Lapsiperheeksi - työelämään tulee katko..se oli kohdallani oikeasti aika pientä

Kuukausipalkka. Se on monelle aikuisille täysin normaali asia. Se ei ehkä herätä juurikaan pohdintaa tai jos herättää, se koetaan liian pieneksi. "Mitä kuuluu" - kysymykseen vastataan yleisimmin "Ei sen kummempaa, töitä". 

Tästä on jopa vähän hankala kirjoittaa - kokeilen kuitenkin. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puhjennut OCD häiritsi opintojani. Sanoisin, että taudin pahenemisvaiheet lisäsivät opintoihini 1,5 - 2 vuotta. Työnteko opintojen ohella oli liian raskasta, kesätöissä kyllä olin joka kesä.

Blogiani pidempään lukeneet muistanevat niskan retkahdusvammani ja sen jälkitilan. Vamma tuli pyörtymisestä ja kaatumisesta, mutta huimausoire ei lähtenytkään parantumaan. Taas meni 1,5 vuotta. Sitä seurasivat työkokeilut, joista ensimmäiset jouduin lopettamaan lyhyeen, kun keho ei kestänyt. Kunto parani tosi hitaasti.

Yleensä lasten hankkiminen/saaminen tekee katkon työuraan ja se on se "the katko", josta puhutaan. Minä olin siinä vaiheessa pätkätyöt ja keikat -vaiheessa. Raskauksien aikana iski hyperemeesi, joka vei työkyvyn suurimaksi osaksi raskautta - voi viddu.

Pikkulapsielämän tiimellyksessä tajusin viimein, ettei silloinen alani ole kovin varma työllistäjä enkä edes voi tehdä päätetyötä kokopäiväisesti. Touhin ollessa vauva tajusin, että minun on vaihdettava alaa. Asennoiduin niin, että minähän tykkään uudesta alasta (pidin mimittäin vanhasta oikein paljon).

Menin uudelle alalle työskentelemään, mutta asemaan, joka ei vastannut koulutustasoani. Sinne varsinaiseen tehtävään pitäisi tehdä täydentävät opinnot. 5- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa siitä ei kuitenkaan tullut mitään. 

Viihdyin uuden alan työpaikassa kaksi vuotta. Se oli todella hyvä päätös. Rauhoitin pikkulapsivuodet ja sain työkokemusta. Olin itse onnellinen, kun olin kerrankin kokopäivätyössä, vaikka palkka oli todella pieni koulutukseeni verrattuna. 

Sitten oli täydentävien opintojen aika. Koska yliopisto ei joustanut käytännössä missään. minun piti venyttää opiskeluaikani kahdeksi vuodeksi - tarvittavat opinnot järjestettiin tiettyyn aikaan vuodesta, eikä niitä voinut käydä limittäin. Tämä oli taloudellisesti oikein pirullista aikaa. 

Sain kuin sainkin opinnot valmiiksi. Sain työpaikan heti valmistuttuani. Tästä 8 kuukauden päästä tuli hakuun vakituinen työpaikka ja sain sen. 

Nyt on käynnissä toinen kokonainen vuosi koulutustani vastaavassa työssä ja vakituisessa työpaikassa. Ikätoverini ovat kiinni 10 tai 15 vuoden kokemuslisissä, minulla on ensimmäinen lisä 3,5 vuoden päässä :D 

Moni asia on kuitenkin tietyllä tavalla nyt valmis. On menty mutkien kautta ja päädytty jollakin tietyllä tavalla oikealle uralle, viimein. 

Tässä 20 vuoden jatkumossa on kuitenkin se hyvä puoli, että työelämässä ja joka-aamuisessa töihin lähtemisessä on todellakin hohtoa. En ole millään muotoa kyllästynyt töihini ja asiat ovat edelleen uusia ja jännittäviä. 

Se kuukausipalkka - se on aivan huikea asia <3