Pelmenit ja plantaarifaskiitti

Pääsin syntymäpäiväni kunniaksi ravintolaan, enkä mihin tahansa ravintolaan vaan venäläiseen. Aikuisseurassa, pitää vielä mainita. Olen aikuisiälläni tutustunut Helsingin venäläisiin ravintoloihin (silloin kun niitä vielä oli useampia) ja tykästynyt kovasti.

Mistään kevytruuasta ei ole kyse, ja jossakin vaiheessa, varsin aikaisessa, minun piti todeta, että viinin juonti saa riittää - vodkashotteihin en edes uskaltautunut ;) 

Mutta ruuan kanssa nautin. Venäläisessä keittiössä sienet, smetana, juurekset ja vaikka mikä ovat suosikkejani. Meni kyllä hieman överiksi, siis viimeistään siinä vaiheessa, kun uunijäätelö Romanovin mansikoineen tuotiin eteeni :D 

Pitäisikö venäläisiä ravintoloita boikotoida? Joku voi olla sitä mieltä, mutta minä en. Minusta sotaa ei käydä kirjoilla, kielen osaamisella tai vaikkapa ruokaperinteillä. Naapurissamme on ja tulee olemaan ruokakulttuuri, jolla on vaikutuksia myös omaamme.

 

Jottei kaikki olisi ollut kuluneella viikolla pelkkää juhlaa, kantapäähäni iski plantaarifaskiitti. Kipu oli alkuun niin pirullinen, että piti välttää kaikenlaisia askelia. Se kieltämättä vaikutti kielteisesti myös mielenterveyteen.

Nyt olen hiljalleen taas kävellyt enemmän, mutta eilen, kun kävelin kotiin psykoterapiasta, totesin että olisi voinut ottaa ratikan edes osaksi matkaa. Täytyy taas yrittää rajoittaa, mutta toivottavasti ei ihan niin paljon kuin edellisviikolla.

Pääsin kuitenkin eilen salille, edellisestä kerrasta oli kulunut miltei kaksi viikkoa. Lisäilin hieman vastusta eri harjoitteisiin, ja minulle tuli valtavan hyvä fiilis, kun jaksoin tehdä vähän enemmän. Itse asiassa tuli into mennä uudestaan. Ehkä menenkin ennen jouluaattoa.

Lapsilla alkaa olla syyslukukausi voiton puolella. Myös minä olen siitä kiitollinen, kahden lapsen läksyjen valvonta ja kaiken maailman muistamiset on kiva jättää tauolle myös minun mielestäni. 

Touhi, ekaluokkalaisemme, on suorittanut syksyn aivan upeasti. Hänestä koulussa on mukavaa ja myös minun nähdäkseni asiat ovat sujuneet upeasti. Kyynel tuli silmäkulmaani tänään, kun olin aamulla katsomassa ekaluokkalaisten ihanaa joulujuhlaesitystä. Pientä rajaa ehkä sillekin...sama reaktio oli muiden luokkien esitysten kohdalla ;) 

Naakka on ylittänyt itsensä monella tavalla. Suurimpia niistä ovat olleet itsenäisyysjuhlallisuudet, joissa Naakalla oli näkyvä rooli. Myös koulu on sujunut hyvin ja läksyjen tekoa on taas treenattu. Kevään tavoite voisi olla kokeisiin lukemisen aloittaminen. Kaiken kaikkiaan Naakka on työskennellyt uutterasti.

Pitäisi sanoa, että laskeutuminen ja hiljentyminen joulua kohti alkaa nyt, No, meillä lähinnä riehutaan, ollaan levottomia ja sen sellaista...ehkä kymmenen vuoden päästä... :D