Kun lapsuuden kokemuspohja puuttuu...
Rva on ilmeisesti päässyt vaiheeseen, jossa vertaillaan omaa lapsuutta nykylapsiin. "Ei meidän aikana" -lausahdus on päässyt suusta useaan otteeseen, eikä (ainakaan rva:n mielestä) syyttä.
Rva:n kuva lapsuudestaan 1980- ja 1990-luvuilla oli, etteivät vaatteet olleet se "juttu". Siinä missä nykylapset (vähän isompia olen toki seurannut vain tuttavaperheiden välityksellä) tuntuvat olevan varsin merkkitietoisia, keksi rva vasta noin seiskaluokkalaisena, että hänellä on ylipäätään jotakin päällänsä.
Siihen asti oli ihan sama, mitä yllään pitää, kunhan vaatteet ovat mukavia. Muistaa rva toki, että oleellisia vaatteita olivat joskus Levikset, joskus taas farkkutakki...pääosin mielenkiinto oli jossakin ihan muualla. Niillä koulun koviksillakin oli Tarjoustalon vaatteita päällä, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.
Lukiossa rva oli jo ihan kiinnostunut vaatteita - 1970-luvun levenevistä lahkeista ja kaikesta hipahtavasta :D Sellaisia vaatteita metsästettiin kirpparilta, eivätkä ne menneet vallitsevan muodin kanssa ollenkaan yksiin. Tämän virtauksen aikana vuosituhat vaihtui toiseksi...
Puhelimet...no niistä oltiin kiinnostuneita, rva sai ekan oman puhelimensa lukion ensimmäisellä luokalla. Sitä ennen tultiin toimeen lankapuhelimilla ja sopimalla tapaamiset ja sen sellaiset hyvin tarkkaan.
Somea, jonka osana nykylapset (riippuen vanhemmista) ovat jo syntymästä saakka, ei tietenkään ollut. Oli..hmm, Suosikki-lehti, joka tuli kerran kuukaudessa (=julkkiskuulumiset), tv-sarjoja, kirjekavereita, slämäreitä ja sen sellaista.
Ei tullut puheeksikaan, että koulun aloittava saisi kännykän - yläasteikäinen korkeintaan.
Varmaankin jokainen vanhempien sukupolvi kohtaa tilanteita, joiden ratkaisemiseksi ei ole kokemuspohjaa omasta lapsuudesta. Luulen, että tulen pohtimaan vaateasioissa, jätänkö hankkimatta vaatteita liian lyhyin väliajoin, koska muoti vaihtuu. Syyllistynkö, jos lapsi sanoo, että häntä kiusataan, kun jokin vaate jne. ei ole ajanmukainen.
Entä, jos lapseni onkin oman tiensä kulkija - hän rakastaa esimerkiksi 90-luvun vaatteita, joita en (luojan kiitos) ole juurikaan säästänyt. Myyvätkö kirppikset tuolloin sellaisia, kun olen konmarittanut tai muulla tavalla hävittänyt vaatehistoriani.
On vaikeaa ennustaa, millaisia lapseni ovat vähän isompana. Vielä vaikeampaa on ennustaa heidän kaveripiiriään. Oikeastaan vaatepaineet tulevat pääosin ulkopuolelta, monissa tapauksissa ne saattavat tulla myös vanhemmilta.
Netin maailma, älypuhelimet jne. aiheuttavat eniten huolta. Se on alue, josta minulla, 36-vuotiaana, ei todellakaan ole pohjaa omaa lapsuudesta, on some. 4- ja 1-vuotiaani eivät vielä käytä sitä, mutta he tulevat varmasti käyttämään.
Pohdin, miten olla tulevaisuudessa äiti, joka toisaalta rohkaisee it-osaamiseen eikä kiellä somen olemassaoloa, toisaalta taas opettaa lapset suojelemaan itseään netin uhkilta. Siitä ei ikäluokallani ole lapsuuden- tai nuoruuden pohjaa, yksityiselämän rajat olivat silloin paljon selkeämmät kuin nykyään.
Tätä blogiakin kirjoitan, ja olen alusta asti kirjoittanut, kasvottomana ja nimettömänä. Se on ehkä rajoittanut suosiotani, mutta toisaalta suojellut minun ja läheisteni yksityisyyttä. Kenties, jos olisin syntynyt 10-15 vuotta myöhemmin, en olisi yhtä varovainen.
Rva:n kuva lapsuudestaan 1980- ja 1990-luvuilla oli, etteivät vaatteet olleet se "juttu". Siinä missä nykylapset (vähän isompia olen toki seurannut vain tuttavaperheiden välityksellä) tuntuvat olevan varsin merkkitietoisia, keksi rva vasta noin seiskaluokkalaisena, että hänellä on ylipäätään jotakin päällänsä.
Siihen asti oli ihan sama, mitä yllään pitää, kunhan vaatteet ovat mukavia. Muistaa rva toki, että oleellisia vaatteita olivat joskus Levikset, joskus taas farkkutakki...pääosin mielenkiinto oli jossakin ihan muualla. Niillä koulun koviksillakin oli Tarjoustalon vaatteita päällä, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.
Lukiossa rva oli jo ihan kiinnostunut vaatteita - 1970-luvun levenevistä lahkeista ja kaikesta hipahtavasta :D Sellaisia vaatteita metsästettiin kirpparilta, eivätkä ne menneet vallitsevan muodin kanssa ollenkaan yksiin. Tämän virtauksen aikana vuosituhat vaihtui toiseksi...
Puhelimet...no niistä oltiin kiinnostuneita, rva sai ekan oman puhelimensa lukion ensimmäisellä luokalla. Sitä ennen tultiin toimeen lankapuhelimilla ja sopimalla tapaamiset ja sen sellaiset hyvin tarkkaan.
Somea, jonka osana nykylapset (riippuen vanhemmista) ovat jo syntymästä saakka, ei tietenkään ollut. Oli..hmm, Suosikki-lehti, joka tuli kerran kuukaudessa (=julkkiskuulumiset), tv-sarjoja, kirjekavereita, slämäreitä ja sen sellaista.
Ei tullut puheeksikaan, että koulun aloittava saisi kännykän - yläasteikäinen korkeintaan.
Varmaankin jokainen vanhempien sukupolvi kohtaa tilanteita, joiden ratkaisemiseksi ei ole kokemuspohjaa omasta lapsuudesta. Luulen, että tulen pohtimaan vaateasioissa, jätänkö hankkimatta vaatteita liian lyhyin väliajoin, koska muoti vaihtuu. Syyllistynkö, jos lapsi sanoo, että häntä kiusataan, kun jokin vaate jne. ei ole ajanmukainen.
Entä, jos lapseni onkin oman tiensä kulkija - hän rakastaa esimerkiksi 90-luvun vaatteita, joita en (luojan kiitos) ole juurikaan säästänyt. Myyvätkö kirppikset tuolloin sellaisia, kun olen konmarittanut tai muulla tavalla hävittänyt vaatehistoriani.
On vaikeaa ennustaa, millaisia lapseni ovat vähän isompana. Vielä vaikeampaa on ennustaa heidän kaveripiiriään. Oikeastaan vaatepaineet tulevat pääosin ulkopuolelta, monissa tapauksissa ne saattavat tulla myös vanhemmilta.
Netin maailma, älypuhelimet jne. aiheuttavat eniten huolta. Se on alue, josta minulla, 36-vuotiaana, ei todellakaan ole pohjaa omaa lapsuudesta, on some. 4- ja 1-vuotiaani eivät vielä käytä sitä, mutta he tulevat varmasti käyttämään.
Pohdin, miten olla tulevaisuudessa äiti, joka toisaalta rohkaisee it-osaamiseen eikä kiellä somen olemassaoloa, toisaalta taas opettaa lapset suojelemaan itseään netin uhkilta. Siitä ei ikäluokallani ole lapsuuden- tai nuoruuden pohjaa, yksityiselämän rajat olivat silloin paljon selkeämmät kuin nykyään.
Tätä blogiakin kirjoitan, ja olen alusta asti kirjoittanut, kasvottomana ja nimettömänä. Se on ehkä rajoittanut suosiotani, mutta toisaalta suojellut minun ja läheisteni yksityisyyttä. Kenties, jos olisin syntynyt 10-15 vuotta myöhemmin, en olisi yhtä varovainen.
Muoti on jännä juttu. Koulujen pihat ovat pari viime syksyä ja kevättä olleet täynnä yhtä ainoaa polkupyörämerkkiä. Kaikilla lapsilla pitää olla sellainen. Miksi? No koska muillakin on.
VastaaPoistaKyseinen pyörä on ymmärtääkseni ollut muodissa viimeksi joskus 70-luvulla, eli uudesta jutusta ei ole kyse. Nyt sitä saa kauniissa väreissä ja hintalapussa on suosikkilisä. Ihan nätti pyörä se on, mutta ei kovin käytännöllinen ainakaan maaseudulla. Tässä pyörässä on melko pienet renkaat (joutuu polkemaan enemmän), eikä vaihteita lainkaan. Samaan hintaan saisi ihan kohtuullisen vaihdepyörän, mikä pidemmillä matkoilla voisi tuoda lisää ajomukavuutta. Muotitietoisuus on kuitenkin tärkeämpää. Hassua minusta.