Lapsivihamielisyys (?) ja käytöstavat

 Meidän lasten kanssa on käyty erilaisissa paikoissa kuten ravintoloissa, museoissa ja näyttelyissä ihan pienestä asti. Tänä syksynä on tyssännyt, koska muutto. Katsotaan, koska päästään taas johonkin. 

Kirjoitus jatkuisi oletusarvoisesti näin: koska olemme harjoitelleet pienestä asti, lapsemme osaavat käyttäytyä, nope. Tai no, kyllä he osaavat käyttäytyä, mutta mielentilasta, ravitsemusasteesta ja muusta v*ttuuntumisesta riippuen reissut ovat menneet välillä oikein pieleen.

Tapaus A:lla oli varsinkin nuorempana sen verran nepsy-piirteitä, että hän ajoittain ylikuormittui julkisilla paikoilla. Ensimmäisen yhteisen ravintolareissumme hän muuten torppasi muutamien viikkojen ikäisenä. Tuli nälkä, kun päästiin raflan eteiseen. Syötön jälkeen tuli sitten mahakipukiukku. Hän tuli kylläiseksi, mutta me aikuiset emme päässeet ravintolan eteistä pidemmälle ;) 

Tapaus B on muuten vain helposti tylsistyvä. Viime ravintolareissulla hän ei ollenkaan sisäistänyt (tai oli eri mieltä), että ei saa puhelinta vaan keskustellaan yhdessä perheenä ruokaa odotellessa. No, ei saanut, mutta ei se keskustelukaan oikein luonnistunut :D

Meidän kasvatusmetodi on kai ollut, että rämmitään yhdessä läpi hankalien tilanteiden - vaikka sitten julkisilla paikoilla. Vaikka yleisesti puhutaan, että Suomi on lapsivihamielinen maa, emme ole juuri kokeneet ikäviä kommentteja tai muuta sellaista.

Oikeastaan muistan vain yhden. Minulla oli kaksi- ja viisivuotiaat kaupassa mukana. Eräältä vanhemmalta rouvalta meni kuppi vähän nurin, kun en onnistunut hoitamaan ostosten pakkaamista ja siirtymistämme pois hänen tieltään tarpeeksi nopeasti.

Hotelleissa, ravintoloissa jne. meidät on otettu tosi kivasti vastaan. Ymmärrän, että lapsivihamielisyyttä on, mutta me olemme jotenkin onnistuneet välttämään sellaiset tilanteet (tai olemme tavallisia taulapäitä, jotka eivät huomaa).

Arvostan itse kohteliaisuutta. Ei tarvitse olla ylikohtelias, mutta on upeaa, jos pystyy sanomaan kiitos ja anteeksi, ja tervehtimään kohdattaessa. Meillä on tässä vähän ristiriitaa perheen toisen aikuisen kanssa, jolle kohteliaisuussanat eivät ole ihan yhtä tärkeitä.

Muistan, kuinka jännittävää lapsena oli, kun piti vieraan ihmisen kanssa hoitaa joku asia, esim. kysyä myyjältä jotakin kaupassa. Jotenkin piipittäen se onnistui useimmiten :D 

Moni asia tapahtuu nykyään verkossa, eikä ketään tarvitse kohdata. Uskon, että nykynuorille, joista osa on ollut vielä korona-aikaan kotiin eristettynä, on kynnys hakea esim. ensimmäsiä kesätöitä. Siksi pidän tärkeänä, että keskusteluja esim. kaupassa harjoitellaan jo vähän aiemmin. 

Jos joku lapsi saa raivarin julkisella paikalla, en oikeastaan mieti muuta kuin myötätuntoisia ajatuksia hänen huoltajiaan kohtaan. Muistan, kuinka kuumottavaa se oli. Se on kuitenkin elämää.