Erään lähiön asukkaita: Rva + kaksi natiivikaupunkilaista

Rva on asunut nyt kaupungissa kuusitoista vuotta. Kahdeksantoista, mikäli ensimmäiset pienessä kaupungissa vietetyt kaksi elinvuotta lasketaan. Itse asiassa 21 vuotta, mikäli lukioaika viikot pikkukaupungissa asuen lasketaan mukaan.

Kaupunkiin, mielellään vähän isompaan kaupunkiin muutto on ollut rva:n suunnitelmissa yläasteikäisestä alkaen. Luulen, että siihen on vaikuttanut eniten koulukiusaaminen. Taisin 14-vuotiaana ajatella ihan käytännöllisesti, että omat lapseni hankin niin isoon kaupunkiin, että he voivat vaihtaa tarvittaessa koulua, mikäli heitä kiusataan, ja sitä ei saada loppumaan.

Rva:n muutot ovat oikeastaan sujuneet kokolailla suunnitellussa järjestyksessä, vaikka siirtymiä ison kaupungin sisällä on määritellyt ennemminkin sattuma kuin johdonmukaisuus. Täällä pääkaupunkiseudulla olen asunut kolmessa eri osoitteessa (viidessä, mikäli lasketaan kesämuutot opiskeluaikana).

Rva:n ajatus lasten kasvattamisesta kaupungissa ei ole ainakaan toistaiseksi muuttunut. Minua huojentaa edelleen ajatus, että heillä tulee olemaan aikanaan valinnanvaraa peruskoulunsa suhteen..ettei siitä tule lakisääteistä vankilaa, kuten rva:n kohdalla tapahtui.

Olen tykännyt kaupungissa siitä, että sosiaalinen elämä on matalan kynnyksen päässä, lasten lähimmät kaverit asuvat samassa rapussa, kerrosta meitä alempana. Talon pikkulapsiperheillä on whatsapp-ryhmä, jossa voi huikata, kun on lähdössä pihalle. Yleensä seuraa löytyy aina. Vapaa-ajan tekemistä, maksutontakin, löytyy oikein helposti.

Ei rva sinisilmäinen ole. Kyllä niitä ongelmia (lapsilla ja aikuisilla) on kaupungeissakin, ratkottaviksi tulee varmasti tilanne jos toinenkin, ennen kuin lapset saavuttavat aikuisiän. Pikkulapsivaihe vain on sujunut täällä lähiössä keskustan liepeillä valtavan hyvin.

Metsässä olemme päässeet käymään useammin kuin omassa lapsuudessani. Tästä ei kyllä ihan voi syyttää lapsuuden paikkakuntaani, se nyt vain sattuu olemaan laakeaa peltoviljelyaluetta, oikein nättiä sekin. Meidän lähiömme taas sijaitsee oikean metsän reunalla.

Silti, voisin varmaankin juurtua myös pikkupaikkakunnalle. Siellä hyviä puolia voisivat olla:

- asumisen edulliuus
- mahdollisuus omaan pihaan
- ehkäpä siellä olisi kiireettömämpää

Luulen, että viehättyisin pienellä paikkakunnalla omakotitalon ja pihan laittamiseen. Parveke tuntuu välillä vähän aneemiselta pihayritelmältä....eikä sinne edes voi päästää koiraa aamupissalle, jos siis koiran hankkii.

Sen sijaan, en yhtään osta ajatusta esimerkiksi pienten kyläkoulujen ihanuudesta (siellähän sitten olet, jos joudut porukan ulkopuolelle).

Myös elämän raadollisuus tulee tutuksi ihan samalla tavalla "maalla" kuin kaupungissa...näin alkoholismia, merkkejä huumeiden käytöstä ja surkeita ihmiskohtaloita ihan jo siellä pikkukylässä asuessani. Oikein moni asia selvisi rva:lle, tarkkasilmäiselle lapselle jo ennen yläasteelle siirtymistä - ja viimeistään siellä yläasteella.

PS: Tuli vielä yksi asia mieleen: kyllä minä jotakin voisin vaihtaa...isomman lapseni päiväkotimatka kulkee tällä hetkellä läpi isojen työmaiden, iltapäiväruuhkan ja pölyn seassa Touhin kera suihkien. Kyllä minä sen vaihtaisin hiljaiseen kylätiehen..tosin on todennäköisempää, että silloin tarhamatka sujuisi omalla autolla, mikä on tällä hetkellä houkuttelevaa sekin. Kun päiväkotiremontti valmistuu, palaamme tuttuun 250 metrin kävelymatkaan suurimmaksi osaksi autottomalla alueella.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe