Koulu alkoi ja ensimmäinen flunssa

Tuntuu, että olisin valvonut koko yön. Touhi alkoi ensin yskiä, sitten alkoi tulla räkää puolenyön jälkeen. Kahden aikaan oli lähes koko perhe valveilla. Lääkkeestä Touhi rauhoittui ja nukahti, mutta sängyssä piehtaroiminen ei loppunut. Rva on hivenen väsynyt.

Eipä tässä muuta kuin että Touhi on kotona ja Rva viihdyttää häntä koko päivän. Olisin suonut meille hieman pidemmän ajan "vapaata" ennen flunssakauden päättymistä. Nyt täytyy kai selvittää koronatestauspolitiikka - eipä tekisi mieli myöskään viedä enää lasta tikulle.

Tämä oli toki odotettavissa. Touhin ominaisuus saada flunssa, jos on pienikin mahdollisuus, on edelleen voimissaan. Nyt olemme taas "syystilanteessa". Täytyy toivoa, ettei useampi perheenjäsen sairastuisi vielä tällä kertaa.

Naakka aloitti tokaluokan eilen. Hänelle tulikin kerralla muutoksia - luokan oppilasmäärä tuplaantui ! Ilokseni Naakka tuli ihan tyytyväisenä koulusta kotiin. Tarkennus: hän on "kieliluokalla", jossa opiskellaan vähän harvinaisempaa kieltä ja oppilaita on ekaluokkalaisista neljäsluokalaisiin. Osan tunneista Naakka viettää isossa, suomenkielisessä luokassa.

Naakka vaihtoi myös iltapäiväkerhoa, ja ainakin ensimmäinen päivä uudessa kerhossa sujui ihan hyvin. Edellisessä paikassa tyytymättömyydenaiheita oli paljon, ja toivottavasti tämä vuosi menisi paremmin "uudella maaperällä".

Harrastuksia ei Naakalle tälle syksylle tule. Hän tykkää lähinnä hengailla kavereiden kanssa sekä lukea että pelata. Naakka kuormittuu aika helposti, ja tilaa leikille ja vapaalle olemiselle täytyy nyt antaa. Jos Naakka ehdottaa myöhemmin jotakin, sitä voidaan harkita.

Minä olen saanut viimeinkin yliopiston kurssi-ilmoittautumiset tehtyä. Järjestelmä oli muuttunut sitten loppuvuoden 2020, eikä alku ollut ollenkaan helppo. Itse asiassa minulla kului järjestelmään tutustumiseen ja itse ilmoittautumiseen koko päivä :D 

Itse opinnot alkavat ennen pitkää. En oikein tiedä, miten suhtautua asiaan. Olen jotenkin vieläkin väsynyt kaikista viime vuoden tapahtumista (sekä myös kesälomasta lasten kanssa), etten tunne oloani edelleenkään kovin voimalliseksi. Ehkä tämä tästä.

Viime viikkoina olen siivonnut kotia - siis laatikoita ja muutakin. Eilen pesin kaikenlaisia roiskeita keittiön seinistä ja ovesta. Näyttää muuten heti raikkaammalta! Juuri tuollaisia siivouksia teen näemmä vähän liian harvoin.

Elikkä...tämään vietän päivän Touhin kanssa oikein lyhyiden yöunien jälkeen. Päätä särkee, mutta eipä tässä muutakaan voi kuin aloittaa jostakin :) 

PS. Kesälomalla oli kyllä mukavaa, kun lapset eivät pariin kuukauteen sairastelleet.

PPS. Koulu on mukava, kun se tarjoaa esimerkiksi ruuan ja tekemistä lapselle päivän ajaksi :D 

PPPS. Opinnot ovat varmaan myös mukavia, kun pääsen niihin käsiksi. Ehkäpä en sitten ole enää niin väsynyt.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys