Yleisöakvaarioista ja partamonneista
Meillä oli kieltämättä hyvin sisäpainotteinen talvi. Ketään ei innostanut ulkoilla iltaisin pimeydessä ja vesisateessa. Kevät toi sentään valon...ja sää on pysynyt melko hyvänä.
Sitten se kevät (tai turistit) toivat koronaviruksen. Talvella viihdytimme itseämme vähän siellä täällä. Museoissa, näyttelyissä, uimahallissa ja sisäleikkipuistoissa. Oli monta mukavaa hetkeä, ja näimme paljon uusia asioita.
Mieleen ovat jääneet erityisesti Sekä Särkänniemen- että Sealife-akvaario. Molemmat ovat mielestäni hyvin hoidettuja ja asiantuntevia paikkoja. Vedenalaiset maisemat ovat kiehtoneet minua lapsesta saakka, ja koska sukellus taas ei kiehdo, ovat akvaariot tärkeitä paikkoja.
Omaan tankkiin mahtuu varsin suppeasti eri kalalajeja, koska niillä on erilaiset elinympäristöt, joita yhdessä akvaariossa ei voi toteuttaa. Olen monta kertaa ajatellut, että jos tankkeja olisi kaksi, saisi toiseen pehmeän veden kaloja. Omassa akvaariossani on tällä hetkellä keskikova vesi miljoonakalojen ja platyjen takia.
Toinen laji, jota on akvaariostani löytynyt kautta aikojen, on partamonni. Useat mieltävät lajin tylsäksi luultavasti sen yleisyyden vuoksi. Se lisääntyy innokkaasti (paitsi meillä), eikä poikasia sitten halua kukaan.
Meillä on akvaariossamme on kaksi partamonnia, heillä ei ole nimiä. Toinen on naaras ja toinen on uros. Partikset ovat reviirikaloja, ja meillä toinen on vallannut akvaarion vasemman, toinen oikean puolen.
Kun kaloille tiputetaan ruokaa, sietävät partamonnit toisiaan, koska ruoka putoaa yhdelle alueelle. Ne tökkivät toisiaan hieman, vaikka eivät tunnu häiriintyvät muista kaloista. Ruuan jälkeen molemmat erakot siirtyvät takaisin omille alueilleen (ehkä poikasia ei tästä syystä tule)
Hankin taannoin akvaarioomme pääkallokoristeen. Se kaatui joskus alkuvuodesta. En huomannut nostaa sitä ylös, ja niinpä urospartamonnimme keksi, että siinäpä hänelle sopiva luola. Kun bongasin hänet pääkallon sisältä ensimmäistä kertaa, ajattelin, että p*****e, se juuttui, ja joudumme rikkomaan koko koristeen. Onneksi osoittautui, että kala pääsee pesästään vaivatta pois.
Partamonnimme näyttää hieman hölmöltä luolassaan, sillä sen pyrstö ei sinne mahdu. Partis itse on todella tyytyväinen uuteen yksiöönsä, joten en varmaankaan nosta pääkallokoristetta pystyyn vähään aikaan - tai sitten keksin partikselle uuden luolan.
Meidän partamonnimme ovat noin kolmevuotiaita. Vanhimmat partamonnit, joita meillä on, ovat eläneet reippaasti yli kymmenvuotiaiksi. Meillä on siis tämän kaksikon kanssa toivottavasti vielä pitkä matka edessämme.
Sitten se kevät (tai turistit) toivat koronaviruksen. Talvella viihdytimme itseämme vähän siellä täällä. Museoissa, näyttelyissä, uimahallissa ja sisäleikkipuistoissa. Oli monta mukavaa hetkeä, ja näimme paljon uusia asioita.
Mieleen ovat jääneet erityisesti Sekä Särkänniemen- että Sealife-akvaario. Molemmat ovat mielestäni hyvin hoidettuja ja asiantuntevia paikkoja. Vedenalaiset maisemat ovat kiehtoneet minua lapsesta saakka, ja koska sukellus taas ei kiehdo, ovat akvaariot tärkeitä paikkoja.
Omaan tankkiin mahtuu varsin suppeasti eri kalalajeja, koska niillä on erilaiset elinympäristöt, joita yhdessä akvaariossa ei voi toteuttaa. Olen monta kertaa ajatellut, että jos tankkeja olisi kaksi, saisi toiseen pehmeän veden kaloja. Omassa akvaariossani on tällä hetkellä keskikova vesi miljoonakalojen ja platyjen takia.
Toinen laji, jota on akvaariostani löytynyt kautta aikojen, on partamonni. Useat mieltävät lajin tylsäksi luultavasti sen yleisyyden vuoksi. Se lisääntyy innokkaasti (paitsi meillä), eikä poikasia sitten halua kukaan.
Meillä on akvaariossamme on kaksi partamonnia, heillä ei ole nimiä. Toinen on naaras ja toinen on uros. Partikset ovat reviirikaloja, ja meillä toinen on vallannut akvaarion vasemman, toinen oikean puolen.
Kun kaloille tiputetaan ruokaa, sietävät partamonnit toisiaan, koska ruoka putoaa yhdelle alueelle. Ne tökkivät toisiaan hieman, vaikka eivät tunnu häiriintyvät muista kaloista. Ruuan jälkeen molemmat erakot siirtyvät takaisin omille alueilleen (ehkä poikasia ei tästä syystä tule)
Hankin taannoin akvaarioomme pääkallokoristeen. Se kaatui joskus alkuvuodesta. En huomannut nostaa sitä ylös, ja niinpä urospartamonnimme keksi, että siinäpä hänelle sopiva luola. Kun bongasin hänet pääkallon sisältä ensimmäistä kertaa, ajattelin, että p*****e, se juuttui, ja joudumme rikkomaan koko koristeen. Onneksi osoittautui, että kala pääsee pesästään vaivatta pois.
Partamonnimme näyttää hieman hölmöltä luolassaan, sillä sen pyrstö ei sinne mahdu. Partis itse on todella tyytyväinen uuteen yksiöönsä, joten en varmaankaan nosta pääkallokoristetta pystyyn vähään aikaan - tai sitten keksin partikselle uuden luolan.
Meidän partamonnimme ovat noin kolmevuotiaita. Vanhimmat partamonnit, joita meillä on, ovat eläneet reippaasti yli kymmenvuotiaiksi. Meillä on siis tämän kaksikon kanssa toivottavasti vielä pitkä matka edessämme.
Kommentit
Lähetä kommentti