Kipu, kirjat ja leffat
Kun juuri pääsin sanomasta, että niskajutut ovat helpottuneet, niin tällä viikolla kipuja on ollut särkylääkekuuriksi asti. Yleensä pärjään ilman, mutta nyt on kyllä ollut hankalaa. Täytyy toivoa, että kohta vähän helpottaisi.
Jatkuva kipu on pirullinen seuralainen. Omalla kohdallani olen huomannut, että se väsyttää ja turruttaa. Ajatus muuttuu jotenkin jähmeäksi, kun olo on jatkuvasti kurja. Mikään suoranainen harjoitus ei ole tähän mennessä auttanut, mutta jatkan kokeilemista.
Eilen meillä oli Naakkasen päiväkodin kevätrieha. Se tarkoitti kai tänä vuonna samaa kuin kevätjuhla, tai sitten ei. Rva on sen verran vanhoillinen, että nauttii perinteisestä kevätjuhlasta, jossa lapsiryhmä kerrallaan esiintyy. Nyt "viralliseen" osuuteen kuului pari yhteislaulua (kivoja kyllä), mutta se siitä.
Silti, rva:ta aktiivisemmat vanhemmat olivat järjestäneet vaikka mitä, ja meidän lapsille parasta taisivat olla nakki- ja ongintapiste :D
Kuluneella viikolla olen toipunut Naakan synttärijärjestelyistä, ja miettinyt monenlaisia asioita. Touhihan sai päiväkotipaikan! Sain tietää siitä perjantaina, kun yhytin päiväkodin johtajan kerrankin työhuoneestaan. Se on kyllä helpotus, vaikka tuo elokuuhun omat haasteensa.
Tämä kaikki tarkoittaa, että rva voi taas alkaa suuntautua työelämään. Tällä kertaa aika moni asia vaikuttaa työnhakuun. Eron, selkäongelmien jatkuvuuden jne. takia olen päätymässä hieman uuteen suuntaan, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Ensiksi täytyy varmaankin totuttaa Touhi päiväkotiin, ja saada se homma rullaamaan.
Minulla on tällä hetkellä kesken kolme kirjaa, joista kaksi on uutta, yksi on aiemmin luettu: Sandra (Heidi Köngäs), Seuraneiti (Kaari Utrio) ja Valoa kohti (Laila Hietamies). Ehkäpä seuraavat kirjavalinnat koskettavat enemmän nykypäivää tai vaikkapa fantasiaa, nyt on ollut aika historiapainotteista.
Tällä viikolla olen myös ottanut matsia nuorimmaiseni kanssa. Hän on selkeästi saavuttamassa uhmaiän, joka tarkoittaa vastaanhangoittelua melkein jokaisessa asiassa. Huomasin taas saavuttaneeni yhden aika kultaa muistot-tilanteen, ja muistin, kuinka väsynyt olinkaan 2-vuotiaan Naakan kanssa...
Meillä on ollut paljon ulkoilua, koskapa säät ovat suosineet. On ollut kieltämättä outoa, kun narsissit ovat kukkineet, ja lämpöä on ollut lähemmäs 30 astetta. Rva:lle vähempikin riittäisi, asunto nimittäin kerkesi lämmetä, ja yöunet ovat olleet heikkoja.
En ole edennyt parvekekukkasten suhteen muuten kuin että Vanhempani toivat minulle yhden amppelikukkasen, jonka olen onnistunut pitämään hengissä. Olisi kiva päästä kaupoille lähiaikoina, niin tuo asia edistyisi.
Olen katsonut viimein Yösyöttö-elokuvan, jonka sain äitienpäivälahjaksi. Olen lukenut koko kirjatrilogian, johon toivottavasti tulee myös jatkoa. Tykkään tarinasta valtavasti, ja Antti & Paavo Pasanen ovat ihan loistavat hahmot!
Aihepiiristä...enempää juonta paljastamatta voin todeta, ettei Paavon äidin ratkaisu järkyttänyt (oli toki järkyttävä) rva:ta niin paljon kuin ehkä joitakin, koska olen oikein kokenut tilanteen, jossa synnytyksen jälkeinen aika ei mene yhtään kuin Strömsössä. Synnytyksen jälkeisiä psykooseja jne. tapahtuu, ja niistä pitäisi puhua enemmän.
Toisaalta, tarinan Antti tekee hienon työn isänä, mutta saataisiinko tarinaa aikaiseksi, jos isä olisi häippässyt, ja äiti jäisi kaksin vauvan kanssa? Olisiko mikään niin päin yhtään ihmeellistä?
Tänään odottelen Touhin kanssa varmaankin sadetta (ei ole vieläkään alkanut täälläpäin). Koitan lisäksi harjoittaa tiettyä selkäaktiivisuutta, josko joku liike nyt viimein auttaisi. Viikonloppuna on luvassa lapsellista toimintaa.
Kaikenlaista voi keksiä: voi esimerkiksi seurata pinkkejä terälehtiä ;)
Jatkuva kipu on pirullinen seuralainen. Omalla kohdallani olen huomannut, että se väsyttää ja turruttaa. Ajatus muuttuu jotenkin jähmeäksi, kun olo on jatkuvasti kurja. Mikään suoranainen harjoitus ei ole tähän mennessä auttanut, mutta jatkan kokeilemista.
Eilen meillä oli Naakkasen päiväkodin kevätrieha. Se tarkoitti kai tänä vuonna samaa kuin kevätjuhla, tai sitten ei. Rva on sen verran vanhoillinen, että nauttii perinteisestä kevätjuhlasta, jossa lapsiryhmä kerrallaan esiintyy. Nyt "viralliseen" osuuteen kuului pari yhteislaulua (kivoja kyllä), mutta se siitä.
Silti, rva:ta aktiivisemmat vanhemmat olivat järjestäneet vaikka mitä, ja meidän lapsille parasta taisivat olla nakki- ja ongintapiste :D
Kuluneella viikolla olen toipunut Naakan synttärijärjestelyistä, ja miettinyt monenlaisia asioita. Touhihan sai päiväkotipaikan! Sain tietää siitä perjantaina, kun yhytin päiväkodin johtajan kerrankin työhuoneestaan. Se on kyllä helpotus, vaikka tuo elokuuhun omat haasteensa.
Tämä kaikki tarkoittaa, että rva voi taas alkaa suuntautua työelämään. Tällä kertaa aika moni asia vaikuttaa työnhakuun. Eron, selkäongelmien jatkuvuuden jne. takia olen päätymässä hieman uuteen suuntaan, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Ensiksi täytyy varmaankin totuttaa Touhi päiväkotiin, ja saada se homma rullaamaan.
Minulla on tällä hetkellä kesken kolme kirjaa, joista kaksi on uutta, yksi on aiemmin luettu: Sandra (Heidi Köngäs), Seuraneiti (Kaari Utrio) ja Valoa kohti (Laila Hietamies). Ehkäpä seuraavat kirjavalinnat koskettavat enemmän nykypäivää tai vaikkapa fantasiaa, nyt on ollut aika historiapainotteista.
Tällä viikolla olen myös ottanut matsia nuorimmaiseni kanssa. Hän on selkeästi saavuttamassa uhmaiän, joka tarkoittaa vastaanhangoittelua melkein jokaisessa asiassa. Huomasin taas saavuttaneeni yhden aika kultaa muistot-tilanteen, ja muistin, kuinka väsynyt olinkaan 2-vuotiaan Naakan kanssa...
Meillä on ollut paljon ulkoilua, koskapa säät ovat suosineet. On ollut kieltämättä outoa, kun narsissit ovat kukkineet, ja lämpöä on ollut lähemmäs 30 astetta. Rva:lle vähempikin riittäisi, asunto nimittäin kerkesi lämmetä, ja yöunet ovat olleet heikkoja.
En ole edennyt parvekekukkasten suhteen muuten kuin että Vanhempani toivat minulle yhden amppelikukkasen, jonka olen onnistunut pitämään hengissä. Olisi kiva päästä kaupoille lähiaikoina, niin tuo asia edistyisi.
Olen katsonut viimein Yösyöttö-elokuvan, jonka sain äitienpäivälahjaksi. Olen lukenut koko kirjatrilogian, johon toivottavasti tulee myös jatkoa. Tykkään tarinasta valtavasti, ja Antti & Paavo Pasanen ovat ihan loistavat hahmot!
Aihepiiristä...enempää juonta paljastamatta voin todeta, ettei Paavon äidin ratkaisu järkyttänyt (oli toki järkyttävä) rva:ta niin paljon kuin ehkä joitakin, koska olen oikein kokenut tilanteen, jossa synnytyksen jälkeinen aika ei mene yhtään kuin Strömsössä. Synnytyksen jälkeisiä psykooseja jne. tapahtuu, ja niistä pitäisi puhua enemmän.
Toisaalta, tarinan Antti tekee hienon työn isänä, mutta saataisiinko tarinaa aikaiseksi, jos isä olisi häippässyt, ja äiti jäisi kaksin vauvan kanssa? Olisiko mikään niin päin yhtään ihmeellistä?
Tänään odottelen Touhin kanssa varmaankin sadetta (ei ole vieläkään alkanut täälläpäin). Koitan lisäksi harjoittaa tiettyä selkäaktiivisuutta, josko joku liike nyt viimein auttaisi. Viikonloppuna on luvassa lapsellista toimintaa.
Kaikenlaista voi keksiä: voi esimerkiksi seurata pinkkejä terälehtiä ;)
Kommentit
Lähetä kommentti