Yksin ulkona

Tämä vuosi on merkinnyt melkoista itsenäisyyden lisääntymistä Naakalle, ja myös hänen pikkuveljelleen. Sinänsä vuosi on ollut myös vastakkaisuuksien vuosi, kun käynnit niin sanotuissa järjestetyissä aktiviteeteissa ovat olleet minimissään.

Naakka rupesi noin vuosi sitten käymään itsekseen pihalla, yleensä naapurin pojan kanssa. Samoihin aikoihin hänelle hankittiin ensimmäinen kännykkä ja oma avain. Yleisesti ottaen kaikki sujui hyvin - lapsi nautti, kun sai tehdä jotakin itsekseen.

Taustana kirjoitukselleni, me asumme kerrostalossa melko vilkkaalla alueella, jossa on kuitenkin mahdollisuus liikkua pitkällekin osumatta vilkkaisiin auto- ja ratikkateihin. Kuitenkin, kun piha ei ole oma, kynnys lähteä sinne itsekseen, siis lapsen, on aina jonkin korkuinen.

Kun Naakka aloitti koulun, hain hänet ip-kerhosta, hän ei osoittanut vielä tahtoa kulkea kotiin yksin. Joulukuussa aloimme kuitenkin kokeilla, josko Naakka kävelisi matkan yksin. Verrattuna alkusyksyyn, Naakka sanoi että on hauskaa olla hetki rauhassa ennen kuin tulee kotiin :) 

Kevätlukukaudella Naakka halusi jo kulkea kotimatkat yksin. Ongelmia tuli välillä talomme alaoven kanssa, kun avain meinasi jäädä siihen kiinni (vuokranantaja pitää ilmeisesti ovien "vikoja" niin vähäpätöisinä, ettei asiaa ole korjattu, paitsi kun koko lukko on lähes irronnut). 

Kaikki meni kuitenkin pääasiassa hienosti kotiintulojenkin osalta, ainoastaan oman kotimme ovea Naakka ei vielä jostain syystä osaa avata itse. Toki asian oppimista on myöhäistänyt, että olen yleensä kerennyt itse kotiin ennen Naakkaa ;) 

Nykyisellään Naakka lähtee mielellään kavereiden kanssa ulos. Talven pimeinä aikoina leikit olivat enemmän sisäleikkejä, mutta ulkonakin hän viihtyi. Naakan mukaan lähtee pieni laukku, jossa on avain ja puhelin.

Tänä keväänä on myös kokeiltu kioskilla ja kaupasssa käyntiä kaverin kanssa, mikä onkin ollut todella jännittävä, hauska ja odotettu asia. Siinä pitää ylittää ratikkakiskot, jotka yleensä ovat rajana, jonka yli ei saa kulkea.

Nyt myös Touhi on lähtenyt muutaman kerran takapihalle "itsekseen". Tämä on tarkoittanut sitä, että pihalla on useampi naapurin lapsi samaan aikaan. Touhin kohdalla täytyy käydä viiden minuutin välein kurkkaamassa parvekkeelta, että kaikki on kunnossa. Touhikin on nauttinut näistä pienistä itsenäisyyden hetkistä.

PS. Olen huomannut, että parvekkeelta huutaminen tehoaa lapsiin paremmin kuin puhelimeen soitto - yhteys syntyy oikein mutkattomasti.

PPS. Lapseni ovat luonnostaan varovaisia, joten yksin ulkoiluun liittyvät säännöt ovat pysyneet muistissa hyvin.

PPPS. Ei sillä, että tämä helppoa olisi, siis vanhemmalle ;) Sydän on kurkussa jonkin verran joka kerta, kun lapsi ei ole näköpiirissä. Siitä huolimatta, olen iloinen, kun Naakalle on tullut tänä vuonna niin monta onnistumisen kokemusta ulkona liikkumisesta.