Rouva Niskanen

Totesin eilen , että juoksuharrastukseni jää määrittelemättömälle tauolle - kunnes olosuhteet sallivat! Urheilukenttä jäädytettiin luistinradaksi jo aiemmin, nyt lenkkipolku on jätetty hiekottamatta hiihtäjiä ajatellen. En oikein löydä mieleistäni juoksureittiä hiekottamattomilta alueilta (siis loogista ja sopivan mittaista), joten rva tekee nyt reippaita kävelylenkkejä juoksun sijaan. Kerkesin juosta parisen kuukautta, kunnes talvi yllätti ;) Pohdin jopa lähikuntosalia ja juoksumattoa, mutta koska pääsyni salille on niin satunnaista, en viitsi nyt ottaa salikorttia jo ihan säästösyistä. Olisi se ehkä ihan kivaa joskus myöhemmin, mutta ulkona on kiva olla. Olen kodin sisustushommissa äärettömän hidas. Toisaalta se hitaus palvelee ekologista ajatteluani - en vaihda sisustusta usein huvin vuoksi. Minulla on kyllä joitain visioita monenkin asuntoni kohdan suhteen, mutta tie suunnitelmasta toteutukseen on monivuotinen. Eilen ostin kuitenkin oikein Vallilan maton! Kotiini ilmestyi

Rva on viime päivinä pohtinut tubettamista. Kesti kauan, ennen kuin rva katsoi ensimmäistäkään tubevideota. Jotenkin en ole kuulunut koskaan niihin, jotka tykkäävät katsella huumori- tai muita videonpätkiä. Youtube on hyvin pitkään toiminut minulle lähinnä musiikinlähteenä - se on alue, jossa tykkään sivustoa hyödyntää. Ihan viime kuukausina olen katsonut muutamia kanavia, lähinnä lapsiperheisiin tai minimalismiin liittyviä, vähän tarkemmin. Osa kanavista on ollut jopa ihan kivoja. Olen seurannut esimerkiksi Taina`s lifestyle vlogia, koska siitä puhutaan niin monessa paikassa (10 lasta, erikoinen elämäntapa jne.) sekä muutamia ekologisuutta sekä tavaroiden karsintaa käsitteleviä kanavia. Minulla on edelleen ongelma videoiden pituudessa. Videot ovat usein 10-20-minuuttisia. Minusta 10 minuuttia on ihan maksimi, 20 minuuttia on ihan tappotylsä aiheesta riippumatta. Sopivan lyhyitä videioita hyvistä aiheista, esim. puhevideoita jostain itseä kiinnostavista aiheista, on ihan mukav

Vaikka ei voisi kuvitella , tämä vuosi on ollut kaikkiaan valtavan hyvä. Mitä? Siis rva muutti erilleen puolisostaan! Nii-in, kyllä näinkin tapahtui, mutta jotenkin vuosi 2018 on ollut rva:lle aikaa, jolloin moni palanen on osunut viimeinkin kohdalleen. Hienoa: - menin töihin - julkaisin tekstiä - sain eron myötä vähän enemmän vapaa-aikaa (vuoroviikonloput) - olen keksinyt, mitä teen elämälläni seuraavina vuosina (jos se ei onnistu, kaikkea voi lykätä muutamalla vuodella) - pääsin harrastamaan enemmän musiikkia - opin vaikka mitä - aloitin juoksemisen - niskani sallii minun juosta ja käydä töissä - myin lasten vanhoja vaatteita kirpputorilla - molemmissa lapsissani tapahtui valtavasti kasvua - Touhin korvatulehdukset vähenivät Kehityskohteita: - aloitin juoksuharrastuksen marraskuun alussa - haluan jatkaa vuonna 2019 - muutenkin pyrin terveellisyyteen elämäntavoissani - kehityn työssäni - toivon kasvun tuovan muutoksen Touhin sairasteluihin - josko henki menisi tuk

Olen tänään viettänyt kotipäivää Touhin kanssa. Hän alkoi taas alkuviikosta yskiä, ja yskä meni sellaiseksi, että piti jäädä kotiin sairastamaan. Tuli taas monta huonosti nukuttua yötä, ja kun tänään oli minun vuoroni jäädä kotiin, en ollut pelkästään harmistunut ;) Juuri viime yö oli se käänteen tekevä tämän taudin kohdalla - ei tullut kuin yksi isompi yskäkohtaus, joka hiljeni tutilla. Nukuin noin tunnin enemmän kuin tavallisesti, ja täytyy sanoa, että se teki ihmeitä. Touhin astmatutkimuksista saatiin myös kuulla tällä viikolla. Iloksemme saimme kuulla, että sekä allergia- että astmakokeiden tulokset olivat negatiivisia. Kyse on siis "vain" infektioherkkyydestä ja ahtaista hengitysteistä. On suuri mahdollisuus, että pääsemme infektiokierteestä eroon, kun poika kasvaa. Vaikka astmaa ei ole, säilyy avaava lääke apunamme, kun kurkunpään tulehdus iskee. Se avaa hengitysteitä. Myös Uuden lastensairaalan päivystyksessä tulee varmasti käytyä vielä useasti - Touhi menee sää

Tänään työmatkalla vietin aikaa puhelimeni kanssa - toisin sanoen latasin juoksuohjelman. Pieni tausta: olen käynyt juoksemassa marraskuun alusta tähän päivään asti 2-3 kertaa viikossa. Aluksi kävin urheilukentällä. Se jäädytettiin, joten jouduin siirtymään lenkkipolulle. Minulla ei todellakaan ole juoksijataustaa. En voi myöskään sanoa ihailleeni kyseistä lajia aiemmin (en ehkä ihaile vieläkään). Pääsin työpaikallani kokeilemaan ratajuoksua lokakuussa, ja päätin kuin päätinkin alkaa vähän juosta vapaa-ajallakin. Kun viimeksi kävin juoksulenkillä, sitä ei edes sanottu vielä juoksemiseksi vaan hölkkäämiseksi :D Nykyään juoksu tuntuu tarkoittavan kaikkea kävelyä nopeampaa. Jokin kuitenkin koukutti : huomasin, että kun kävin useammin juoksemassa, jaksoin aina edetä hieman pidemmän matkan. Tällä hetkellä 3-4 kilometriä on ehdoton maksimi, tuossakin pysähdyn aina ajoittain, mikäli kuulokkeista kuuluu liian tyhmä biisi. Tänään aion mitata juoksuohjelmalla, kuinka pitkän lenkin todell

Jestas , mikä viikko on ollut! Meille sattui niin, että joka päivä oli jotakin spesiaalia sekä töissä että sen ulkopuolella. Päätinkin kertoa viikostamme kuvina, joita tietenkään ei ole joka päivältä, toisilta päiviltä ehkä useampi. Maanantaina meillä oli jännää ohjelmaa Naakan balettikoulun jouluesityksessä. Juttu meni niin, että Naakan isä haki lapset jo aikaisin päiväkodista, laittoi Naakan tukkaan hienon nutturan. Minä jäin vielä kotiin, kun Naakka siirtyi kenraaliharjoituksiin teatterin lavalle. Itse esitys oli kaunis - se esitettiin nyt toista kertaa, mutta keväällä pienimpiä balettikoululaisia ei otettu mukaan. Nyt siellä oli Naakan ryhmän lisäksi myös  3-4-vuotiaiden ryhmä. Naakka on nykyään 5-6-vuotiaissa. Esityksessä ei saanut kuvata, mutta sen jälkeen onneksi sai. Naakkasemme saimme kuin saimmekin esityksen jälkeen takaisin pukuhuoneiden sokkelosta - siellä oli varsin kiinnostavaa käydä. Tiistaina ei kai tapahtunut mitään kummallisempaa. Olin töissä ja hieronnass

Olen eilen ja tänään tehnyt urakalla jouluvalmisteluja. 2-vuotias talossa asettaa omat haasteensa, eli käytännössä joulukoristelu jää tänä(kin) vuonna hyvin pelkistetyksi, kun koristeiden täytyy olla sekä vaarattomia että sellaisia, joiden rikki meneminen ei haittaa. Itse tykkään joulu- kuten muistakin sesonkikoristeista. Silti minulla on niitä hyvin maltillinen määrä. Hankin ehkä yhden joulukoristeen vuodessa - viime vuonna se oli Pentikin kaitaliina, tänä vuonna puiset tontut Savon-matkaltamme. Rajaan hankintoja monestakin syystä. Tavaran määrä ei voi kovin kauan kasvaa rajallisissa tiloissa ilman tuhottoman suuria säilytystiloja. Toiseksi, koristeita voi myös ihailla vaikkapa kaupoissa ja muiden kotona. Tänä vuonna haluan kuitenkin laittaa jotakin uutta: kynttelikön ikkunaan. Toisaalta, jos sellainen ei tänä vuonna ikkunaani ilmesty, niin ensi vuonna sitten! Perjantaina kirjoitin lähes 30 joulukorttia. Tänään taiteilin mukaan vielä yhden joulukirjeen saksalaiselle ystävälle

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa aiheesta, joka nousi jälleen esille tuhkarokkotapausten myötä. Viimeisimmät rokotukset, jotka meillä otettiin, ovat influenssarokotukset, jotka lapset ilokseen saivat tänä vuonna nenäsuihkeina. Itse otin influenssarokotuksen tänä vuonna työpaikalla. Influenssarokotushistoriani ei ole pitkä, olen ottanut rokotuksen vuosittain vuodesta 2014. Syy on yksinkertainen: sairastin influenssan tuolloin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sairastin taudin myös 7-vuotiaana. Miksi sitten ottaa rokote, joka ei sinänsä suojaa miltään kovin vaaralliselta? Syy: tauti oli helvetillinen. Totesin, etten vastaisuudessa halua maata paria viikkoa sängynpohjalla polttavan kurkkukivun kanssa 40 asteen kuumeessa. Jälkitaudit pidensivät sairausaikaa niin, että se koko helmikuu 2014 meni oikein iloisesti sairastaessa. Ehkä tärkein syy: en halua tartuttaa tautia muihin. En voi tietää, onko samassa tilassa kanssani oleskeleva henkilö vastustuskyvyltään minua heikompi ja pahi

Hyvää itsenäisyyspäivän aamua! Juhlapäivämme starttaa rauhallisissa merkeissä - lahjani isänmaalle nro 1 istuu katsomassa aamuohjelmia. Lahja numero kaksi viettää tänään päivää isällään, ja puuhat ovat luultavasti samat. Noin vuosi sitten vietimme itsenäisyysjuhlaa päiväkodissa Suomi 100 -juhlien merkeissä. Tänä vuonna Maamme-laulu kajahti vähän laajemmin juhlassa, johon rva osallistui. Osallistujia oli satoja, ja samalla parisenkymmentä uutta ylioppilasta sai valkolakkinsa - olipas juhlallista! Tänään saamme toivottavasti ainakin lepoa. Työviikko on ollut kiireinen kaikkine poikkeusaikatauluineen - rva on onnekas lomaillessaan nyt koko loppuviikon. Jouluvalmistelut taitavat alkaa toden teolla. Viime viikonloppuna rva, exä ja lapset tekivät melkoisen matkan - oikean road tripin Pohjois-Savoon hautajaisiin. Automatka kesti yli 5 tuntia pysähdyksineen, eli katastrofin ainekset olivat kasassa pienten lasten kanssa matkustaessa. Onneksemme kaikki sujui suhteellisen hyvin. Menomatk

Jopas se onkin kiirettä pitänyt , ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Eräs syy kirjoittamattomuuteen on ollut Ifolor-kirja lasten vuodesta 2018. Työtunteja kului loka- ja marraskuun aikana lukemattomia, mutta eilen sain viimein painettua lähetysnappia - siitä tuli hieno. Minähän olen aiemmin ollut innokas valokuvien kanssa - meillä on paperikuvat kansioissa ties kuinka monelta vuodelta - olen tallentanut kuvia lukioajastani saakka. Siihenhän se sitten loppui, vuoteen 2012, kuin seinään. Naakka syntyi sitten keväällä 2013 :D Siihen loppuivat myös mm. koru- ja korttiaskarteluni. Toisin sanoen, luovuuteni kukka kuihtui ajanpuutteeseen. Töissä tästä olikin lounaspöydässä keskustelua. Aika monella kuva-asiat ovat stopanneet juurikin lasten syntymään. Esikoisesta teetetään vielä helposti taulu seinälle sekä kuvakollaaseja, kuopuksesta ei sitten enää. Luotan kuitenkin, että lapseni ymmärtävät. Ehkäpä tämä häiritsee tällä hetkellä eniten minua itseäni. Viime sunnuntaina kävin j

Tämä viikko onkin ollut hieman rasittava - Touhi on ollut kipeänä. Hänen kurkkunsa tuli kipeäksi ja kuume alkoi nousta jo sunnuntai-iltana. Oikeastaan kipu iski jo sunnuntain vastaisena yönä, jolloin Touhi oli itkuinen ja heräsi monta kertaa. Maanantaina minä olin Touhin kanssa kotona, poissa töistä. Tiistaina exä oli molempien lasten kanssa kotona. Tiistai-iltana Touhi pääsi testaamaan uuden lastensairaalan päivystystä, kun kurkku meni niin tukkoon, ettemme uskaltaneet olla pelkän kotihoidon varassa. Sairaalalta Touhi palasi tehostetusti avaavaa lääkettä saaneena, puoli kymmenen aikaan illalla, kuumeisena ja rättiväsyneenä. Adrenaliinia ei tarvittu tällä kertaa, avaava lääke riitti. Yö oli rikkonainen, yskäkohtauksista selvittiin avaavan lääkkeen kanssa. Eilen  olin kyllä töissä umpiväsynyt. Ilta meni Touhia hoitaessa, exä vei Naakan balettiin ja minä hain. Illalla Touhille nousi taas yli 39 asteen kuume, ja yöllä käytiin parvekkeella hengittämässä raitista ilmaa, joka astm

Lauantaihin asti on nyt päästy. Täytyy sanoa, että olin työviikon loppuun mennessä hemmetin väsynyt. Väsymys ei ollut v*tutusta, ei ollenkaan. Olin fyysisesti puhki, ja henkisesti olo oli lähinnä raukea. Olikin luojan lykky, että työviikkoni viimeinen parituntinen kului Fazerin tehtaalla, tarkemmin sanottuna vierailukeskuksessa. Paikka oli minulle uusi, siellä oli näyttely, tehtaanmyymälä sekä kahvila. Näyttelyosuus oli opastettu kierros. Mieleeni jäivät parhaiten kasvihuone, jossa kasvoi eksoottisia kasveja, kuten banaani, kahvi, kaakao, chili jne...Kierroksen lopussa taas oli huone, jossa sai noin 15 minuutin ajan syödä vapaasti karkkia. Muut osuudet kuten video, jossa Fazerista kerrottiin, olivat minun makuuni ehkä vähän turhan...imeliä. Olisin kaivannut, että varsinaisesta tuotannosta olisi kerrottu enemmän (maisteluhuoneessa oli kyllä "kurkistuspalloja", joista näkyi vähän) ja konsernista ehkäpä hieman tiivistetymmin. Ostin tehtaanmyymälästä Omar- ja mustikkatry

Tämä viikko on mennyt kuin lennossa. Jotenkin viime päiviä kuvat uutiset. Tarkemmin sanonnuna  olen saanut kaksi huonoa ja kaksi hyvää uutista. Huonoissa on kuolemaa ja sairautta, tosin edellistä ei onneksi ihan lähipiirissä. Hyvät uutiset taas liittyvät ihan lähipiiriini - onnea hyvän uutisen kertojalle, onnea myös itselleni eräästä toisesta onnistumisesta! Huonojen uutisten kohdalla toivon, että asianosaisten asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla.  Muutakin viikkoon kuuluu - sain maanantaina kehityskeskustelussa hyvää palautetta - olen kuulemma hoitanut hommani hyvin, ja minuun ollaan tyytyväisiä. Se on kyllä ihanaa kuulla - nyt on ollut taas astetta varmempi olo työtehtävissä.  Tehtäväni ovat myöskin laajentuneet, ja haastettakin on ollut mukavasti. Periaatteessa olen jo oppinut hoitamaan hommani, käytännössä kaikenlaista pientä uutta tulee usein vastaan. Kohta minulla on edessä ensimmäiset työpaikan pikkujoulut ikinä.  Tuntuu oikeasti mukavalta, että täm

On se aina niin hauskaa nostaa esille menneisyyteni asioita, mutta menköön! Olen varmaankin tuonut täällä esille, etten ole liikunnallisesti mikään huippu. Minulla on ongelmia monessa lajissa tarvittavassa koordinaatiossa sekä nopeudessa. Olen kyllä sinänsä tykännyt liikkua - luonnossa, uiden jne, mutta monien taitolajien kanssa on ollut vähän niin ja näin...lähtöpiste on mikä on, olen nykyään sinut asian kanssa. Se siitä - silti kävin esimerkiksi tanssitunneilla neljän vuoden ajan, 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Ensin tanssin discotanssia, sitten hiphopia. Hip hop kiehtoi myös pukeutumistyylinä tuohon aikaan. Eniten innoitusta toi ehkä Sister Act 2 -elokuva, eikä niinkään Whoopi vaan ne nuoret tanssijat. Hip hopissa meillä oli aluksi ihan mainio opettaja, kuin nuori versio Aira Samulinista - hän todella painotti tanssin iloa ja oppiminen tapahtui välillä huomaamatta. Joka vuosi oli myös oppilasnäytös, ehdin olla mukana useassa. Myöhemmin opettaja vaihtui. Uusi opettaja oli vars

Voihan vuodenaika sentään! Aamulla piti ensi töikseen kuivata rillit. Pieni sumumainen sade on tavallaan ihan mukava, rillipäille tosin haasteellinen...kotimatkalla ei satanutkaan enää. Lehdet alkavat olla meidän seudulla jo maassa, mutta ruoho on kirkkaan vihreää. Rva kävelee osan työmatkastaan, eikä sinänsä kärsi hämärästä/pimeästä vuodenajasta. On ihan kivaa varustautua heijastimin ja katsella millaisia sateenvarjoja ihmisillä on (minulla on vaaleansininen ja aniliinin punainen). Eilen rva harrasti töissä "sisäliikuntaa", ja tuli juosseeksi parisen kilometriä. Vauhti ei tosin ollut päätä huimaava. Se olikin ensimmäinen kerta, kun rva kokeili ratajuoksua sisätiloissa. Täytyy sanoa, että se oli yllättävän hauskaa. Joskus täytyisi tosin hankkia sisäliikuntakengät. Tosin, rva on erittäin huono raahaamaan mukanaan yhtään mitään. Siksi keksinkin luovan ratkaisun - jarrusukat! Ne rva hankki tramppahallista varmaan vuosi sitten. Oikeastaan taidankin pitäytyä niissä.

Rva koki tässä taannoin uhkaavan tilanteen. Rva:lla ei ole mahdollisuutta avata tilannetta tarkemmin, mutta siihen liittyi seuraavanlaisia elementtejä: tilanne alkoi yhtäkkiä, ohjeistus uhkatilanteen vuoksi piti ottaa käytäntöön ja suojautua... Lisäksi tilanne kesti noin tunnin, jonka aikana ei ollut tietoa, mistä on kyse. Piti vain seisoa paikallaan ja odottaa. Tilanne sisälsi lisäksi poliisin erikoisyksikön (varsin näyttävästi). Kun tilanne oli ohi ja paljastui vääräksi hälytykseksi, päiväjärjestys muuttui normaaliksi. Täytyy sanoa, että rva:n adrenaliinitaso nousi tilanteen aikana huippulukemiin. Tuli mieleen, loppuuko elämä nyt tähän. Kun tieto siitä, ettei mitään ollut tapahtunut, tuli, tuntui kuin olisi saanut elämänsä takaisin. Rva totesi myös , että osaa näköjään olla uhkatilanteessa varsin tyyni, vaikka sisäisesti ei ihan siltä tuntunutkaan. Tuli myös koettua käytännössä, että ohjeistukset uhkatilanteiden varalle, mahdolliset ensiapukoulutukset jne. kannattaa kuunnella

Tiistaina aamupäivällä olin poissa töistä. Silloin pidettiin molempien lasteni vasut päiväkodissa, onneksi peräkkäisinä kellonaikoina. Tämä taisi olla jo Naakan viides vasu, Touhilla vasta ensimmäinen. Täytyy sanoa, että kaksi tuntia keskustelua lapsistamme aiheutti hieman pyörryttävän olon, ja suu kuivui. Fyysisistä haitoista huolimatta itse keskustelujen sisältö oli antoisa, ja totesin päiväkodin olevan hyvin samoilla linjoilla tyttäreni ja poikani tämänhetkisistä vahvuuksista ja asioista, joita nyt opetellaan. Naakka , 5v, on kuulemma oikein kiva tyttö, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän leikkii ryhmässä sekä tyttöjen että poikien kanssa. Hän on kiinnostunut vaikka mistä, ja juttelee asioista mielellään, mutta ehkä vähän vähemmän kuin aiempina vuosina. Naakka lepää päiväunilla, mutta nukkuu harvoin (joskus kuitenkin nukahtaa). Viskarijutut sujuvat hyvin, mikä on hyvä juttu ensi vuonna alkavaa eskaria ajatellen. Iloksemme Naakka on kuulemma oikein haluttu leikkikaveri.

Blogini on ollut olemassa jo joulukuusta 2011 asti. Veikkaan, että se on blogille aika pitkä elinkaari. Idea blogistani syntyi, kun olin silloisen puolisoni kanssa Pariisissa pitkää viikonloppua viettämässä. Silloin keksin blogilleni nimen. Se taisi olla vain "jos bloggaisin" -leikki. Kuitenkin, ajattelin silloin, että Rouva Niskasen täytyy tulla kaapista ulos niskoineen ja persoonallisuuksineen. Tykästyin blogin kirjoittamiseen heti - se tuntui hyvältä ja terapeuttiselta. Kuten elämä, myös blogin aihepiiri on hieman muuttunut vuosien aikana. Suurin syy siihen taitaa olla, että rva oli blogin alkaessa voimakkaista niskaoireista kärsivä 29-vuotias parisuhteellinen nuori nainen, nyt lievästi mutta kroonisesti selkä- ja niskavaivainen 36-vuotias eronnut kahden lapsen äiti. Blogini ei ole koskaan ollut huippusuosittu, mutta tunnen silti kirjoittavani joukolle lukijoita. En oikeastaan tiedä, kuka (äitini lisäksi tietty) seuraa minua säännöllisesti, eikä sillä ole suurta väl

Maanantai ja tiistai olivat rva:n perheessä siinä mielessä erikoisia, että pakkasin kumpanakin päivänä lapsosille päiväkotiin eväät. Näin oudokseltaan homma oli jopa ihan hauskaa, jatkuvana no thank you! Tiedän toki, että suurimmassa osassa maailmaa tämä on arkea. Tosin käsittääkseni päiväkotieväät eivät ole ehkä niin arkisia - monissa "eväsmaissa" päivähoidossa on vain murto-osa lapsista. Ollessani Norjassa pari kesää vuonna 1 ja 2 (oikeasti -02 ja -04), pääsin hieman tutustumaan eväspakkailun ihmeelliseen maailmaan. Käytännössä tämä tarkoitti isäntäperheessäni neljää muovipussia (4 lasta), joissa oli kaksi vaalean leivän palaa päällekkäin ja välissä Nutellaa. Juomana oli vesijohtovesi. En nyt ala luennoimaan, mutta sanonpa vain, että suomalainen kouluruoka on oikein hyvää riippuen siitä, mihin sitä vertaa. Itse syön muuten lounaani aina työpaikkaruokalassa. Se on työpaikallani hyvin edullinen - mielestäni myös hintansa väärti. En ole koskaan tykännyt syödä eväslou

Vaikka kykenenkin vuosien takaiseen tilanteeseen verrattuna jo vaikka mihin, kulkee niskaongelma arjessa mukana sekä kiputiloina että levontarpeena. Jos niskaa ei lepuuta, se jäykistyy nopeammin kuin olisi tarpeen, ja ongelmat lisääntyvät. Töissä on mennyt ihan hyvin - kriittisiä paikkoja ovat esimerkiksi erilaiset päivä- ja puolipäiväreissut, kuten kyläreissut, ostoksilla käynti ja retkeily...valitettavasti nuo kaikki ovat muuten niin mukavia, ettei voi jättää aina tekemättäkään. Torstaina lähdimme Naakan kanssa retkelle isomummilaan lähikaupunkiin. Olin nähnyt isoäitiäni viimeksi kesällä, joten nyt oli korkea aika vierailla. Lähdimme Naakan kanssa liikkeelle noin yhdeksältä aamulla. Ensiksi kuljimme ratikalla bussiterminaaliin, josta matkustimme vähän yli tunnin verran pitkän liikenteen bussilla, pikavuorolla. Naakan, 5, kanssa bussimatkailu onnistuu jo mainiosti - oikeasti, missään ei ollut mitään ongelmaa. Perillä isomummin luona söimme, piirsimme ja juttelimme. Isomummi ka

Syyslomaani on mahtunut kaikenlaista. Se myös on tuntunut menevän hujauksessa ohi, mutta ehkäpä mukaan on mahtunut myös lepoa (ja toki muutama alakuloisempi hetki, kun minulla oli yhtäkkiä aikaa pohtia elämäni epäkohtia, huh). Eräs hauska asia loman alkumetreiltä oli käynti jazzia kuuntelemassa ystäväni kanssa. Meillä molemmilla on taustalla musiikkiharrastusta, vaikka kumpikaan meistä ei kerkeä tällä hetkellä harrastamaan aktiivisesti. Täytyy myöntää, etten ole harrastanut minkäänlaisia clubi-iltoja ollenkaan. Oikeastaan en edes tiedä, mitä sellainen on. Nyt käsitä, että siihen liittyy usein live-musiikin kuuleminen :D Toinen tuntematon osa-alue on sitten tuo jazz. Silti , musiikin kuuleminen livenä on tosi hauskaa. Esiintyvä big band koostui nopean googlailun jälkeen musiikin ammattilaisista - paikalleni näkyivät muuten parhaiten piano ja kontrabasso.  Selvisi myös, että taidan tällä hetkellä tykätä nopeammista jazzkappaleista enemmän kuin hitaista. Tunnelma oli hau

Minua on viime aikoina vaivannut ärsytys ...no, kestän sen, mutta pohdin, miksi eräs ihmisten minulle toistavasti sanoma asia ärsyttää - no okei, suututtaa. Olen ollut lapsesta saakka kova kävelemään. näin mittalaitteiden ja sähköisten karttojen aikaan päivittäisiä matkoja on ollut suhteellisen helppo mitata. päivämatkoiksi tulee helposti 7-8 kilometriä, kävelen myös töissä. Parina viime vuonna olen alkanut toistuvasti törmätä siihen, että jos kerron jollekin käyneeni lenkillä tai kävelleeni sen ja sen verran, vastaus on tämä: "Nyt vain otat tuon tavaksi, niin kiloja lähtee!" Onko se jumalauta niin , että koska olen lievästi ylipainoinen, minun ei oleteta liikkuvan kuin silloin, kun siitä mainitsen. Erityisesti kävelyn kohdalla kommentti on todella raivostuttava, ajattelevatko ihmiset ympärilläni todella niin, että en liiku ollenkaan, siis nimenomaan jaloillani. Minä, jolle juurikin kävely asfaltilla, lenkkipolulla, metsässä, helteessä ja lumisateessa on ollut henki j

Olen havainnut , että Naakkaseni, 5, on tullut siihen vaiheeseen, että asioiden sanoittaminen kannattaa. Tarkemmin: hänelle on hyvä kertoa, mitä seuraavaksi, tänään tai tällä viikolla tapahtuu. Jos asiat tulevat yllätyksenä, yllätys on usein negatiivinen. Tämä on tuottanut haastetta myös minulle, kun olen tottunut rullaamaan omaa ja lasteni arkea eteenpäin tietyllä tavalla jo pitkään. Suunnittelu ja pohdinta ovat kuuluneet minulle, laumanjohtajalle. Nyt olen opetellut, että kerron suunnitelmistani myös lauman seuraavaksi vanhimmalle jäsenelle. Olen myös miettinyt, auttaisiko jokin havaintoesine ("lukujärjestys", kuvat...) Naakkaa tulevan havaitsemisessa ja toisi hänelle turvallisen olon oman lähitulevaisuutensa suhteen. Naakka on herkkä ja pohtiva lapsi, samalla kyllä riehupelle, joka tykkää juosta ja pelleillä. Kuulemieni tarinoiden mukaan hän muistuttaa monella tapaa rva:ta lapsena, tosin on suuri mahdollisuus, että hänellä on myös joitakin isänsä suvun piirteitä.

Niskakipu on ollut näin viikon alkajaisiksi harvinaisen pistävää. Työpäivän jälkeen pääsin painelemaan kipeää, oikeanpuoleista kallonpohjaa. Painelu onnistuu vain, jos päätä kääntää samalla vasemmalle. Ilta on sujunut iisimmin, mutta kyllähän näitä kipuja riittää jokaiselle päivälle. Olen toisaalta aika rutinoitunut kipuun, vaikka välillä ottaa päähän niin pirusti. Tein muuten eilen tosi pitkän (siis minulle), kuuden kilometrin lenkin yhteen menoon. Olin lasten kanssa vanhempieni luona, ja Touhi oli päiväunilla. Totesin, että on parasta lähteä liikkeelle silloin kun on mahdollista. Kyseessä on lapsuuden asuinpaikkani, joten tunnen lenkkeilymaastoni todella hyvin. Paikkakunta on pieni mutta eläväinen kylä Kanta-Hämeessä. Kuljin suurimman osan matkaa peltomaisemassa. Aina tulee väkisinkin mieleen, että entä jos olisinkin jäänyt asumaan tai palannut lapsuuteni paikkakunnalle. Osaisinko asua muutaman tuhannen ihmisen taajamassa? Mitä tekisin työkseni ja millaisessa talossa asuisi

Olen pidempään suunnitellut kirjoittavani meidän perheen ruokailuista...sitten menin töihin. Nyt tuntuu, että ruuanlaitto pitää nipistää milloin illasta, milloin taas hetkestä, jolloin pamahdamme kotiin kuin pyörremyrsky ja kaikilla on nälkä. Jääkaappi...joo-o, siellä on pilaantunutta ruokaa - yritän tehdä tsekkauksia ja hoitaa asian paremmin. Se ei aina onnistu. Eivät ne suuhun mene, mutta uhkaavat jäädä jääkaappiin pitkään, pitkään säilytykseen. Kaupassa käynti tapahtuu myös yleensä kahden väsyneen lapsen kanssa - onneksi nuoremman saa vielä köytettyä rattaisiin kiinni. Ja siis - oli siinä kotona olossakin haasteita, silloin piti tehdä ruokaa paljon useammalle aterialle. Omat lounaani eivät olleet lainkaan hyvän tavan mukaisia - tai olivathan ne ehkä joskus. Noin... pääsin logistisista ongelmista. Minä huomasin viime viikolla vaa`alla, että olen kuin huomaamatta lipsunut takaisin muutamaan vanhaan tapaani, ja kerännyt sen ansiosta pari kiloa painoa lisää. Se on näkynyt mm.

Pitkästä aikaa pääsen mieliaiheeseeni akvaarioon: Siellä nyt vilskettä eli toisin sanoen enemmän miljoonakaloja kuin ennen. Hankin viikonloppuna kaksi uutta naarasta ja yhden uroksen, ja sain bonuskalan - hyvin nuoren eli pienikokoisen naaraan. Platyjen lisääntyminen akvaariossa ei ole edennyt, vaikka niiden pitäisi kaiken järjen mukaan lisääntyä ihan mukavasti. Miljoonakalan poikasia minulla taas on akvaariossa nytkin, tosin intiaaninsulat pitävät huolta, ettei kanta juurikaan kasva, tällä hetkellä on yksi poikanen kasvamassa ja muutama pikkusintti, jotka syntyivät ehkä pari päivää sitten. Miljoonakalat tuntuvat lisääntyvän, joskaan eivät nimensä mukaisesti niin ainakin jotenkin. Akvaariossani on nyt kovetettu vesi, minkä luulisi olevan hyväksi sekä platyille että miljoonakaloille. Kotilo-ongelma näyttää olevan toistaiseksi selätetty, petokotilot ovat tehneet tehtävänsä. Kiitoksia vain vinkistä! Seuraavana tehtävänä olisikin tyhjien kotilonkuorten kerääminen altaan pohjalta - t

Tänään heräsin yhdeltätoista, takana 11 tunnin yöunet - taisi olla hieman univelkaa. Olen ajan kanssa tottunut heräämään aamuisin kuudelta, mutta silti väsymys näköjään kerääntyy. Se on varmaankin sitä paljon puhuttua ruuhkavuosiväsymystä. Suuntasin toiselle puolelle kaupunkia kauppakeskukseen. En ole himoshoppailija, mutta kun pääsen vauhtiin, mukaan tarttuu kaikenlaista. Yleensä en kuitenkaan osta mitään ihan älytöntä. Hemtexin näyteikkuna kuitenkin veti puoleensa, ja mukaan tarttui kaksi tyynynpäällistä sohvatyynyihin. Olen pikkuhiljaa löytänyt itseäni miellyttävän olohuoneen värimaailman - muutin tähän asuntoon vuonna 2013... Kookengästä löysin tummansiniset maiharit lähestyvään vuodenaikaan. Joudun paljon kävelevänä ihmisenä uusimaan kenkiäni melko tiheään tahtiin, mutta välikausikenkiä en ole ostanut moneen vuoteen.  Kuva ei oikein tee kengille oikeutta - väri on paljon kauniimpi, Malli ei ole äärinaisellinen, kroppani on vaatii ensinnäkin tukevat kengät, joilla on