Muistijälkiä
Tulin tänään pohtineeksi, kuinka vahvoja muistijälkiä jo kauan sitten päättyneestä arjesta jää. Eilen oli nimittäin torstai, johon itselläni liittyy poikkeuksellisen paljon muistoja. Mieleeni tullut torstaiaktiviteetti oli Kotikatu.
Katsoin käytännössä koko sarjan alusta loppuun asti. Pidin alkupään kausista loppupään kausia enemmän. Oletan, että jaan Kotikatu-muistijälkeni aika monen suomalaisen kanssa. En niinkään ikävöi sarjaa, vaan sitä tunnetta, kun aloin aina torstaisin sitä katsoa.
Torstaihin liittyy toinenkin muistijälki: tanssitunnit. Kävin yläasteella ja lukiossa tanssitunneilla, jotka olivat aina torstaisin. Siihen liittyi bussimatka tunnille, tanssiharjoitukset ja niiden musiikit sekä kotimatka. Tunnit loppuivat yhdeksältä eli aika myöhään.
Viimeiset kolme vuotta kävin psykoterapiaryhmässä niin ikään torstaisin. En tiedä, miten sama päivä tuntuu valikoituvan aktiviteettipäiväksi (tai oikeastaan ollaksi). Tuntuu melkein siltä, että nyt kun en enää käy ryhmässäkään, täytyy keksiä jokin muu torstaimeno.
Millainen torstai eli eilinen sitten tällä kerralla oli? Koska eilen palasimme mökiltä, torstai meni käytännöllisesti katsoen pakkaamiseen ja matkustamiseen. Kotikadun tapaisen iltaohjelman sijaan suhasin sosiaalisessa mediassa mökkipaussin takia, ja loppuillan luin kirjoja.
Eilen illalla jaksoin myös jumpata. Tein vatsa- ja selkälihaksia sekä niskajumppaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tarvitaan taas hierojaa avaamaan selän lukkoja, jotta saisin taas itse työstettyä lihaksia parempaan kuntoon.
Lapset nukahtivat yksi toisensa jälkeen (siis kaikki kaksi). Puolison kanssa päädyimme nukkumaan yhteentoista mennessä. Olisi fiksua mennä nukkumaan kymmeneltä, kuten teimme pari kertaa mökillä. Vaikka kymppiuutiset eivät kestä kuin vartin, ne jotenkin siirtävät nukkumaanmenoa sitäkin pidemmälle.
Minä olen hiljalleen viritellyt miltei kadonnutta musiikkiharrastustani - toisin sanoen olen kuunnellut musiikkia vähän enemmän. Eihän Niskasilla kovin intensiivisesti voi kuunnella, mutta kappale silloin tällöin onnistuu hyvin.
Omaksi yllätyksekseni olen kuunnellut rauhallistempoisia mieslaulajia kuten Elton Johnia. Onko sitten niin, että kun elämä on yhtä hulabaloota, on mukavaa kuunnella jotakin kaunista ja rauhallista. Ainakin voin todeta, etten ole ennen innostunut Elton Johnin kaltaisista laulajista yhtään. Mistään vanhenemisesta ei voi tietenkään olla kysymys...
Musiikin kohdalla tuntuu nyt siltä, että pääasia on viihtyminen =) Musiikkituntemustani ei voi parhaallakaan tahdolla kutsua laajaksi, musiikkiharrastaja-termikin on kohdallani liian ylevä. Kuitenkin, pitkän musiikkihiljaisuuden jälkeen musiikki on hiipimässä takaisin elämääni rauhallisin, melodisin sävelin.
Katsoin käytännössä koko sarjan alusta loppuun asti. Pidin alkupään kausista loppupään kausia enemmän. Oletan, että jaan Kotikatu-muistijälkeni aika monen suomalaisen kanssa. En niinkään ikävöi sarjaa, vaan sitä tunnetta, kun aloin aina torstaisin sitä katsoa.
Torstaihin liittyy toinenkin muistijälki: tanssitunnit. Kävin yläasteella ja lukiossa tanssitunneilla, jotka olivat aina torstaisin. Siihen liittyi bussimatka tunnille, tanssiharjoitukset ja niiden musiikit sekä kotimatka. Tunnit loppuivat yhdeksältä eli aika myöhään.
Viimeiset kolme vuotta kävin psykoterapiaryhmässä niin ikään torstaisin. En tiedä, miten sama päivä tuntuu valikoituvan aktiviteettipäiväksi (tai oikeastaan ollaksi). Tuntuu melkein siltä, että nyt kun en enää käy ryhmässäkään, täytyy keksiä jokin muu torstaimeno.
Millainen torstai eli eilinen sitten tällä kerralla oli? Koska eilen palasimme mökiltä, torstai meni käytännöllisesti katsoen pakkaamiseen ja matkustamiseen. Kotikadun tapaisen iltaohjelman sijaan suhasin sosiaalisessa mediassa mökkipaussin takia, ja loppuillan luin kirjoja.
Eilen illalla jaksoin myös jumpata. Tein vatsa- ja selkälihaksia sekä niskajumppaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tarvitaan taas hierojaa avaamaan selän lukkoja, jotta saisin taas itse työstettyä lihaksia parempaan kuntoon.
Lapset nukahtivat yksi toisensa jälkeen (siis kaikki kaksi). Puolison kanssa päädyimme nukkumaan yhteentoista mennessä. Olisi fiksua mennä nukkumaan kymmeneltä, kuten teimme pari kertaa mökillä. Vaikka kymppiuutiset eivät kestä kuin vartin, ne jotenkin siirtävät nukkumaanmenoa sitäkin pidemmälle.
Minä olen hiljalleen viritellyt miltei kadonnutta musiikkiharrastustani - toisin sanoen olen kuunnellut musiikkia vähän enemmän. Eihän Niskasilla kovin intensiivisesti voi kuunnella, mutta kappale silloin tällöin onnistuu hyvin.
Omaksi yllätyksekseni olen kuunnellut rauhallistempoisia mieslaulajia kuten Elton Johnia. Onko sitten niin, että kun elämä on yhtä hulabaloota, on mukavaa kuunnella jotakin kaunista ja rauhallista. Ainakin voin todeta, etten ole ennen innostunut Elton Johnin kaltaisista laulajista yhtään. Mistään vanhenemisesta ei voi tietenkään olla kysymys...
Musiikin kohdalla tuntuu nyt siltä, että pääasia on viihtyminen =) Musiikkituntemustani ei voi parhaallakaan tahdolla kutsua laajaksi, musiikkiharrastaja-termikin on kohdallani liian ylevä. Kuitenkin, pitkän musiikkihiljaisuuden jälkeen musiikki on hiipimässä takaisin elämääni rauhallisin, melodisin sävelin.
Kommentit
Lähetä kommentti