Joogahaaste ja kirjahaaste

Tulin tehneeksi kuukauden joogahaasteen loppuun asti. Haastetta oli mukavaa tehdä, tosin jossakin välissä tuntui, etten halua enää ikinä tehdä yhtäkään joogaharjoitusta ;) Lisäksi, viimeinen viikko hieman venyi, mutta eipä se haittaa :) 

Kehoni perusongelmat eivät sinänsä muuttuneet, mutta ainakin huomasin, minkä asioiden parissa minun pitäisi työskennellä. Karsein on oikea lonkka, jonka liikkuvuus on todella huono. Joogan parissa lonkkaa tulee kyllä liikuteltua, siinä olisi yksi syy jatkaa joogaharjoituksia.

Ehkä hauskinta oli tehdä tasapainoa vaativia harjoituksia. Ei se ylipainoiselle, vääntäytymisiin tottumattomalle nelikymppiselle helppoa ole (onneksi olkkarissa ei ole peiliseinää), mutta välillä tunsin  onnistuvani. Itse asiassa, tasapainoa oli helpompi kehittää kuin lihaskuntoa. 

Millaisena näen joogaharjoitteiden tekemisen jatkon? No, ehkä en harjoittele ihan joka päivä, mutta hyvä tavoite voisi olla kolme harjoituskertaa viikossa. Jokapäiväiseksi voisi kyllä ottaa jonkin tasapainoharjoituksen...

Entäs kirjahaaste? Toteutan nyt kolmatta vuotta kirjahaastetta, jossa tavoitteena on lukea mahdollisimman monta kirjaa vuoden aikana. Lukeminen itsessään ei ole minulle haasteellista, mutta muut mediat tuppaavat viemään vähäistä vapaa-aikaani lukemiselta.

Taustoitan lukuharrastustani vähän: siitä lähtien kun opin lukemaan 1. luokan syksyllä, minulla on ollut koko ajan jokin kirja kesken. Enimmäkseen olen lukenut fiktiota, mutta välillä myös tietokirjoja. En ole lukemisessani "ajan tasalla", yleensä luen vähän vanhempaa kirjallisuutta, jota saa helposti lainattua kirjastosta.

Ihan vähän kuuntelen myös äänikirjoja. Aluksi en tykännyt yhtään, koska minulla ei ollut aika-ikkunaa äänikirjoille. Kotona pitää olla koko ajan "tavoitettavissa", enkä käynyt missään. Kun menin töihin ja minulle tuli työmatka, aloin kuunnella äänikirjoja työmatkoilla. Nyt olen kuunnellut välillä yksin kotona ollessani, esim. siivotessani tai ruuanlaiton yhteydessä, tai esimerkiksi puutarhapalstalla rikkaruohoja kitkiessä.

Luettujen kirjojen määrä on muuten nyt kesäkuun puolivälissä 20, eli pitäisi luultavasti vähän kiristää tahtia, jotta tavoitteeni, 50 kirjaa, tulisi täyteen joulukuun loppuun mennessä.

Naakasta on puhjennut tämän vuoden aikana äitinsä tapainen lukija. Hän alkaa olla helppolukuisten ja normaalia tekstiä sisältävien koululaisille suunnattujen kirjojen rajalla. Helppolukuinen kirja menee tunnissa, mutta vähän vaikeampi vie pari päivää. Naakka valitsee kirjaston hyllystä, mitä haluaa. Välillä tarjoan hänelle jotakin kirjaa, joka joko uppoaa tai sitten ei. 

Touhi elää kuvakirjojen vaihetta. Hän pitää eniten hassuista kirjoista, Tatu ja Patu sekä Herra Hakkarainen ovat suosikkeja...sekä kaikki muu, missä tapahtuu jotakin huvittavaa. Touhille luetaan tavallisesti 1-2 kirjaa päivän aikana. 

Miksi pidän lukemista tärkeänä? No, se tarjoaa elämyksiä, kun tarinoiden siivin pääsee paikkoihin ja tapahtumiin, joihin ei muuten pääsisi. Lisäksi, se luo lapselle balanssia, kun mediat ovat nykyään pullollaan sisältöä, jossa asiat etenevät nopeasti ja tietynlainen palkinto tulee hyvin pian tai heti. Lukeminen vaatii keskittymistä yhteen asiaan vähän pidemmän aikaa.

Toki minun on helppo itsekin lukevana vaalia otollista lukemisen ympäristöä myös lapsilleni, koska tunnen lastenkirjallisuutta melko hyvin itsekin ja osaan myös suositella lapsilleni kirjoja. Lapset myös näkevät minut päivittäin lukemassa kirjaa, mikä ei ehkä ole yleistä kaikissa nykykodeissa. 

PS. Minulle jäi onneksi joogasta tietynlainen kipinä.. taidan ottaa tänään muutamia tasapainoon ja venyttelyyn liittyviä liikkeitä päiväohjelmaani - niitä, joita olen kuukauden aikana oppinut.

PPS. Suhtaudun kirjahaasteeseen rennosti - tosin sitten harmittaa, mikäli en saavuta tavoitetta :D 

PPPS. Naakan lukutahti näyttää sellaiselta, että kirjastossa pitänee poiketa kerran viikossa. Osa nykylapsille suunnatuista kirjoista näyttää niin hauskoilta, että tekee mieli itsekin tarttua niihin.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys