Kesäloma!

 Kouluvuosi on käytännössä lopussa, ja lapset ovat tehneet hienosti töitä. Touhi aloittaa elokuussa toisen, Naakka viidennen luokan. Se on viimeinen vuosi vanhassa koulurakennuksessa, uuden pitäisi valmistua syksyksi 2025. 

Huojentava tieto on, että lasten luokalle tulee uuteen rakennukseen oma solu, mikä tarkoittaa "huoneistoa" oven takana, jossa on eteistila sekä luokkahuoneita. Sinne tulee myös kieliryhmän varhaiskasvatus. Kuulostaa rauhalliselta.

Naakan erityinen tuki pudotetaan tulevaksi vuodeksi tehostettuun, koska nyt on mennyt hyvin. Se voidaan nostaa uudelleen, mikäli tulee ongelmia. Eihän Naakalla muuta, kuin että voimat välillä menevät, kun neiti nepsy yrittää olla kuin muut.

Touhi kävi viimeinkin (terkkari muistutti) ettei oltu muistettu) ykkösluokan terveystarkastuksessa. Ei muuta kuin että 131,5 on pituutta ja d-vitamiinia pitäisi muistaa syödä. Yritämme muistaa, siis minäkin. Olen onneksi jo hieman kehittynyt vitamiinitablettien syöjänä.

Ensimmäisellä viikolla saamme hieman apua lastenhoitoon, sitä seuraavalla viikolla Touhilla on leiri. Sen pidemmälle en ole vielä millään muotoa päiväkohtaisesti miettinyt. Kevät on ollut niin työläs, että ei jaksa enkä pidä aikatauluttamista kovin kivana lomanviettotapana.

Minä tosiaan ahkeroin vielä ensi viikon töissä, sitten seuraa kesätauko. Minulla on ollut älyttömän mukavat työkaverit, ja kyllä se työkin on ollut mukavaa. Se on kuitenkin ollut myös raskasta, ja tauko tulee tarpeeseen.

Meillä on iloisia juhlia tiedossa. Isoin kummilapseni on tämän kevään ylioppilas <3 Olen seurannut hänen kasvuaan ja hienosti on mennyt. Kaikki ei ole ollut helppoa, ei todellakaan. Tämä nuori mies on kuitenkin selvittänyt tiensä esteiden yli. Upeeta!

Toivon mukaan nyt olisi viimein myös rauhallisia hetkiä...Stressi yhdistettynä huonoon nukkumiseen enimmäkseen helteen takia on ollut aika järkky yhdistelmä. Jos nyt tulisi vähän normaalempia kesäkuun lämpötiloja, olisin kiitollinen.

Näissä touko-kesäkuun helteissä kukinnat puutarhalla etenevät hurjaa vauhtia. Siksikin voisi jo vähän hidastaa tahtia. Samoin voisi vähän sataa (no huomenna kuulemma sataa), niin ei tarvitsisi ihan joka päivä käydä palstalla. 

PS. Uuteen kouluun tulee kaikenlaista - silti tulen muistelemaan haikein mielin lasten vanhaa koulua, josta isot, monen kerroksen korkuiset hallitilat puuttuvat. 

PPS. Vähän taas jännittää, miten itse jaksan kesän kokopäiväisen vastuun esimerkiksi ruuanlaitosta.

PPPS. Olkapäät kipeytyy taas...tyhmää, kun olen juuri tihentänyt salillakäymistahtia. Taidetaan taas tarvita myös hierojaa.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Lasten merkkivaatebuumi - tulipahan koettua