Kampetta kerrakseen

Viime vuosien ajan olen pyrkinyt vähentämään kotona olevaa tavaran määrää. En koe itseäni varsinaiseksi minimalistiksi, mutta kaipaan ympärilleni tilaa hengittää. En myöskään ole huippujärjestelmällinen, joten tavaraa ei yksinkertaisesti kannata olla liikaa.

Lapsuudessani en ainakaan ollut  minimalisti. Silloin varsinkin tytöt keräsivät posliinieläimiä - minulla oli niitä kaikki tasot täynnä. En muuten ole törmännyt vastaaviin tuotteisiin sittemmin...10-vuotias minä kierteli Tiimaria ja pohti, josko niitä voisi saada yhä vain lisää...

Aikuisuudessa olen päätynyt varsin vähäiseen koriste-esineiden määrään. Jokunen löytyy kyllä. Mielenkiintoisia esineitä on välillä hauska katsella.

Hardcore-minimalistit laskevat, kuinka monta esinettä heillä saa olla. Minä olen päätynyt siihen, että kunhan esineet mahtuvat niille varatuille paikoille, kaikki on ok.

Tänään suoritettiin operaatio häkkivaraston tyhjennys. Kävin aamulla kuikuilemassa. Tässä on varastomme sisältö matkalaukkuja, luistimia ja suksia lukuun ottamatta:


Operaatioon meni 1,5 tuntia. Eipä noista mennyt jätelavalle juuri mitään, paitsi pari vanhaa mattoa. Muutama laatikko täytyy käydä vielä läpi. Mistä sitten en luovu?: pari pienempää laatikollista on yli 100 vuotta vanhoja koulu- ja uskonnollisia kirjoja (niissä on suvun historiaa, toimin museotätinä).

Vauvapulkka ei vielä lähtenyt kierrätykseen - tosin jos joku ilmoittautuisi tarvitsijaksi, voisin siitä luopua :) Myös lumilapio on meillä hieman tarpeeton, mutta ei lähtenyt vielä pois.

Jossakin laatikossa olivat makuupussit ja teltta, yhdessä oli rinkkani.

Ehkä hieman "nolo" ja massiivisin tilanviejä ovat exäni Aku Ankat - hän on säästänyt jokaisen numeron vuodesta 1987 asti. Joku voisi olla toista mieltä, mutta minä sanoin, että pidetään säilössä. Niitä on neljässä isossa pahvilaatikossa.

Epämääräistä sälää ei juurikaan löytynyt. Ihan pieni muistoesinelaatikko tosin löytyi. Se minun pitää käydä vielä läpi. Sieltä löysinkin jo jotain, jota olen kaivannut, sateenkaarilippuni <3 Hankin sen Interraililla Torinosta. Ne liittyivät silloin Irakin sodan (USA hyökkäsi Irakiin 2000-luvun alussa) vastustamiseen.

Että sellaista, nyt minulla on makuuhuoneen nurkassa pahvilaatikkopino jonkin aikaa. Sitten tavarat muuttavat takaisin varastoon. Koko aineellinen omaisuuteni sijaitsee tällä hetkellä kerrostalokolmiossani.

PS. Naakka sai kellarista käyttöönsä prinsessanukenrattaat (aivan älytön pinkin röyhelön ruumiillistuma). Nuketkin pitää kaivaa yläkaapista, jos Naakka nyt ensimmäistä kertaa elämässään jopa leikkisi nukeilla.

PPS. Koska kaikkien pitää tyhjentää häkkivarastonsa nyt samanaikaisesti, Naapurin setä joutui murtautumaan varastoonsa, koska ei löytänyt avainta. Tongeilla se onnistui ;)

PPPS. Huomenna toimin jonkun muun kuin järjestämisen parissa!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe