"Muovisuudesta"

Joihinkin asioihin tunnen itseni liian vanhaksi...tai sitten en vain pidä niistä. Kärjessä on sosiaalisen median/nykyteknologian mahdollistama kulttuuri, jossa juuri mitään kuvia ei voi katsoa niin, että on varma muokkaamattomuudesta.

Rva ei raivoa ja revi hiuksiaan asiasta, mutta on ilmiön edessä hämmentynyt. Nuoruus tuli elettyä 90-luvulla, jolta ajalta minusta on olemassa rippikuva, ylioppilaskuva ja kasa koulukuvia. Kaikkien tilanne oli sama.

Nyt nelikymppisenä elän maailmassa, jossa kaikki vauvasta (lähes) vaariin ottavat selfieitä. Koska ne otetaan lähietäisyydeltä, täytyy ensin laittautua...helpommalla pääsee kuvanmuokkauksella, yleisimmin filttereillä.

En sinänsä kritisoi itsensä kuvaamista - oikeastaan se on välillä ihan hauskaa. Mutta, (tässä seuraa kirjoitukseni provosoivin osa), kun on nähnyt jostakin tutusta pitkän aikaa kuvia sosiaalisessa mediassa ja sitten kohtaa saman tyypin livenä monta astetta rupsahtaneempana (tai siis luonnollisempana ;) ), siis julkaistuihin kuviin verrattuna, kontrasti on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Olen myös seurannut joskus sisustukseen ja lapsiperhe-elämään liittyviä somekanavia, joiden pitäjät tunnen. Kun somessa on täydellisiä kuvia kodeista sekä ihania kuvauksia lapsiperheen elämästä, syntyy taas kontrasti, kun tyyppi sanoo kadulla kohdatessa töykeästi moi, kertoo olevansa saamarin väsynyt ja ne lapsetkin riitelevät (okei, tämäkin oli vähän provo)...ja jos käy tällaisessa kodissa, ne sisustuskuvat on otettu siitä ainoasta siististä osasta olkkaria.

Ei siinä mitään, tottakai on mukavampi julkaista silotellumpaa pintaa - niin minäkin välillä (nykyään yhä harvemmin) teen. Tosin julkaisen kuvia vain yksityisillä tileilläni, ne eivät ole yleistä seuraamista varten. Blogini on toki tästä poikkeus - siitä saa olla mitä tahansa mieltä.

Olen kirjoituksessani yrittänyt sanoa, että sosiaalisessa mediassa on mahdollista luoda täysin uusi todellisuus, joka voi olla todella kaukana todellisesta elämästä. Mikäli tuntee paineita ulkonäöstä, "hyvästä" vanhemmuudesta jne., ei mielestäni ainakaan kannata hakea "tsemppiä" sosiaalisesta mediasta - tulee vain lisää stressiä.

Olisi mielenkiintoista katsoa kristallipalloon - mitä tälle ilmiölle tapahtuu esimerkiksi kymmenessä vuodessa? Meneekö ihmiskehon kuvaus yhä silotellumpaan suuntaan, vai puhkeaako tämäkin kupla jossakin vaiheessa?

Olen itse valinnut varsin luonnollisen ulkonäön - tosin lähinnä siksi, etten ole koskaan kiinnostunut esimerkiksi meikkaamisesta. Vaatteidenkin pitää olla mukavia, toki on plussaa, jos ne näyttävät jollakin tavalla kivoilta. Ihminen on mielestäni kauneimmillaan metsäretkellä. Tämä on vain minun mielipiteeni, eli en halua sitä yleistää. Myös taitava meikkaaminen on välillä hienon näköistä - erityisesti livenä ;) 

Mitä mieltä sinä olet näistä asioista? Miten suhtaudut sosiaalisen median välittämään ihmiskuvaan tai lifestyleen? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys