Perusasioiden äärelle

Aamutohtori-ohjelmassa oli eilen lääkäri Jukka-Pekka Kouri, joka tunnetaan niska-asiantuntijuudestaan. En tiennyt, että hän on ohjelmassa, joten avasin aamu-tv:n, ja näin ohjelmasta viimeiset minuutit.

Ensinnäkin, hyvä että niska-asioista puhutaan mediassa. Toiseksi, lopussa tuli tärkeitä asioita (varmaan alussakin, pitää katsoa Areenasta). Kouri sanoi, että tärkeää niskan terveydelle on pitää kunnossa myös lavan tuki eli lavan alueen lihakset ja syvät vatsalihakset.

Näin myös rva pn alkanut palata perusasioiden äärelle, eli alkanut taas kiinnittää huomiota lihaksiinsa. Syvät vatsalihakset ovat ehkä vähän paremmin hallinnassa, lavan tuki on viime vuoden aikana, hmm...pettänyt. Siihen pitää kiinnittää enemmän huomiota.

Julkisivuremontti käynnistyi tänäänkin klo 7 aamulla, rva oli keskellä makeinta untaan. Niin oli Nappe-raukkakin, joka onneksi pystyi jatkamaan vielä uniaan aamuitkunsa jälkeen. Napsu oli eilen päiväuniaikaan kanssani ulkona, kun eihän se poika sisällä nuku.

Naakka on onneksi nämä päivät päiväkodissa, täällä kotona on nyt vähän tympeää. Iltapäivällä vanhempani tulevat auttamaan, kun minä pakkaan. Puoliso on tänään työmatkalla ja palaa illalla kotiin.

Lauantaista lähtien olemmekin pienessä omakotitalossa pienellä paikkakunnalla! On se kyllä aika jännittävä muutos, kun rva ei ole asunut taajamassa sitten vuoden 2000. Luulen, että Niskaset viihtyvät väliaikaisessa kodissaan hyvin.

Pieni paheeni, Pokémon go -peli etenee vähän joka päivä. On se kyllä osattu suunnitella koukuttavaksi, vaikka valtavasti siinä joutuu liikkumaan... ;) Eilen pelasin peliä päivällä, kun nukutin Napsua vaunuissa.

Minulla on nyt 77 löydettyä pokémonia, maksimimäärä olisi kai ainakin 149, ellei enemmänkin, sillä nyt niitä on tullut jo lisää. Kävin kerran kokeilemassa salilla taistelua, hävisin toki heti. Sittemmin olen vähän "opiskellut", mitä voittoon tarvitaan, ja todennut että kenties hieman vahvemmat pokémonit. Niitä saa sitten myöhemmin.

Muita pelejä en ole viime aikoina kerennyt pelaamaan, ellei Naakan lautapelejä ota huomioon. Eilen kirjastossa katselin kirjojen ohella kaikenlaisia lautapelejä, ja innostus pelaamiseen on kyllä olemassa, toivottavasti aikaa joskus löytyisi.


Kommentit

  1. Olen itse päässyt osallistumaan JP Kourin kipuluennolle Ortonissa ja pikaisesti keskustellun hänen kanssaan luennon jälkeen ja arvostan kyllä hänen asiantuntemustaan todella paljon. Sain kahden minuutin keskustelusta syyn omille päähän säteileville invalidisoiville niskakivuilleni (niskavamman aiheuttama occipitalis-hermon ärsytystila) ja sittemmin niihin on julkisen puolen kautta löytynyt toimiva kipulääkitys. Ilman tuota kaksiminuuttista Kourin kanssa, makaisin edelleen kipupäivinä monta tuntia sängyssä pää kahden tyynyn välissä toivomassa että kipu veisi tajun. Nyt otan jo heti kiputuntemusten alkaessa lääkityksen ja painun tunniksi nukkumaan.

    VastaaPoista
  2. Minullakin on hänestä asiantunteva ja muutenkin hyvä kuva. Ihan mainio juttu että satuit keskustelemaan hänen kanssaan niskakivuista...niinhän se on, että tämän vamman hoidon kanssa on moni asia sattumasta kiinni, siitä, että tapaa oikeat henkilöt, jotka osaavat auttaa eteenpäin asioissa. Itselläni on niskan kivunhoito vähän vaiheessa. Tarvitsisin itsekin kipulääkitystä ajoittain, mutta en oikein tiedä, mitä kautta lähtisin liikkeelle. Itselläni kipu tekee liikkumisen varovaiseksi ja varovaisuus taas lisää jännityksiäkehossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ortonissa toimii kipupoli, jonne voi varata ajan. JP Kouri ei taida enää pitää vastaanottoa, mutta esim. Seppo Villanen on niskaexpertti ja Simo Järvinen on myös hyvä kipulääkäri. Villanen on niskavammapiireissä kivastk suositeltu ja hän käyttää osana diagnostiikkaansa niskan kartiokeilakuvausta, mikä on tuttu kuvausmenetelmä hammaslääketieteen puolelta. Kuvista voi nähdä mahdolliset niskanikamien virheasennot, jotka vaikuttavat niskan toimintaan ja kuvausmuoto on huomattavasti edullisempi kuin esim. MRI-kuvaukset.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys