Puutarhapalsta, toinen rokotus ja liian monta hoidettavaa asiaa

Käydessäni tänä aamuna puutarhapalstalla huomasin, että ilmassa on jo hieman alkusyksyn kosteutta. En oikeastaan osaa selittää, miltä elokuu tuntuu, mutta olen aistinut sen erilaisena kuin heinäkuun. Luulen, että upeasti kasvanut kesäkurpitsa ei enää jaksa tehdä uusia kurpitsoita. 

Touhin saattelin tänä aamuna viskarina päiväkotiin. Hän itse oli hyväntuulinen, varsinkin kun sai uuden repun (vanha olikin auttamatta liian pieni - ison pojan kamppeetkin ovat isoja). Pikachu-reppu on mieleinen, Touhi sai valita sen itse.

Kesälomamme alkaa olla tältä kesältä ohitse. Naakka on vielä mummolassa yövisiitillä (oikeastaan useamman yön), ja palautuu sieltä kotosalle joko huomenna tai ylihuomenna. Olen iloinen, että mummola on taas "auki". Meni liian kauan aikaa, kun vierailut puolin ja toisin eivät olleet mahdollisia.

Tästä aasinsiltama - sain toisen koronarokotuksen viikko sitten. Vaikka tilanne ympärillä onkin kurjistunut, tunnen olevani astetta enemmän turvassa kuin aiemmin. Minulle aluksi varattu aika ei matkan takia sopinut, ja tuurilla sain tämän ajan samalle päivälle kuin lähdimme mökille.

Tuntuu myös, että yksi episodi omalla korona-ajallani on päättynyt. En ole onneksi saanut koronaa. En ole kulkenut ilman maskia julkisissa tiloissa (tai edes vanhempieni luona kuin vasta nyt). Tapasin isoäitini ensimmäistä kertaa yli vuoteen.

Päästin Naakan pari päivää sitten Hoplopiin, minkä koin hieman riskaabelina. Kuulin, ettei esimerkiksi käsidesiä ollut kyseisessä paikassa kovin helposti saatavana. Onneksi mitään ei ole ilmennyt. Kävi jo liian vaikeaksi perustella Naakalle, miksi ei vieläkään.

Pitkä poissaolo kotoa vaikuttaa vieläkin. Olen saanut imuroitua suuren osan kämppää. Matkamuistoja sekä muita tavaroita on vielä ympäriinsä. Tänän sain ainakin joitakin "virallisia" asioita hoidettua. En kyllä älynnyt, miten ilmoittaudun yliopiston kursseille. Onneksi aikaa on vielä melkein pari viikkoa.

Huomenna jatkan asioiden hoitamista ja käyn sopivassa välissä ajamassa nurmikon palstalta. Johonkin väliin pitäisi mahduttaa myös esimerkiksi ruuanlaitto :D Onneksi minulla on nyt ainekset valmiina pariinkin ruokalajiin.

Olen iloinen, että minulla on nyt ennen opiskelujen alkua hieman aikaa ja "tilaa" asioiden järjestelylle ja asettumiselle. Toivon, ettei ainakaan lasten flunssakausi alkaisi vielä ainakaan pariin viikkoon. Toki toivon, että saisin itsekin olla terveenä.

PS. Puutarhapalstalla olisi vielä erinäisiä askareita ennen syksyä. Myös rikkaruohot kasvavat vielä pitkään.

PPS. Toivon, etteivät koronarajoitukset ihan vallan muuttaisi elämää etäilyksi syksyllä, vaikka opiskelu pääasiassa etänä tapahtuukin.

PPPS. Täällä kotona hoidettavia asioita kannattaa näemmä hoitaa asia kerrallaan - tapanani on nimittäin aloittaa viitisen asiaa, joista kolme jää roikkumaan ;) Edistän taas huomenna jotakin, etten vallan jäisi tehtävävuoren sisälle.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys