Koululaisen vanhempana, osa 2: perushoitoa, mutta muutakin :)

Kolmasluokkalaisen ja eskarilaisen kanssa vietetään vielä oikein paljon aikaa yhdessä :) Melko paljon on vielä ns. perushoitoa, vaikka se on muuttanut muotoaan. Yhdessäoloa on aamu- ja iltatoimissa sekä paljon myös siinä välillä.

Sanoisin, että jos pienen lapsen kanssa hoidetaan pukemiset, pesut, syömiset jne., isommat lapset hoitavat jo asioita enemmän itse, mutta asioiden hoitamista pitää valvoa. Töiden jälkeen toimin "päivällismestarina", en voisi edes isommalle vielä sanoa, että menenkin töiden jälkeen omaan harrastukseeni, kaapissa on ruokaa, lämmittäkää itse. 

Naakka ei oikein tykkää läksyistä eikä itsesäätely vielä siinä mielessä toimi, että hän ymmärtäisi kokonaisuudessaan itse, että ne pitää tehdä. Oma työpöytä ei myöskään vielä houkuttele Naakkaa läksyjen teossa, mielellään hän näyttää tekevän läksyjä samassa huoneessa aikuisen kanssa. 

Pieniin lapsiin verrattuna valvontaa tarvitaan, mutta se on vähän erilaista. Touhin kanssa eniten valvontaa vaatii ruutuaika. Nykyisin annan hänen pelata / katsoa Youtubea eskarin jälkeen ennen päivällistä. Jos hän tekee mainittuja asioita myöhemmin, tulee ongelmia. Lisäksi leikille täytyy antaa tilaa.

On aiheellista myös valvoa hieman, että molemmat saavat tarpeeksi ulkoilua. Viikolla Touhin ulkoilut hoitaa pääasiassa eskari/päiväkoti. Viikonloppuisin ehditään liikkua enemmän yhdessä. Naakka taas lähtee viikolla usein kaverin kanssa pihalle. Ilahduttavan usein hän tekee sen myös Touhin kanssa.

Iltatoimet...hmm...niiden sujuvuudessa olisi eniten tekemistä. Kumpikaan lapsi ei ole ollenkaan itseohjautuva tässä kohtaa. Homma aloitetaan klo 19 jälkeen ja se loppuu noin 21.15, jolloin Touhi on nukahtanut ja Naakka lukee kirjaa.

Tosin iltatoimiin liittyy varsin paljon: iltapala, pesut, iltasatu, Naakan kohdalla repun pakkaaminen, lemmikkieläinten iltatoimet. Nykyisellään katsomme myös 20.30. iltauutiset yhdessä. Touhi katsoo vielä urheiluruudun :D 

Iltasatu on tällä hetkellä Harry Potterin lukemista Touhille. Naakka tykkää kuunnella myös - joskus hän siirtyy tosin tekemään jotakin muuta. Pidän iltasatua oikein tärkeänä molemmille, vaikka Naakka lukeekin jo itse. 

Blogiani pidempään lukeneet ovat varmasti huomanneet, että painotan varsin paljon lukuharrastusta. En pakota lukemaan, mutta voisin sanoa, että molemmilla lapsillani on rikas sanavarasto, ja he käyttävät suomen kieltä todella monipuolisesti. Uskon tämän auttavan heitä koulupolulla ja muutenkin.

Omien lasteni kohdalla vahtiminen ei ole enää pelkästään sitä, että katson ettei onnettomuuksia satu. Toki se on osittain sitäkin, turvallisuus ennen kaikkea. Suureksi osaksi nyt on kuitenkin vaihe, jossa katson, että päivien kulku on sujuvaa, ja koitan ohjaamisellani antaa eväitä siihen, että he itse ajan myötä osaisivat säädellä toimintaansa.

Toki haasteita on. Naakka on ns. käytännön asioissa hivenen hajamielinen, jonka vuoksi asioita saattaa jäädä tekemättä ja repussa ei ole sitä mitä siellä pitäisi olla. Touhin kohdalla kaikki mahdollinen uhkaa välillä mennä epämääräiseksi riehumiseksi, mikäli häntä ei ohjaa päivän mittaan oikeaan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan, nyt alkaa olla lasten kanssa helpompaa. Minulla on jo jonkin verran mahdollisuus keskittyä kotona asioihin, mitä olen milloinkin tekemässä. Voin välillä lukea useita sivuja kirjaa keskeytyksettä. Jos päivärytmi hieman muuttuu, se ei ole katastrofi. Pääasiassa meillä on suhteellisen sujuvaa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys