Spesiaaliparaati vai perustylsä arki?

Olen viime vuosina enenevässä määrin sisäistänyt, mitä ruuhkavuodet tarkoittavat. Päivätyö vie valtaosan ajastani ja etenkin aivokapasiteetista. Tämän huomaa, kun esimerkiksi lasten kouluasioihin ei meinaa riittää energiaa.

En tiedä, muistanko väärin, mutta mielestäni 90-luvun koululainen ei tehnyt niin paljon "spesiaalijuttuja". Koulussa edettiin lukujärjestyksen mukaan, välkät leikittiin ja meillä maaseutukunnassa retkeily tarkoitti luokkaretkeä kerran vuodessa.

Nyt on hivenen toisin. Luokan opettajilta (varsinkin Naakan luokan) tulee viikkoviesti kerran viikossa. Eipä siellä yleensä ole kuin 2 päivää, jolloin edetään lukujärjestyksen mukaan. Kouluun tarvitsee joko viedä jotakin, olla eri paikassa kuin tavallisesi tai sitten tehdään retki, jonne voi tuoda omia eväitä.

Tässä kohtaa säälin oikein monilapsisia perheitä ;) 

Tunnen jo lievää syyllisyyttä juttua kirjoittaessani - Molempien lasten luokat tekevät tosi mukavia asioita. Protestoin vain vanhemman "muistilistaa". Tietotyöläisenä aivoni ovat varsin kuormitetut jo valmiiksi - töissähän on muistettavien spesiaaliasioiden määrä myös valtaisa.

Minusta tuntuu, että vaikka minulla on asiat "ylhäällä" ja muistutuspiippaukset päällä, päätä särkee joka päivä. Myös Touhin harrastukseen on tietenkin oma äppi, jossa ilmoitetaan osallistumiset ja pois jäämiset 2 - 3 kertaa viikossa.

Mitenkähän ennen tultiin toimeen, kun ei ollut äppejä joka asiaan? Paremminko :D 

Olen pohtinut, että pitääkö sitten vain alistua tsemppaamaan eri spesiaalitilanteiden kanssa vai jättää törkeästi huomioimatta asioita. Se muuten on hankalaa, kun lapsen unohtamisista sanktiot tulevat nykyisin vanhemmille.

Toisaalta, olisiko se paha, jos koulussa joskus yksi kokonainen viikko edettäisiin lukujärjestyksen mukaan? Uskon, että niin aikuisten kuin lastenkin työmuisti on sen verran rajallinen, että säännöllinen arkirutiini on hyväksi.

Jos mennään paljon retkille, voisiko se Elovena-retkikeksi tulla joskus koulun puolesta? Jos lapsen pitää ottaa esine, itsensä tietynvärisissä vaatteissa tai random-hedelmä mukaan kouluun, voisiko tieto tulla pelkästään lapselle hänen muistinsa treenaamiseksi?

Uskon myös, että yhteen asiaan kerralla keskittyminen sekä perustylsä arki ovat hyväksi meille kaikille. Sekin on huono, että olemme pelinappuloita, jotka on älyttävä siirtää strategisesti oikeille paikoille. On tylsää olla jatkuvasti häviöllä.