Siirtymävaiheita ja ruokapulmia

Olen viime viikkoina päässyt töissä perehtymään itselleni uuteen asiaan, nimittäin 3D-tulostamiseen. En ole todellakaan mikään it-alan ihminen, mutta 3D-tulostus on niin mielenkiintoinen aihe, että olen ottanut opit innolla vastaan.

On oikeastaan aika hassu kiertokulku, että pitkään kaikki on mennyt digiksi ja verkkoon - nyt  tapahtuu jälleen toisin päin - on coolia, että tietokoneohjelmalla voi suunnitella kolmiuloitteisen esineen, jonka kone valmistaa muovinarusta melkein parinsadan asteen lämpötilassa.

Minulla on ollut pari 3D-tulostetta hallussani - tosin voin kuvata vain yhden, sillä yksi on avaimenperä, jossa on nimeni ja toinen nimilaatta kahvimukiin. Kolmannen olen tehnyt itse - annoin nimikoidun avaimenperän pois, se oli ystävänpäivälahja.

Kuvassa oleva esine on ns. testipalikka, jolla testataan ja myös opetellaan 3D-tulostusta. Se on sen verran anonyymi, että voin julkaista siitä kuvan :D Mutta, kiehtovasta lajista on kysymys - tähän voisi helposti jäädä koukkuun.



Eräs asia, mihin en aina jaksaisi olla koukussa, on lastenkasvatus. Meillä on ollut viime aikoina ongelmia eritoten Naakkasen käytöksen kanssa. Ongelmia on tällä hetkellä kaksi: päiväkotiaamut ja syöminen.

Naakkaa ei huvittaisi lähteä päiväkotiin aamuisin. Tämä on toki ymmärrettävää, mutta pakko mikä pakko. Joskus kiukku alkaa jo kotoa, usein matkalta. Päiväkodissa on esimerkiksi nyt alkuviikosta menty pöydän alle piiloon aamupalan ajaksi ja sen sellaista. Hän on myös pari kertaa pukenut vasta päiväkodilla, koska ei ole suostunut riisumaan pyjamaa pois millään ilveellä.

Suhtaudun tähän vähän kahtiajakoisesti: toisaalta en voi kuin ihailla - tytössäni on luonnetta! Jos on raivostuttavia asioita, on hyvä ettei pidä niitä kokonaan sisällään. Kyse on kuitenkin vasta 5-vuotiaasta lapsesta.

Toisaalta, Naakka on siirtymässä syksyllä eskariin. Tämän hetken viskareita varmaankin tarkkaillaan ja tehdään havaintoja - eskarissa kun monien juttujen, esimerkiksi juuri siirtymävaiheiden, pitäisi sujua jo melko hyvin.

Kun tilanne kärjistyi, kyhäsin ensi hätään Naakalle pistelapun - hän saa pisteita hyvin menneistä aamuista sekä ruokailuista päiväkodissa ja kotona. Kokonaisuudessaan hän voi kerätä päivässä 4 pistettä, ja kun 20 pistettä on kasassa, leivon hänen kanssaan mustikkamuffinsseja (uusia palkintoja keksiessä...)

Olen huomannut, että kaiken kaikkiaan lasten kanssa toimivat paremmin kannustavat keinot - jos siis aikoo saada aikaan pidemmälle kantavia tuloksia.

Naakkamaiseen tapaan se lappu lensi ensin myttynä keittiön lattialle, josta pelastin sen, ettei sitä olisi revitty. Aika pian minikokoinen raivottaremme alkoi kuitenkin pohtia, josko sittenkin keräisi niitä pisteitä...

Nyt pisteitä on kasassa 10, ja luultavasti viikonloppu kartuttaa pistesaalista niin, että joudun hakemaan leivonta-aineet kaupasta alkuviikosta.

Syöminen on tyttärelläni oma osa-alueensa, josta olen kirjoittanut blogissani ennenkin. Naakan maku- ja tuntosensorit taitavat olla erityisherkät, ja kaikenlaiset uudet maut ja kummalliset koostumukset ovat vaikeita.

Tähänkään ei kovuus auta - meillä on tehty jo pari vuotta lähinnä Naakalle sopivia ruokia, sillä en halua, että hän saa trauman kotiruokailusta. Tällä hetkellä Touhi on Naakkaa paljon monipuolisempi ruokailija.

Vaikka kehitys tuntuu hitaalta, sitä tapahtuu hiljalleen koko ajan. Olin aivan ällikällä lyöty, kun voitelin molemmille lapsille palaset näkkileipää keiton kanssa alkuviikosta, ja Naakka söi näkkileipänsä kommentoimatta asiaa millään tavalla.

Olin myös hyvin helpottunut, kun huomasin, että jugurtti on palannut Naakkasen ruokalistalle ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ties mitä tässä vielä syödään, kun aikaa kuluu!

PS: Ehkä tyttäreni vaikeudet ruokaillessa johtuvat sittenkin tilanpuutteesta ;)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys