Perheväkivalta
Naisiin kohdistuva perheväkivalta on valitettavan yleistä Suomessa, toki muuallakin. Se on samalla ehkä yksi perheen ulkopuolisilta piilotetuimmista asioista. Se on varmaankin myös asia, johon haetaan apua kun mikään ei enää auta tai sitten ei haeta ollenkaan.
En ole itse kokenut perheväkivaltaa. Se tulee lähelle ainoastaan silloin, kun kaikkein julmimmat teot ylittävät median uutiskynnyksen. Toinen vaihtoehto on, että läheinen on kokenut sellaista - näin minullekin on tapahtunut.
Tällä viikolla uutiskynnykset ylitti erään perheenäidin väkivaltainen kuolema. Juttu tuli iltapäivälehtiin, ja se pysäytti samalla tavalla kuin yleensäkin. Kun pääsin töistä kotiin, Naakka kertoi erään luokkalaisensa äidin menehtyneen.
Nyt olimme kokonaan uudessa tilanteessa. Kysyin, kerrottiinko asiasta muuta. Naakka sanoi että ei, ja siirtyi normaalisti muihin toimiinsa. Touhin, 7, kanssa asiaa ei ole toistaiseksi otettu puheeksi. Ottaisin, jos hän kysyisi.
Koulusta ei informoitu kotiinpäin mitään. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, että asianosaisilla on yksityisyyden suoja, jota täytyy kunnioittaa. Jutun tutkintakin on vasta alussa.
Kuitenkin, olisin toivonut edes ympäripyöreää viestiä tyyliin "kuraattori kävi luokassa, puhui asiasta (tähän tiivistetysti, mitä puhui) ja millaisia välineitä asian käsittelyyn hän antoi. Tästä olisi ollut helpompi jatkaa keskustelua kotona.
Olen omien lasteni kanssa noudattanut vaikeissakin asioissa, että asioista puhutaan suoraan, mutta lapsentasoisesti. Kun hieman muistelen lapsuuttani 90-luvulla, 10-vuotias minä oli varsin hyvin selvillä kaikenlaisista asioista.
Puhekulttuuri tuolloin oli, tuota, vaitelias. Aikuiset varmasti tarkoittivat hyvää niillä välineillä, jotka heille oli 1950- ja 1960-lukujen kodeissa annettu. Huhut kuitenkin levisivät lasten keskuudessa kulovalkean tavoin, enkä usko, että nykyään on toisin.
Emme tunne asianosaisia henkilökohtaiseti, silti tragedia osuu ja kovalla tavalla, kun se tapahtuu lähellä. Jatkan lasteni kuuntelemista tarkalla korvalla, toivottavasti asiat sujuvat niin hyvin kuin ne tällaisessa tilanteessa voivat sujua.
Perheväkivaltauutiset tulee kyllä aina iholle, varsinkin kun on väkivallasta on omakohtaista kokemusta. Sitä jää miettimään, että miten lähellä olisi itsellä voinut olla, että olisi käynyt lopullisen huonosti. En silloin pitänyt kuolemaa omalla kohdallani kovin isona uhkana, mutta sain minäkin ainakin kerran käytännössä tappouhkauksen.
VastaaPoistaKäsitykseni on, että usein ne, jotka kuolevat, ovat osanneet pelätä sitä vaihtoehtoa, mutta eivät vain ole päässeet tilanteesta pois. Mutta on varmaan niitäkin, jotka uskoivat, kuten itse "joo kyllähän se läpsii ja tuuppii, tukistaa ja ja, mutta ei se mitään sellaista tekisi", mutta sitten tekeekin.
Nykyään osaan haistella ihmisiä ympärilläni varmasti hyvin erilailla kuin ennen omia kokemuksiani. Jos jonkun kumppani vaikuttaa kovin määräilevältä, taustalla voi olla jotain paljon ikävämpää.
Omat työkaverini ihmettelivät, miksi alistun kokkaamaan, tiskaamaan, pyykkaamaan, silittämään, siivoamaan, auttamaan opinnoissa jne. aikuista miestä kuin mikäkin äitihahmo. Vaikutin varmaan ihan tossukalta. Mutta eiväthän he silloin tienneet, että jos en suostunut pompotteluun, viime kädessä nyrkki heilui. Myös muiden mustelmat saavat aina hälytyskelloni soimaan, varsinkin jos ne näyttävät siltä että joku on puristanut ranteista tms.
Omaa lastakin osaan toivottavasti evästää paremmin, kuin mitä omat vanhempani osasivat, siitä mikä on normaalia ja tervettä seurustelu- ja parisuhteessa. Mitkä on vaaran merkkejä, milloin kannattaa perääntyä suhteesta asap. jne.
Lähdin turvakodin kautta yli viisi vuotta sitten ja olen saanut sen jälkeen elää uutta elämää rauhassa. Luojalle kiitos, että meillä ei ollut lapsia ja että hän ei jäänyt vainoamaan. Toki historia edelleen vaikuttaa siten, että en haluaisi missään nimessä esim. kotiosoitettani nettiin. Tätäkin asiaa joutunut pohtimaan, kun miettinyt yrityksen perustamista.
Kiitos kommentista, joka oli koskettava ja täyttä asiaa. On eri asia tarkkailla jonkun toisen elämää ulkopuolelta ja tietää, mitä pitäisi tehdä kuin olla se, joka tekee suuren ratkaisun. Traumaattiset kokemukset elämässä jättävät aina jäljen, ja se on hyvä asia juurikin siinä, että tunnistaa uhkan esimerkiksi läheisten elämässä. Kuitenkin, kun jotakin tapahtuu, se muuttaa oman elämän lopullisesti. Kaikkea hyvää Sinulle <3
VastaaPoista