Ehdoton minä ja sen sellaista

Eräs tämänpäiväinen työtehtäväni sai minut ajattelemaan ehdotonta...siis missä asioissa olen ehdoton ja teen niin aina, ja mitä asioita en tee koskaan. Loppujen lopuksi niitä asioita on hankala keksiä.

Arjesta selviytymiseni nimittäin perustuu pitkälle luovimiseen ja soveltamiseen. Joitakin suhteellisen pysyviä tapoja minulla kuitenkin on. Ne liittyvät lähinnä perusasioihin, kuten nukkumiseen ja syömiseen.

Oikeastaan koko elämästä selviytymiseni on soveltamista - tapahtumarikas elämänkulkuni on tuonut eteeni monenlaisia tilanteita, ja jotta en olisi vetänyt itseäni vessanpöntöstä alas, minun on ollut pakko unohtaa ehdottomuuteni.

Onko sitten asioita, joissa olen ehdoton? Ehdoton on aika kova sana, enemmänkin voisin puhua elämänsuunnitelmasta, siis asioista, jotka haluan tehdä ja kokea. Muutaman sellaisen asian äärelle olen viime aikoina joutunut. On pitänyt pohtia, mihin panostan seuraavaksi, ja mikä jäisi harmittamaan, jos en sitä tekisi.

Tuntuu, että ikä on tuonut lisää varmuutta omaan suuntaan menemiseen. En olisi vielä kymmenen vuotta sitten ymmärtänyt asioita, joita nyt ymmärrän. Ikäkriisin sijaan minulla on tietty varmuus siitä, kuka olen ja mihin päin olen menossa.

Tuntuu, että takanani on paljon vuosia, joina olen erinäisistä syistä joutunut väistymään, unohtamaan omat tavoitteeni.  Ehkä juuri nyt olen ehdoton siitä, ettei näin kävisi, jos vain pystyn itse asioihin vaikuttamaan.

Huh, näistä syvällisistä pohdinnoista hieman arkipäiväisimpiin aiheisiin: Kuuntelin juuri äänikirjana Suvi Ratisen Matkaystävä-kirjan. Olipa siinä mielenkiintoinen, lestadiolaisuutta ja aikuiseksi kasvua kuvaava teos - suosittelen.

Tunnustaudun uskonnollisia- ja muita enemmän tai vähemmän ääripäitä edustavia elämäntapoja käsittelevän kirjallisuuden faniksi. On mielenkiintoista kurkistaa maailmaan, jota ei ole omakohtaisesti kokenut - siis näkemyksiin näistä maailmoista.

Minulla on ollut aika kova flunssa, en jumpannut viiteen päivään, mutta tänään aloitin uudestaan. Lenkille en kuitenkaan lähtnyt, olo ei ole vielä ihan niin terve. Itse asiassa alkuviikosta olisi ollut fiksuinta jäädä jonakin päivänä kotiin.

PS. Merikeskus Vellamo (sunnuntaina) oli todella hieno ja mielenkiintoinen museokokonaisuus. Itse kotkaan emme sillä matkalla juuri perehtyneet.

PPS. Olen ollut ylitunteja töissä tällä viikolla - tosin työtehtävissä, jotka ovat olleet pakollisia kaikille työntekijöille.

PPPS. Viikonlopun ohjelmassa on varmasti huikaisevan hauskaa häkkivaraston tyhjennystä - remontti alkaa 1,5 viikon päästä.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe