Varovaisuudesta

Eilen oli taas PT-tunti, jonka lopputuloksena ovat tällä kertaa kipeinä käsien ja yläselän lihakset! Koko tunti pelkkiä erilaisia käsiliikkeitä, joista suurta osaa en ollut koskaan nähnyt kenenkään tekevän saati sitten itse tehnyt.

Etunojapunnerrukset otettiin mukaan ohjelmaan, samoin lankku. Molempia teen todella vähän, mutta ehkä se suoritus sitten kasvaa, kun tekee säännöllisesti...

Iloinen yllätys oli käsipainoliike, joka vahvistaa epäkäslihaksia eli niitä kohtia, jotka ovat hartioissa "sisimmät", ennen kaulan ja niskan lihaksia (voi, mikä selitys). Minulla on aina kovat jumit sillä alueella, mutta nyt ei eilisen illan jälkeen ollenkaan!

Päivät ennen eilisen treeniä olivat niskakipujen osalta aika hirveitä. Oli huimausta ja oikeanpuoleisia kipuja - nyt olo on helpottunut todella paljon. Ihan helppoa liikkeiden keksiminen rva:lle ei ilmeisesti ole, noin yksi kolmasosaa liikkeistä, joita on kokeiltu, ei ole sopinut minulle huimausrefleksin takia. Nyt tuli kuitenkin monta hyvää liikettä.

Ennen eilistä tuntia ehdin jo pohtia syvällisiä. Olen aika varovainen Naakan suhteen siinä mielessä, että kuljen koko ajan leikkipuistossa ja muualla hänen vieressään ja vahdin, ettei hän tekisi mitään älytöntä.

Tämä on sinänsä hyvä juttu, mutta asialla saattaa olla myös kääntöpuolensa. Olen itse muuttunut aika varovaiseksi liikkujaksi niskavamman jälkeen (en ollut sitä ennenkään mikään varsinainen akrobaatti). Nyt olen alkanut vähän pohtia, siirränkö omia pelkoja lapseeni.

Naakalla (2 vuotta ja 3 viikkoa) on nyt kova tarve opetella kiipeämistä kiipeilytelineessä. Olen välillä nostanut hänet alimmalle askelmalle, josta hän sujuvasti kiipeäisi ylös niin kauan kuin verkkoa riittää...ja minä pidän häntä sujuvasti kiinni ja nostan takaisin maahan aina, kun minun mielestäni ollaan liian korkealla.

Toisaalta on hyvä olla varovainen, toisaalta lapsen on hyvä saada kehittää motorisia taitojaan ilman, että joku on koko ajan vieressä kauhistelemassa. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten itse vammautuneet aikuiset suhtautuvat lasten liikkuiseen - rva on tässä kohdassa alkanut huomata ihan konkreettisesti, miten oma varovaisuus on alkanut vaikuttaa myös ajattelutapaan.

Tästä ja monestakin syystä rva:lla on syytä reippailla yhä enemmän! Miten olisi peli, jossa pallon potkimisen lisäksi heittäydytään aina välillä maahan ihmettelemään muurahaisia ja hienoja kiviä, ja jatketaan sitten muina naisina pelaamista...

Juhlaviikonloppu ja paluuta normaaliin

Kuluneena viikonloppuna meillä on oikein viettämällä vietetty Naakan synttäreitä. Lauantaina tulivat sukulaiset: Naakan täti perheineen (yhden ihanan 8-vuotiaan kera), isovanhemmat, yksi isoisoäiti sekä isotätejä ja -setä. Asuntomme oli pullollaan juhlaväkeä, mutta sovimme onneksi itsekin sekaan!

Juhlia vietettiin melkein nyyttäriperiaatteella, sukulaisemme toivat mukanaan suuren osan juhlaherkuista. Rva teki itse cocktail-tikut ja riisimurosuklaat. Ennen juhlia toki mm. siivottiin raivoisasti pari päivää.

Oli mukavaa saada tänne paljon sukua, Naakkakin tykkäsi, vaikka oli myös samalla hieman hämmentynyt ihmispaljoudesta, joka meille kerralla tuli. Onnittelulaulu pelästytti pienen niin, että itku tuli. Onneksi pelästys unohtui pian ja kynttilät saatiin puhalletuksi.

Eilen meille saapui puolestaan yksi Naakan kummitädeistä sekä neljä pientä vierasta vanhempineen. Taas oli tupa täynnä juhlijoita, vaikka meno tapahtui tällä kertaa noin polven korkeudella. Naakkaa jännitti taas, mutta kyllä hän myös tykkäsi.

Rva pyöri kaiken keskellä jo oikein tottuneena emäntänä (varsinkin sunnuntaina, kun kokemusta jo oli). Yllättävän kivuttomasti juhlien järjestäminen sujui, hra oli vastuullisena isäntänä toinen vastuunvetäjä, hoidimme homman tasapuolisesti.

Jälkimmäinen juhlapäivä päättyi puoli kahdeksan aikaan illalla, jolloin oli jo käyty leikkikentälläkin viimeisen 2-vuotiaan juhlavieraan kanssa. Kun Naakka meni puoli yhdeksän aikoihin nukkumaan, istuimme puolison kanssa sohvalla voipuneina, mutta oikein tyytyväisinä!

Niskavaiva on nyt vähän helpottanut. Tänään pääsen viimein salillekin, sinne ei juhlakiireiden takia ole ollut asiaa koko viikonloppuna. On oikein mukavaa mennä pitkästä aikaa, ihan näin pitkiä taukoja ei ole harjoittelussa tarkoitus pitää.

Jumitus vaivaa tällä hetkellä oikeaa hartiaa ja niskan/kaulan oikeaa puolta siten, että jopa korvaa särkee. Josko saisin tänään hieman vetreytettyä ja venytettyä aluetta, niin olokin helpottuisi. Huimaus on onneksi sen sijaan tauonnut, toivottavasti pysyykin taas vähän aikaa poissa.

Nyt on taas mahdollisuus keskittyä vähän paremmin työntekoon muutaman hiljaisemman viikon jälkeen. Se on oikeasti onni ja etuoikeus, en varmaan ilman whiplashia tulisi aina ajatelleeksi niin.

Takaiskuja ja vihreyttä

Jännittävä sää tänä keväänä - joka toinen päivä on meilläpäin aurinkoinen ja lämmin, joka toinen taas sateinen ja kylmä. Eilen sattui se aurinkoinen ja lämmin päivä. Puoliso oli poikkeuksellisesti lähdössä vähän myöhemmin töihin, työmatkalle.

Kun Naakka oli viety aamulla tarhaan, puoliso ehdottikin yllättäen, että menisimmekö kaksin aamupiknikille läheiseen puistoon. Idea oli niin hyvä, että suostuin toki - onkohan meillä koskaan ollut aamutreffejä ja ainakaan puistossa...

Istuskelimme puistossa kiviportailla ja totesimme, että kyllä se kevät on jo pitkällä. Kesä tulee aina vähän huomaamatta, nyt on jo ihan vihreää. Lintuja ja citykaneja (nyt niitä näyttäisi taas olevan vähän enemmän) bongasimme molempia. Koivuissa on jo isot lehdet.

Aamiaispiknik oli mukavaa vaihtelua ja vei ajatukset vähäksi aikaa pois kehon ongelmista. Rva on suoraan sanottuna tuntenut olonsa kurjaksi kuluneella viikolla. Huimaus oli viikonloppuna harvinaisen voimakasta ja niska täysin jumissa.

Vieläkin täytyy todeta, että minut kuukausi sitten tutkinut fysiatri oli harvinaisen oikeassa: krooninen sairaus vaatii aktiivista elämäntapaa ja harrastuneisuutta. Eihän siinä muu auttanut kuin mennä kuntosalille, venyttellä ja tehdä, mitä tehtävissä oli. Nyt aamulla pääsin onneksi fyssarille, ja tilanne toivottavasti helpottaa tästä eteenpäin.

Fyssari totesi saman kuin mitäkin: jumissa on. Makasin tunnin verran käsittelyssä ja tuntuisi, että se auttoi jonkin verran. Sietäisikin auttaa - Naakan päiväkodin kevätjuhlaa vietetään tänään, tietysti ulkotiloissa. Se tietää paikallaan seisomista eli hankaluuksia...

Terveysongelmien takia työnteko on jäänyt viime päivinä vähemmälle. Se harmittaa, ja siihen täytyy yrittää suhtautua rauhallisesti. Tiedän kokemuksesta, että tilanne helpottaa jo todennäköisesti tällä viikolla. Sairastamnen on silti ärsyttävää.

Leikkipuistossa kohtasin eilen  nolon tilanteen...eräs vanhempi rouva tuli luokseni ruotsia puhuen. Ymmärsin kyllä, mitä hän sanoi, mutta vastaukset menivät ihan takelteluksi. Voi että, kun tulisi harjoiteltua enemmän. Kyllä meilläpäin ruotsia kuulee, mutta puhutuksi ei tule.

Kieliongelma ilmeisesti paheni kauppaan lähtiessä. Kun kaupan kassan täti, joka puhuu suomea hieman ulkomaisella aksentilla, kysyi onko Naakka päivähoidossa, vastasin muina miehinä, että ei vielä. Koska takana oli jonoa (ja nolostuin), en jäänyt oikomaan omaa virhettäni. Voi että, yritän menestyä arkikommunikaatiossani tulevaisuudessa paremmin!

Heikkenevät kulkuyhteydet

Liikenneyhteydet huononevat meillä tulevaisuudessa. Tunnistamissyistä en voi kertoa mitkä, mutta kerronpahan, että eräs ihan meidän läheltä kulkeneen linjan pysäkki siirretään kauemmaksi ja reittikin muuttuu pidemmäksi. 

Itsekin pieneltä paikkakunnalta tulleena olisin vuosia sitten voinut todeta, että "mitä se valittaa, meillä ei ole joukkoliikennettä ja teillä vain vähän linjat muuttuvat, ette edes osaa kävellä"...En totea enää. 

Niskavamman myötä kulkeminen joukkoliikenteessä (ja liikenteessä yleensä) on vaikeutunut. Ongelmia ovat tärinä, mahdollinen seisominen, vaihdot ja odottelut pysäkillä. Jos matkustan Naakan kanssa, se tuo vielä oman jännityksensä asiaan. 

Suora linja kotoa sinne, missä yleensä kuljen, on helpottanut kulkemista aivan uskomattoman paljon. Silti, jo tämä kyseinen 20 minuutin matka aiheuttaa välillä kääntymisineen ja tärinöineen huimausoireita sekä niskakipuja. 

Jokainen matka on haasteellinen jo itsessään, siihen ei enää toivoisi kaukana sijaitsevia pysäkkejä, pidempiä matkoja tai liikennevälineen vaihtoja. Harmillinen muutos tämä toteutuessaan on, ainoa perustelu muutokselle on matkaa hidastava "koukkaus" meiltäpäin. 

Vammaiset, vanhukset ja muut huonosti liikkuvat eivät tunnu olevan lähelläkään keskiötä, kun näitä liikennevälinepäätöksiä tehdään. 

Monille läheltä kotia kulkeva julkinen liikenneväline on ainoa mahdollisuus päästä kotoa muualle - invataksi- ym. muut oikeudet ovat usein liian suuren byrokratiasodan takana, siis saavuttamattomissa. Jos kunto juuri ja juuri riittää julkiseen kulkuvälineeseen, sitä käytetään.

Eräs syy Niskasten muutolle nykyiselle asuinalueellemme olivat hyvät kulkuyhteydet. Emme ole muuttamassa pois, mutta tällä hetkellä olemme aika harmissamme kehityssuunnasta, joka vaikeuttaa liikkumistamme. 

Kävin tänään salilla. Edellinen kerta oli keskiviikkona, jolloin katsoimme ohjelmaani uudestaan, ja siihen tuli myös pieniä muutoksia. Keskiviikkoinen ongelmani oli huimaus. Oiretta on tällä viikolla esiintynyt enemmän kuin tavallisesti, ja syynä on tietenkin niska.

Huimaus aiheutti muun muassa, että kun seisten kuuntelin ohjaajan selityksiä ennen liikkeiden kokeilua, minua alkoi huimata. Niskaliikkeet jätettiin kokonaan väliin, ja keskityttiin muihin asioihin, lähinnä reisiin ja pakaroihin. 

Nyt on huimauksen suhteen jo helpompaa - tämänpäiväinen salikerta sujui jo ihan hyvin. Ohjaajani oli myös siellä, pitämässä tuntia jollekin toiselle. Menen luultavasti uudestaan tiistaina, ja silloin ohjelma on ihan sama kuin nytkin. 

Herätys päiväunilta

Rva haki tänään Naakan tuntia aiemmin päiväkodista kuin tavallisesti. Tapojensa vastaisesti Naakka olikin vielä nukkumassa! Kurkistin nukkariin, josta löysin tyttäreni vetelemässä sikeitä pehmoseepra tiukasti kainalossa. Oli siellä vielä muitakin unisia. Vähän piti herätellä, eikä se ihan ollut Naakan mieleen.

Oli kiva saada mahdollisuus kurkistaa Naakan päiväkotielämään sellaiseen kellonaikaan, jolloin en yleensä ole paikalla. Syksyllä Naakan nukkuminen oli päiväkodissa aika vaikeaa, Naakalla kesti kolme kuukautta alkaa nukkua päiväkodissa - se oli väsyttävää aikaa.

Heräämisen jälkeen jäimme vielä välipalalle. Naakan piti ilmoittaa ympärillä istuville monta kertaa, että tuossa istuu "minun äitini". On hauskaa elää tätä vaihetta, jolloin olen vielä ylpeyden, enkä esimerkiksi nolouden aihe...

Sunnuntaina kävin yksin tekemässä treenin, jonka personal trainer minulle laati. Osasin tehdä koko setin, sunnuntai on ihanan rauhallinen päivä salilla. Huomenna on uusi ohjauskerta, mikäli rva pääsee paikalle.

Rva:ta on viime aikoina kiusannut eräs terveydellinen ongelma, joka ei liity niskavammaan. Tilanne ei ole helpottanut, joten nyt pitää alkaa tutkia, mikä on vikana. Ei siitä sen enempää tällä kertaa, tutkimus alkaa loppuviikolla. Toivottavasti kyse ei kuitenkaan ole mistään vakavasta!

Ylipäätänsä, perussairauden "päälle" on todella rasittavaa sairastaa. Väsytys on kaksinkertainen, ja normaalin päivärytmin sekoittuminen hankaloittaa ihan kaikkea. Onneksi puoliso tuli vähän aikaisemmin töistä ja vei tytön juna-ajelulle. Olivat ajelleet lähiasemalle ja sitten takaisin (VR:n laskuun, kiitos rattaiden).

Rva nuokkui sillä aikaa sohvalla ja suoritti uskomattoman tärkeää testikatselua hankkimansa Helinä-keiju -elokuvan parissa (tulevia, hiukan pidempiä kahvihetkiä, Naakan keskittyessä elokuvaan, varten). Tosin ne kahvihetket taitavat kulua rva:llakin sohvalla - elokuva vaikutti tosi ihanalta!

Parvekeistutukset alkavat kukoistaa. Ruokakasvit ovat vielä istuttamatta, kun pitäisi käydä hakemassa lisää multaa. Uusi ja ehkä myös aika omaperäinen kokeilu on voikukka, jonka siirsin vanhempieni pihalta meidän parvekkeelle. Hyvin on lähtenyt kasvamaan - pian tuosta saa maistiaisia Nasuille:

Tuoksuherne on minun mielestäni niin ihana, että se täytyy laittaa joka vuosi. Tänäkin vuonna valitsin sellaisen siemensekoituksen, josta pitäisi tulla monenvärisiä kukkia. Esikasvatin taimet meidän keittiössä ja siirsin viikko sitten ulos. Ne ovat lähteneet ulkona hyvin kasvamaan.

Tuoksuherne on alussa uskomattoman hento, ja nämäkin taimet viritin langoilla kiinni kehikkoon. Kun se kasvaa, siitä tulee ihan mahdoton pehko, jota on vaikea irrottaa kehikosta syksyllä. Tuoksuherneen lisäksi minulla kasvaa parvekkeella kaksi petuniaa ja 2 begoniaa, joista en nyt saanut järkevää kuvaa.

Merkkipäivä lähestyy

Huhhuh, nyt on ensimmäinen treeni PT:n kanssa takana. Täytyy sanoa, että oli suunnitellut oikein fiksun (ja veemäisen) kokonaisuuden. Myös läpänheitto tuntuu olevan samalla tasolla kuin omani, mikä on oikeasti tosi tärkeä ominaisuus!

Huomenna rva menee ensimmäistä kertaa tekemään treenin itse, katsotaan, miten onnistuu! Seuraava kerta on ensi viikolla, jolloin minulla on tunti numero 2. Pari kertaa viikossa on ihan hyvä harjoittelukokonaisuus, sen verran pystyn irroittautumaan muista puuhistani.

Treenissä on paljon reisi-, pakara-, ja käsilihasliikkeitä. Vatsalihaksia ei nyt ole niin paljon, paitsi syviä vatsalihaksia jumppapallon kanssa. Voin sanoa, että meni ihan minimiksi kaikkien vastusten kansssa - ainakin pakaralihasten heikkoudesta rva suorastaan vähän yllättyi.

Kyykyt ovat rva:n mielestä olleet aina ihan hirveitä - niinpä niitä tulikin tähän ohjelmaan oikein kahdella eri tyylillä ja mahdollisesti tulevaisuudessa painoja lisäten. Nyt on sitten reisilihakset ihan uskomattoman kipeinä, täytyy toivoa, että tilanne helpottaa huomiseeen mennessä.

Meillä juhlitaan lauantaina Naakan 2-vuotissyntymäpäiviä! Tasan 2 vuotta sitten tähän aikaan synnytys oli jo alkanut - sitähän "harrastettiin" meillä kokonaiset 46 tuntia. En muistele tapahtumaa pelkällä ilolla, synnytyksen pitkä kesto uuvutti rva:n täysin. Jumankekka, miten pitkällistä se tosiaan oli!

Rva lähtee kohta lahjaostoksille. Luulen, että Naakka saa tänä vuonna lahjaksi jotakin palapeleihin liittyvää. Niiden tekoa vasta harjoitellaan, mutta voi olla, että N. innostuu niistä tämän kuluvan vuoden aikana.

Varsinainen juhlinta suoritetaan meillä myöhemmin - näin äitienpäiväviikonloppuna ystävillä ja tuttavilla on omia menojaan, joten parasta juhlia myöhemmin. Rva ei ole mikään varsinainen juhlien järjestäjä (odottaa kauhistuneena aikaa, jolloin kakkujen tulee olla autoja, junia, linnoja ja sen sellaisia)...

Lastenjuhlista (siis vähän isompien kuin Naakka) puhutaan paljon. Jos järjestää kotona, tarvitsee muuttua kokki-, koristelija-, ja ohjelmanumeromestariksi ja tietysti onnistua siinä. Jos varaa juhlatilan mäkkäristä tai muusta vastaavasta paikasta, on moraaliton ja ehkä myös pröystäilevä.

Onko kukaan muu huomannut, että lastenjuhlien järjestäjä on mielikuvissamme aina nainen? Eikö isäkin voisi leipoa, ideoida tai suunnitella kokonaisuuden? Miksi? No, siksi että äiti ei välttämättä aluetta omakseen...hui, voiko sellaisia äitejä olla!

Oikeasti meillä on varmasti ihan kivat ja oikein kotoisat juhlat. Se viikko ennen juhlia on sen sijaan rasittava, kun pitää suunnitella, järjestää ja miettiä. Tähän väliin täytyy tietysti todeta, ettei rva ole koskaan yksin leiponut täytekakkua, ja taitaa välttyä siltä tänäkin vuonna :D ...

Aloitamme siis lahjaostoksista - sen rva onneksi osaa!

Tänäänkin pitää muuten mennä metsään kävelemään. Nyt siellä on ihan uskomattoman kaunista. Siellä kukkivat valkovuokot, seuraavaksi näyttäisi olevan kielojen vuoro.

Jäykistys

Rva on viime päivinä jäykistynyt päivä päivältä, asteittain. Yleensä kun edellisestä hieronnasta tai fyssarista on useampi viikko aikaa, alkavat selkä ja niska mennä jumiin sitä tahtia, että venyttelemällä ja liikkumalla on mahdotonta pysyä tahdissa mukana.

Kun jumitus on tietyssä pisteessä, on melkein parempi odottaa seuraavaa käsittelyä kuin yrittää tehdä jotakin - venyttely ja verryttely oikeastaan pahentavat silloin asiaa. Onneksi rva:lla on huomenna fyssari Ortonissa, siellä voidaan onneksi tehdä paljon.

Lisäksi rva on luvannut mennä sushilounaalle. Elämä on nykyään sellaista, ettei lounaalla tule juuri koskaan käytyä. Silloinkin kun rva oli työkokeilussa, lähellä ei sattunut olemaan lounaspaikkoja. Koska rva:n tunnit olivat muutenkin niin vähäiset, ei lounaalle tullut lähdettyä.

Sushi on rva:n pahe. Himo syntyy varmaankin ainesosista - kun kala, riisi ja etikka maistuvat, sushissa yhdistyvät ne kaikki. Itse rva ei ole koskaan kokeillut sushin tekoa, mutta muistaa jänniä asioita kuten merilevälevyt jo omasta lapsuudestaan.

Rva:n ystävän perheellä oli tuolloin yhteyksiä Japaniin, ja kävimme ystäväni kanssa ilman lupaa napsaisemassa paloja levyistä, ja söimme ne sellaisenaan. Merilevän lisäksi perheen lapsilla oli kaikilla omat syömäpuikot, jotka taisivat vielä olla Disney-kuvioidut. Voi että, kun rva oli kateellinen!

Vapun ajan vietimme vanhempieni luona. Koska säät suosivat, ulkoilimme paljon. Kävimme jopa lapsuuden kotipaikkakuntani vapputapahtumassa, jossa bongasin myös muutamia tuttuja kasvoja ala-asteajoiltani. Tunnistamani henkilöt eivät kuulu lähipiiriini, enkä tiedä, tunnistivatko he minua.

Naakan vahtimisen lomassa katsoin myös sivusilmällä jääkiekon Suomi-USA-peliä. Tuli mieleen, että kaksi vuotta sitten, kun samat joukkueet pelasivat, olin toista päivää pusertamassa Naakkaa ulos itsestäni synnytyslaitoksella.

Minulla taisi olla aika kovat supistuskivut ja hermostuin muun muassa hra:an, jonka lähetin odotushuoneeseen katsomaan jääkiekkoa. Hra tilasi odotushuoneeseen jopa pizzaa... Sekin matsi hävittiin kuten "hävittiin" synnytyskin siltä päivältä, Naakka syntyi vasta urakan kolmantena päivänä, huh!

Synnytyksistä puheen ollen, Naakalle syntyi pienenpieni pikkuserkkupoika pari päivää sitten! Rva toivottaa myös bloginsa kautta onnea koko perheelle! Ehkä pääsemme jollakin viikolla ihailemaan poikaa, sitten vähän myöhemmin.

Naakka on tänä keväänä taiteillut paljon päiväkodissa. Tässä eräs ihana työ, jossa rva näkee selvästi lintuhahmon, mutta joku muu voi nähdä jotakin muuta. Tämä pitää laittaa seinälle!