Maanantaipohdintoja
Niskakipu on ollut näin viikon alkajaisiksi harvinaisen pistävää. Työpäivän jälkeen pääsin painelemaan kipeää, oikeanpuoleista kallonpohjaa. Painelu onnistuu vain, jos päätä kääntää samalla vasemmalle.
Ilta on sujunut iisimmin, mutta kyllähän näitä kipuja riittää jokaiselle päivälle. Olen toisaalta aika rutinoitunut kipuun, vaikka välillä ottaa päähän niin pirusti.
Tein muuten eilen tosi pitkän (siis minulle), kuuden kilometrin lenkin yhteen menoon. Olin lasten kanssa vanhempieni luona, ja Touhi oli päiväunilla. Totesin, että on parasta lähteä liikkeelle silloin kun on mahdollista.
Kyseessä on lapsuuden asuinpaikkani, joten tunnen lenkkeilymaastoni todella hyvin. Paikkakunta on pieni mutta eläväinen kylä Kanta-Hämeessä. Kuljin suurimman osan matkaa peltomaisemassa.
Aina tulee väkisinkin mieleen, että entä jos olisinkin jäänyt asumaan tai palannut lapsuuteni paikkakunnalle. Osaisinko asua muutaman tuhannen ihmisen taajamassa? Mitä tekisin työkseni ja millaisessa talossa asuisin.
Jotenkin minun on vaikea kuvitella tätä skenaariota - hassusti tuntuu, että olisin ikään kuin ehtinyt elämässäni pidemmälle, jos asuisin omakotitalossa pikkupaikkakunnalla. Vuokrakolmio kaupunkilähiössä kuulostaa keskeneräisemmältä.
Ehkäpä tykkäänkin olla keskeneräinen. Tänäänkin sain hyvän idean alkaa opiskella erästä kieltä, josta voisi mahdollisesti olla minulle hyötyä työssä - sopivasti myös aloitin eilen illalla Dan Brownin "Alku"- kirjan.
Vaikka kaupungissa on hauskaa, tykkään vierailla lapsuuteni paikkakunnalla. Iän karttuessa olen päässyt sovintoon monien menneisyyteni harmaiden alueiden kanssa. Minulla on lapsuudenkotini ja sen lisäksi kaksikin kyläpaikkaa, joissa voin käydä.
Kyllä minä aina vieraillessani niitä omakotitaloja katselen...tähän asti pelkkä ajatusleikki on kuitenkin riittänyt. En kulje suoraan lapsuudenperheeni viitoittamaa polkua (vaikka sieltä ei kyllä mitään viitottukaan :D ), minulla on omani vähän toisaalla.
PS: Ah, Sorjonen alkoi jälleen - tätä on odotettu!
PPS: aion kyllä tehdä toisenkin pitkän lenkin, kunhan vain pääsen - tänään satoi liikaa.
PPS: Monilla lapsilla on unikaverina pehmolelu - 2-vuotiaani meni eilen päiväunille leikkivasaran kanssa.
Ilta on sujunut iisimmin, mutta kyllähän näitä kipuja riittää jokaiselle päivälle. Olen toisaalta aika rutinoitunut kipuun, vaikka välillä ottaa päähän niin pirusti.
Tein muuten eilen tosi pitkän (siis minulle), kuuden kilometrin lenkin yhteen menoon. Olin lasten kanssa vanhempieni luona, ja Touhi oli päiväunilla. Totesin, että on parasta lähteä liikkeelle silloin kun on mahdollista.
Kyseessä on lapsuuden asuinpaikkani, joten tunnen lenkkeilymaastoni todella hyvin. Paikkakunta on pieni mutta eläväinen kylä Kanta-Hämeessä. Kuljin suurimman osan matkaa peltomaisemassa.
Aina tulee väkisinkin mieleen, että entä jos olisinkin jäänyt asumaan tai palannut lapsuuteni paikkakunnalle. Osaisinko asua muutaman tuhannen ihmisen taajamassa? Mitä tekisin työkseni ja millaisessa talossa asuisin.
Jotenkin minun on vaikea kuvitella tätä skenaariota - hassusti tuntuu, että olisin ikään kuin ehtinyt elämässäni pidemmälle, jos asuisin omakotitalossa pikkupaikkakunnalla. Vuokrakolmio kaupunkilähiössä kuulostaa keskeneräisemmältä.
Ehkäpä tykkäänkin olla keskeneräinen. Tänäänkin sain hyvän idean alkaa opiskella erästä kieltä, josta voisi mahdollisesti olla minulle hyötyä työssä - sopivasti myös aloitin eilen illalla Dan Brownin "Alku"- kirjan.
Vaikka kaupungissa on hauskaa, tykkään vierailla lapsuuteni paikkakunnalla. Iän karttuessa olen päässyt sovintoon monien menneisyyteni harmaiden alueiden kanssa. Minulla on lapsuudenkotini ja sen lisäksi kaksikin kyläpaikkaa, joissa voin käydä.
Kyllä minä aina vieraillessani niitä omakotitaloja katselen...tähän asti pelkkä ajatusleikki on kuitenkin riittänyt. En kulje suoraan lapsuudenperheeni viitoittamaa polkua (vaikka sieltä ei kyllä mitään viitottukaan :D ), minulla on omani vähän toisaalla.
PS: Ah, Sorjonen alkoi jälleen - tätä on odotettu!
PPS: aion kyllä tehdä toisenkin pitkän lenkin, kunhan vain pääsen - tänään satoi liikaa.
PPS: Monilla lapsilla on unikaverina pehmolelu - 2-vuotiaani meni eilen päiväunille leikkivasaran kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti