaa kolmostietä aina pk-seudulle asti. Kaupunkiajoon en vielä uskaltanut, mutta tämä oli ensimmäinen kertani pariin kymmeneen vuoteen 80 kilometrin tuntivauhdilla, mikä tuntuikin aika hurjalta.
Selvisin ihan kivasti, ajaminen tuntui välistä ihan mukavaltakin. Suurimman osan ajasta taisin jännittää aika paljon, sillä sain niskani tavallistakin kipeämmäksi. Huomasin, että pystyin vilkuilemaan tilannetta edessä, takana ja sivuilla sekä pysymään kaistallani. Tosin, kun tämä kaikki pelitti, vauhti hiljeni ja pysähdyttiin kerran bussipysäkille päästämään kiireisemmät ohi.
Kotona vaikutti rauhalliselta, vaikka koko talo on huputettuna. Suurin äänihaitta kantautui muualta kuin kohdaltamme. Muovien alta näkyi, että parvekkeella ei ole kaidetta. Puoliso kurkisti uhkarohkeasti yhdestä ikkunasta ulos (varoitin, että saa vielä päähänsä kivenmurikan) ja totesi, että villat on jo laitettu seinään, elementti vain puuttuu.
Lapsille ensimmäinen kotona käynti oli upea seikkailu - niin paljon kivoja leluja! Naakka sai Frozen-palapelinsä mukaan, pelailemme sitä luultavasti seuraavat päivät. Pieni koti-ikävä iski...kun viettää paljon aikaa muualla, alkaa koti tuntua aivan erityisen paljon kodilta.
Seuraavina päivinä meillä on taas luvassa menoa ja meininkiä (ja ajamista), siitä lisää seuraavalla kerralla.
En todellakaan ole lajissa kovin pro, en käytännössä edes edisty mihinkään tällä hetkellä, sillä teen vain samoja, yksinkertaisimpia liikkeitä sarjoina. Tai, kyllähän keskittyminen, kehonhallinta, vetreys ja lihasvoima kehittyvät, mutta se tapahtuu enemmänkin siinä sivussa.
Pääasia on, että laji kiehtoo minua, ja teen sitä aina välillä mahdollisuuksien mukaan. Hankalaa se on, kun olisi mukavaa tehdä aina vähän pidempi sessio, että ehtii käydä kehoa monipuolisesti läpi. Meillä keskeytyksiä tulee koko ajan, ja asiaan pääseminen on haasteellista.
Olen huomannut, että varsinkin lonkkieni seutu on tykännyt monipuolisesta venyttelystä. Kun lopetan harjoittelun, tuntuu hyvällä tavalla siltä kuin lonkat olisivat "irti" paikoiltaan. Se on hauska fiilis!
Puolison piti eilen lähteä töihin koko päiväksi, mutta suunnitelma kaventui nettipalaveriin. Meidän piti käydä kotona, siis kaupungissa, ja lähdimmekin sinne koko perhe.
Ylitin menomatkalla jälleen itseni ajajana - huristelin vanhaa kolmostietä aina pk-seudulle asti. Kaupunkiajoon en vielä uskaltanut, mutta tämä oli ensimmäinen kertani pariin kymmeneen vuoteen 80 kilometrin tuntivauhdilla, mikä tuntuikin aika hurjalta.
Selvisin ihan kivasti, ajaminen tuntui välistä ihan mukavaltakin. Suurimman osan ajasta taisin jännittää aika paljon, sillä sain niskani tavallistakin kipeämmäksi. Huomasin, että pystyin vilkuilemaan tilannetta edessä, takana ja sivuilla sekä pysymään kaistallani. Tosin, kun tämä kaikki pelitti, vauhti hiljeni ja pysähdyttiin kerran bussipysäkille päästämään kiireisemmät ohi.
Kotona vaikutti rauhalliselta, vaikka koko talo on huputettuna. Suurin äänihaitta kantautui muualta kuin kohdaltamme. Muovien alta näkyi, että parvekkeella ei ole kaidetta. Puoliso kurkisti uhkarohkeasti yhdestä ikkunasta ulos (varoitin, että saa vielä päähänsä kivenmurikan) ja totesi, että villat on jo laitettu seinään, elementti vain puuttuu.
Lapsille ensimmäinen kotona käynti oli upea seikkailu - niin paljon kivoja leluja! Naakka sai Frozen-palapelinsä mukaan, pelailemme sitä luultavasti seuraavat päivät. Pieni koti-ikävä iski...kun viettää paljon aikaa muualla, alkaa koti tuntua aivan erityisen paljon kodilta.
Seuraavina päivinä meillä on taas luvassa menoa ja meininkiä (ja ajamista), siitä lisää seuraavalla kerralla.
Kommentit
Lähetä kommentti