Edelleen vatsatautia ja oikukas ballerina

Jösses, mikä viikko (en nyt muista, kerroinko näin jo edellisestä viikonlopustani :D). Naakka oli tosiaan kanssani kotona sairastamassa vielä maanantaina. Tiistaina menin töihin. Keskiviikkonakin menin töihin vartiksi, jonka jälkeen päiväkodista soitettiin, että Touhi ripuloi ja on huonovointinen...ja ei kun maitojunalla kotiin päiväksi.

Minua lohdutti, kun eräs vanhempi kollega sanoi että noi on ne tietyt vuodet ja kymmenen vuoden päästä tuskin muistat enää, mene ihan rauhassa kotiin. Tuli mukava fiilis, ja osittain sen voimalla jaksoin sen päivän. Onneksi Touhin olo helpottui.

Tiistai-iltana kidutin itseäni lisää...vein nimittäin tyttäreni balettitunnille. Odotellessa kehuin testitunnilla olevan pienen tytön äidille, kuinka Naakka on varsinkin tänä vuonna tykännyt baletista ja käynyt oikein mielellään.

Sitten salin ovi avautui ja esiin astui varsinaisen opettajan sijainen. Naakka, 5,5 vuotta, sai sätkyn ja ilmoitti ettei uskalla tunnille (kun oli sijainen). Sain motkotettua/maaniteltua ballerinani saliin, ja opettaja tuli hetken kuluttua ilmoittamaan, että Naakka makaa lattialla verhon takana eikä suostu nousemaan ylös.

Kysyin, häiritseekö Naakka tuntia ja opettaja sanoi, ettei häiritse. Naakka pysyi verhon takana koko tunnin, kunnes kipitti vähän ennen tunnin loppua muina Naakkoina ulos salista.

Kotimatkalla lumi narskui kenkien alla ja äiti motkotti...jossain vaiheessa Naakka pyrki sulavasti vaihtamaan keskustelun aihetta kysymällä, mitä haluaisin iltapalalla syödä.

Kotiin päästyämme olin jo leppynyt. Tokihan minä ymmärrän, ettei 5-vuotias aina ole täysillä mukana ja näin on hyvä, mutta siinä tilanteessa ärsytti, kun olisin muutenkin ollut väsynyt ja oikein halukas skippaamaan koko balettikeikan.

Torstaina olin töissä ja exällä vapaailta - iltakymmenen jälkeen hän soitti ja ilmoitti vuorostaan saaneensa oksutaudin. Mikäs siinä, ajatteli rva ja perui mielessään oman vapaailtansa. Siihen ei kuitenkaan menty, vaan Naakka sai sijoituspaikan ukkinsa luota, exä vakuutti jaksavansa hoitaa Touhin.

Niinpä rva vetää parhaillaan henkeä ja aikoo todellakin relata koko viikonlopun.

PS. Aloitin viimein Netflixiltä Rita-sarjan seuraamisen. Minulle on kehuttu sarjaa jo niin useasti, että pakkohan se oli aloittaa. Olen tykännyt!

PPS. Olin kaukaa viisas ja tilasin Touhille talvihaalarin ensi talveksi. Nyt täytyisi vielä jaksaa hakea se postin palvelupisteeltä.

PPPS. Olen tehnyt syviä vatsalihasliikkeitä päivittäin kohta kuukauden ajan. Ensi viikon keskiviikkona minulla on fyssaria uudestaan, hän tarkastaa silloin tilanteen. Toivon, että vatsalihakseni olisivat jo hieman elpyneet.

Hämärässä kuvassa ballerinani esiintyy lumikasan (pyramidin) päällä muinaisen egyptiläisen roolissa:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe