Keskustassa, hotellissa ja joulukortteja kirjoittamassa
Vietin viimeisen vuorokauden aikana enemmän aikaa Helsingin keskustassa kuin olen ehkä viettänyt todella moneen vuoteen. Minulla oli puolet työpäivästä siellä, sen jälkeen kaupoissa kiertelyä ja sitten vielä hotelliyö puolison kanssa.
Täytyy sanoa, että olipa mukavaa! Työni tapahtuu yleensä työpaikalla, samassa rakennuksessa. Lounaskin syödään paikan päällä, koska mihinkään ei juuri koskaan kerkeä. Siksi oli hauskaa, että yksi päivä oli vähän erilainen.
Kiertelin tosiaan vielä kaupoissa, ja täytyy sanoa, että olen pudonnut aikalailla kärryiltä siitä, mitä Helsingin keskustassa on. Ainakaan Aleksi ei näyttänyt enää niin tyhjältä kuin muutamia vuosia sitten. Mukavaa, että kivijalkaliikkeet vetävät yhä ainakin jonkin verrran väkeä. Stockmannillakin kävin pitkästä aikaa, mikä oli mukavaa.
Hotellissakin oli mukavaa. Ensin ajattelimme, että voisi käydä jossakin kulttuuririennossa (vaikkapa museossa). Totesimme kuitenkin, että olemme liian väsyneitä ja tarvitsemme pikemminkin päivätorkut. Olin kävellyt kaupungilla oikein pitkään.
Syömäänkin päädyimme hotellin alakerran ravintolaan. Valitsin alkupalaksi vuohenjuustosalaatin. Hyvin harvoin käy, että en pysty syömään. Nyt oli kuitenkin niin etikkaista, että jouduin valittamaan. Sain uuden annoksen niin, että etikkakastike oli kupissa vieressä.
Pääruuaksi söin nieriää ja "jälkiruuaksi" Irish Coffeen. Jälkimmäinen oli vähän virhe, koska sitten ei nukuttanutkaan pitkään aikaan. Joka tapauksessa, kulunut vuorokausi teki todella hyvää. Vaihtelu on hyväksi, mutta nyt täytyy kyllä "ohjelmoida" loppuviikonloppu hyvin rauhalliseksi.
Lapsilla oli ukki seuranaan. Käsitin, että kaikki oli mennyt ihan hyvin. Touhilla on tänä viikonloppuna sekä jalkapallopeli että kiekkokoulu. Tämä päivä on kyllä aika huono ulkopelille, mutta ei voi mitään. Futis on kyllä ehdottomasti kesälaji.
Minun "projektini" tänään on joulukorttien kirjoittaminen. Tosin en ole ihan varma, jaksanko kirjoittaa kortit loppuun. Jos en jaksa, jatkan huomenna. Olin jo kiireisen syksyn päätteeksi valmis luopumaan koko perinteestä.
En luovu sittenkään, vaan päätin, että vähennän. Lähetän vain sellaisille, jotka itsekin lähettävät meille kortin. Eipä tuo vakavaa ole, nykyäänhän voi lähettää jouluntoivotukset sähköisessä muodossa.
Yhden kirjeen haluan kirjoittaa. Se menee ystävälleni ulkomailla. Voi, kun saisin energiaa tehdä sen. Viime vuonna jäi väliin.
PS. Päädyin syömään Fazerilla omenahyveen, kun se on kuulemma ollut tarjolla jo yli sata vuotta. Olipa muuten hyvä!
PPS. Tykkään etanapostista. Jos minulla olisi enemmän aikaa, harrastaisin varmaankin kirjeenvaihtoa.
PPPS. Touhi on ollut alkuviikosta flunssassa. Toivottavasti futismatsi ei tuo flunssaoireita ainakaan pahasti takaisin.

Kommentit
Lähetä kommentti