keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Paksu sarveiskalvo ja isot nännit

Kukapa ei joskus tuijottaisi ulkonäköään...niin tekee välillä myös 35-vuotias rva. Julkisuuden kuvien maailma on luonut meille mielenkiintoisen tavoitelistan: pitäisi olla freesinä päästä varpaisiin, ja näyttää siltä, miltä joissain kuvissa sosiaalisessa- tai muussa mediassa näytetään.

Esimerkiksi, jos tekaisee pari lasta, se ei saisi näkyä kropassa mitenkään. Jos näkyy, ja lisäksi ilmenee vieläpä jotakin ikääntymiseen liittyvää, se on hirveää se.

Rva oli peruskoulussa koulukiusattu. Se ilmeni esimerkiksi niin, että koko kroppani varpaisiin, arvosteltiin lukemattomia kertoja sen pirullisen oppivelvollisuuden aikana. Sanoisin, että pääsin yli niistä kommenteista noin 27-vuotiaana.

Sitten "hehkuin" monta vuotta. Nyt, kuluneen vuoden aikana olen kohdannut uuden kriisivaiheen. Kroppani palautui esikoisesta melko hyvin. Toki rintani tulivat täyteen raskausarpia, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut.

Kuopuksesta sen sijaan, kroppani ei enää palautunut läheskään samalla tavalla. Toki nyt, kun synnytyksestä on vain vähän yli vuosi, palautuminen on yhä kesken. Vatsalihakseni erkaantuivat, ja maha pömpöttää.

Täytyy sanoa, että vaikka rva:lla on melko hyvä itsetunto, maha on ottanut koville. En haluaisi enää näyttää raskaana olevalta.

Aikani olin murheen murtama (ehkä pari viikkoa), sitten keksin, että hemmetti, vaatteeni ovat vain väärän kokoisia! Kaivoin kaapistani esille mekot ja paidat, jotka eivät kiristä. Ostin jopa yhdet älyttömän kivat sukkahousut.

Housut...no ne ovat hankalampi pala. Matalavyötäröiset eivät kertakaikkiaan istu, korkeavyötäröisiä minulla ei nyt ole. Mutta...minulla on edelleen yhdet raskausfarkut, jotka ovat oikein mukavat. Oikeastaan, vaatekaapissani on aika paljon vaatteita, jotka tuntuvat ja näyttävät oikein mukavilta.

Päätin, etten sure nyt tätä asiaa. Katson rauhassa, miten kroppa muuttuu, ja mihin suuntaan olen menossa. Pärstääni olen oikein tyytyväinen myös - alan viimein lyhyessä tukassa ja rillipäänä näyttää henkistä ikääni vastaavalta (toisin kuin ikuiset 15-vuotiaat, olen jo kauan tuntenut itseni ennemminkin keski-ikäiseksi kun ikäisekseni).

Niin, ne sarveiskalvot ja nännit...Palatakseni kirjoitukseni otsikkoon, olen saanut nyt aikuisiällä kummallisia ulkonäkökommentteja, tosin niihin sopivissa konteksteissa. Viime viikolla optikko lähetti minut silmälääkärille, jossa kävin eilen.

Syynä olivat korkeat silmänpaineet ja sukuperimäni. No, silmälääkäri tutki silmäni ja totesi, että paineet ovat normaalit, minulla on vain harvinaisen paksu sarveiskalvo, joka vääristää lukemia! Minua nauratti kommentti ja naurattaa yhä - onkohan se jollakin tavalla ulkonäkökysymys...!

Isot nännit sen sijaan...no, esikoisen kanssa kättärillä yritettiin imetystä oikein paljon, ja eihän se luonnistunut, lapsi ei saanut otetta. No, kätilö totesi, että "sulla onkin niin isokokoiset nännit, ettei mikään ihme, että on vaikeaa" :D

En todellakaan ollut kiinnittänyt nänneihini aiemmin erityistä huomiota, toivottavasti en ole aiheuttanut aiemmille seurustelukumppaneilleni tai aviomiehelleni elinikäistä traumaa vähissä vaatteissa esiintymällä...Touhi pärjäsi muuten nännieni kanssa paremmin ja sai imuotteen...tosin hänkin viitsi olla imetettävänä noin kaksi kuukautta.

Että sellaista....ulkonäkökysymys on polttava aihe - monella tapaa!

Add caption

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ankkanäyttely ja hikoilua kauppakeskuksessa

Rva on suhannut viime aikoina paikasta toiseen kuin päätön kana.  Mistä se kiire sitten johtuu? No ei mistään ihmeellisestä, tietääkseni. Arjessa vain tulee vastaan monenlaista.

Perjantaina kävimme kaupungilla (Naakka, puoliso ja ukki olivat sirkuksessa ja minä Touhin kanssa). Tapasin "ruotsinserkkuni", jonka kanssa teen jonkin verran yhteisiä töitä. Koska Touhi nukkui myöhään päiväunia, en ehtinyt tarpeeksi aikaisin tapaamispaikkaamme, Ateneumin ankkanäyttelyyn.

Koska treffiseurani laiva puolestaan lähti kohti Tukholmaa, kerkesin Touhin kanssa lähinnä vilkaisemaan näyttelyä. Menemme museokorttini turvin joku toinen päivä uudestaan Ateneumiin, niin nähdään ankat kunnolla.

Ateneumista hieman...siellä on hissejä, luiskia ja sen sellaista, jotta kulku olisi mahdollisimman esteetöntä. Silti, esteettömät kulkureitit oli hieman hankalaa hahmottaa. Luulen, että toinen kerta rattaiden kanssa olisi helpompi, mutta nyt eksyttiin Touhin kanssa monesti. Ehkäpä selvemmistä opasteista olisi apua.

Niskani on muuten viime päivinä ollut jumissa, mutta ei iloiseksi yllätyksekseni ole vaivannut kulkemistani juurikaan. Tämä on ehdottomasti eräänlainen tavoitetila, ja olen iloinen, kun elämä on toisinaan niin helppoa jo nykyään.

Saatoimme Ruotsin-vierailijat Touhin kanssa Olympiaterminaaliin, ja tulimme sieltä ratikalla takaisin keskustaan. Seuraava tunti meni vähän toilailuksi, syynä pissahätä (minun) sekä ruuan- ja jaloitteluntarve - Touhin.

Suuntasimme Forumiin. Seurasi jälleen hissien, luiskien ja kaiken muun mahdollisen etsimistä hikisissä kuteissa, sekä Touhin riisumista ja pukemista. Forumin muumihuone oli kiva, mutta sanotaanko, että juurikin vauvan tai vähän isomman muksun kanssa. Edelliset viihtyvät sylissä, toiset katsovat kiltisti telkkaria. No, pääsinpähän pissalle.

Näinä hetkinä toivoisin olevani se "latteäiti" - silloin osaisin paremmin ostoskeskusten reitit ja toimintatavat ;)

Ihmeen kaupalla onnistuimme vielä hankkimaan rva:n talvikengät kenkäkaupasta. Selitys: olin tutustunut hankkimaani kenkäpariin tarkasti netissä. Touhi alkoi kiemurrella ja kiukuta, ja minulta alkoi mennä yksinkertaisesti voimat.

"Viimeinen taisto" käytiin Forumissa suihkulähteen reunalla. Halusin pukea Touhin siinä. Lopputulos: puin hänet lattialla istuen (hän keksi, että sylistäni voi helposti liukua alas, jos vain haluaa - onneksi ei sentään suihkulähteeseen).

Siitä eteenpäin treffasin onneksi muun perheeni, eikä minun tarvinnut enää nostella Touhia. Seuraavana aamuna heräsin toinen kankku krampissa. Sen helpottamiseksi ajattelin vähän jumpata ja piikkimattoilla tänään.

PS. Teki mieli aloittaa "joulukausi" - riisipuuroa, ihanaa!




perjantai 20. lokakuuta 2017

Hierontaa, näyttelyitä ja vaatteita

Rva:n hieronnassa käyminen jatkuu oikein säännöllisenä. Välillä käyn joka viikko, välillä joka toinen viikko. Kun kerron meneväni hierontaan, moni sanoo: "Oi, ihanaa, pääsisinpä minäkin joskus"...no, Rva on käynyt niin paljon ja pakon edessä, että ajattelee pikemminkin, että voi, kun joskus ei tarvitsisi mennä.

Ei sillä, että se olisi epämiellyttävää, päinvastoin. On vaan niin, että kun siedettävää tilaa joutuu pitämään vuosikausia yllä jollakin toimenpiteellä, joka on lisäksi maksullinen, se ärsyttää aina joskus. No, onneksi ärsytys ei ole elämää suurempi asia.

Viime viikolla työskentelin Touhin kotihoidon (ja lasten iltahoidon) ohella kolmisenkymmentä tuntia. Tällä viikolla tuntimäärä on huomattavasti vähäisempi, noin seitsemän tuntia. Tunti päivässä hoituu illalla, kun puoliso on tullut kotiin.

Tänään olen menossa Touhin kanssa Ateneumiin katsomaan ankkanäyttelyä. Odotan näyttelyä innolla, mutta myös erään henkilön tapaamista siellä. Kyseessä on osaksi epävirallinen työtapaaminen, osaksi sukulaistapaaminen...ja ne ankat, vautsivau!

Meidän Naakka saa tänään samaan aikaan hieman syyslomameininkiä - hän pääsee puolison ja ukin kanssa sirkukseen. Sirkus olisi ollut rva:llekin kiva, mutta nyt aikataulut eivät yksinkertaisesti sopineet yhteen.

Tällä viikolla olen päässyt harvinaisen vähän lenkille. Toisaalta, kaikenlaisia asioita olen käynyt hoitamassa milloin missäkin, eli lopputulos taitaa olla melkein sama.

Jatkuva prosessi, jonka kanssa painin, on perheen vaatehuolto. Tuntuu, että lähes joka viikko "kenkä puristaa" jostakin. Nyt hankinnassa olisivat villapuku Touhille (jos jollakin lukijalla on 92-koon villapuku vapaana, ja siitä halutaan päästä eroon, meille kelpaisi, kohtuuhinnalla toki).

Pari päivää sitten huomasin myös, että Naakkasemme on kasvanut viimein ulos koosta 104. Se tarkoittaa, että ensimmäisenä vaihtoon menevät ainakin leggingsit. Jos Touhi sallii, rva & Touhi käyvät ostamassa Naakalle uusia leggareita.

Koska kannatan käytettyä, haluan luultavasti poiketa kirppiksellä huomenna. Lapsille tarvitsee aina jotakin, enkä tykkää ostaa kaikkea tavaraa uutena. Se muuten kuuluukin ekojutut-sarjaani, vaikkka tämä ei kokonainen ekopostaus ollutkaan!

Mukavaa alkavaa viikonloppua itse kullekin säädylle!

tiistai 17. lokakuuta 2017

Näkökulma työttömyystukien käytöstä ja työelämään läpi harmaan kiven pyrkimisestä

Viime aikojen keskustelu työttömyystukien käytöstä ja väärinkäytöstä sai myös rva:n tarttumaan kynän ja ruutuvihkon sijasta läppäriinsä.  Rva aikoo tässä kirjoituksessa avata, miten työnteko on whiplashin aikana (vuodesta 2009 näihin päiviin) onnistunut.

Ihan alussa, vuosina 2009 - 2010 tein vielä opintojani, käytännössä gradua loppuun. Kovan huimauksen ja niskakivun kanssa kirjoitin gradua sängyssä, puolimakaavassa asennossa. Työ pitkittyi jonkin verran, mutta onnistui. Maisterin paperit sain lokakuussa 2010.

Siitä eteenpäin sairastin ensiksi sairauspäivärahalla. Se evättiin, kun sairauden syytä ei löytynyt. Myöhemmin en sairauspäivärahaa hakenut, koska minulla ei ollut voimia hakemiseen. Vuonna 2011 lähdin kokeilemaan työntekoa työkokeilun avulla. Se onnistui kolmisen kuukautta, jonka jälkeen jouduin lopettamaan.

En muista, miten raha-asiani siitä eteenpäin menivät, mutta vuoden 2011 ja 2012 välissä tein jälleen työkokeilun, tällä kerralla kolmen kuukauden mittaisen. Pari tuntia töitä päivässä sujui, niska-ongelmat olivat kuitenkin niin voimakkaita, että en jatkanut työkokeilua sen jälkeen.

Syksyllä 2012 aloin odottaa meidän Naakkaa. Se oli sen verran pahoinvointista puuhaa, että loppuvuoden 2012 ja lähes koko vuoden 2013 vietin joko pahoinvoidessa tai myöhemmin pientä Naakkaamme hoitaessa.

Puolisoni jäi isyysvapaalle vuoden 2013 lopulla, ja minä aloitin siitä kolmannen työkokeiluni. Se sujui huomattavasti paremmin kuin edelliset. Noin kolmen tai neljätuntisten päivien avulla selvisin aika hyvin, kokeilua tein yhteensä kuusi kuukautta. Siitä paikasta sain ensimmäiset free-työni, kun lähdin pois.

Sen jälkeen tein jonkin aikaa free-töitä ja Naakka oli lyhyitä päiviä päiväkodissa. Vuonna 2015 aloitin neljännen työkokeiluni, jossa tein noin viisituntisia päiviä. Kahdessa viimeisimmässä kokeilupaikassa en ollut päivääkään poissa niskavaivojeni takia.

Viimeisin työkokeilupaikka poiki myös lyhyen sijaiuuden. Free-töitä on sieltä tullut useita. Ai niin, sieltä kyllä kertyi poissaoloa - olin kuukauden kotona rajun raskauspahoinvoinnin takia. Kesällä 2016 aloitin äitiysvapaan. Touhi syntyi elokuussa 2016.

Puoliso aloitti vanhempainvapaan loppusyksystä 2016. Minun piti siitä eteenpäin puolen vuoden ajan hakeutua johonkin töihin, mutta kävi niin, että puolisoni joutui olemaan niin paljon töissä, että minun työntekoni ei onnistunut. En hakenut tuoksi ajaksi työttömyyspäivärahaa, koska en ollut työmarkkinoiden käytössä. Tein tuona aikana pari pientä työprojektia.

Sen jälkeen olen hoitanut Touhia kotona. Tänä syksynä minulla on yllättäen (tai ei ehkä niin yllätyksenä) ollut kaksi free-työjuttua, molemmat aika suuritöisiä käytettävään työaikaan nähden. Ensi vuosi, kuten Touhin tarhapaikkakin, on vielä auki. Muutama skenaario vuoden 2018 suhteen kuulostaa lupaavalta. Rva tiedottaa taas, kun tiedotettavaa tulee.

Tämä kirjoitukseni on yksi näkökulma työllistymisestä, työhalusta, sairastamisesta, perheen perustamisesta ja siitä iänikuisesta rahasta.

PS. Tänään emme pyrkineet Touhin kanssa työmarkkinoille, vaan menimme koko aamupäiväksi ulos. Vautsi, mikä syyssää ja pääkaupunkiseudun pinkki aurinko =)




perjantai 13. lokakuuta 2017

Työn touhussa!

Olen viettänyt kuluneen viikon poikkeuksellisesti työn touhussa (lastenhoitohan ei mitään varsinaista työtä ole ;) Minulle tipahti iloisena yllätyksenä kaksi työkeikkaa, joista toinen on niin työläs, että nuorimmaiseni on viettänyt merkittävän osan viikkoa isovanhempiensa hyvässä hoidossa.

Viimeksi tein oman alani työksi kutsuttavia juttuja viime keväänä, eli taukoa on ollut kuukausia. Aika hyvin se työhön ja toimeen tarttuminen on sujunut, vaikka alkuviikosta tuntui, että enhän minä nyt voi tehdä muuta kuin hoitaa Touhia...

Loppuviikosta olen jo niin vihkiytynyt osapäivätyöhöni, että olen luultavasti ensi viikolla alkuviikosta surullinen, kun merkittävä osa työstä on tehty. Toinen, pienempi työ jatkuu luultavasti ainakin kuukauden, mutta ne tunnit saan sijoiteltua sinnetänne iltoihin ja viikonloppuihin.



Mitä kroppani on tykännyt? No, onhan se ollut aika kovilla. Koska hoidan Naakkaa ja Touhia sen ajan kun en tee töitä, kerkeän lepuuttamaan/venyttelemään/jumppaamaan vasta illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Askelia on kyllä kertynyt, kun olen suhannut paikasta toiseen.

Edelleen, tuntuu, että sohvalla puolimakaavassa asennossa röhnöttäminen on selälleni ja niskalleni parasta, jos aion työskennellä pidemmän aikaa. Ryhdikäs asento tuolilla pöydän ääressä on jotenkin todella hankala. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia.

Työtilani on vähän vaihdellut. Työvälineeni on tietokone, mutta ei pääasiassa. Tällä kertaa käytän eniten ruutuvihkoa, kynää, pyyhekumia, viivotinta ja teroitinta. Minusta se on ihanaa! On huvittavaa, että välineeni kynää lukuun ottamatta ovat lukioaikaisia.

Olen tehnyt hommia kotona, mutta pääasiassa kirjastossa. On ollut hauskaa, kun saa rauhallisen ympäristön ja sopivasti taustahälyä samassa paketissa. Varsinainen pelastukseni on ollut talomme kerhohuone. Sitä käytetään harvoin päivisin, ja minulla on nyt avain sinne viikon loppuun.

Työni, se isompi, tulee valmiiksi luultavasti maanantaina. Ensi viikolla teemme taas yhtä sun toista, mutta pääosin vietän päivät Touhin kanssa tavalliseen tapaan. Tällä viikolla emme ole ehtineet yhteenkään kerhoon tai aktiviteettiin.

Tosin, aktivoimme itseämme tänä aamuna, kun matkustimme Itäkeskukseen Touhin 1-vuotishammaslääkäriin. Kaupunki oli antanut sen verran niukat ohjeistukset, että piti Tallinnanaukiolta soittaa vielä puolisolle, joka löysi paremmat ohjeet.

Löysimme televisiossakin mainostetun uuden perhekeskuksen (neuvolat, perheiden sosiaalipalvelut jne. on koottu yhteen). Täytyy sanoa, että rva hieman pettyi uusista tiloista: matalakattoinen, kapea käytäväverkosto, aika pimeää ja vaisua. Eikös perhekeskuksen kuuluisi olla avara ja valoisa, ja kirkkain värein maalattu...monellakin tapaa kutsuvampi ympäristö?

No, kun löysimme hammashoitolan, sain kattavan ohjeistuksen lapseni tulevasta hammashuollosta, ja Touhi kesti pienen suun avauksen hammasta purren. Kun saisimme edes esikoisen luopumaan yötutistaan, voisimme valmistautua Touhin tuttitouhujen lopetukseen joskus hamassa tulevaisuudessa...



tiistai 10. lokakuuta 2017

Herkkäuninen lapsi

"Ei se ole yhtään paha, putkiremppa olisi paljon pahempi!" "Hyvä että remontti tulee, oppii lapsi nukkumaan metelissä, niin ei tarvitse hissutella". Nämä kommentit rva sai seinälleen, kun ilmaisi yli vuosi sitten huolensa vauvavuodesta julkisivuremontin keskellä.

Minä hullu olin odottanut osaaottavia tsemppikommentteja, mutta sainkin tuollaisia. Nyt se remonttivuosi on kulunut, ja juuri tällä viikolla voin sanoa, että meidän kohdalla ei enää remontoida.

Remontti jatkuu vielä 50 prosentissa taloa, ja kuuluu meille kyllä sieltäkin. Piha on rakennusjätteessä, eikä pihan leikkipaikkaa ole voinut koko vuonna käyttää. Nyt on ensimmäistä kertaa hiljaisia päiviä, ihanaa!

Touhi, joka saapui meille elokuisena päivänä vuonna 2016, eli pari ensimmäistä kuukauttaan ilman remonttiääniä. Tavallisiin ääniin hän ilmeisesti tottui.

Tammikuussa julkisivuremontti alkoi kohdallamme. Kun pauke alkoi, Touhi lopetti kotona nukkumisen. Lenkille oli säästä ja muista tilanteista lähdettävä aina, toiset päiväunet jäivät pois, ja meillä oli pääsääntöisesti kotona kiukkuinen ja uninen pieni poika.

Lähdimme helmi- ja maaliskuuksi maaseudulle. Rauhallinen ympäristö, kylmä ulkoeteinen...ja poika nukkui kuin unelma. Itsekin sai levähtää, ja vaunulenkeilläkin hän simahti. Öisin Touhi oli vähän rauhaton, pari kertaa yössä heräiltiin aina.

Huhtikuussa, kevään kynnyksellä palasimme kaupunkiin ja metelin keskelle. Pahin piikkaus oli jo kohdaltamme vaimennut, mutta kyllähän se naapurirapusta melkein samanlaisena kuului. Vasarankalke, piikkaus ja se p*rkeleen radionhuudatus olivat seuranamme seitsemästä viiteen joka päivä.

Pari huhtikuista viikkoa sujui samaan tapaan kuin tammikuussa ennen maaseuturetkeämme. Ulos ja siellä liian lyhyet unet, kakkospäiväunet loppuivat. Sitten alkoi flunssa...ja korvatulehdus. Seitsemän tulehdusta ja kuusi antibioottikuuria - näin mentiin huhtikuusta heinäkuun alkuun.

Ne kuukaudet olivat oikein väsyttäviä. Muistan viettäneeni ajan lähinnä olkkarin lattialla kuumeisen pojan kanssa. Sain hänet aina välillä vähäksi aikaa päiväunille...20 minuuttia, sitten pärähti pora soimaan ja tiesin, että poika ei nukkuisi ennen yötä.

Heinäkuussa koitti pelastus. Touhi sai viimein putket korviinsa. Korvatulehdukset loppuivat siihen paikkaan (tulehdus löytyi vielä putkien asennuksenkin yhteydessä). Kipuitkut loppuivat, ja nukkuminen alkoi helpottaa.

Viimeiset kuukaudet ovat sujuneet vaihtelevasti. Touhi ei enää herää aamukuudelta. Kun remonttimelua on, Touhi heräilee siihen. Kipuun ei enää tarvitse heräillä, paitsi perusflunssien aikana. Suurta plussaa on, että niitä korvatulehduksia ei enää tule.

Touhi on sellainen lapsi, jonka kanssa saa iltayöstä hipsutella ja olla päästämättä ääntäkään. Päiväunet ovat yhtä "pyhiä" hetkiä :D Pari yötä sitten meillä oli oikea iltashow - vanhempani olivat käymässä, ja Touhin nukutus kesti..hmm..todella kauan.

Käytännössä kävimme toisen vanhempani kanssa vuorotellen makaamassa Touhin sängyn vieressä ja pitämässä poikaa kädestä kiinni (nukahti muuten rva:n toisella vuorolla). Sen jälkeen pääsin makkarista pois, kun olin älynnyt jättää oven raolleen (ei kolahdusta) ja eliminoida kaiken valon poistumareitiltä.

Olen tullut siihen tulokseen, että se vain on herkkäuninen. Tässä asiassa Touhi myös on aivan erilainen kuin siskonsa samassa iässä. Herkkäunisuus on varmaankin suureksi osaksi luonnekysymys, mutta esimerkiksi Touhin kohdalla suurta roolia näyttelevät toistaiseksi sairastelu sekä varmaankin myös liian rauhaton ympäristö.

On mielenkiintoista arvioida, millaiseen suuntaan tilanne menee. Rva:lla on vahva tunne, että asiat järjestyvät aikanaan, ja Touhin nukkuminen muuttuu helpommaksi. Tietty herkkäunisuus säilyy varmasti - se osa, joka on Touhin omaa, persoonallista luonnetta.

Itsestään rva on siinä suhteessa ylpeä, että olen kuluneen vuoden aikana arvioinut monesti voimavarojani, ja eliminoinut kaiken sellaisen, mikä ei sillä hetkellä ole välttämätöntä. Kyllä se on ehdottomasti auttanut jaksamaan.

Vasta nyt, Touhin toisena syksynä, olen uskaltanut väsymyksen vähentyessä palauttaa niitä vähemmän akuutteja toimintoja elämääni. Se on tuntunut mukavalta!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Osteopaatti ja flunssanpoikasen jälkipyykki

Osteopaatti oli ihan mielenkiintoinen! Minulta jäi tosiaankin tutustumatta aiheeseen etukäteen, sinkouduin vain vastaanotolle ja ei kun toimeksi! Vuosien varrella on tullut tutuksi, että eri "hoitajat" kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin.

Osteopaatti oli kiinnostunut lantiostani sekä alaselästäni. Hän kysyi, koska takareiteni on viimeksi hierottu. Minä vastasin, että "hmm, sen perinteen voisi vaikkapa aloittaa..." Siitä seurasi takareisen sekä lonkkien käsittely.

Käsittely sattui aina välillä, mutta se suoritettiin siten, ettei kipu yltynyt missään vaiheessa sietämättömäksi. Kylkien käsittely oli varsin inhaa, mutta hokasin, että se oli myös hyväksi. Alaselässä oli pari kohtaa, joita manipuloitiin eli suomeksi sanottuna rusauteltiin.

Yläselässä rusauteltavia kohtia oli sitten enemmän, ja ihan kunnolliset raksahdukset herra osteopaatti sai aikaan. Lopuksi sain ohjeistuksen vain yhteen liikkeeseen, mitä olenkin toistanut pari kertaa päivässä.

Liike on varsin klassinen alaselän "rullaus" selällään. En olekaan tehnyt sitä vähään aikaan, ja se on tuntunut oikein mukavalta.

Uutta aikaa osteopaatille ei varattu vielä. Nyt katsotaan, kuinka nopeasti vaivat palaavat. Se onkin jo kokonaan uusi juttu, kun asiat eivät useinkaan mene ihan suunnitellulla tavalla. Nimittäin..kolmisen tuntia siitä, kuin olin palannut osteopaatilta...

Aloin tuntea, että kurkkuni on karhea. Yleensä sivuutan ensiksi asian, sitten se piti hyväksyä. Minulle tuli lihassärkyä, mikä tuntui erityisesti niskassa. Olin oikein selvästi tulossa kipeäksi. Meillä Touhi on ollut kuluneella viikolla flunssassa, ja sieltähän se pirulainen oli iskemässä.

Illalla olin oikein huonovointinen, vaikka kuume ei noussut. Nukuin yön, ja olin yllättäen aamulla parempivointinen. Olen usein "sairastanut" Touhin flunssat noin päivän kestävänä tautina. Näin kävi nytkin, ja noin vuorokausi oireiden alkamisesta aloin taas voida hyvin.

Pienikin tauti iskee toki lihaksiin ja jumittaa ne. Harmitti, kun juuri investoin osteopaattiin, ja nyt lihakset ovat taas jumissa. No, sitten jumitus taas hieman hellitti, ja nyt tilanne vastaa aikalailla normaalia pari päivää hoidettavana olon jälkeen.

Minulla on onneksi mahdollisuus varata toinenkin aika osteopaatille. Luulen, että teen varauksen alkuviikosta.

Huomenna, jos kunkin vointi sallii (käytännössä, jos lastemme yö sujuu enemmän nukkumisen kuin valvomisen parissa), lähdemme pienelle reissulle tutustumaan johonkin maamme vanhaan kivilinnaan.

Tämä tietää keskipitkää ajomatkaa kumpaankin suuntaan, joten tällä miehityksellä (kera Naakan ja Touhin) retkemme käsittää matkojen lisäksi juurikin sen paikan, jossa käymme syömässä. Retkestä tulee kokopäiväretki joka tapauksessa.

Lauantaiehtoota itse kullekin!

PS. Kokemuksena osteopaatti vaikutti jonkinlaiselta kiropraktikon ja OMT-fysioterapeutin välimuodolta.

PPS. Tässä vaiheessa jatkoon pääsivät Turun- ja Hämeen linnat...

torstai 5. lokakuuta 2017

Kyllä kaupassa on mukavaa!

Parikymppisenä maalailin urbaanin tulevaisuuteni muun muassa näin: Ruokani hankin vain pienistä kivijalkakaupoista ja luomuna, ehdottomasti kangaskasseissa. Hävikkiä ei käytännössä ole, sillä kaikki hankitaan ja syödään huolella harkiten.

Totta toinen puoli...no, useimmiten ne kangaskassit (tai melkein, ne isot kestokassit, joita s-ryhmän kaupoissa myydään..ne, joissa on ruokien kuvia, meillä ainakin lime, appelsiini ja mansikka).

Minä 35-vuotiaana: kuljen jättikärryn kanssa pitkin jättikaupan käytäviä. Vieressäni kävelee (onneksi hän ei useimmiten kiukuttele) Naakka, Touhi istuu toisissa ostoskärryissä tai rattaissa. Metrin mittaisessa kauppalapussa on ostoksia laatikonnupeista kosteuspyyhkeisiin, ja ruokia siltä väliltä.

Nostelen tottuneesti 15 litraa maitoa kärryihin (siellä on jo toistasataa purkkia vauvanruokaa). Ostoksia on varmaan kaikista osastoista, ja loppujen lopuksi se perkuleen kärry on niin painava, että kääntämiseen saa todella käyttää voimia.

Romanttinen kommunikoimme puolison kanssa puhelimella ("Missä sä oot?" "Ootas, hyllyväli 34...jne.") Lopuksi perhe kokoontuu vessapaperihyllyllä tai jossakin muussa yhtä kiintoisassa paikassa.

Suurin piirtein näin jyräämme kauppareissun läpi noin kerran kolmessa viikossa. Muutoin käytämme lähikauppaa. "Hittituotteet" olivat tällä kertaa välikausihanskat Naakalle (halusi lilat, sain neuvoteltua pinkit, kun niissä oli paremmat heijastimet) sekä kurahousut (räikeät vihreänkeltaiset, ainakin poika näkyy helposti puistossa) Touhille. Touhi sai myös heijastinliivin, että varmasti näkyy.

Meillä on vaatteissa valtava reservi, josta usein löytyy kaikenlaista. Silti, jotakin menee aina rikki tai vaate ei sovi nuorimmaiselle. Silloin ostetaan.

Puolisoni on aivan haka pakkaamisessa. Minun tehtäväkseni jää kassalla maksaminen (kassahenkilökunta tykkää meistä varmasti, varsinkin niistä yli sadasta yksittäisestä pilttipurkista...) sekä jonkinlainen yleisenä valvojana toimiminen.

Kun palaamme autolle ja puoliso järkkäilee ostokset, auton takakontti näyttää siltä, kuin aikoisimme seuraavaksi ajella pimeille markkinoille ruokaa kaupittelemaan.

Kun palaamme kotiin, rentoudumme, miten parhaiten voimme. Aika kauas kivijalkakaupoista on tultu.

PS. Meillä on helpot lapset: tykkäävät kumpikin käydä kaupassa, eikä "Minä haluan" - raivareita ole juurikaan nähty.

PPS. Takaisin ajankohtaisiin aiheisiin: Tänään on osteopaatti, jännittävää! Aiheesta lisää lähitulevaisuudessa...


maanantai 2. lokakuuta 2017

Terveisiä mökiltä!

Terveiset kuulaanraikkaalta syysretkeltä mökiltä! Rva tapaa käydä mökillä vuosittain erään ystävänsä kanssa. Tämä ystävä on myös oikein kokenut mökkeilijä juurikin meidän mökin suhteen - hän oli mukanamme jo joskus ala-asteaikoina.

Elämme nyt kumpikin hektistä lapsiperhearkea, ja jo melkein kymmenen vuoden ajan olemme viettäneet loppukesästä yhden yhden yön mökillä. Nyt yöpyminen venähti pitkälle syksyyn, mutta mikäs siinä, syysretki on aivan yhtä nautinnollinen.

Minä matkustin ensiksi junalla kaupunkiin x. Ystäväni nappasi minut siitä kyytiin. Sen jälkeen ajoimme hänen autollaan kaupunkiin y, jossa kävimme syömässä ja kaupassa (retken ideana on, että saamme syödä, mitä haluamme).

Mökillä kaikki sujui melkeinpä totutun kaavan mukaan. Oikeastaan suurimman osan ajasta vietimme sohvalla sukankutomisen parissa takkatuleen tuijotellen. Saunan kerkesimme lämmittämään, ja siinä se sitten olikin!

Rva on aina rakastanut näitä mökkireissuja! Varsinkin lasten syntymät ovat kirkastaneet, kuinka upeita ovat retket, joilla voi olla vain aikuisseurassa ilman erityistä ohjelmanjärjestämistä. Minun piti poimia puolukoita, mutta niitä löytyi vain sieltä täältä...skippasin siis koko homman.

Saunaan toki piti päästä  - nelisen tuntia lämmittelimme ja sitten saunoimme 45 minuuttia :D Olisi ehkä päästy nopeammin, jos emme olisi antaneet tulen toistuvasti sammua... Uimaan ei kumpikaan enää tässä vaiheessa syys-lokakuuta halunnut, jopa kuistilla vilvoittelu tuntui oikein viileältä.

Kropastaan rva:lla on kerrankin hyvää sanottavaa: olen saanut rentoutettua erään kiperän kohdan, nimittäin oikean kyljen yläosan. Se on helpottanut sen puolen hartia- ja niskajännitystä. Katsotaan, kestäisikö vaikutus, olo on muutaman päivän ollut helpompi kuin aiemmin.

Nyt aionkin tehdä avaavia lapaliikkeitä päivittäin, jos ne vaikka auttaisivat, kun jännitys on hieman lauennut. Minulla on myös pieni innostus ruveta käymään läheisen kuntosalin jumpparyhmissä ja siellä uimasa myös. Katsotaan, mitä saan aikaan!

PS: Noin vuoden harkinnan jälkeen tilasin loppuviikosta Höö-verkkokaupasta tunikan ja sukkahousut. Yritys on suomalainen, ja lähes kaikki vaatteet valmistetaan Suomessa. Hinta ei ole ihan halvimmasta pääästä, mutta jos vaate kestää ja säilyy suosikkina, siihen voi mielestäni investoida. Tulisi se paketti jo...


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...