Juoksu, mummonurkkaus ja selviytymistaidot

Totesin eilen, että juoksuharrastukseni jää määrittelemättömälle tauolle - kunnes olosuhteet sallivat! Urheilukenttä jäädytettiin luistinradaksi jo aiemmin, nyt lenkkipolku on jätetty hiekottamatta hiihtäjiä ajatellen.

En oikein löydä mieleistäni juoksureittiä hiekottamattomilta alueilta (siis loogista ja sopivan mittaista), joten rva tekee nyt reippaita kävelylenkkejä juoksun sijaan. Kerkesin juosta parisen kuukautta, kunnes talvi yllätti ;)

Pohdin jopa lähikuntosalia ja juoksumattoa, mutta koska pääsyni salille on niin satunnaista, en viitsi nyt ottaa salikorttia jo ihan säästösyistä. Olisi se ehkä ihan kivaa joskus myöhemmin, mutta ulkona on kiva olla.

Olen kodin sisustushommissa äärettömän hidas. Toisaalta se hitaus palvelee ekologista ajatteluani - en vaihda sisustusta usein huvin vuoksi. Minulla on kyllä joitain visioita monenkin asuntoni kohdan suhteen, mutta tie suunnitelmasta toteutukseen on monivuotinen.

Eilen ostin kuitenkin oikein Vallilan maton! Kotiini ilmestyi taannoin keinutuoli - lähisuvun "perintöä". Halusin keinutuolin, sillä kiikuin siinä myös lapsena, ja varsinkin isoisäni muistan ottaneen siinä päivätorkkuja niinä loputtoman pitkinä lapsuuteni kesinä maaseudulla...

Keinun alle tarvitsin kuitenkin mukavan maton, joka onneksi nyt löytyi. A vot - myös rva:lla on nyt asunnossaan oma "mummonurkkaus", jossa ei tosin juuri koskaan kerkeä istumaan.

Koska rakastan aasinsiltoja, pääsen siirtymään lapsuuteni askareisiin. Olen kotoisin maalta, varsinainen koti oli kyllä taajamassa. Kesämökki olikin sitten haja-asutusalueella Länsi-Uudellamaalla pienen järven rannassa.

Lapsuuteni ei kulunut työnteossa, mutta kaikenlaista tuli silti tehtyä. Ruohonleikkuuta tietysti - koneen käynnistys ei kuitenkaan kuulunut vahvuuksiini. Puiden pinoamista, puukiukaan sytytystä, kukkapenkkien ja kasvimaan kitkemistä...

Lumen kolausta, puulämmitystä, vesakon harvennusta, marjastusta... Olen iloinen, että olen saanut elää lapsuuden, jossa nämä käytännön taidot tulivat tutuiksi. Isompi haaste onkin, kuinka siirrän taidot omille lapsilleni.

Vaikka kaupunkiasuminen on nykyään mielestäni cool, nuo edellä mainitsemani taidot ovat vähintääkin yhtä upeita.

Olen kohdannut suurta epävarmuutta monissa ikäluokkani ihmisissä jo kynttilän sytyttämisen kanssa sekä ylivarovaisuutta kaikessa, minkä uskon johtuvan muun muassa kasvatuksesta. Jos lapsen ei anna valvonnassa kokeilla asioita jo nuorena, kasvaa onnettomuusriski, kun kyseisiin asioihin törmää ilman valvontaa vähän vanhempana.

Lisäksi, tietyt käden taidot on hyvä hallita aikuisena. Vaikka kuulostaakin kaukaa haetulta, meidän ei mielestäni tulisi joutua liian kauas historiastamme, jossa tulen käsittely, polttopuut ja ruuan hankkiminen luonnosta olivat arkipäivää.

Se ei ole muinaishistoriaa - useimmat nykyisten nelikymppisten vanhemmista ovat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa siinä maailmassa.

Entäs skenaario, jossa infrastruktuurimme yhtäkkiä hajoaa? Toki ei pidä elää jatkuvan pelon alla, mutta tietyt selviytymisen taidot on hyvä handlata, jos mikään ei yhtäkkiä toimi.

PS. Ilotulituskeskustelusta - olen ampunut raketteja 90-luvulla ja säästynyt vammoitta. Meillä se tehtiin aikuisen kanssa, sytytys käsivarren mitan päästä ja naama toisessa suunnassa kuin raketin menosuunta. "Padat" ja sen sellaiset sytytti kyllä aikuinen.

PPS. Sain linkkuveitsen alakouluikäisenä. Veistin kerran sormeeni, sen jälkeen homma luonnistui hyvin. Linkkuveitsen sakset olivat hienot mutta vaikeakäyttöiset.

PPPS. Soudin veneellä yksin alakouluikäisenä - aluksi kumiveneellä, pelastusliivit päällä tietysti. Olen edelleen hengissä.

PPPPS. Minulla ei lapsena koskaan ollut tikkejä, siteitä tai kipsejä - olin kokeileva mutta varovainen.

Tubettamisesta

Rva on viime päivinä pohtinut tubettamista. Kesti kauan, ennen kuin rva katsoi ensimmäistäkään tubevideota. Jotenkin en ole kuulunut koskaan niihin, jotka tykkäävät katsella huumori- tai muita videonpätkiä.

Youtube on hyvin pitkään toiminut minulle lähinnä musiikinlähteenä - se on alue, jossa tykkään sivustoa hyödyntää. Ihan viime kuukausina olen katsonut muutamia kanavia, lähinnä lapsiperheisiin tai minimalismiin liittyviä, vähän tarkemmin.

Osa kanavista on ollut jopa ihan kivoja. Olen seurannut esimerkiksi Taina`s lifestyle vlogia, koska siitä puhutaan niin monessa paikassa (10 lasta, erikoinen elämäntapa jne.) sekä muutamia ekologisuutta sekä tavaroiden karsintaa käsitteleviä kanavia.

Minulla on edelleen ongelma videoiden pituudessa. Videot ovat usein 10-20-minuuttisia. Minusta 10 minuuttia on ihan maksimi, 20 minuuttia on ihan tappotylsä aiheesta riippumatta.

Sopivan lyhyitä videioita hyvistä aiheista, esim. puhevideoita jostain itseä kiinnostavista aiheista, on ihan mukava katsella, samoin kuvauksia vloggaajien päivistä, jos niissä on joku juttu, joka poikkeaa hieman tavallisesta.

Mikä sitten olisi kivaa? Ehkäpä olisi hauskaa löytää tubekanava, jossa tubettajalla on useita lemmikkieläimiä, joita kuvataan ja joiden hoidosta tulisi tietoa jokaisessa videossa. Luulen, että viihtyisin sellaisten videoiden parissa.

Kuitenkin, muut viihdekanavat taitavat edelleen viedä voiton. Perushommaani on kirjojen lukeminen. Huomaan heti mielialassani, jos en ole lukenut tarpeeksi. Satuvaje tulee täytettyä, kun luen lapsille.

Taidan katsoa mielummin ammattimaisesti suunniteltuja ja editoituja videoita eli telkkaria... Kuitenkin seuraan myös sosiaalisen median kanavia. Esimerkiksi instagram on tullut päivittäisen käyttöön - tosin siinä tökkii hieman se kuvakeskeisyys - sanottavaakin olisi hyvä olla, ja joskus sitä onkin.

Joka tapauksessa, sanoipa rva mitä tahansa, vloggaaminen on nykyisyyttä ja lähitulevaisuutta. Ehkäpä rva yllättää itsensä ja alkaa kuvata akvaariovlogia ;) Siinäpä vasta olisi kiintoisa vlogi levästä, kalkkikertymistä sekä ravunkuorista (oleellisia tankissa jokainen).

PS. Lapset kyllä hyödyntävät Youtubea oi niin kehittävien leluvideoiden muodossa.

PPS. Kieltäytymisestä ne rva:n muutkin harrastukset ovat lähteneet liikkeelle ;)

Vuonna 2018

Vaikka ei voisi kuvitella, tämä vuosi on ollut kaikkiaan valtavan hyvä. Mitä? Siis rva muutti erilleen puolisostaan! Nii-in, kyllä näinkin tapahtui, mutta jotenkin vuosi 2018 on ollut rva:lle aikaa, jolloin moni palanen on osunut viimeinkin kohdalleen.

Hienoa:

- menin töihin
- julkaisin tekstiä
- sain eron myötä vähän enemmän vapaa-aikaa (vuoroviikonloput)
- olen keksinyt, mitä teen elämälläni seuraavina vuosina (jos se ei onnistu, kaikkea voi lykätä muutamalla vuodella)
- pääsin harrastamaan enemmän musiikkia
- opin vaikka mitä
- aloitin juoksemisen
- niskani sallii minun juosta ja käydä töissä
- myin lasten vanhoja vaatteita kirpputorilla
- molemmissa lapsissani tapahtui valtavasti kasvua
- Touhin korvatulehdukset vähenivät

Kehityskohteita:

- aloitin juoksuharrastuksen marraskuun alussa - haluan jatkaa vuonna 2019
- muutenkin pyrin terveellisyyteen elämäntavoissani
- kehityn työssäni
- toivon kasvun tuovan muutoksen Touhin sairasteluihin - josko henki menisi tukkoon harvemmin
- haluan tehdä jonkun uuden "aluevaltauksen" ekojutuissa
- panostan enemmän yöuniin
- alkuvuodesta valmistaudun olemaan eskarilaisen vanhempi!
- haluaisin matkustaa Venäjälle ensimmäistä kertaa elämässäni

Uusia kokemuksia:

- tammikuussa myöhästyin perheeni kanssa laivasta Tallinnassa
- minulla oli jälleen miljoonakaloja akvaariossani yli kymmenen vuoden tauon jälkeen
- poikani Palomies Sami -villitys
- tyttäreni valtava kehitysharppaus kaikenlaisessa ketteryydessä balettiharrastuksen myötä
- jäin pienimuotoiseen endorfiinikoukkuun
- Netflix, koska ystäväni "pakotti" :D

Suurin piirtein tällainen oli rva:n vuosi. Kun vielä kävin psykoterapiassa, terapeutti kehotti säännöllisin väliajoin istumaan alas ja pohtimaan elämää, menneisyyttä, nykyisyyttä ja toiveita tulevaisuudelle.

Totesin siis, että voin nyt vuoden viimeisen viikon alun kunniaksi kirjoittaa oman listani, josta todennäköisesti jäi myös jotakin pois. Suurin piirtein lista pitää kuitenkin paikkaansa, ja näyttää minunlaiseltani.

Minulla on oikein hyvät fibat seuraavasta vuodesta - katsotaan, mitä se oikein tuo tullessaan. Ensin juhlitaan kuitenkin tuo joulu pois alta :D

Astmatutkimuksen tulokset ja kotipäivä

Olen tänään viettänyt kotipäivää Touhin kanssa. Hän alkoi taas alkuviikosta yskiä, ja yskä meni sellaiseksi, että piti jäädä kotiin sairastamaan. Tuli taas monta huonosti nukuttua yötä, ja kun tänään oli minun vuoroni jäädä kotiin, en ollut pelkästään harmistunut ;)

Juuri viime yö oli se käänteen tekevä tämän taudin kohdalla - ei tullut kuin yksi isompi yskäkohtaus, joka hiljeni tutilla. Nukuin noin tunnin enemmän kuin tavallisesti, ja täytyy sanoa, että se teki ihmeitä.

Touhin astmatutkimuksista saatiin myös kuulla tällä viikolla. Iloksemme saimme kuulla, että sekä allergia- että astmakokeiden tulokset olivat negatiivisia. Kyse on siis "vain" infektioherkkyydestä ja ahtaista hengitysteistä. On suuri mahdollisuus, että pääsemme infektiokierteestä eroon, kun poika kasvaa.

Vaikka astmaa ei ole, säilyy avaava lääke apunamme, kun kurkunpään tulehdus iskee. Se avaa hengitysteitä. Myös Uuden lastensairaalan päivystyksessä tulee varmasti käytyä vielä useasti - Touhi menee säännöllisesti niin tukkoon, että emme uskalla olla pelkkien kotikonstien varassa.

Kuitenkin, oloni on toiveikas. Touhilla oli viimeksi korvatulehdus melkein vuosi sitten, vaikka silloin se olikin paha ja molemmissa korvissa. Putket eivät ehkä ole enää korvissa paikallaan, tai ainakaan niitä ei ole tarkistettu kesän jälkeen.

Touhin yskä on kuitenkin nyt helpottunut, hän menee luultavasti huomenna päiväkotiin, ellei muutoksia olotilassa tapahdu. Se onkin viimeinen päiväkotipäivä ennen joulutaukoa. Sitä tulee sekä minulla että lapsilla (ja luultavasti myös heidän isällään) paljon, loppiaiseen asti.

Tänään puuhasimme Touhin kanssa aamupäivällä kaikenlaista. Pyyhimme pölyjä - kuivasimme sen jälkeen lattian, koska Touhi piti enemmän rätin kastelusta kuin puristamisesta.

Lisäksi minä vaihdoin saniaisen kunnolliseen ruukkuun,  ja annoin Touhin sumuttaa orkideat ja muutkin huonekasvit. Tämän jälkeen kuivasin koko keittiön, koska T. sattui pitämään sumuttamisesta ...

Iltapäivän aikana ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja lähteä Touhin kanssa käymään kaupassa. Kauppa on meiltä ehkä kolmensadan metrin päässä, joten Touhille ei ehkä kuitenkaan tule liikaa rasitusta ja kylmää ilmaa.

PS. Naakka menee tänään jälleen isänsä kanssa Jokereiden matsiin - tsemppiä Jokereille siis!

PPS. Sain upean vaalean orkidean syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani.

Juoksusta ja pienistä vauvoista

Tänään työmatkalla vietin aikaa puhelimeni kanssa - toisin sanoen latasin juoksuohjelman. Pieni tausta: olen käynyt juoksemassa marraskuun alusta tähän päivään asti 2-3 kertaa viikossa. Aluksi kävin urheilukentällä. Se jäädytettiin, joten jouduin siirtymään lenkkipolulle.

Minulla ei todellakaan ole juoksijataustaa. En voi myöskään sanoa ihailleeni kyseistä lajia aiemmin (en ehkä ihaile vieläkään). Pääsin työpaikallani kokeilemaan ratajuoksua lokakuussa, ja päätin kuin päätinkin alkaa vähän juosta vapaa-ajallakin.

Kun viimeksi kävin juoksulenkillä, sitä ei edes sanottu vielä juoksemiseksi vaan hölkkäämiseksi :D Nykyään juoksu tuntuu tarkoittavan kaikkea kävelyä nopeampaa.

Jokin kuitenkin koukutti: huomasin, että kun kävin useammin juoksemassa, jaksoin aina edetä hieman pidemmän matkan. Tällä hetkellä 3-4 kilometriä on ehdoton maksimi, tuossakin pysähdyn aina ajoittain, mikäli kuulokkeista kuuluu liian tyhmä biisi.

Tänään aion mitata juoksuohjelmalla, kuinka pitkän lenkin todellisuudessa juoksen. Kartasta katsottuna minulla on kyllä arvio, katsotaan, antaako ohjelma saman tuloksen.

Niska on temppuillut tällä viikolla siedettävästi. Onneksi työpäivään sisältyi tällä kertaa liikkumista, mikä paransi tilannetta. Kun käännän päätä kummalle sivulle tahansa kuuluu raksahdus - yök!

Sitten ihan muuta...olen katsonut Netflixistä Hakekaa Kätilö -sarjan melkein kokonaan. Tiedä sitten, johtuuko siitä tai jostakin muusta, mutta olen myös huokaillut lastenvaateosastolla pienenpienten vaatteiden äärellä, huh!

Koska en ole ollut ennen tämän ikäinen, en tiedä, kuuluuko tämä nyt ikävaiheeseen vai mihin. Ehkäpä myös siihen, että Touhi on tänä syksynä muuttunut taaperosta pienen pojan näköiseksi eikä meillä täten ole enää "vauvaa" talossa.

En missään nimessä kokenut mitään vauvakuumeeseen viittaavaakaan vielä puoli vuotta sitten. Nyt huomaan pohtivani, että voi voi, tässä ne mun lapset sitten ovat - ne kasvavat niin nopeasti!

Tarkennuksena, jos ottaa mukaan realismin, rva ei ole hankkimassa lisää lapsia :D Onkohan kuitenkin niin, että jonkinlainen haikeusvaihe täytyy käydä läpi, kun lapset vääjäämättä kasvavat isoiksi? En muista ajatelleeni asiaa Naakan kohdalla yhtään...

Alkuvaiheeni äitinä olivat monella tavalla raskaita, eikä homma mennyt ollenkaan kuin Strömsössä. Toisen lapsen kohdalla sujui jo huomattavasti paremmin ja osasin jopa nauttia hommasta. Hyvä niin päin - nyt fiilis on molempia jälkeläisiäni ajatellessa reippaasti plussan puolella =)

Haipakkaa kuvina

Jestas, mikä viikko on ollut! Meille sattui niin, että joka päivä oli jotakin spesiaalia sekä töissä että sen ulkopuolella. Päätinkin kertoa viikostamme kuvina, joita tietenkään ei ole joka päivältä, toisilta päiviltä ehkä useampi.

Maanantaina meillä oli jännää ohjelmaa Naakan balettikoulun jouluesityksessä. Juttu meni niin, että Naakan isä haki lapset jo aikaisin päiväkodista, laittoi Naakan tukkaan hienon nutturan. Minä jäin vielä kotiin, kun Naakka siirtyi kenraaliharjoituksiin teatterin lavalle.

Itse esitys oli kaunis - se esitettiin nyt toista kertaa, mutta keväällä pienimpiä balettikoululaisia ei otettu mukaan. Nyt siellä oli Naakan ryhmän lisäksi myös  3-4-vuotiaiden ryhmä. Naakka on nykyään 5-6-vuotiaissa.

Esityksessä ei saanut kuvata, mutta sen jälkeen onneksi sai. Naakkasemme saimme kuin saimmekin esityksen jälkeen takaisin pukuhuoneiden sokkelosta - siellä oli varsin kiinnostavaa käydä.

Tiistaina ei kai tapahtunut mitään kummallisempaa. Olin töissä ja hieronnassa. Sain jo keskiviikkona nikamalukon työpaikan koulutuksessa, joka loppui vasta viiden aikoihin - olin lähtenyt jo seitsemältä aamulla liikkeelle, joten väsytti.

Keskiviikkona lasten isällä oli sen sijaan menoa ja meininkiä. Hän nimittäin käytti Touhia astmatutkimuksissa. Naakka oli mukana, ja ensin koko homma viivästyi, kun sairaalaan tuli palohälytys.

Palomiesfani Touhi oli tietenkin innoissaan, kun paloautot tulivat paikalle (pieni palo lämpöhuoneessa toisella puolella rakennusta). Tutkimukset jatkuivat myöhässä, ja verikokeissa lasten isän pokka petti (se neula), ja hän joutui selvittelemään päätään tutkimushuoneen lattialla.

Verikokeiden lisäksi otettiin myös allergiatesti (ei allergioita) ja keuhkoröntgenkuva. Tuloksia saamme seuraavalla viikolla.

Torstaina oli Naakkasemme esikoiluinfo! Jaksoin ihmeen kaupalla mennä paikalle - olin tullut ajoissa töistä ja kaatunut soffalle torkkumaan. Samaan paikkaan lähtevä naapurini viestitti onneksi, että lenkkeilenkö hänen kanssaan infoon. Homma sujui helpommin, kun oli seuraa.

Eskariin haku on ensi kuussa, ja ainakin ensi kuulemalta se kuulosti ihan selkeältä. Naakalla pitäisi olla paikka varmistettuna lähikoululla sijaitsevassa eskarissa. Eskareita on meidän oppilaaksiottoalueella kaksi, ja Naakan päiväkodin eskari sijaitsee koulun yhteydessä.

Me taas käytännössä asumme melkein koulun vieressä, yhtään tietä ei onneksi tarvitse matkalla ylittää. Jos taas karkkihammasta sitten ekaluokalla kolottaa ja lähikauppa kutsuu, homma onkin toinen...

Eilen oli sitten työpaikan pikkujoulu. En ole ollut varsinaisissa työpaikan pikkujouluissa (siis illalla järjestettävissä koskaan. Harjoituksen puutetta kai, mutta olin ehkä vähän...estynyt :D Katselin lähinnä ihmisiä ja oli ufo-olo - jäi kuitenkin ihan positiivinen fiilis.

Kuluneella viikolla kävi myös niin, että täytin 37 vuotta. Täytyy sanoa, että tykkään iästäni - ei tunnu liian nuorelta eikä liian vanhalta. Satuin olemaan tällä viikolla paikassa, jossa oli kone, jolla pystyi katsomaan vanhat Hesarit. Kuvassa on Hesarin kansi syntymäpäivältäni vuodelta 1981.

Tänään eli lauantaina leivoimme lasten kanssa pipareita, eli yksi joulunalustehtävä on suoritettu! Kiitän ja kumarran, lasten isovanhemmat hoitivat homman lasten kanssa ja minä kävin vain kuvaamassa.

Yläkuvassa on sitä leivontaa... Alakuvassa on kaksi hienointa piparia - Touhin "Palomies Sami" ja Naakan "Naakka". Kerkesin ottaa kuvan ennen kuin menivät parempiin suihin.

Joulu tulee - joo joo, ihan kohta on valmista ;)

Olen eilen ja tänään tehnyt urakalla jouluvalmisteluja. 2-vuotias talossa asettaa omat haasteensa, eli käytännössä joulukoristelu jää tänä(kin) vuonna hyvin pelkistetyksi, kun koristeiden täytyy olla sekä vaarattomia että sellaisia, joiden rikki meneminen ei haittaa.

Itse tykkään joulu- kuten muistakin sesonkikoristeista. Silti minulla on niitä hyvin maltillinen määrä. Hankin ehkä yhden joulukoristeen vuodessa - viime vuonna se oli Pentikin kaitaliina, tänä vuonna puiset tontut Savon-matkaltamme.

Rajaan hankintoja monestakin syystä. Tavaran määrä ei voi kovin kauan kasvaa rajallisissa tiloissa ilman tuhottoman suuria säilytystiloja. Toiseksi, koristeita voi myös ihailla vaikkapa kaupoissa ja muiden kotona.

Tänä vuonna haluan kuitenkin laittaa jotakin uutta: kynttelikön ikkunaan. Toisaalta, jos sellainen ei tänä vuonna ikkunaani ilmesty, niin ensi vuonna sitten!

Perjantaina kirjoitin lähes 30 joulukorttia. Tänään taiteilin mukaan vielä yhden joulukirjeen saksalaiselle ystävälleni, jonka kanssa minulla on tapana vaihtaa joulukirjeet joka vuosi. Joulukortitkin istuvat hyvin mieleisiin jouluperinteisiin.

Lahjoja paketoin tänään aika reippaan määrän, vaikka sinänsä kumpikaan lapsi ei tule saamaan suunnatonta määrää lahjoja. Olen myös todennut, että nyt ei voi enää hankkia myöskään mitään kovin isokokoista, sillä asuntoni tila ei riitä siihenkään.

Tunnustan, että tykkään kyllä lahjoa lapsiani mahdollisuuksien mukaan jouluna. Joulu ja syntymäpäivä ovat meillä ne ajankohdat, jolloin lisää leluja tulee, muulloin ei sitten juuri ollenkaan. Ai niin, en tykkää paketoimisesta. Siksi se määrä tuntui varmaankin niin suurelta :D

Mitähän sitä aiotaan vielä tehdä? Joululeivonnaisten ja -ruokien teko taasen kuuluu en tykkää - osastoon. Ne pakolliset tortut ja piparit valmistaikinasta meillä kai väännetään kuitenkin. Onneksi lapset eivät osaa vaatia esim. itse tehtyä joulukalenteria...

Jouluun liittyen haluaisin jälleen käydä kauneimmissa joululauluissa, kuten tein viimeksikin, vuonna 1996. Katsotaan, josko tänä vuonna onnistuisi. Jouluisiin tapahtumiin kuuluvat myös päiväkodin joulujuhla ja Naakan baletin joulunäytös, joka muuten on jo maanantaina.

Tänä vuonna tapahtunee suurin poikkeuksista - osallistun työpaikan pikkujouluun. En ole osallistunut sellaiseen vielä koskaan...osaankohan etiketin ja mikä hemmetti se sitten on...

Joka tapauksessa, luotan suurimmaksi osaksi siihen, että näillä eväillä se joulu saapuu joka tapauksessa - äkkiä se onkin jo ohi.

Rokottamisesta

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa aiheesta, joka nousi jälleen esille tuhkarokkotapausten myötä. Viimeisimmät rokotukset, jotka meillä otettiin, ovat influenssarokotukset, jotka lapset ilokseen saivat tänä vuonna nenäsuihkeina.

Itse otin influenssarokotuksen tänä vuonna työpaikalla. Influenssarokotushistoriani ei ole pitkä, olen ottanut rokotuksen vuosittain vuodesta 2014. Syy on yksinkertainen: sairastin influenssan tuolloin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sairastin taudin myös 7-vuotiaana.

Miksi sitten ottaa rokote, joka ei sinänsä suojaa miltään kovin vaaralliselta? Syy: tauti oli helvetillinen. Totesin, etten vastaisuudessa halua maata paria viikkoa sängynpohjalla polttavan kurkkukivun kanssa 40 asteen kuumeessa. Jälkitaudit pidensivät sairausaikaa niin, että se koko helmikuu 2014 meni oikein iloisesti sairastaessa.

Ehkä tärkein syy: en halua tartuttaa tautia muihin. En voi tietää, onko samassa tilassa kanssani oleskeleva henkilö vastustuskyvyltään minua heikompi ja pahimmassa tapauksessa kuolee siihen.

Influenssarokotukset eivät kuitenkaan ole varsinainen kirjoitukseni syy. Syy on rokotusohjelmasta kieltäytyminen eli se, että rajaa joitakin rokotteita tai kaikki rokotteet pois omalta lapseltaan.

Suoraan sanottuna, minun on hyvin vaikea käsittää tätä. Olemmeko menneet yksinkertaisesti niin kauas esim. 1950- ja 1960-luvuista, ettemme enää ymmärrä, etteivät ne taudit ole mihinkään kadonneet?

Ei ole montaa vuosikymmentä, kun lapsia menetettiin tartuntataudeille, jotka ovat nykyään rokotettavissa. Toki rokotettukin voi sairastua, mutta yleensä korkeintaan lievästi.

Minun on vaikea mennä sisälle rokotevastaisen ihmisen maailmaan - rokotekriittisyyden vielä ymmärrän, sillä on toki hyvä olla tietoinen asioista. Silti koen aika karmivana, että joku haluaa riskeerata jälkeläisensä ja vielä pahimmassa tapauksessa satoja sivullisia.

Tärkein syy lasteni rokottamiseen: haluan pitää heidät <3 Lisäksi haluan, että he eivät aiheuta vaaraa muille tartuttamalla tautia.

En toki pidä rokottamisesta - minulla on vielä hämärä muistikuva rva:sta, joka piiloitui neuvolan penkin alle, kun piti mennä rokotettavaksi ;) Eivät lapsenikaan siitä pidä, mutta näin meillä joka tapauksessa tehdään.

 

Kuva on napattu Wikipediasta....

Itsenäisyyspäivä (sekä tunnelmia road tripiltä - Pohjois-Savoon)

Hyvää itsenäisyyspäivän aamua! Juhlapäivämme starttaa rauhallisissa merkeissä - lahjani isänmaalle nro 1 istuu katsomassa aamuohjelmia. Lahja numero kaksi viettää tänään päivää isällään, ja puuhat ovat luultavasti samat.

Noin vuosi sitten vietimme itsenäisyysjuhlaa päiväkodissa Suomi 100 -juhlien merkeissä. Tänä vuonna Maamme-laulu kajahti vähän laajemmin juhlassa, johon rva osallistui. Osallistujia oli satoja, ja samalla parisenkymmentä uutta ylioppilasta sai valkolakkinsa - olipas juhlallista!

Tänään saamme toivottavasti ainakin lepoa. Työviikko on ollut kiireinen kaikkine poikkeusaikatauluineen - rva on onnekas lomaillessaan nyt koko loppuviikon. Jouluvalmistelut taitavat alkaa toden teolla.

Viime viikonloppuna rva, exä ja lapset tekivät melkoisen matkan - oikean road tripin Pohjois-Savoon hautajaisiin. Automatka kesti yli 5 tuntia pysähdyksineen, eli katastrofin ainekset olivat kasassa pienten lasten kanssa matkustaessa.

Onneksemme kaikki sujui suhteellisen hyvin. Menomatkalla pysähdyimme ABC:llä kerran (kaksi pysähdystä olisi ollut hyväksi, mutta aikataulu meni varsin tiukaksi). Pidemmillä autoreissuilla kuulun muuten parjatun ABC:n kannattajiin. Söin lounaaksi hemmetin hyvän lohiannoksen, lapset käyttivät energiaansa leikkipaikalla ja loppumatka sujui tämän jälkeen mukavasti.

Itse hautajaisiin pelmahdimme noin 10 minuuttia myöhässä. Naakka ei sitten halunnutkaan sisään kirkkoon (luultavasti arkku pelotti). Hän istui vähän aikaa sylissäni, sitten lupasi siirtyä kirkonpenkkiin, jos saa pitää silmät kiinni.

Itse siunaamistilaisuus meni suurin piirtein hyvin - loppua kohti molemmat lapset venkuloivat lattialla jaloissamme, mutta selvisimme. Muistotilaisuudessa meni...hmm...vauhdikkaasti. Onneksi paikalla oli ymmärtäväisiä aikuisia.

Aika nopeasti ruuan jälkeen oli pakko lähteä juoksentelemaan eteistiloihin. Naakka on jo sen verran iso tyttö, ettei hänestä sinänsä ole huolta. Aivan samaa ei voi sanoa kaksivuotiaasta rämäpäästämme...

Touhin huippunumero oli ehdottomasti laulu "kun muumipeikko, pikkumyy, auton alle litistyy, aivot lentää Afrikkaan ei niitä kantsii hakeakaan..." , jonka hän kajautti Maa on niin kaunis - virren aikana - pakenin hänen kanssaan toisaalle :D

Hotellissa se mekastus jatkui - Touhi livisti ala-aulassa mukihyllylle ja kerkesi heittämään yhden mukin lattialle (meni palasiksi) - hotellilaskumme nousi kahdeksalla eurolla. Huoneessa piti rämpätä kaikki mahdollinen valokatkaisijoita myöten - ja kastella rva jääkylmällä vedellä..rva oli ottamassa lavuaarista juomavettä, jolloin Touhi keksi painaa käsisuihkun nappia, huh!

Menimme nukkumaan hyvin aikaisin - minäkin nukahdin vähän yhdeksän jälkeen. Yöuni teki todella hyvää! Hotelliaamiainen sujui lasten kanssa hienosti, pulahtaminen kylpylän altaisiin ihan mainiosti. Naakka on oppinut "uimaan" keltaisten selkäkellukkeiden kanssa - hänen kanssaan pääsimme nyt myös syviin altaisiin.

Kotimatka meni hyvin (myös Touhin kanssa). Teimme muuten saman kuin menomatkalla, nyt pysähdyimme Jari-Pekka-nimisillä huoltoasemilla (ilmeisesti joku paikallinen juttu). Kotiin tultaessa päällimmäinen tunne oli, että selvittiin, huh!

PS, Muistotilaisuuden ohjelmaan kuului myös Ryhmä Hau...

Juoksutauolla, mutta kiireisenä

Jopas se onkin kiirettä pitänyt, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Eräs syy kirjoittamattomuuteen on ollut Ifolor-kirja lasten vuodesta 2018. Työtunteja kului loka- ja marraskuun aikana lukemattomia, mutta eilen sain viimein painettua lähetysnappia - siitä tuli hieno.

Minähän olen aiemmin ollut innokas valokuvien kanssa - meillä on paperikuvat kansioissa ties kuinka monelta vuodelta - olen tallentanut kuvia lukioajastani saakka.

Siihenhän se sitten loppui, vuoteen 2012, kuin seinään. Naakka syntyi sitten keväällä 2013 :D Siihen loppuivat myös mm. koru- ja korttiaskarteluni. Toisin sanoen, luovuuteni kukka kuihtui ajanpuutteeseen.

Töissä tästä olikin lounaspöydässä keskustelua. Aika monella kuva-asiat ovat stopanneet juurikin lasten syntymään. Esikoisesta teetetään vielä helposti taulu seinälle sekä kuvakollaaseja, kuopuksesta ei sitten enää.

Luotan kuitenkin, että lapseni ymmärtävät. Ehkäpä tämä häiritsee tällä hetkellä eniten minua itseäni.

Viime sunnuntaina kävin juoksulenkillä alkutalven säässä. Sen jälkeen olenkin sitten ollut pienessä flunssassa ja yskässä, ja pitänyt juoksusta taukoa. Yleensäkin olen nykyään tosi varovainen infektioiden aikana, sillä en halua infektioastman puhkeavan.

Jos niin käy, se tietää parin kuukauden yskää ja puuskutusta eikä edes ripeää kävelyvauhtia (sekä avaavaa lääkettä ja kortisonia). Infektioastma siis puhkeaa itselläni joko kovan hengitystieinfektion seurauksena tai esimerkiksi, jos ei pienessä flunssassa ota tarpeeksi rauhallisesti.

Lapset ovat onneksi olleet tällä viikolla terveitä, ja elämä on siinä suhteessa helpompaa kuin viime viikolla. Tänä viikonloppuna rva perheineen siirtyy pienelle matkalle, josta kerron lisää, kun kirjoitan seuraavan kerran. Toivottavasti tauosta ei tule nyt niin pitkä kuin tällä kerralla.

PS: Naakalta lähti toinenkin hammas - nyt on alhaalla isompi tyhjä aukko.

PPS: Esiinnyn ensi viikolla musikaalissa! Huvittavaa sinänsä, olin lauloin viimeksi omia lapsia suuremmalle yleisölle 14-vuotiaana eli kasiluokalla.

PPPS: Ifolor-kirjalla lahjotaan isovanhempia ja esimerkiksi rva:ta itseään...odotan innoissani, että saapuvat postissa.

PPPPS: Kuvassa oli paistavinaan aurinko, mutta hämärää on - marraskuu!

Touhin yskä

Tämä viikko onkin ollut hieman rasittava - Touhi on ollut kipeänä. Hänen kurkkunsa tuli kipeäksi ja kuume alkoi nousta jo sunnuntai-iltana. Oikeastaan kipu iski jo sunnuntain vastaisena yönä, jolloin Touhi oli itkuinen ja heräsi monta kertaa.

Maanantaina minä olin Touhin kanssa kotona, poissa töistä. Tiistaina exä oli molempien lasten kanssa kotona. Tiistai-iltana Touhi pääsi testaamaan uuden lastensairaalan päivystystä, kun kurkku meni niin tukkoon, ettemme uskaltaneet olla pelkän kotihoidon varassa.

Sairaalalta Touhi palasi tehostetusti avaavaa lääkettä saaneena, puoli kymmenen aikaan illalla, kuumeisena ja rättiväsyneenä. Adrenaliinia ei tarvittu tällä kertaa, avaava lääke riitti. Yö oli rikkonainen, yskäkohtauksista selvittiin avaavan lääkkeen kanssa.

Eilen olin kyllä töissä umpiväsynyt. Ilta meni Touhia hoitaessa, exä vei Naakan balettiin ja minä hain. Illalla Touhille nousi taas yli 39 asteen kuume, ja yöllä käytiin parvekkeella hengittämässä raitista ilmaa, joka astmalääkkeen kanssa avasi taas kurkkua.

Tänään minä olen kotona Touhin kanssa, ja lasten ukki hakee Naakan päivähoidosta. En tunne itseäni edelleenkään kovin pirteäksi, mutta tilanne on vähän parempi kuin eilen. Touhin yskä näyttää hieman helpottuneen, ja kykenimme käymään jopa lähikaupassa ;)

Huomennakaan Touhi ei ole päiväkotikunnossa, ja exä puolestaan on työmatkalla (toivon tosissaan, ettei sairaalareissua tule tähän väliin). Minun täytyy lähteä seitsemän aikaan töihin, joten en pääse myöskään viemään Naakkaa päiväkotiin.

Pelastajiksi tulevat tällä kertaa lasten molemmat isoisät, joista toinen vahtii lapsia aamupäivän, toinen iltapäivän, siihen saakka kun itse tulen kotiin töistä. Toivon todella, että ensi yö on jo rauhallisempi ja Touhi alkaa parantua.

Näin se viikko mennä hujahtaa, käytännössä tällä viikolla ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta hengähtää itse - saati sitten noudattaa normaalia päivärytmiä. Luulisi kuitenkin, että ensi viikko olisi jo iisimpi.

Viikonloppuna minun on tarkoitus lepäillä ja käydä liikkumassa jossakin. Luultavasti ohjelmaan kuuluu myös jouluostoksia, mutta ainakaan tällä hetkellä en jaksa edes ajatella asiaa tarkemmin. Luultavasti piristyn kuitenkin vielä.

PS. Kun mikään muu ruoka ei mennyt, lihapullat, perunamuusi ja ketsuppi maistuivat =)

Fazer, metsä ja ratajuoksu

Lauantaihin asti on nyt päästy. Täytyy sanoa, että olin työviikon loppuun mennessä hemmetin väsynyt. Väsymys ei ollut v*tutusta, ei ollenkaan. Olin fyysisesti puhki, ja henkisesti olo oli lähinnä raukea.

Olikin luojan lykky, että työviikkoni viimeinen parituntinen kului Fazerin tehtaalla, tarkemmin sanottuna vierailukeskuksessa. Paikka oli minulle uusi, siellä oli näyttely, tehtaanmyymälä sekä kahvila.

Näyttelyosuus oli opastettu kierros. Mieleeni jäivät parhaiten kasvihuone, jossa kasvoi eksoottisia kasveja, kuten banaani, kahvi, kaakao, chili jne...Kierroksen lopussa taas oli huone, jossa sai noin 15 minuutin ajan syödä vapaasti karkkia.

Muut osuudet kuten video, jossa Fazerista kerrottiin, olivat minun makuuni ehkä vähän turhan...imeliä. Olisin kaivannut, että varsinaisesta tuotannosta olisi kerrottu enemmän (maisteluhuoneessa oli kyllä "kurkistuspalloja", joista näkyi vähän) ja konsernista ehkäpä hieman tiivistetymmin.

Ostin tehtaanmyymälästä Omar- ja mustikkatryffelikonvehteja sekä levyn suklaata, jossa oli suolaisia toffeekrokantteja. Nyt suklaasta on oman porukan & muutaman vierailijan avustuksella syöty valtaosa :D

Tähän päivään on kuulunut vähemmän karkkia. Olin hyvin onnellinen, kun lapset nukkuivat klo 8.30. asti. Herätessä tuntui heti ihmismäisemmältä kuin moneen päivään. Söimme hyvin verkkaisen aamupalan. 

Sen jälkeen siirryimme ulos pienelle metsäkävelylle. Touhi on kyllä siinä mielessä hyvin erilainen lapsi kuin Naakka, että hän ei tunnu edes huomaavan alle 50 senttimetrin korkuisia esteitä maastossa. Naakka sen sijaan on vasta nyt alkanut sietää vähän hankalampaa maastoa kuten metsää.

Molemmat bongasivat useita sieniä, ja Naakka oikein kiinnostui etsimään puunrungoista lahottajasieniä, kun olin selittänyt hänelle, mitä ne ovat. Metsäilyn jälkeen siirryimme vähäksi aikaa leikkipuistoon, mistä ei valitettavasti löytynyt tällä kertaa leikkikaveria.

Ilokseni ja ihmetyksekseni kävin itse tänään juoksemassa radalla. Nyt se 2400 metriä meni ihan mukavasti, ilman pahempia hengästymisiä. Olen tainnut tykästyä ratajuoksuun, lenkkipolku ei edelleenkään houkuttele yhtään.

Pakko sanoa myös, että niskani ei ole ihan samaa mieltä kanssani - yleensä aina kun tykkään jostakin liikunnasta, niin se on melkein varmaa, ettei niska tykkää siitä. Siksi en edes haaveile päivittäisistä lenkeistä - 1-2 kertaa viikossa on ihan riittävä määrä.

Tällä viikolla niska on myös ollut vaihteeksi tosi kipeänä. Torstain hieronta oli yhtä hammasten kiristystä, kun kaulajänteiden aluetta yritettiin avata. Vähän helpompi olo siitä tuli, mutta ei se mitään herkkua ollut.

PS. Viime tekstissä mainitsemani oma onnistuminen oli eräs julkaisu verkkomaailmassa, siis ei tämä blogi :D Minä ja toinen kirjoittaja julkaisimme  verkkokirjan - onnea meille! 

PPS. Jouluvalmistelut etenevät hiljalleen - lapsille on jo useampi lahja ja suklaakalenterit. Joulukortit ovat todellakin nollapisteessä, mutta Ifolor-kirja lasteni vuodesta 2018 on onneksi hyvässä vaiheessa.

PPPS. Voisi melkein sanoa, etten normaalisti syö juuri yhtään karkkia - siksi tämä loppuviikko on ollut varsin poikkeuksellinen. Suklaa näköjään maistuu, kun sitä on tarjolla, mutta en ole luonteeltani yhtään napostelija enkä osta juuri koskaan karkkia kotiin. Pidän kuitenkin poikkeuksia normaalitavoistani elämää piristävinä tekoina.

Uutisviikko

Tämä viikko on mennyt kuin lennossa. Jotenkin viime päiviä kuvat uutiset. Tarkemmin sanonnuna  olen saanut kaksi huonoa ja kaksi hyvää uutista. Huonoissa on kuolemaa ja sairautta, tosin edellistä ei onneksi ihan lähipiirissä.

Hyvät uutiset taas liittyvät ihan lähipiiriini - onnea hyvän uutisen kertojalle, onnea myös itselleni eräästä toisesta onnistumisesta! Huonojen uutisten kohdalla toivon, että asianosaisten asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla. 

Muutakin viikkoon kuuluu - sain maanantaina kehityskeskustelussa hyvää palautetta - olen kuulemma hoitanut hommani hyvin, ja minuun ollaan tyytyväisiä. Se on kyllä ihanaa kuulla - nyt on ollut taas astetta varmempi olo työtehtävissä. 

Tehtäväni ovat myöskin laajentuneet, ja haastettakin on ollut mukavasti. Periaatteessa olen jo oppinut hoitamaan hommani, käytännössä kaikenlaista pientä uutta tulee usein vastaan. Kohta minulla on edessä ensimmäiset työpaikan pikkujoulut ikinä. 

Tuntuu oikeasti mukavalta, että tämä on viimein, melkein 37-vuotiaana näin. Olen niin iloinen, kun minulla on viimein työ, ja kroppani pystyy sitä tekemään. 

Välillä tulee toki vastaan hetkiä ja tehtäviä, jolloin koen, etten kertakaikkiaan osaa. Onneksi aina voi kysyä, ja nyt jopa vaistonikin kertoo, millä tavalla jossakin tietyssä tilanteessa tulisi toimia. 

Viime viikko oli varsin huippu liikunnan suhteen. Kävin kaksi kertaa juoksemassa, tein videojumpan kotona ja kävin vielä uimassa. Tällä viikolla ei ole ollut ollenkaan niin vauhdikasta. Työtehtäviini ei ole kuulunut mitään kovin liikunnallista, en ole päässyt lastenhoidolta lenkille, ja tähän päivään minun oli pakko ottaa hieroja, jonka jälkeen ei ole hyvä rehkiä.

Kuten näkyy, viikkoni ovat liikkumisen suhteen todella erilaisia. Täytyy myöntää, että olen joskus vähän kade kahden vanhemman perheille, tai siis, onhan minunkin lapsillani kaksi vanhempaa, mutta ei niin usein samaan aikaan paikalla.

Tilanne täytyy kuitenkin hyväksyä - tässä on kyllä sitten joitakin muita hyviä puolia kuten säännölliset lapsivapaat (se joka toinen viikonloppu), jolloin on mahdollisuus suunnitella tekemisiään vapaammin. 

PS. Naakkasella heiluu nyt jo toinen hammas - eka irtosi viime viikolla.

PPS. Touhi pieni käy nyt potalla yhä useammin. Hän iloitsee keksittyään homman idean! 

PPPS. Meillä asuu tällä hetkellä järkyttävä määrä banaanikärpäsiä - populaatio oli muodostunut bioroskikseen, josta se pääsi valloilleen, kun olin vaihtamassa roskiksen...yök sentään!

Ysärihoppari - tanssimuistoja laidasta laitaan

On se aina niin hauskaa nostaa esille menneisyyteni asioita, mutta menköön! Olen varmaankin tuonut täällä esille, etten ole liikunnallisesti mikään huippu. Minulla on ongelmia monessa lajissa tarvittavassa koordinaatiossa sekä nopeudessa.

Olen kyllä sinänsä tykännyt liikkua - luonnossa, uiden jne, mutta monien taitolajien kanssa on ollut vähän niin ja näin...lähtöpiste on mikä on, olen nykyään sinut asian kanssa.

Se siitä - silti kävin esimerkiksi tanssitunneilla neljän vuoden ajan, 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Ensin tanssin discotanssia, sitten hiphopia. Hip hop kiehtoi myös pukeutumistyylinä tuohon aikaan. Eniten innoitusta toi ehkä Sister Act 2 -elokuva, eikä niinkään Whoopi vaan ne nuoret tanssijat.

Hip hopissa meillä oli aluksi ihan mainio opettaja, kuin nuori versio Aira Samulinista - hän todella painotti tanssin iloa ja oppiminen tapahtui välillä huomaamatta. Joka vuosi oli myös oppilasnäytös, ehdin olla mukana useassa.

Myöhemmin opettaja vaihtui. Uusi opettaja oli varsin nuori, luultavasti tuolloin lukiolainen. Hän puolestaan oli varsin kilpailuhenkinen, ja haastetta tuli rutkasti enemmän. Rva oli jo tuolloin luonteeltaan sinnikäs, ja pysyi tahdissa jotakuinkin, kun vain harjoitteli kovasti. Spagaatikin meni tuolloin, ainakin toisinpäin :D

Melko pian opettajasta paljastui myös ikävä puoli - hän alkoi jaotella meitä niin, että parhaan näköiset tytöt saivat koreografioissa näyttävän paikan ja muut, rva mukaan lukien olivat takarivissä tai muuten vain näkymättömissä.

Kerran meinasin päästä tekemään pienen soolon - viime hetkellä opettaja ilmoitti, että ei minua voikaan laittaa siihen kohtaan, kun en kuitenkaan muista askeleita (olin jo näyttänyt osaavani). Paikan sai tyttö, jolla oli pitkä blondi tukka ja räpsyripset. Esityksessä hän mokasi askeleet totaalisesti, että se siitä.

Kaikesta huolimatta olen vuosien varrella seuraillut tanssia (lähinnä youtubesta) jonkin verran. Tykkään edelleen liikkeestä, johon musiikki yhdistyy. Osaan edelleen muutamat jipot, vaikka en ole harrastanutkaan vuosiin tai siis vuosikymmeniin.

Ehkäpä löydän tämän harrastuksen joskus uudelleen - ei minulla sellaista traumaa ole, etten kykenisi vielä joskus osallistumaan tunneille. Juttu vain on ollut taka-alalla todella pitkään. Ehkäpä tällä kirjoituksellani luon "maaperää" sopivammaksi palatakseni lajiin joskus.

Keräsin tähän huvikseni muutaman esimerkin musiikeista, joita meillä oli 1990-luvulla esityksissämme. Näitä on vieläkin hauska kuunnella:

Marraskuuta ja tanssia

Voihan vuodenaika sentään! Aamulla piti ensi töikseen kuivata rillit. Pieni sumumainen sade on tavallaan ihan mukava, rillipäille tosin haasteellinen...kotimatkalla ei satanutkaan enää. Lehdet alkavat olla meidän seudulla jo maassa, mutta ruoho on kirkkaan vihreää.

Rva kävelee osan työmatkastaan, eikä sinänsä kärsi hämärästä/pimeästä vuodenajasta. On ihan kivaa varustautua heijastimin ja katsella millaisia sateenvarjoja ihmisillä on (minulla on vaaleansininen ja aniliinin punainen).

Eilen rva harrasti töissä "sisäliikuntaa", ja tuli juosseeksi parisen kilometriä. Vauhti ei tosin ollut päätä huimaava. Se olikin ensimmäinen kerta, kun rva kokeili ratajuoksua sisätiloissa. Täytyy sanoa, että se oli yllättävän hauskaa.

Joskus täytyisi tosin hankkia sisäliikuntakengät. Tosin, rva on erittäin huono raahaamaan mukanaan yhtään mitään. Siksi keksinkin luovan ratkaisun - jarrusukat! Ne rva hankki tramppahallista varmaan vuosi sitten. Oikeastaan taidankin pitäytyä niissä.

Meillä on vähän ruljanssia baletin joulunäytöksen kanssa (rva ei siis tanssi, vaan Naakka). Hommahan toimii niin, että oppilasnäytös pidetään teatterissa, ja Naakkasemme täytyy myös käydä parina viikonloppuna yhteisharkoissa.

Se tarkoittaa sitä, että pakkaan tytölle eväät ja varusteet mukaan, ja jätän hänet teatterille muutamaksi tunniksi. Esityspäivänä hänet jätetään samaan paikkaan kenraaliharjoituksen ja esityksen ajaksi. Viime vuonna saimme tyttösen takaisin noin klo 21.40 illalla.

Jännitin kyllä tuota viime vuonna, kun Naakka oli vasta 4-vuotias. Homma sujui kuitenkin hänen osaltaan mainiosti, ja pukuhuoneissa & lavalla oli kuulemma älyttömän kivaa. Baletti on varsin itsenäinen harrastus, eli vanhemmat eivät muutenkaan seuraa harjoituksia jne. kuten esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa...

PS. Tavoitteeni on tämän viikon aikana harrastaa ratajuoksua omalla ajalla - se täytyy tosin tehdä jollakin urheilukentällä, sillä sisäliikuntahalliin en varmaankaan päädy.

PPS. Olimme Naakan baletin avoimissa ovissa, ja totesin, että tytsy on kehittynyt ja kasvanut viime vuodesta valtavasti. Harrastamme nyt tätä, ja jos homma ei jatkossa miellytä, niin vaihdetaan johonkin muuhun tai pidetään tauko koko harrastamisesta.

PPPS. Eilen oli hankala päivä niskan kanssa - sain töissä päänsäryn ja kaulalihakset napsahtivat jumiin - kivulias ja huippaava olo helpottivat onneksi päivän edetessä.

Uhkaava tilanne

Rva koki tässä taannoin uhkaavan tilanteen. Rva:lla ei ole mahdollisuutta avata tilannetta tarkemmin, mutta siihen liittyi seuraavanlaisia elementtejä: tilanne alkoi yhtäkkiä, ohjeistus uhkatilanteen vuoksi piti ottaa käytäntöön ja suojautua...

Lisäksi tilanne kesti noin tunnin, jonka aikana ei ollut tietoa, mistä on kyse. Piti vain seisoa paikallaan ja odottaa. Tilanne sisälsi lisäksi poliisin erikoisyksikön (varsin näyttävästi). Kun tilanne oli ohi ja paljastui vääräksi hälytykseksi, päiväjärjestys muuttui normaaliksi.

Täytyy sanoa, että rva:n adrenaliinitaso nousi tilanteen aikana huippulukemiin. Tuli mieleen, loppuuko elämä nyt tähän. Kun tieto siitä, ettei mitään ollut tapahtunut, tuli, tuntui kuin olisi saanut elämänsä takaisin.

Rva totesi myös, että osaa näköjään olla uhkatilanteessa varsin tyyni, vaikka sisäisesti ei ihan siltä tuntunutkaan. Tuli myös koettua käytännössä, että ohjeistukset uhkatilanteiden varalle, mahdolliset ensiapukoulutukset jne. kannattaa kuunnella ja opetella tosissaan. Vaaratilanne voi syntyä äkkiä, ja silloin täytyy osata toimia.

Jokainen reagoi toki tilanteisiin hieman eri tavalla - rva:n kohdalla adrenaliini teki olon ylivireäksi moneksi tunniksi, jonka jälkeen iski tolkuton väsymys. hyvin nukuttu yö korjasi, ja arki jatkui onneksi normaalisti.

Lähipäiviksi tuli kuitenkin unohdettua monet arkiset ärsytyksenkohteet ja keskityttyä olennaiseen sekä kiitollisuuteen elämästä, ihan kaikesta.

Rva on tähänastisessa elämässään todennut, että älyttömiä tilanteita ei (ainakaan yksin) voi täysin estää. Vastaan voi näköjään tulla melkein mitä vain. Tästä kyseisestä tilanteesta selvittiin takaisin arkeen, onneksi.

Koko ajan varuillaan olevaksi ei myöskään voi ryhtyä, koska on vain tämä yksi elämä, ja ainakaan rva ei halua käyttää omaansa pelkäämiseen. Rva ei myöskään halua välittää pelokasta asennetta lapsilleen, vaikka terveellä tavalla on hyväkin joskus pelätä.

Tulipahan koettua - onneksi on tämä tasainen arki.

Lasten vasukeskusteluista

Tiistaina aamupäivällä olin poissa töistä. Silloin pidettiin molempien lasteni vasut päiväkodissa, onneksi peräkkäisinä kellonaikoina. Tämä taisi olla jo Naakan viides vasu, Touhilla vasta ensimmäinen.

Täytyy sanoa, että kaksi tuntia keskustelua lapsistamme aiheutti hieman pyörryttävän olon, ja suu kuivui. Fyysisistä haitoista huolimatta itse keskustelujen sisältö oli antoisa, ja totesin päiväkodin olevan hyvin samoilla linjoilla tyttäreni ja poikani tämänhetkisistä vahvuuksista ja asioista, joita nyt opetellaan.

Naakka, 5v, on kuulemma oikein kiva tyttö, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän leikkii ryhmässä sekä tyttöjen että poikien kanssa. Hän on kiinnostunut vaikka mistä, ja juttelee asioista mielellään, mutta ehkä vähän vähemmän kuin aiempina vuosina.

Naakka lepää päiväunilla, mutta nukkuu harvoin (joskus kuitenkin nukahtaa). Viskarijutut sujuvat hyvin, mikä on hyvä juttu ensi vuonna alkavaa eskaria ajatellen. Iloksemme Naakka on kuulemma oikein haluttu leikkikaveri.

Naakan haasteena on ollut epävarmuus uusia asioita opeteltaessa. Hän on myös tähän asti varmistellut asioita moneen kertaan, vaikka onkin osannut ja tiennyt. Meille selitettiin, että tähän kiinnitetään tänä vuonna Naakan kohdalla huomiota, jotta rohkeus ja usko itseen vahvistuvat.

Touhi, 2, v., on ollut nyt päiväkodissa tasan kolme kuukautta. Hän on vilkas poika, joka juttelee paljon. Hän on myös, ehkä juttelun vuoksi, viimeisiä päiväunille nukahtajia, mutta nukkuu lopulta pitkään.

Musiikkihetkistä Touhi pitää erityisen paljon. Hän osaa jo laulaa pätkiä useista lauluista. Hän on kuulemma myös retkillä varsin sitkeä kävelijä. Potalle Touhi menee muiden kanssa, mutta tuotosta ei ole vielä juurikaan tullut.

Pottaharjoittelu valittiinkin yhdeksi tämän vuoden tavoitteeksi Touhin kohdalla. Toinen opeteltava aihe on, ettei aina saa mitä tahtoo. Uhmaikäinen nuori herra on ilmeisesti nyt kotiutunut päiväkotiin ja pistää vastaan sielläkin, kun sille päälle sattuu.

Hankalia Touhille on myös se, että ulkovaatteet puetaan päälle ja niitä ei riisuta ulkona pois. En nyt muista, oliko Naakalla tällaista, mutta Touhilla sitä esiintyy oikein paljon. Yleisesti ottaen Touhi kuulemma tykkää toimia joukon mukana ja on esimerkiksi syömisessä oikein hyvä (tämä ei ollut meille yllätys.)

Tällaisissa tunnelmissa lasteni vuosi päiväkodissa on käynnistynyt, ja tästä on oikein hyvä jatkaa =)

Blogini nyt

Blogini on ollut olemassa jo joulukuusta 2011 asti. Veikkaan, että se on blogille aika pitkä elinkaari. Idea blogistani syntyi, kun olin silloisen puolisoni kanssa Pariisissa pitkää viikonloppua viettämässä. Silloin keksin blogilleni nimen.

Se taisi olla vain "jos bloggaisin" -leikki. Kuitenkin, ajattelin silloin, että Rouva Niskasen täytyy tulla kaapista ulos niskoineen ja persoonallisuuksineen. Tykästyin blogin kirjoittamiseen heti - se tuntui hyvältä ja terapeuttiselta.

Kuten elämä, myös blogin aihepiiri on hieman muuttunut vuosien aikana. Suurin syy siihen taitaa olla, että rva oli blogin alkaessa voimakkaista niskaoireista kärsivä 29-vuotias parisuhteellinen nuori nainen, nyt lievästi mutta kroonisesti selkä- ja niskavaivainen 36-vuotias eronnut kahden lapsen äiti.

Blogini ei ole koskaan ollut huippusuosittu, mutta tunnen silti kirjoittavani joukolle lukijoita. En oikeastaan tiedä, kuka (äitini lisäksi tietty) seuraa minua säännöllisesti, eikä sillä ole suurta väliä. On kivaa, jos voin tarjota lukuhetken ihan kenelle tahansa =)

Olen näihin päiviin asti pysynyt anonyymina, eli blogistani ei selviä, keitä me oikeasti ollaan. Tai sen verran ehkä, että olen "maalta" vuonna 2001 Helsinkiin muuttanut nainen, ja asun perheineni edelleen Helsingissä.

Anonyymiys jatkukoon, mutta jos joku kirjoittaa minulle sähköpostia, olen aina vastannut etunimelläni. Tämä siksikin, että yleensä kirjoittajat ovat olleet vaikeiden niskaongelmien kanssa kamppailevia henkilöitä, joita haluan kunnioittaa vastaamalla ihan itse.

Blogini suunta tulevaisuudessa? Luulen, että blogini ei tästä valtavasti muutu. Punaisena lankana on edelleen niskan retkahdusvamman jälkitila ja sitä kautta elämä sen kanssa sekä kuntoutus. Tässä on onnekseni tullut pientä edistystä jatkuvasti.

Haluan jakaa asioita elämästäni sellaisina kuin ne ovat. Välillä tehdään kaikenlaista, välillä pohdin milloin mitäkin ja muistelen menneitä tai unelmoin tulevasta.

Blogini on tekstipainotteinen - prosessoituja ja tarkasti suunniteltuja kuvia täältä ei useinkaan löydy. Haluan kuitenkin myös kuvata pieniä otoksia elämästäni rajaten pois kuvat, joista minut tai läheiseni voisi tunnistaa. En myöskään halua tuotteistaa itseäni vaan pysyä kaltaisenani amatööribloggaajana.

Kiva kun olette mukana!

Eväitä, kiinantuliaisia ja keilailua

Maanantai ja tiistai olivat rva:n perheessä siinä mielessä erikoisia, että pakkasin kumpanakin päivänä lapsosille päiväkotiin eväät. Näin oudokseltaan homma oli jopa ihan hauskaa, jatkuvana no thank you!

Tiedän toki, että suurimmassa osassa maailmaa tämä on arkea. Tosin käsittääkseni päiväkotieväät eivät ole ehkä niin arkisia - monissa "eväsmaissa" päivähoidossa on vain murto-osa lapsista. Ollessani Norjassa pari kesää vuonna 1 ja 2 (oikeasti -02 ja -04), pääsin hieman tutustumaan eväspakkailun ihmeelliseen maailmaan.

Käytännössä tämä tarkoitti isäntäperheessäni neljää muovipussia (4 lasta), joissa oli kaksi vaalean leivän palaa päällekkäin ja välissä Nutellaa. Juomana oli vesijohtovesi. En nyt ala luennoimaan, mutta sanonpa vain, että suomalainen kouluruoka on oikein hyvää riippuen siitä, mihin sitä vertaa.

Itse syön muuten lounaani aina työpaikkaruokalassa. Se on työpaikallani hyvin edullinen - mielestäni myös hintansa väärti. En ole koskaan tykännyt syödä eväslounaita, joten tilanne on omalta kannaltani oikein hyvä.

Lasten mielestä kaksi päivää eväsruuilla oli ihan bueno juttu. Luulen, että he ajattelivat olevansa kaksi päivää retkellä. Kuvassa on Naakan tiistain lounas. Hän muuten söi kaikki eväät molempina päivinä. Touhilta tuli takaisin jotakin.

Torstaina säännöllisesti Kiinassa työnsä puolesta matkustava ystäväni tuli meille käymään. Kuten melkein aina, tuliaiset käsittivät teetä. Tuo kuvan tee oli mielenkiintoinen - se oli pakattu pienen karkkipussin tapaiseen pussiin.

Pussista ilmestyi kuivattu taateli, litsi-luumu sekä kaksi minulle tuntematonta kuivattua hedelmää. Sen lisäksi siellä oli kristallimainen sokerinpala, kukka ja teepussi. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen teesekoitus, joka myös maistui hyvältä.

"Mausteeksi" saan aina kuulla tarinoita pohjoiskiinalaisesta elämästä. Tämän tyyppisiä sekoituksia tarjoillaan kuulemma ravintoloissa, ja näitä juodaan yleensä isoista, levenevistä teekupeista. Myös jokainen kauppa myy näitä, ja yhteen annokseen voi hyvin kaataa useamman kupillisen kuumaa vetä.

Tänään kävin työn merkeissä keilahallilla. Pääsin itsekin pelaamaan, mikä oli oikein hauska tapa lopettaa perjantai. Tosin en mennytkään suoraan kotiin, vaan uimahalliin. Totesin, etten millään saa itseäni hallille, mikäli menen sitä ennen kotiin.

Uinti tuntuu juuri nyt todella mukavalta jutulta. Ainoa ärsytys oli aikuiset ja oikein fiksun oliset  ihmiset, jotka eivät kyenneet uimaan omilla "kaistoillaan", vaikka periaatteessa uimaan olisi mahtunut siinä kohtaa kolme rinnakkain. En oikein käsitä, miksi se on niin vaikeaa. Ei ole kivaa, kun joutuu pujottelemaan päästäkseen eteenpäin.

Nyt viikonloppuna suunnittelin aluksi meneväni kirjamessuille - sitten pohdin, etten ehkä viitsikään. Mitä jos vain oleskelisi? Olen todennut, että yksi eron hyvistä puolista ovat ehdottomasti vapaat. Akkujen lataaminen joka toinen viikonloppu on kivaa ja tulee enemmän kuin tarpeeseen.

PS. Ei ole sellaista kertaa, etten olisi lohkaissut kynsiäni keilapallon kansa - niin kävi nytkin.

Loppuviikkoa kuvina + edelleen lepoa vaativa niska

Vaikka kykenenkin vuosien takaiseen tilanteeseen verrattuna jo vaikka mihin, kulkee niskaongelma arjessa mukana sekä kiputiloina että levontarpeena. Jos niskaa ei lepuuta, se jäykistyy nopeammin kuin olisi tarpeen, ja ongelmat lisääntyvät.

Töissä on mennyt ihan hyvin - kriittisiä paikkoja ovat esimerkiksi erilaiset päivä- ja puolipäiväreissut, kuten kyläreissut, ostoksilla käynti ja retkeily...valitettavasti nuo kaikki ovat muuten niin mukavia, ettei voi jättää aina tekemättäkään.

Torstaina lähdimme Naakan kanssa retkelle isomummilaan lähikaupunkiin. Olin nähnyt isoäitiäni viimeksi kesällä, joten nyt oli korkea aika vierailla. Lähdimme Naakan kanssa liikkeelle noin yhdeksältä aamulla.

Ensiksi kuljimme ratikalla bussiterminaaliin, josta matkustimme vähän yli tunnin verran pitkän liikenteen bussilla, pikavuorolla. Naakan, 5, kanssa bussimatkailu onnistuu jo mainiosti - oikeasti, missään ei ollut mitään ongelmaa.

Perillä isomummin luona söimme, piirsimme ja juttelimme. Isomummi kaivoi laatikoistaan mielenkiintoisia esineitä ja mm. vihkon, johon hän oli joskus leikannut lehdestä kauniita kuvia. Tulos: Naakalle piti kiireesti kaivaa kotona tyhjä vihko, ja hän on tähän mennessä käyttänyt tuntikausia leikaten kuvia vanhoista korteista ja lehdistä. Ihan mahtava idea!

Kotimatkakin sujui hyvin, tosin Naakkaa piti alkaa herätellä Helsinkiä lähestyttäessä - se ei yleensä käy ollenkaan helposti, ja nytkin sain aikaan 5 uutta uneen vaipumista ja sarjan vastalauseita. Viimein hän onneksi heräsi.

Naakka isomummin sylissä: kuvaa on hieman "väritetty" yksityisyyssuojan vuoksi - kuvatuilla on muuten ikäeroa 87 vuotta, ja sattumalta samanlainen vaatetus!

Tänään meillä oli erityisen hauska aamupäivä. Lapset ovat minulla tänä viikonloppuna, ja koska olen laiska, en millään viitsisi lähteä heidän kanssaan itsekseni aamupäivällä ulos. No, whatssap-viestiä kehiin, ja lopulta lapsia ilmaantui pihalle kuusi kappaletta!

Voi sitä juoksun ja riehumisen määrää! Tuntui, että lapsia olisi ollut vähintään 20...Molemmat jälkeläiseni kiipesivät, menivät piiloon (onneksi Touhi vähemmän) ja juoksivat oikein sydämensä kyllyydestä.

On mukavaa, että meidän piha saadaan välillä näin hyvin käyttöön. Kerrostalossa asumisen hyviä puolia on mielestäni juurikin yhteinen piha, jonne oma koti "laajentuu", ja josta voi löytää juttu- ja leikkiseuraa.

Tässä niitä juoksee:

PS: Niskani tykkää edelleen ihan vain makuuasennosta tai tuolista, jossa on korkea noja. Yritän tarjota niskalleni lepohetkiä säännöllisesti.

PPS: Hitsit, lähdenpäs uudelleenkin bussimatkalle tyttäreni kanssa!

PPPS: Pihamme on muuten exäni lapsuuden piha - sitä on kuulemma muutettu moneen kertaan. Tykkään pihassamme, että se on monessa tasossa. Kuva on otettu tasanteelta, jossa kiipeilyteline, hiekkalaatikko ja keinut ovat. Piha päättyy ylämäkeen ja naapurissa on muun muassa pallokenttä.

Jazzia ja sirkushuveja

Syyslomaani on mahtunut kaikenlaista. Se myös on tuntunut menevän hujauksessa ohi, mutta ehkäpä mukaan on mahtunut myös lepoa (ja toki muutama alakuloisempi hetki, kun minulla oli yhtäkkiä aikaa pohtia elämäni epäkohtia, huh).

Eräs hauska asia loman alkumetreiltä oli käynti jazzia kuuntelemassa ystäväni kanssa. Meillä molemmilla on taustalla musiikkiharrastusta, vaikka kumpikaan meistä ei kerkeä tällä hetkellä harrastamaan aktiivisesti.

Täytyy myöntää, etten ole harrastanut minkäänlaisia clubi-iltoja ollenkaan. Oikeastaan en edes tiedä, mitä sellainen on. Nyt käsitä, että siihen liittyy usein live-musiikin kuuleminen :D Toinen tuntematon osa-alue on sitten tuo jazz.

Silti, musiikin kuuleminen livenä on tosi hauskaa. Esiintyvä big band koostui nopean googlailun jälkeen musiikin ammattilaisista - paikalleni näkyivät muuten parhaiten piano ja kontrabasso. 

Selvisi myös, että taidan tällä hetkellä tykätä nopeammista jazzkappaleista enemmän kuin hitaista. Tunnelma oli hauska, vaikka paikan ikäjakauma koostui sillä kertaa  minua ja ystävääni noin 35 vuotta vanhemmista kuulijoista ;) 

Tästä jäi hyvä fiilis! Taidan käyttää useamminkin vapaa-iltojani livemusiikin parissa! Lyhyt oppitunti jazzista ohjasi minut kuuntelemaan sooloja erittäin tarkasti ja taputtamaan niiden päätyttyä. 

Tiistai-iltana kävimme sirkuksessa Naakan ja exän kanssa. Olen ollut sirkuksessa viimeksi lapsena, ja sanoisin nyt, että ainoa miinus huonoselkäiselle olivat hemmetin huonot penkit, joihin on ymmärrettävästi hankala vaikuttaa.

Jongleerausta, josta eniten tykkään, oli suhteellisen vähän, mutta kaikkea muuta kivaa sitäkin enemmän. Akrobaattiesitykset olivat huikeita - erityisesti kolumbialainen ryhmä, joka teki vaikka mitä muodostelmia ylätrapetsilla ilman turvaköysiä.

Naakka kikatti eniten hassuille esityksille kuten hassulle lintunukelle ja pellelle. Hän tykkäsi myös jutuista, joihin yleisö sai osallistua. Esitys olisi Naakan kannalta voinut loppua esim. puoli tuntia aiemmin. Tytsy jaksoi kuitenkin hyvin loppuun asti.

PS. Kiitokset H:lle mainiosta Jazz-illasta! Mennään pian uudestaan!

PPS. Taidanpa taas hankkia jongleerauspallot - tai pyöritellä pystyviikatut sukkani uudelleen palloiksi!

Julistus: "Minä kävelen!"

Minua on viime aikoina vaivannut ärsytys...no, kestän sen, mutta pohdin, miksi eräs ihmisten minulle toistavasti sanoma asia ärsyttää - no okei, suututtaa.

Olen ollut lapsesta saakka kova kävelemään. näin mittalaitteiden ja sähköisten karttojen aikaan päivittäisiä matkoja on ollut suhteellisen helppo mitata. päivämatkoiksi tulee helposti 7-8 kilometriä, kävelen myös töissä.

Parina viime vuonna olen alkanut toistuvasti törmätä siihen, että jos kerron jollekin käyneeni lenkillä tai kävelleeni sen ja sen verran, vastaus on tämä: "Nyt vain otat tuon tavaksi, niin kiloja lähtee!"

Onko se jumalauta niin, että koska olen lievästi ylipainoinen, minun ei oleteta liikkuvan kuin silloin, kun siitä mainitsen. Erityisesti kävelyn kohdalla kommentti on todella raivostuttava, ajattelevatko ihmiset ympärilläni todella niin, että en liiku ollenkaan, siis nimenomaan jaloillani.

Minä, jolle juurikin kävely asfaltilla, lenkkipolulla, metsässä, helteessä ja lumisateessa on ollut henki ja elämä, joudun todistelemaan, että kyllä, teen sitä päivittäin ja mielestäni paljon. Ottaa kyllä pattiin, kun saan näitä "kannustavia" kommentteja, joissa minua kehotetaan aloittamaan päivittäinen kävelyharrastus...

Pystyn nielemään tämän, mutta kyllä se suututtaa. Huhhuh! Ärsyttävää.

Oikeasti rva ei ole tänään ollenkaan vihainen...on syyslomani päivä numero 2.  Minulla ei ole hierontaa lukuun ottamatta mitään kummallista tekemistä. Kotiaskareita toki on, mutta nautin siitä, kun saan puuhastella rauhassa.

Ai niin, onhan minulla ohjelmaa: menen illalla sirkukseen! Exä, Naakka ja minä suuntaamme Sirkus Finlandian esitykseen tänään illalla. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi sirkuksessa käynyt.

Sirkus kävi lapsuudessani jopa kotikylässäni. Ihan pienenä olin katsomassa näytöstä, ja siellä oli norsu - se sama, joka oli Zoolandiassa ja jonka loppu ei ollut kovin hyvä.

Yksi sirkusmuistoni on, kun ikäiseni tyttö sirkuksesta kävi istumassa parilla oppitunnilla luokassamme. Hän oli sirkustaiteilijoiden tytär, ja kotoisin Unkarista, mutta kiertänyt sirkuksen mukana koko elämänsä.

Olisi mielenkiintoista tietää, tuliko hänestä sirkustaiteilija. Koulua hän oli käynyt sen verran, kun äiti oli kotona opettanut. Onkohan hän näytöksessä tänään?

Syysloma!

Olen havainnut, että Naakkaseni, 5, on tullut siihen vaiheeseen, että asioiden sanoittaminen kannattaa. Tarkemmin: hänelle on hyvä kertoa, mitä seuraavaksi, tänään tai tällä viikolla tapahtuu. Jos asiat tulevat yllätyksenä, yllätys on usein negatiivinen.

Tämä on tuottanut haastetta myös minulle, kun olen tottunut rullaamaan omaa ja lasteni arkea eteenpäin tietyllä tavalla jo pitkään. Suunnittelu ja pohdinta ovat kuuluneet minulle, laumanjohtajalle.

Nyt olen opetellut, että kerron suunnitelmistani myös lauman seuraavaksi vanhimmalle jäsenelle. Olen myös miettinyt, auttaisiko jokin havaintoesine ("lukujärjestys", kuvat...) Naakkaa tulevan havaitsemisessa ja toisi hänelle turvallisen olon oman lähitulevaisuutensa suhteen.

Naakka on herkkä ja pohtiva lapsi, samalla kyllä riehupelle, joka tykkää juosta ja pelleillä. Kuulemieni tarinoiden mukaan hän muistuttaa monella tapaa rva:ta lapsena, tosin on suuri mahdollisuus, että hänellä on myös joitakin isänsä suvun piirteitä.

Naakan kanssa on hyvä keskustella muutenkin asioista. Hän jää usein pohtimaan näkemäänsä ja kuulemaansa ja haluaa tietää asioista enemmän. Jos hänellä ei olisi riehuvaa ja käkättävää moodia, olisin huolestuneempi, huolehtiiko hän asioista liikaa.

Naakka hyötyy selvästi siitä, että päiväjärjestys on suurin piirtein samanlainen joka päivä. Tämän tärkeys korostuu mielestäni eroperheessä, koska arkeen kuuluu säännöllisiä siirtymiä (vanhempien tai lasten) kodista kotiin.

Olen iloinen, että Naakan ja Touhin isällä ja minulla on lasten suhteen suurin piirtein samanlainen päivärytmi. Toki erityisesti viikonloppuisin tehdään retkiä, reissuja ja muuta sellaista, ja rytmi vähän rikkoutuu. Ehkäpä on hyväkin pitää yllä pientä valmiutta muutoksiin.

Naakasta rva;han. Ihme kyllä, rva:lla on kerrankin syysloma! Se alkoi tänään ja kestää koko ensi viikon. Suunnitelmissa on yksi päiväretki kyläilemään lähikaupunkiin, muuten erityisiä suunnitelmia ei ole.

Tunnen kyllä olevani pienen breikin tarpeessa, vaikka töissäkin on mukavaa. Hyppy kotoa kokopäivähommiin on ollut mukava, mutta on se ottanut myös voimille. Luulen, että olen viikon kuluttua taas vähän pirteämpi.

Toissailtana kokeilin muuten pitkästä aikaa lankkua (siis se asento :D ) Tavoitteena oli minuutti, ja täytyy sanoa, että ensimmäiset 15 sekuntia olivat ok, loput 45 järkyttävän kamalat! Luulen kuitenkin, että motivoin itseni kokeilemaan tänään uudelleen.

Olen nimittäin tietoinen, että voisin pikkuhiljaa taas alkaa tehdä vähän lihaskuntoliikkeitä edes välillä...tai sitten 1-2 liikettä päivittäin. Katsotaan, miten homma lähtee sujumaan.

Tänään lähden kuitenkin ihan toisenlaiseen rientoon - katsomaan livejazzia klubi-iltaan! Olen oikein tietämätön kyseisestä kulttuurimuodosta, mutta ehkäpä se uusi harrastus lähtee tästä liikkeelle. Onpas jännittävää!

PS: Tässä on syyskuva pikkuiselta joelta lapsuuteni kotikylässä. Koulumatkani kulki aikanaan tästä.

Maanantaipohdintoja

Niskakipu on ollut näin viikon alkajaisiksi harvinaisen pistävää. Työpäivän jälkeen pääsin painelemaan kipeää, oikeanpuoleista kallonpohjaa. Painelu onnistuu vain, jos päätä kääntää samalla vasemmalle.

Ilta on sujunut iisimmin, mutta kyllähän näitä kipuja riittää jokaiselle päivälle. Olen toisaalta aika rutinoitunut kipuun, vaikka välillä ottaa päähän niin pirusti.

Tein muuten eilen tosi pitkän (siis minulle), kuuden kilometrin lenkin yhteen menoon. Olin lasten kanssa vanhempieni luona, ja Touhi oli päiväunilla. Totesin, että on parasta lähteä liikkeelle silloin kun on mahdollista.

Kyseessä on lapsuuden asuinpaikkani, joten tunnen lenkkeilymaastoni todella hyvin. Paikkakunta on pieni mutta eläväinen kylä Kanta-Hämeessä. Kuljin suurimman osan matkaa peltomaisemassa.

Aina tulee väkisinkin mieleen, että entä jos olisinkin jäänyt asumaan tai palannut lapsuuteni paikkakunnalle. Osaisinko asua muutaman tuhannen ihmisen taajamassa? Mitä tekisin työkseni ja millaisessa talossa asuisin.

Jotenkin minun on vaikea kuvitella tätä skenaariota - hassusti tuntuu, että olisin ikään kuin ehtinyt elämässäni pidemmälle, jos asuisin omakotitalossa pikkupaikkakunnalla. Vuokrakolmio kaupunkilähiössä kuulostaa keskeneräisemmältä.

Ehkäpä tykkäänkin olla keskeneräinen. Tänäänkin sain hyvän idean alkaa opiskella erästä kieltä, josta voisi mahdollisesti olla minulle hyötyä työssä - sopivasti myös aloitin eilen illalla Dan Brownin "Alku"- kirjan.

Vaikka kaupungissa on hauskaa, tykkään vierailla lapsuuteni paikkakunnalla. Iän karttuessa olen päässyt sovintoon monien menneisyyteni harmaiden alueiden kanssa. Minulla on lapsuudenkotini ja sen lisäksi kaksikin kyläpaikkaa, joissa voin käydä.

Kyllä minä aina vieraillessani niitä omakotitaloja katselen...tähän asti pelkkä ajatusleikki on kuitenkin riittänyt. En kulje suoraan lapsuudenperheeni viitoittamaa polkua (vaikka sieltä ei kyllä mitään viitottukaan :D ), minulla on omani vähän toisaalla.

PS: Ah, Sorjonen alkoi jälleen - tätä on odotettu!
PPS: aion kyllä tehdä toisenkin pitkän lenkin, kunhan vain pääsen - tänään satoi liikaa.
PPS: Monilla lapsilla on unikaverina pehmolelu - 2-vuotiaani meni eilen päiväunille leikkivasaran kanssa.

Ruokarintamalta kaikenlaista uutta

Olen pidempään suunnitellut kirjoittavani meidän perheen ruokailuista...sitten menin töihin. Nyt tuntuu, että ruuanlaitto pitää nipistää milloin illasta, milloin taas hetkestä, jolloin pamahdamme kotiin kuin pyörremyrsky ja kaikilla on nälkä.

Jääkaappi...joo-o, siellä on pilaantunutta ruokaa - yritän tehdä tsekkauksia ja hoitaa asian paremmin. Se ei aina onnistu. Eivät ne suuhun mene, mutta uhkaavat jäädä jääkaappiin pitkään, pitkään säilytykseen.

Kaupassa käynti tapahtuu myös yleensä kahden väsyneen lapsen kanssa - onneksi nuoremman saa vielä köytettyä rattaisiin kiinni.

Ja siis - oli siinä kotona olossakin haasteita, silloin piti tehdä ruokaa paljon useammalle aterialle. Omat lounaani eivät olleet lainkaan hyvän tavan mukaisia - tai olivathan ne ehkä joskus.

Noin...pääsin logistisista ongelmista. Minä huomasin viime viikolla vaa`alla, että olen kuin huomaamatta lipsunut takaisin muutamaan vanhaan tapaani, ja kerännyt sen ansiosta pari kiloa painoa lisää.

Se on näkynyt mm. siinä, että maha vie enemmän tilaa, kengännauhoja on jälleen vaikea solmia ja olo on muutenkin kurja. Nyt vetäisin ensitöikseni sokerilakon (ei nyt ihan absoluuttinen, mutta melkein).

Sinänsä syömisrytmini on hyvä. Aamusella syön edelleen proteiinijuoman, töihin päästyäni banaanin, rahkan tai jugurtin. Työpaikkalounas on kasvispitoinen ja ravitseva. Jos tulen ilman lapsia kotiin, syön yleensä välipalaksi itse tehdyn smoothien.

Päivällisellä syön sitä perusruokaa ja illalla leipää. Voisihan tuosta nipistää, mutta jos homma toimii noin, en viitsi.

Myös lapset ovat edistyneet ruuan kanssa monessa asiassa. Naakan nirsoilu on vähentynyt valtavasti, ja molemmat siirtyivät viimeinkin muksupuurosta oikeaan...no, edellsien valmistus taidettiin lopettaa :D

Lapsilla kasvisten saannista pitää huolehtia, yleensä se on porkkanaa ja omenaa. Molempien lempiruoka on edelleen purkkihernekeitto. Touhille menee kaikki kuten ennenkin. Eineksiä meillä syödään säännöllisen epäsäännöllisesti.

Minä teen ruokaa - kastikkeita, laatikoita ja keittoja. Laittaisin joukkoon enemmän kasviksia, mutta silloin ruuan koostumus muuttuu ja lapset eivät syö. Kasvikset menevät paremmin raakoina ja pilkottuina annoksesta erillään.

Aina välillä leivotaan - ainakin keksejä ja sämpylöitä. Touhikin pääsi nyt mukaan leivontaan, ja se on hänen mielestään huippua.

Tällaista kuuluu meidän perheeseen ruokarintamalle :)

Lokakuu akvaariossa

Pitkästä aikaa pääsen mieliaiheeseeni akvaarioon: Siellä nyt vilskettä eli toisin sanoen enemmän miljoonakaloja kuin ennen. Hankin viikonloppuna kaksi uutta naarasta ja yhden uroksen, ja sain bonuskalan - hyvin nuoren eli pienikokoisen naaraan.

Platyjen lisääntyminen akvaariossa ei ole edennyt, vaikka niiden pitäisi kaiken järjen mukaan lisääntyä ihan mukavasti. Miljoonakalan poikasia minulla taas on akvaariossa nytkin, tosin intiaaninsulat pitävät huolta, ettei kanta juurikaan kasva, tällä hetkellä on yksi poikanen kasvamassa ja muutama pikkusintti, jotka syntyivät ehkä pari päivää sitten.

Miljoonakalat tuntuvat lisääntyvän, joskaan eivät nimensä mukaisesti niin ainakin jotenkin. Akvaariossani on nyt kovetettu vesi, minkä luulisi olevan hyväksi sekä platyille että miljoonakaloille.

Kotilo-ongelma näyttää olevan toistaiseksi selätetty, petokotilot ovat tehneet tehtävänsä. Kiitoksia vain vinkistä! Seuraavana tehtävänä olisikin tyhjien kotilonkuorten kerääminen altaan pohjalta - toisaalta niistä kenties liukenee kalkkia veteen, mikä on hyvä juttu.

Ylipäätään akvaario-innostukseni säilyy, kun allas jollakin tavalla uudistuu säännöllisin aikavälein. Aina ei tarvitse tulla uusia kaloja, mutta jotakin hauskaa, kuten pallopartalevä, pintakasvi tai koriste on kiva saada.

Hauskinta hommassa on edelleenkin kokonaisuus - se, saako tankin toimimaan kalaston, kasvien ja veden suhteen. Siinä riittääkin haastetta - onneksi tämän altaan (hankittu vuonna 2013) käynnistysvaikeudet ovat jo taakse jäänyttä elämää.

Tänään puuhastelimme akvaarion parissa Touhin kanssa. 2-vuotias on oikein hyvä apuri akvaarion siivouksessa. Hän piteli vesiletkua ja käsisuihkua ja pesi lopuksi kanssani etulasia. Hän myös kommentoi koko ajan, mitä akvaariossa tapahtuu.

Viikottainen rutiini käsittää neljän ämpärillisen vedenvaihdon, kasvien harventamisen sekä kuolleiden lehtien poiston sekä yleensä myös lasien sisäpintojen raaputuksen. Aikaa ei oikeastaan kulu kovin kauan.

Siivouksen lopuksi laitan akvaarioon vedenkovetusainetta. Muita aineita, esim. lannoitteita, käytän hävettävän vähän. Veden kovuutta seuraan viikoittain vesitestillä - no, ainakin melkein viikoittain.

PS. Haluaisin edelleenkin saada ne platyt lisääntymään.

PPS. Naakka tykkäsi pääkallokoristeesta kovasti.

PPPS. Tavoitteita: pakastetoukkia kaloille useammin, vesitestaus viikoittaiseksi rutiiniksi ja sisäsuodatin olisi jo pitänyt pestä.

Lauantaina shoppailin

Tänään heräsin yhdeltätoista, takana 11 tunnin yöunet - taisi olla hieman univelkaa. Olen ajan kanssa tottunut heräämään aamuisin kuudelta, mutta silti väsymys näköjään kerääntyy. Se on varmaankin sitä paljon puhuttua ruuhkavuosiväsymystä.

Suuntasin toiselle puolelle kaupunkia kauppakeskukseen. En ole himoshoppailija, mutta kun pääsen vauhtiin, mukaan tarttuu kaikenlaista. Yleensä en kuitenkaan osta mitään ihan älytöntä.

Hemtexin näyteikkuna kuitenkin veti puoleensa, ja mukaan tarttui kaksi tyynynpäällistä sohvatyynyihin. Olen pikkuhiljaa löytänyt itseäni miellyttävän olohuoneen värimaailman - muutin tähän asuntoon vuonna 2013...

Kookengästä löysin tummansiniset maiharit lähestyvään vuodenaikaan. Joudun paljon kävelevänä ihmisenä uusimaan kenkiäni melko tiheään tahtiin, mutta välikausikenkiä en ole ostanut moneen vuoteen. 

Kuva ei oikein tee kengille oikeutta - väri on paljon kauniimpi, Malli ei ole äärinaisellinen, kroppani on vaatii ensinnäkin tukevat kengät, joilla on hyvä kävellä. Toiseksi, aion pokkana esiintyä noissa myös mekon kanssa ja lampsia maihareissani fiinimpiin tilaisuuksiin, mikäli sellaisia tulee.

Ei ostosreissua ilman eläinkauppaa...käyn oikeasti jokaisella shoppailureissullani eläinkaupassa :D Kierrän katsomassa marsut, hamsterit, gerbiilit, rotat, matelijat ja akvaariokalat. Voisin viettää eläinkaupassa tuntikausia.

Onneksi kuitenkin selvisin tälläkin kertaa kääpiöhamsterikuumeesta - olen päättänyt, että joko niitä tai gerbiilejä meille seuraavaksi tulee. Uuteen lemmikkiin saisi kuitenkin olla vielä parisen vuotta, jonka jälkeen Touhikin on pikkaisen viisaampi. 

Akvaariokaloja ei rajoitukseni tietenkään koske...mukaan tarttui neljä miljoonakalaa ja kaksi kirsikkasukarapua. En kuvaa heitä tähän, sillä aion myöhemmin kirjoittaa akvaariostani pidemmän jutun. 

Reissun varsinainen heräteostos syntyi kuin syntyikin eläinkaupassa. Olen visusti pitänyt akvaarioni luonnonmukaisena - siihen asti, kun Naakka rupesi vaatimaan sinne kaikenlaista sälää. Tähän mennessä olen suostunut lasikuuliin, joita minulla oli jo valmiiksi kaapissa.

Eläinkaupassa oli kuitenkin eräs koriste, josta tiesin Naakan tykkäävän. Nyt meillä on siis akvaariossa seuraavanlainen koriste:

Mukavaa lauantai-iltaa teille lukijoille :) 

Sinfonia soikoon!

Taas on viikko loppumassa...mitähän tälläkin viikolla on tehty? Olen kuunnellut aamuisin työmatkalla Sibeliuksen sinfonioita. Kuulostaa ehkä hassulta ja suureelliselta, mutta olen edennyt jo melkein neljännen sinfonian loppuun saakka.

En ole mikään suuri klassisen musiikin tuntija, genre tuli ainakin pintapuolisesti tutuksi niinä vuosina, jolloin harrastin aktiivisesti pianonsoittoa. Koulussa, yläasteella, klassista musiikkia taidettiin ainakin jonkin verran käsitellä.

Klassinen musiikki mielletään kenties eliitin harrastukseksi, mutta olen kyllä ihan perusjuntti :D Tykkään musiikista "tarinana", ja jos pop-. rock -tai vaikkapa heavykappale kestää keskimäärin 3-6 minuuttia, pääsen sinfoniaa kuunnellessa nauttimaan pitkästä tarinasta.

Lisäksi tuntuu hauskalta matkustaa metrolla läpi lähiöiden "ylevää" musiikkia kuunnellen. Miinuksena voisin mainita äänenvaihtelut, ja liikenteen kohinassa hiljaisemmat hetket peittyvät välillä kokonaan. 

Kipuviikko, siis niskan ja selän, on ollut kohtalainen. Kun yläselkäni alkaa jännittyä (noin viikko hieronnan jälkeen), on vuorossa kipu- ja rasituspäiviä sekä aina muutama tasaisempi päivä välissä.

Huimauksiakin esiintyy, vaikkakin lievänä. Silti ärsyttää, kun yritän keskittyä elämääni, ja koko ajan keinuttaa vähän. Se on vain pakko hyväksyä osaksi elämääni, mutta en vain aina osaa olla tasaisen hyväksyvällä tuulella.

Kuukausi on mennyt hyvin pitkälle sairastaessa ja sen jälkeen infektioastman kanssa. Nyt minulla on lapsivapaa viikonloppu, ja olen asettanut jokaiselle päivälle tavoitteeksi kävellä 11 000 askelta. Tänään onnistuin tavoitteessani, toivottavasti myöhemminkin.

Eilen meillä oli kiva ulkoiluhetki illalla oman pihan lasten kanssa. Tarvittiin WhatsApp-viesti, ja pian Naakalla ja Touhilla oli pihassa seuranaan neljä leikkikaveria. Touhi yllätti minut kiipeilytaidoillaan - hän nähtävästi pääsee kiipeämään pihamme kiipeilytelineeseen, jonka köysitikkaiden alin askelma on Touhin hartioiden tasolla...

Tänä viikonloppuna minulla ei ole erityisiä velvollisuuksia, eli otan pari vapaapäivää levon kannalta. Se onkin tervetullutta, vietin viimeksi vapaaviikonloppua kotona yli kuukausi sitten. Kaikenlaista askaretta toki on, mutta jos en jaksa, jääköön kesken.

PS. Tänään on autolautta Estonian uppoamisen vuosipäivä. Muistan tarkkaan, missä olin, kun kuulin uppoamisesta - olin seiskaluokalla koulussa, ja historian opettaja kertoi siitä. Oppitunnin aihe muuttui.

PPS. Tänään viettää syntymäpäiviään eräs ihana 1-vuotias tyttö Australiassa asti! Onnea kovasti sinne valtamerten taa!