Vammautumisen alkuaikojen muistelua

Rva tulee ja menee elämässään nykyään murto-osalla oireista, joita minulla oli aikanaan monen vuoden ajan. Whiplashin oireisto on niin moninainen, ja monet oireista ovat suorastaan kummallisia. Ei ihme, etteivät kuulijat asiaa heti sisäistä...

Nykyään rva "pärjää" kivuilla ja jumituksella, joka kylläkin on usein massiivinen. Huimausta esiintyy enää noin kerran viikossa, ja se ei koskaan kestä esimerkiksi koko päivää.

Toista oli aikanaan: huimaus oli niin kovaa, ettei rva pärjännyt ulkona liikkuessa ilman kävelysauvoja. Huimaus paheni, kun katsetta piti tarkentaa. Myös sängyssä toisella kyljellä oleminen huimasi.

Tuolloin rva:lla oli vaikeuksia oikeastaan kaiken kanssa. syödessä ruoka piti laittaa suuhun nopeasti, ja niskan piti pysyä mahdollisimman paikoillaan. Istuminen tuotti tuskaa, ja seisoessa tuntui, kuin olisi seissyt keinuvalla ruotsinlaivalla...

Ei ihme, että rva:n stressitaso oli tuolloin hyvin korkea. Olo oli huono koko ajan, ja ihan tavallisista asioista, kuten suihkussa käymisestä selviytyminen oli tuskallista. Niskaa myös särki jatkuvasti, muistaakseni kylmän sään aikaan ihan taotta.

Ongelmia oli myös toisen korvan kanssa. Jos joku sanoi sillä puolella jotakin, saatoin kuulla sen terävänä huutona, ja säpsähtelin suhteellisen vähäisiäkin ääniä. Korva myös suhisi ja särki.

Friikeimmästä päästä olivat näköön liittyvät oireet. Tietyt värit, tietynlaiset valot, pinnat jne. saattoivat saada aikaan huimausta ja pahoinvointia. Aistini olivat tuolloin tosi herkät, eli nämä kaikki ohitan nykyään todennäköisesti vaivoitta.

Yksi toistuva oire oli myös outo "kihelmöinti" niskassa, takaraivolla sekä oikeassa kädessä. Sekin taisi olla hermoston tepposia. Tämä oire hävisi ensimmäisten joukossa, sitä esiintyi vain alkuaikoina.

On sanomattakin selvää, että tällaisen oireiston kanssa oli äärimmäisen raskasta olla. Henkisen lisän asiaan toi, ettei vammaani otettu vakavasti lääkärissä/byrokratioissa, eli ensimmäiset whiplash-vuodet olivat yhtä paperisotaa.

Kun aloin pohtia, kirjoittaisinko blogiini tällaisen muistelun, minulla ei ollut vaikeuksia muistaa näitä. Yksi syy varmaankin on, että Olen aikanani puinut ja listannut oireistoani niin paljon. Toinen syy on varmaankin tunnemuistissa - pääsen niihin tunnelmiin edelleen.

Ne ajat olivat vaikeita, ja pääsin tuolloin pulma pulmalta eteenpäin alkamalla etsiä tietoa itse. Löysin niskavammafoorumin ja muutaman aiheeseen liittyvän blogin. Ajan myötä löysin myös vertaistukea, ja lopulta aloitin oman blogin.

Näissä merkeissä elin vuotta 2009 - onneksi pahimmat ajat ovat jo kaukana takanapäin!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys