Kolmet joulujuhlat

Nyt alkaisi olla joulujuhlakausi lopuillaan, kun Naakankin juhlat on juhlittu. Aloitimme viime viikolla Touhin eskarin joulujuhlissa. Niistä kerroinkin jo aiemmin - hyvin meni!

Touhin toinen esiintyminen koitti päiväkodin kieliryhmän juhlissa. Tuona päivänä T. nousi ihan väärällä jalalla sängystä ylös, ja matkamme päiväkotiin oli sellainen, jota ei voi kuvata minkäänlaisessa kasvatusoppaassa.

Päiväkodin pitkämielisen henkilökunnan avulla meidän eskaripoika saatiin houkuteltua sisään. Juhlissa katsottiin animaatio, jossa T. oli ollut aktiivisena puuhamiehenä. Se näytti todella hienolta, ja oli varmasti ollut mieluinen operaatio. Lauluesitykseen (ehkä enemmän 1-3-vuotiaiden juttu) ei kumpikaan paikalla ollut eskaripoika lähtenyt - no, se ei onneksi ollut pakollista.

Tässäkin juhlassa saimme glögiä ja pipareita :) 

Tänä aamuna oli vielä Naakan koulun joulujuhla. Minulle oli tarjolla seisomapaikka, tosin nekin olivat jo loppumassa. Olen edelleen oikein huono seisomaan pitkiä aikoja. Nyt oli sitten ihan pakko - pokka ei riitä nostamaan jotakin toista paikaltaan ;) 

Naakka oli aivan täpinöissään jo eilen. Hän lähti 20 minuuttia tavallista aiemmin koulun pihalle odottamaan. Touhikin halusi tulla katsomaan juhlaa. Naakka esiintyi sekä kieli- että ison luokan esityksissä. 

Täytyy sanoa, että varsinaisia talentteja ovat! Tällaisia täytyy olla myös opettajien ja ohjaajien, sillä esityksissä on valtava organisoiminen. Esityksen jälkeen Naakka jäi jatkamaan koulupäiväänsä. Hän palautuu kotiin tunnin sisällä.

Nyt jäämme odottelemaan joulua. Ei voi edes parhaalla tahdolla sanoa, että "hiljennymme" :D Oikeasti jouluviikko on nyt kuten yleensä, hermoja raastava monella tapaa. Sain sentään raivattua tilaa paketoinnille, joka on edennyt jo lähes puoleenväliin.

Kyllä tämä tästä, tapaan toistella itselleni. Hyvään fiilikseen voi päästä monen mutkan kautta. Jos ei pääse, niin ehkä kukaan ei huomaa. Kuusenkin saimme jo hankittua ja koristeltua, ja etenen kohti joulusiivousta hitaasti mutta varmasti, huh!

PS. Vaikka olen kokenut pienoista joulujuhlaruuhkaa, olen iloinen, että kokoontuminen juhlimaan on taas mahdollista :)

PPS. On mukavaa seurata lapsen jännitystä ja iloa, kun esiinnytään koululle ja huoltajille.

PPPS. Nämä olivat ensimmäiset koulun juhlat, joihin Naakka lähti innolla - nepsy-Naakka alkaa olla tottunut konseptiin :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys