Rouva Niskanen

Yhteiskuntamallimme perustuu työntekoon ja työllisyyteen, jolla ihmiset tienaavat elantonsa ja maksavat veroa yhteiskunnan järjestämien palvelujen kattamiseksi (rva ei ole kovin hyvä politiikassa, mutta suurin piirtein näin se kai menee). Anyway, se, että mahdollisimman moni aikuinen olisi työelämässä, on yhteiskuntamallimme kannalta tärkeää. Tämä on varsin helppo yhtälö ymmärrettäväksi. Nythän työttömyys on vähän turhan korkeaa, kun on tämä huono taloustilanne. Rva rupeaa alkuvuodesta tukityöllistetyksi. Alunperinkin oli tarkoitus, että rva tekisi työkokeilun sinä aikana, kun puoliso on vanhempainvapaalla. Paikka löytyi kumminkin vähän myöhään, rva ehtii olemaan töissä noin puolitoista kuukautta. Toisaalta, työ ja tehtävät kuulostavat mielenkiintoisilta, joten hyvä että edes nyt löytyi. Kaiken kaikkiaan, rva on aika ylpeä itsestään, että edes jaksoi hakea tämän niskan kenkkuilun, muuton ja vauvanhoidon keskellä. Ei sitä omaa aikaa niin mahdottomasti ole tässä meidän tilanteessa

Niskaset palautuivat joulunvietosta maaseudulta. Sielläpä oli samannäköistä kuin täälläkin - aika pimeää ja täysin lumetonta. Ei se meidän tahtia haitannut, rva muistaa oikein hyvin, kun siirtyi toukokuun alussa kotoa synnytyslaitokselle paksussa kevättakissa ja talvikengissä. Maassa oli vielä jonkin verran jäätä. Sen puolesta lumitalvi saakin odottaa. Minä ja puolisoni paahdoimme jouluviikolla asunnon järjestelyn parissa. Naakan huone saatiin viimein maalattua ja hänen tavaransa sinne (leluja on tosin koko ajan muuallakin). Ihan sisustamisesta ei voi puhua, siellä on Naakkaa varten hankittu hylly, pinnasänky, lipasto (entinen hoitopöytä) ja kaksi lelulaatikkoa. Kyllä sitä tavaraa sitten itsestään kertyy. Sen sijaan minun ja puolisoni makuuhuone on oikein kiva - ihan tämän tapetin ansiosta: Rva on vähän sellainen höpsö, että tykkää luontoteemasta. Kun ne viimeisetkin tavarat saisi järjesteltyä paikalleen tuolla makuuhuoneessa, niin siitä tulisi oikein viihtyisä paikka. Tarkoit

Marsuilla on aina jännää, kun jotain hitusenkin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu. Oikeastaan marsut tuntuisivat olevan varsinaisia neofoobikkoja - jos porkkana kuuluu tarjota häkkiin, sitä ei voi ottaa vastaan häkin ulkopuolella. Välillä marsut, jopa meidän "vanhainkotilaiset" innostuvat tutkimaan ympäristöään. Pari päivää sitten leikkasimme sekä Nasun että Matildan kynnet. Olohuoneessa, jossa marsujen häkki on, ei ole oikein hyvää valaistusta. Siksi päätimme suorittaa operaation keittiössä. Kynsien leikkauksen suoritamme aina siten, että puolisoni pitelee marsua ja minä leikkaan. Jotkut taitavat marsunomistajat osaavat hoitaa kynsien leikkuun yksinkin, mutta rva ei ole edes uskaltanut yrittää. Kun meillä lapsena oli marsuja, sujui homma silloinkin yhteistyössä jonkun perheenjäsenen kanssa. Ensimmäinen kummallisuus seurasi heti kynsien leikkuun jälkeen. Meillä sattui olemaan viinirypäleitä, ja kumpikin sai omansa "palkinnoksi", kun kynnet oli leikattu. Viin

Joulua kohti mennään ja kovaa...sitten se on taas ohi. Jotenkin rva:sta tuntuu, että monet asiat tapahtuvat nyt niin vauhdilla, ettei itse meinaa perässä pysyä. Hyvä, kun kerkeää aina vähän jotakin...esimerkiksi kuvata jouluisia asioita meillä. Alla olevan kuvan tulilatva poroineen saapui erään ystäväni mukana. Ystäväni oli meillä pari päivää sitten koiransa kanssa. Tämä koira, aikuisena ystävälleni muuttanut saluki, oli aluksi hyvin arka. On ollut hienoa seurata, kuinka tämä koira on tullut rohkeammaksi ja rohkeammaksi. Kiljahteleva ja turkkiin tarraava Naakkakaan ei aiheuttanut pelkoa (toki pyrimme pitämään Naakan pienellä etäisyydellä, jotta koiralle ei tulisi turhaa stressiä). Rva on parantumaton koirafani, mutta niskavamman takia koiran ottaminen on ainakin tällä hetkellä mahdotonta. Muut asiat onnistuisivat, mutta niskan pitäisi olla vähän paremmassa kunnossa, jotta rva jaksaisi viedä koiraa lenkille. Kun oman koiran hankinta ei ole ajankohtaista, on ihanaa, että meillä käy s

Pöh, kävin tänään Ortonissa fyssarilla. Valittelin siellä lisääntyneitä kipuja, huimausta ja muita ongelmia. Session tulos oli, että aiempi niskatreenikielto astui uudelleen voimaan. Lavan tuki on edelleenkin niin heikoissa kantimissa, että se pitää saada parempaan kuntoon, ennen kuin varsinaisia niskaliikkeitä voi alkaa tehdä. Tämä uutinen ei sinänsä yllättänyt, mutta hieman harmitti, kun olin jo kuvitellut päässeeni niskatreenitasolle. Tämä on monille niskakuntoutujille todellinen saavutus - lavan lihaksiston saaminen tarpeeksi hyvään kuntoon vaatii todella paljon työtä, eikä sekään usein riitä. Fyssari myös venytteli ja manipuloi rintarankaani, joka ehkä venyi hieman, mutta ei antanut periksi oikeastaan mistään kohdasta. Työ siis jatkuu, näin totesi myös fyssari. Näinhän se on, sain nyt lisää lavan tukea edistäviä liikkeitä ja muutaman uuden rintarangan venytysliikkeen. Eihän tässä auta muu kuin ryhtyä töihin sillä uudella ohjelmalla. Joka toinen päivä on edelleenkin treenipäi

Tänään iltapäivällä huokailin ja podin kipeää niskaani, sillä hetkellä keittiön pöydän ääressä. Olimme tehneet melko pitkän lenkin, jonka puolivälissä minusta alkoi tuntua, että saan todella ponnistella, jotta pääni pysyisi pystyssä. Lenkillä en vielä sanonut paljon mitään. "Kyllä minä tätä tilannetta vähän suren", sanoin vasta, kun olimme tulleet kaupan kautta kotiin. Puolisoni taisi sanoa, että "voi että, kun saataisiin se niska parempaan kuntoon". Tyttäremme nautti silloin maitovälipalaansa, hän ei osallistunut keskusteluun. Tänään minua ei itkettänyt, mutta välillä kyllä. Se tunne, kun ei jaksa kunnolla kannatella päätään, on niin karsea. Se on suoraan sanottuna tosi pelottavaa. Ei se pää siitä irtoa tai niska katkea, mutta kyse on samankaltaisesta tunteesta kuin jos vaikka käsi puutuu eikä tunto meinaa palata tai jalka on mennä alta. Olen viime viikkoina kuulostellut kroppani tilannetta, ja nyt tuntuisi siltä, että vointini suhteen olisi tulossa hiukan

Eilen niska päätti jälleen kenkkuilla. Minä olin lääkärireissulla "kaupungissa" (siis muutamien kilometrien matkan päässä meiltä). Pysäkillä oli vaikea seistä, ratikalla oli vaikea ajella ja katsoa varsinkin oikealle. Sitten oli vaikea kävellä ja lopuksi oli vaikea käydä hoitamassa ne muutamat pakolliset asiat. Sinänsä tilanne oli jo odotettavissa, sillä olimme puolison ja Naakkasen kanssa maanantaina monta tuntia Ikeassa. Siellä tilanne oli vielä ihan ok, minullakaan ei ollut reissussa suurempia vaikeuksia. Mukaan tarttui muuten hylly sekä muutamia säilytyslaatikoita Naakan leluille. Tytön kanssa ei ainakaan vielä ole kovin hankalaa "shoppailla". Otimme ison ostoskärryn ja laitoimme tytön turvakaukalossaan kärryn pohjalle. Kaukalo heilui hauskasti, ja tyttö oli kaikesta näkemästään oikein iloinen! Ruokapaikan jonossa piti oikein keikistellä vanhemmille rouville, jotka olivat oikein haltioissaan. Hetken ruokailtuamme tyttösemme sihautti pissat vaipan ohi, ja p

Isien osallistuminen lastenhoitoon tuntuu olevan nykypäivän kestopuheenaihe. Isien vanhempainvapaa (ja sitä kautta äitien työssäkäynti) ja sen sellaiset aiheet herättävät keskustelua, joka välillä voimistuu suoranaiseksi vihapuheeksi. Usein se keskustelun "punainen lanka" on kadoksissa jo ennen kuin itse keskustelussa on päästy puusta pitkälle. Mitäpä rva tästä ajattelee, kun sattuu muodostamaan puolisonsa ja tyttärensä (ja yhden jos toisenkin eläväisen) kanssa perheen, jonka yksi jäsen, kukapa muu kuin hän itse, on liikuntarajoitteinen. Ihan ensiksi täytynee diplomaattisesti todeta, että perheitä ja elämäntapoja on monenlaisia, ja rva ottaa kirjoituksessaan vastuun ihan vain omasta näkökulmastaan. Rva ajattelee asiasta näin, ja joku toinen sitten ihan toisella tavalla. Mitä lapsenhoitoon tulee, meillä molemmat osallistuvat, omien vahvuuksiensa mukaan. Täällä ei ole sellaista tahoa, joka kyselisi sen paremmin minulta kuin mieheltänikään, haluammeko tarttua johonkin as

Niskasilla nukuttiin oikein hyvin viime yönä - pari sitä edellistä iltayötä menivät Naakan osalta puhkeavia alahampaita itkiessä. Ensimmäisenä yönä uni tuli, kun kävin pari kertaa hyssyttelemässä. Sitä seuraavana yönä piti antaa särkylääke. Vaikka sängyssä itkettikin, niin olipas Naakasta hauskaa, kun sekä äiti että isi olivat keskellä yötä ylhäällä, ja valotkin piti oikein laittaa päälle lääkkeen antamista varten. Rva nukkui viime yönä hyvin - oikeastaan rva lepäsi eilen iltapäivälläkin oikein kepeästi kaksi ja puoli tuntia (väsymyksen tila oli sellainen, ettei mikään muu olisi onnistunutkaan). Onneksi puoliso lähti Naakan kanssa perheryhmätapaamiseen, jossa oli kuulemma ihasteltu Naakan ryömimisnopeutta! Ennen eilistä iltapäivälepoa (meneepäs tämä kirjoitus nyt kummallisessa aikajärjestyksessä) kävin Ortonissa fyssarilla. Läksin liikkeelle kävellen, aika oli kymmeneltä aamulla. No, paikan päällä kävi ilmi, että aika olisikin ollut yhdeksältä (joko minun tai toimiston moka). No,