Päiväkotisählinki

Esikoisemme päiväkodin tilanne on lievästi sanottuna erikoinen. Ensimmäiset kolme vuotta hän oli päiväkodissa ihan lähellä kotia, matkaa sinne oli alle 300 metriä. Hänen kolmantena päiväkotivuonnaan päiväkodissa sattui 2 vesivahinkoa.

Remontit alkoivat, ja koko vuoden päiväkodissa sinniteltiin paukkeessa ja poikkeusoloissa. Naakkahan oli viime vuonna pari kuukautta talvella pois, mutta muuten päivähoito tapahtui remontin keskellä (tosin meillä kotonakin oli julkisivuremontti).

Kolmannen vuoden keväällä saimme viestin, että nyt päiväkodin tiloista on löytynyt hometta. Sitä oli rajallisissa paikoissa, mutta kosteutta oli rakennusvirheen vuoksi päässyt rakennuksen alle niin paljon, että edessä oli perusteellinen remontti.

Päiväkodin toiminta siirrettiin pikimmiten muualle väistötiloihin, joissa Naakan neljäs päiväkotivuosi käynnistyi. Väistötilat eivät sijaitse kovin kaukana (vähän toista kilometriä meiltä), mutta reitti on vilkasliikenteinen, suuri osa matkasta on työmaana ja isoja liikennevaloristeyksiä on useita.

Seutu on myös hieman levottomampaa kuin omat lähikulmamme. Mitään ei ole onneksi sattunut, mutta huokaisen helpotuksesta aina, kun saan Naakan turvallisesti kotiin.Onneksi paikanvaihto on kuitenkin sujunut kaiken kaikkiaan ilman suurempia katastrofeja.

Tilanteen olisi luullut jo edenneen viime elokuusta, mutta tällä hetkellä remonttia ei ole vieläkään aloitettu. Taloyhtiö ja kaupunki väittelevät nyt vastuista ja maksuosuuksista, ja ei varmaankaan ole vaikea arvata, että tiedotus on pelannut surkeasti.

Olisi mielenkiintoista katsoa kristallipallosta, alkaako Naakan viideskin päiväkotivuosi väistötiloissa.Yhtä mielenkiintoista olisi saada tietää, pääseekö Touhi silloinkaan päiväkotiin. Touhi ei nimittäin voi aloittaa päivähoitoa, kun väistötiloissa on vähemmän lapsipaikkoja kuin varsinaisessa päiväkodissa. Jonossa on monta pientä, ja vaikka sisarukset ovat etusijalla, paikkaa ei ole toistaiseksi järjestynyt.

Intresanttia on, että päiväkotimatkalla oleva työmaa tulee laajenemaan ja kävelyväylät kaventuvat entisestään. Mikäli tässä ei vielä ole riittämiin, olemme saaneet tiedon, että myös väistötilojen edustalla oleva puistoalue, jossa päiväkodin lapset ulkoilevat, on myös menossa laajamittaiseen remonttiin lähiaikoina...

Eli...tässä on muutama syy, miksi sana remontti saa rva:n näkemään punaista...Ei voi kuin toivoa, että suma alkaisi aueta jostakin päästä.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe