Miksei kukaan ole kiinnostunut...

Tykkäsin jo lapsena lukea ja olin kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnastakin - ainakin imin itseeni iltauutisissa kuulemiani asioita. Luin paljon, sekä vanhempieni aikaisia että oman ajan lastenromaaneja.

Ei varmaankaan ole vaikea arvata, että kiinnostuksenkohteeni eivät herättäneet kavereissani mitään wow-reaktiota. Käytännössä minulla ei koko lapsuuteni aikana ollut kavereita, jotka olisivat kiinnostuneet samoista asioista.

En niittänyt suosiota koululuokassanikaan :D , paitsi tietokilpailuissa. Silloin olin haluttu osa ryhmää, joka vastasi kysymykseen. Tietokilpailuja vain pidettiin niin pirun harvoin.

Asiaa ei auttanut, että kiinnostuin jo varhain huonekasveista, kasvimaan hoitamisesta ja marjastuksesta. Ei vastakaikua kaveripiirissä silloinkaan. Kirjeenvaihtoa harrasti joku muukin, ja söpöistä lemmikkieläimistä tykättiin onneksi laajemminkin.

Millä sitten olisin niittänyt suosiota? Popmusiikin tuntemus olisi ollut aika hyvä. Siksi päädyin opettelemaan tiettyjä faktoja edes jollakin tavalla. Ne, joilla oli vanhempia sisaruksia "opettamassa", olivat vahvoilla.

Ainakin minulle jäi mielikuva, että alakoulussa urheilussa pärjäävät olivat kaikkein suosituimpia. Koska minä pärjäsin lähinnä suunnistuksessa (opettelin, miten luetaan maastokarttaa), en saanut pisteitä tästäkään. 

Kävin sentään kaverini (poika) kanssa pari kertaa lätkämatsissa - isämme olivat toki mukana. Oma kiinnostus ei riittänyt opettelemaan suosittujen pelien saloja tai pistepörssejä. Joukkuepelien osaaminen olisi ollut pop.

Yläasteella homma meni vieläkin vaikeammaksi. Urheilumenestys oli vielä jotenkin pinnalla, musiikkia piti tuntea. Nyt piti opetella ehostautumaan ja pukeutumaan oikein. Hävisin tämän pelin heti - tosin nyt yläasteen luokkakuvasta tuijottavat luonnolliset kasvot, joita kehystää pitkä, vaalea tukka. Harmi kun en silloin osannut arvostaa itseäni.

Suosiota olisi saanut ennen kaikkea viikonloppuisin alkoholinkäytöllä sekä tupakan polttamisella. Tämäkään ei oikein onnistunut :D 

Mitä haen tällä kirjoituksella? Naakka on ruvennut harmittelemaan, miksi hän ei osaa mitään "oikeaa". Toki olen sanonut että hän osaa paljonkin. Aihe on oikeastaan aika kimurantti. En oikein viitsi selittää kohta 10-vuotiaalle, että ollakseen suosittu, pitää oikeastaan käyttäytyä aika tyhmäksi - opetella asioita, joista ei välttämättä ole ollenkaan kiinnostunut.

Lasten ja nuorten maailma on tässä suhteessa aika typerä. Tosiasia kuitenkin on, että mainetta niitetään tietyillä jutuilla. Miksi niin sitten pitäisi tehdä?

Olisi mukavaa sanoa että saa olla sellainen kuin on. Kuitenkin, kouluviihtyvyyteen vaikuttaa varsin merkittävästi se, ettei koko ajan pidetä luuserina kuten esimerkiksi minua pidettiin. Mikä voisi olla hyvä toimintatapa?

Voi olla hyvä, että seuraa omaa polkuaan, mutta opettelee hieman "valtakulttuuria", jotta voi sujuvasti keskustella esimerkiksi juuri nyt muodissa olevista jutuista. Osaa olla ikäänkuin kameleontti, joka voi muuntautua hetkeksi. '

Pääasiassa on kuitenkin hyvä kulkea tiellä, joka sopii parhaiten itselle. Itselleni on ollut paljon hyötyä, että olen opetellut historiaa ja ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista näin kauan. Huomaan helposti, jos joku kanssaihminen ei ole ehkä kovin tietoinen näistä asioista. Itsellänikin on toki paljon oppimista, maailma on säilynyt kiinnostavana.


Kommentit

  1. Taitaa olla yleinen kouluiän kokemus, että "kaikki muut" ovat jotenkin paremmin yhteenkuuluvia ja oma itsetunto ei ole ehkä vahvoilla verrattaessa toisiin. Itsellänikin oli harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, jotka tiesin luokassani harvinaisiksi, mutta toisaalta halusinkin kontakteja laajempiin yhteyksiin. Oli erikseen koulukaverit, urheilukaverit ja sitten kirjeystävät, En vieläkään kuvittele löytäväni ystävää, jolla olisi täydelleen samat kiinnostuksen kohteet kuin minulla, mutta ystävieni erilaisuus on minulle rikastuttavaa. Toivon lapsieni kokevan myös, että on mielenkiintoista saada tuntea ihmisiä, joilla on erilaisia taustoja ja erilaisia kykyjä. Sellainenkin ystävä, joka pukeutuu ja puhuu täysin eri tavalla ja eri asioista, voi olla sydämeltään kultainen ja luotettava tukija vaikeana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Innostuin pohtimaan asiaa omaan lapsuuteeni peilaten, kun lapseni on tullut ikään, jossa hän tiedostaa näitä asioita ja sanoittaakin kokemaansa melko hyvin: sitä, missä asioissa hän on "sisällä" ja missä taas ei. Oma lapsuuteni tapahtui pikkupaikkakunnalla, jossa ystävystyminen laajemmin oli hankalaa, kun ihmisiä oli yksinkertaisesti niin vähän. Koin valitettavasti myös kiusaamista. Ehkä sekin on innostanut pohtimaan ryhmädynamiikkaa ja sen rakentumista esimerkiksi kouluissa tai työpaikoilla. Ryhmään kuuluminen voi olla kiinni varsin kummallisista asioista myös, kun kyseessä ovat aikuiset.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys