Partamonnin puuhia ja muuta joulun alla

Toinen partamonneistamme on viime aikoina intoutunut yhdestä akvaarion kulmista. Siihen liittyy simpukankuori, jonne hän yrittää ahtautua sisään (onnistuu lähes puoliksi). Se ei riitä, vaan hän kaivaa yhä uudestaan syvän kuopan hiekkaan ja paukuttaa samalla simpukankuorta seinälasia vasten.

Partamonni on reviiritietoinen kala. Se valitsee yleensä oman uppopuun. Mielestäni kaksi partamonnia on tarpeeksi meidän 240-litraisessa akvaariossamme - kummallekin riittää tilaa. Ne saattavat välillä piilotella päiväkausia, kunnes tulevat taaas esiin. 

Partamonni on kova lisääntymään. Meillä tämä on vältetty hankkimalla kaksi naarasta. Edellinen "pariskunta" taan oli molemmat uroksia. Näin ollen jälkikasvua ei luonnollisista syistä tullut.

Akvaarion kuulumisista Naakan kuulumisiin. Tämä koulusyksy on mennyt Naakalta paremmin kuin olisin voinut odottaa. Jos miettii kaikkia vaikeuksia, joita meillä on ollut, tuntuu välillä, että kyse olisi eri tytöstä.

Todistus oli erinomainen. Näki, että Naakka on tehnyt paljon työtä. Ei kuitenkaan liikaa, koska kotiin asti on tullut läksyjä lähinnä ranskasta ja englannista. Näistä edellinen ei tällä hetkellä ole lemppari, mutta sujuu.

Mitä kotona on voitu tehdä, on Naakan välillä omalaatuisten mielenkiinnonkohteiden tukeminen sekä lepohetkien mahdollistaminen. Naakka tarvitsee edelleen säännöllisesti hiljaisuutta ja taukoja, mikä tekee kyllä hyvää kenelle tahansa. 

Itse sain juuri paketoitua joululahjat ja käytyä viimeisen kerran (siis ennen joulua) Prismassa. En voi sanoa pitäväni kovin paljon kummastakaan aktiviteetista, mutta nyt molemmat hommat on tehty. 

Itse joulunaika vietetään sukujouluna, odotan sitä ilolla, mutta tiedän myös, että seuraavissa päivissä on oma hulinansa...kuten on myös siinä, että lapset ovat lomalla. Toisaalta on ihanaa, kun saa nukkua pitkään ja näkee lapsia myös päiväsaikaan :)

Naakka ja Touhi suorastaan kihisevät, kun miettivät aattoiltaa :D Molemmilla on ollut lahjatoiveita, mutta oikeasti he muistuttavat kumpikin yhdestä tai kahdesta lahjasta, jotka olivat lahjatoivelistalla. Minun iloni taas koostuu siitä, kun lapsilla on mukavaa jouluna...tai on minulla toki vähän itsellänikin mukavaa :) 

PS. Naakka tietää jo joulupukista, mutta Touhi uskoo, ja Naakka puolestaan on hienosti ollut kertomatta asian laitaa Touhille.

PPS. Meille tulee joulupukki, luultavasti vielä vuosia, koska Naakan ja Touhin vauvaserkku vihkiytyy asiaan vasta myöhemmin.

PPPS. 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys