Rouva Niskanen

Kukapa ei joskus tuijottaisi ulkonäköään...niin tekee välillä myös 35-vuotias rva. Julkisuuden kuvien maailma on luonut meille mielenkiintoisen tavoitelistan: pitäisi olla freesinä päästä varpaisiin, ja näyttää siltä, miltä joissain kuvissa sosiaalisessa- tai muussa mediassa näytetään. Esimerkiksi, jos tekaisee pari lasta, se ei saisi näkyä kropassa mitenkään. Jos näkyy, ja lisäksi ilmenee vieläpä jotakin ikääntymiseen liittyvää, se on hirveää se. Rva oli peruskoulussa koulukiusattu. Se ilmeni esimerkiksi niin, että koko kroppani varpaisiin, arvosteltiin lukemattomia kertoja sen pirullisen oppivelvollisuuden aikana. Sanoisin, että pääsin yli niistä kommenteista noin 27-vuotiaana. Sitten "hehkuin" monta vuotta. Nyt, kuluneen vuoden aikana olen kohdannut uuden kriisivaiheen. Kroppani palautui esikoisesta melko hyvin. Toki rintani tulivat täyteen raskausarpia, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Kuopuksesta sen sijaan, kroppani ei enää palautunut läheskään samalla

Rva on suhannut viime aikoina paikasta toiseen kuin päätön kana.  Mistä se kiire sitten johtuu? No ei mistään ihmeellisestä, tietääkseni. Arjessa vain tulee vastaan monenlaista. Perjantaina kävimme kaupungilla (Naakka, puoliso ja ukki olivat sirkuksessa ja minä Touhin kanssa). Tapasin "ruotsinserkkuni", jonka kanssa teen jonkin verran yhteisiä töitä. Koska Touhi nukkui myöhään päiväunia, en ehtinyt tarpeeksi aikaisin tapaamispaikkaamme, Ateneumin ankkanäyttelyyn. Koska treffiseurani laiva puolestaan lähti kohti Tukholmaa, kerkesin Touhin kanssa lähinnä vilkaisemaan näyttelyä. Menemme museokorttini turvin joku toinen päivä uudestaan Ateneumiin, niin nähdään ankat kunnolla. Ateneumista hieman...siellä on hissejä, luiskia ja sen sellaista, jotta kulku olisi mahdollisimman esteetöntä. Silti, esteettömät kulkureitit oli hieman hankalaa hahmottaa. Luulen, että toinen kerta rattaiden kanssa olisi helpompi, mutta nyt eksyttiin Touhin kanssa monesti. Ehkäpä selvemmistä opasteis

Rva:n hieronnassa käyminen jatkuu oikein säännöllisenä. Välillä käyn joka viikko, välillä joka toinen viikko. Kun kerron meneväni hierontaan, moni sanoo: "Oi, ihanaa, pääsisinpä minäkin joskus"...no, Rva on käynyt niin paljon ja pakon edessä, että ajattelee pikemminkin, että voi, kun joskus ei tarvitsisi mennä. Ei sillä, että se olisi epämiellyttävää, päinvastoin. On vaan niin, että kun siedettävää tilaa joutuu pitämään vuosikausia yllä jollakin toimenpiteellä, joka on lisäksi maksullinen, se ärsyttää aina joskus. No, onneksi ärsytys ei ole elämää suurempi asia. Viime viikolla työskentelin Touhin kotihoidon (ja lasten iltahoidon) ohella kolmisenkymmentä tuntia. Tällä viikolla tuntimäärä on huomattavasti vähäisempi, noin seitsemän tuntia. Tunti päivässä hoituu illalla, kun puoliso on tullut kotiin. Tänään olen menossa Touhin kanssa Ateneumiin katsomaan ankkanäyttelyä. Odotan näyttelyä innolla, mutta myös erään henkilön tapaamista siellä. Kyseessä on osaksi epävirallinen

Viime aikojen keskustelu työttömyystukien käytöstä ja väärinkäytöstä sai myös rva:n tarttumaan kynän ja ruutuvihkon sijasta läppäriinsä.  Rva aikoo tässä kirjoituksessa avata, miten työnteko on whiplashin aikana (vuodesta 2009 näihin päiviin) onnistunut. Ihan alussa, vuosina 2009 - 2010 tein vielä opintojani, käytännössä gradua loppuun. Kovan huimauksen ja niskakivun kanssa kirjoitin gradua sängyssä, puolimakaavassa asennossa. Työ pitkittyi jonkin verran, mutta onnistui. Maisterin paperit sain lokakuussa 2010. Siitä eteenpäin sairastin ensiksi sairauspäivärahalla. Se evättiin, kun sairauden syytä ei löytynyt. Myöhemmin en sairauspäivärahaa hakenut, koska minulla ei ollut voimia hakemiseen. Vuonna 2011 lähdin kokeilemaan työntekoa työkokeilun avulla. Se onnistui kolmisen kuukautta, jonka jälkeen jouduin lopettamaan. En muista , miten raha-asiani siitä eteenpäin menivät, mutta vuoden 2011 ja 2012 välissä tein jälleen työkokeilun, tällä kerralla kolmen kuukauden mittaisen. Pari tun

Olen viettänyt kuluneen viikon poikkeuksellisesti työn touhussa (lastenhoitohan ei mitään varsinaista työtä ole ;) Minulle tipahti iloisena yllätyksenä kaksi työkeikkaa, joista toinen on niin työläs, että nuorimmaiseni on viettänyt merkittävän osan viikkoa isovanhempiensa hyvässä hoidossa. Viimeksi tein oman alani työksi kutsuttavia juttuja viime keväänä, eli taukoa on ollut kuukausia. Aika hyvin se työhön ja toimeen tarttuminen on sujunut, vaikka alkuviikosta tuntui, että enhän minä nyt voi tehdä muuta kuin hoitaa Touhia... Loppuviikosta olen jo niin vihkiytynyt osapäivätyöhöni, että olen luultavasti ensi viikolla alkuviikosta surullinen, kun merkittävä osa työstä on tehty. Toinen, pienempi työ jatkuu luultavasti ainakin kuukauden, mutta ne tunnit saan sijoiteltua sinnetänne iltoihin ja viikonloppuihin. Mitä kroppani on tykännyt? No, onhan se ollut aika kovilla. Koska hoidan Naakkaa ja Touhia sen ajan kun en tee töitä, kerkeän lepuuttamaan/venyttelemään/jumppaamaan vasta il

"Ei se ole yhtään paha , putkiremppa olisi paljon pahempi!" "Hyvä että remontti tulee, oppii lapsi nukkumaan metelissä, niin ei tarvitse hissutella". Nämä kommentit rva sai seinälleen, kun ilmaisi yli vuosi sitten huolensa vauvavuodesta julkisivuremontin keskellä. Minä hullu olin odottanut osaaottavia tsemppikommentteja, mutta sainkin tuollaisia. Nyt se remonttivuosi on kulunut, ja juuri tällä viikolla voin sanoa, että meidän kohdalla ei enää remontoida. Remontti jatkuu vielä 50 prosentissa taloa, ja kuuluu meille kyllä sieltäkin. Piha on rakennusjätteessä, eikä pihan leikkipaikkaa ole voinut koko vuonna käyttää. Nyt on ensimmäistä kertaa hiljaisia päiviä, ihanaa! Touhi , joka saapui meille elokuisena päivänä vuonna 2016, eli pari ensimmäistä kuukauttaan ilman remonttiääniä. Tavallisiin ääniin hän ilmeisesti tottui. Tammikuussa julkisivuremontti alkoi kohdallamme. Kun pauke alkoi, Touhi lopetti kotona nukkumisen. Lenkille oli säästä ja muista tilanteista läh

Osteopaatti oli ihan mielenkiintoinen! Minulta jäi tosiaankin tutustumatta aiheeseen etukäteen, sinkouduin vain vastaanotolle ja ei kun toimeksi! Vuosien varrella on tullut tutuksi, että eri "hoitajat" kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin. Osteopaatti oli kiinnostunut lantiostani sekä alaselästäni. Hän kysyi, koska takareiteni on viimeksi hierottu. Minä vastasin, että "hmm, sen perinteen voisi vaikkapa aloittaa..." Siitä seurasi takareisen sekä lonkkien käsittely. Käsittely sattui aina välillä, mutta se suoritettiin siten, ettei kipu yltynyt missään vaiheessa sietämättömäksi. Kylkien käsittely oli varsin inhaa, mutta hokasin, että se oli myös hyväksi. Alaselässä oli pari kohtaa, joita manipuloitiin eli suomeksi sanottuna rusauteltiin. Yläselässä rusauteltavia kohtia oli sitten enemmän, ja ihan kunnolliset raksahdukset herra osteopaatti sai aikaan. Lopuksi sain ohjeistuksen vain yhteen liikkeeseen, mitä olenkin toistanut pari kertaa päivässä. Liike on

Parikymppisenä maalailin urbaanin tulevaisuuteni muun muassa näin: Ruokani hankin vain pienistä kivijalkakaupoista ja luomuna, ehdottomasti kangaskasseissa. Hävikkiä ei käytännössä ole, sillä kaikki hankitaan ja syödään huolella harkiten. Totta toinen puoli...no, useimmiten ne kangaskassit (tai melkein, ne isot kestokassit, joita s-ryhmän kaupoissa myydään..ne, joissa on ruokien kuvia, meillä ainakin lime, appelsiini ja mansikka). Minä 35-vuotiaana: kuljen jättikärryn kanssa pitkin jättikaupan käytäviä. Vieressäni kävelee (onneksi hän ei useimmiten kiukuttele) Naakka, Touhi istuu toisissa ostoskärryissä tai rattaissa. Metrin mittaisessa kauppalapussa on ostoksia laatikonnupeista kosteuspyyhkeisiin, ja ruokia siltä väliltä. Nostelen tottuneesti 15 litraa maitoa kärryihin (siellä on jo toistasataa purkkia vauvanruokaa). Ostoksia on varmaan kaikista osastoista, ja loppujen lopuksi se perkuleen kärry on niin painava, että kääntämiseen saa todella käyttää voimia. Romanttinen kommu

Terveiset kuulaanraikkaalta syysretkeltä mökiltä! Rva tapaa käydä mökillä vuosittain erään ystävänsä kanssa. Tämä ystävä on myös oikein kokenut mökkeilijä juurikin meidän mökin suhteen - hän oli mukanamme jo joskus ala-asteaikoina. Elämme nyt kumpikin hektistä lapsiperhearkea, ja jo melkein kymmenen vuoden ajan olemme viettäneet loppukesästä yhden yhden yön mökillä. Nyt yöpyminen venähti pitkälle syksyyn, mutta mikäs siinä, syysretki on aivan yhtä nautinnollinen. Minä matkustin ensiksi junalla kaupunkiin x. Ystäväni nappasi minut siitä kyytiin. Sen jälkeen ajoimme hänen autollaan kaupunkiin y, jossa kävimme syömässä ja kaupassa (retken ideana on, että saamme syödä, mitä haluamme). Mökillä kaikki sujui melkeinpä totutun kaavan mukaan. Oikeastaan suurimman osan ajasta vietimme sohvalla sukankutomisen parissa takkatuleen tuijotellen. Saunan kerkesimme lämmittämään, ja siinä se sitten olikin! Rva on aina rakastanut näitä mökkireissuja! Varsinkin lasten syntymät ovat kirkastaneet,