Miljoona kalaa

Viime viikonloppuna kävin akvaarioliikkeessä. Minun olisi pitänyt hankkia suodattimeen vaihto-osia. Akvaarioni suodatin on siis ulkosuodatin, eli tankin ulkopuolella. Se puhdistetaan tai se pitäisi puhdistaa neljä kertaa vuodessa.

Pian olisi puhdistuksen aika. En osaa tehdä hommaa kokonaan yksinäni, joten exäni ja lasteni isä tulee hoitamaan sen kanssani :D

Takaisin akvaarioliikkeeseen...olen vihdoin saanut miljoonakalakantani hieman kasvamaan. Osa kaloista on kuitenkin myös kuollut, ja tällä kertaa oli tilaa uudelle kalapariskunnalle. Miljoonakaloja on hyvä olla useampi naaras yhtä urosta kohden, sillä urokset ovat kovia kosiskelemaan, mikä voi stressata naaraita, mikäli heitä on liian vähän.

En yleensä valitse kaloja niin tarkkaan värin mukaan - nyt myyntialtaassa uiskenteli kuitenkin sen verran hienoja sinihohtoisia kaloja, etten voinut vastustaa kiusausta. Tässä pariskunta on:


Miljoonakalojen kuvaaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi - ovat niin nopeita liikkeissään! Nämä ovat pääasiassa toistensa kimpussa, sillä kävi kuitenkin niin, että ainoa aikuinen naaras akvaariossa on juurikin tämä hankkimani.

Sen lisäksi kalaliikkeestä tuli kaupan päälle kolme kalanpoikasta - ne ovat tällä hetkellä aika värittömiä. Miljoonakalat lisääntyvät nimensä mukaisesti tiheään tahtiin, mutta poikasilla kestää kauan kasvaa täysikokoisiksi kaloiksi.

Se, millaisia värejä kaloihin tulee, on aina yllätys. Poikaset syntyvät useimmiten aivan värittöminä, lokakuussa syntynyt poikanen on nyt alkanut saada väriä ja näyttäisi olevan naaras. Uros ja Naaras on helppo erottaa toisistaan - kuvassa uros on vasemmalla alhaalla ja naarasta jahtaamassa.

Se, mitä seuraavaksi haluan harrastukseni kanssa tehdä, on juurikin miljoonakalojen ja toivottavasti myös platyjen kasvattaminen akvaariossani. Se tuntuu mieluisimmalta ja palkitsevimmalta tällä hetkellä.

Ennen vanhaan, siis 1990-luvulla, miljoonakaloja saatettiin pitää hyvinkin vaihtelevissa asumuksissa hillopurkeista oikeisiin akvaarioihin. Veden laatua ei juuri muokattu (kovetan oman akvaarioni vettä miljoonakalojen ja platyjen takia), mutta toisaalta kalakannat olivat nykyistä kestävämpiä.

Nykyiset miljoonakalat, joita Suomessa myydään, tulevat pääasiassa kaukoidän "kalatehtaista". Kertoman mukaan kaloja kasvatetaan siellä murtovedessä, mistä johtuen ne eivät välttämättä ole kovin kestäviä matkattuaan toiselle puolelle maapalloa toisenlaisiin olosuhteisiin.

Oman kokemukseni mukaan kaupasta ostetut yksilöt eivät elä kauan, mutta heidän jälkeläisensä kestävät jo paremmin. Tämä voi johtua siitä, että omassa altaassa syntyneet poikaset ovat tottuneet juuri sen altaan veteen.

Toinen ajatukseni on, että koska miljoonakalojen kasvu poikasesta aikuiseksi kestää niin kauan, myyntialtaassa olevat yksilöt ovat jo varsin vanhoja. Eläinkaupan myyjä hieman kurtisti kulmiaan, kun pohdin asiaa ääneen...

PS. Hommasin myös hienon sinihohtoisen platy-uroksen, joka on sen verran vikkelä, ettei kuvaaminen ole toistaiseksi onnistunut.

PPS. Petokotilot ovat syöneet "roskakotiloita" upeasti.



Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Joo, toi uros on oikea perverssi...tai siis luultavasti lajinsa normaali edustaja :D Nätti poika se ainakin on!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys