Rouva Niskanen

Rva menee tänään onneksi hierontaan. Tulipa tässä mieleen, että oikeastaan hieronta on ainut hoitomuoto, jota niskani/selkäni tätä nykyä saavat. Viime sunnuntain Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu aivovammojen ylidiagnosoinnista. Oikeastaan rva:n kannalta kiinnostavaa oli sivumaininnaksi jäänyt vastaus kysymykseen: mitä ovat ne vammat, jotka eivät ole aivovammoja? Vastaus kuului suurin piirtein näin: ne ovat yleensä niskavammoja, jotka hoitamattomina ovat johtaneet potilaalla krooniseen kipuun ja huimaukseen. Nämä taas ovat aiheuttaneet neurologisen kaltaista oireistoa, joka on pahimmillaan johtanut työkyvyttömyyteen. Siinähän oli rva:n menneiden vuosien tilanne kuvattuna oikein pähkinänkuoressa! Mielenkiintoisin osuus jäi kuitenkin Hesarista puuttumaan: olisi ollut valtavan mielenkiintoista, jos olisi avattu, miten näitä potilaita pitäisi hoitaa. Siihen rva ei ole oikein saanut vastausta mistään. Kokonaisuutena artikkeli käsitteli siis aivovammojen ylidiagnosointia, joka on

Dieetistä pienenä aasinsiltana ruokailuaiheeseen haluaisin tällä kertaa kirjoittaa, miten ruokailut nykyään lapsilla sujuvat. Aloitetaan Naakasta. Hän täyttää hieman yli kuukauden kuluttua viisi vuotta. Naakalla syöminen on parantunut huimasti. Hänelle kelpaavien ruokalajien määrä on laajentunut, vaikkakin ruuan pitää olla selkeää, ei liikaa ainesosia sotkettuna yhteen. Naakan lempiruokaa ovat nakit ja ranskalaiset sekä purkkihernekeitto. Jälkimmäistä meillä syödään joka viikko, sillä se menee sellaisenaan myös Touhille. Hernekeiton kanssa kumpikaan heistä ei syö sinappia, toisin kuin rva. Naakka osaa kaataa lasiin maitoa, mikäli tölkki ei ole aivan täynnä. Hän osaa myös viedä astiat tiskipöydälle, kun on syönyt. "Saisinko.." onnistuu jo myös varsin hyvin, viimeistään, kun siitä muistutetaan. Touhi on edennyt "jätemyllyvaiheesta" hiukan vähäruokaisemmaksi, mutta ruokahalu on edelleen kova. Ikää Touhilla on melkein vuosi ja kahdeksan kuukautta. Touhi syö osin

Rouva Niskanen ei meinaa pysyä muutosten tahdissa edes bloginsa kanssa. Olen huomannut, että mielessäni pyörii ideoita kaikesta, mitä voisin kirjoittaa. Sitten, kun tartun koneeseen, en enää muista, mistä minun piti kirjoittaa. Eräs isoista aiheista, siis perheen muutosten lisäksi, on ollut painonpudotus. Loppuvuodesta rva tuskastui siihen, että kaikki vaatteet kiristävät, liikunta ei tunnu mukavalta ja olo on uskomattoman kömpelö. Aika nopeasti tuli oivallus, että jokohan olisi aika yrittää pudottaa painoa. Vauvavuodet eivät käy siihen tarkoitukseen lainkaan, olin molempina vuosina liian väsynyt. Olen toki edelleen väsynyt, mutta nyt on vähän enemmän energiaa kuin viime vuonna. Totesin myös hetimmiten , ettei minkäänlainen nopea "tappodieetti" ole minua varten. Uskon asteittaiseen elämäntapamuutokseen, ja sellaista olen nyt joulukuun lopusta asti toteuttanut. Se on sujunut hyvin. Ongelmiani ovat olleet vauvavuodet. Raskaudet eivät lihottaneet, pikemminkin laihduttiv

Niskasilla on ollut hulinaa ja setvimistä. Palasin illalla yön yli kestäneeltä visiitiltäni lapsuudenkotiini, omat jälkeläiset olivat isänsä hoidossa. Suunnittelimme illalla tätä tulevaa viikkoa, ja vaikka meillä on hyvä logiikka, kaikki tuntuu suorastaan sekavalta. Ensimmäinen kysymykseni on: Miten ihmeessä tajuan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Päästäkseni lapsivapailleni, minun on oikeasti pakattava kamppeeni ja muutettava toiseen asuntoon. Sitten tulen taas takaisin ja jatkan hommiani täällä... Luulen, että asiat selviävät kokeilemalla, ja uuteenkin rutiiniin on mahdollista tottua. Viikonloput kuulostavat "helpoilta", joka toinen viikonloppu lapset ovat minulla, joka toinen viikonloppu isällään. Kaiken keskellä tapasin eilen ja toissapäivänä kahta lapsuudenystävääni. Se tuntui valtavan hauskalta! Istuin iltapäivää toisella heistä, ja vietin aikaa jo kertakaikkisen isoksi kasvaneen kummipoikani (kohta 13) kanssa. Illalla lähdimme, mihinkäs muualle kuin paik

Viime viikosta selvittiin , vaikka asiat eivät ole läheskään niin pitkällä kuin aikaisemmin oletin. Jo kauan odotetut asiat lähtivät liikkeelle, mutta muutostilassa pysytään vielä ainakin viikko. Kyse on minun ja puolisoni erosta. Henkisesti tätä prosessia on tehty jo pitkään. Käytännön puoli taas on ollut työn alla pari viime kuukautta, kun puoliso on etsinyt uutta asuntoa tästä läheltä, ja olemme sopineet lapsiin liittyvistä asioista. Emme alkaneet tulla huonosti toimeen keskenämme. Meille tuli vain eteen asia, josta meillä on niin ratkaisevan erilainen näkemys, ettei yhdessäolo, siis pariskuntana, enää onnistu. Minun olosuhteeni eivät niin dramaattisesti muutu, jään asumaan tähän samaan asuntoon lasteni kanssa. Myös lasten isä tulee olemaan täällä usein. Kun tulee hänen vuoronsa olla lasten kanssa itsekseen, minä menen vuorostani hänen asunnolleen (sijainti on puolen kilometrin päässä tältä asunnolta). Kuitenkin, niin moni asia muuttuu. Melkein 12 vuotta parisuhteessa on pi

Pari päivää sitten olin väsynyt ja närkästynyt. Hoidin asioita tietokoneella, ja Naakka halusi leikkimään olkkariin (vauvaportin taakse siis). Hän pyysi Elsan legolinnaa. Otin sen hyllyltä sillä seurauksella, että ylimmäinen puolikas linnasta hajosi oikein pieniksi legoiksi. Sanoin sillä hetkellä: "voi h*lvetin s*atana!" Joo, hyvin onnistuu kiroilu rva:lta tietyssä mielentilassa. Naakka-raukka säikähti ja sanoi, että ei se mitään, äiti. Pyysin kyllä monta kertaa anteeksi. Sain kuulla, että ohjeet on olemassa, linna saadaan korjattua. Silloin tyttäreni sanoi: "Ei se mitään, virheitä sattuu. Jotkut ihmiset saavat jopa alkunsa niistä! Kyllä loksahti taas leuka kohta viisivuotiaani väläytyksille. Ainakaan hän ei ole meiltä tuollaista kuullut. Erityisen loistavana hän piti, että jostakin virheestä syntyy jopa ihminen. Mikä hieno ajatus! Tyttäreni on ehdottomasti puhuja ja ajattelija. Siinä, missä joku leikki-ikäinen laulaa tai piirtää, hän tykkää sanoittaa asioita.

Rva vietti viikonloppua poikkeuksellisen omalla ajalla. Olin nimittäin lauantaista maanantaihin poissa, ja sunnuntaina teimme "road tripin" ystäväni lapsen ristiäisiin. Mitä havaitsin, kun en ollut kotona? No, havaitsin väsymyksen. Nukuin matkapäivinäni täydet yöunet, silti unta riitti vielä pitkiin päiväuniin. Onkohan niin, että kun pienten lasten äiti saa vapaata, hänen tekee koko ajan mieli nukkua? Olen viettänyt viime päivinä paljon aikaa pienen vauvan (no, ei enää niin pienen) seurassa. Viisi kuukautta vanha tyttönen oli ihanasti kevyempi kuin meidän Touhi. Olihan hän ihana...tykkäsin seurustella hänen kanssaan. Iskikö vauvakuume? Rva ajatteli kyllä hetkittäin, että onpas tämä nyt ihana...yhtään ei kuitenkaan ole ikävä vielä nykyistäkin rikkonaisempia öitä, hyssyttelyä ja selittämättömältä tuntuvia karjuntakohtauksia. Toki hänen ristiäisissään minun piti pirauttaa kyynel "Ystävä sä lapsien" - virren kohdalla. Jos miettii , mitä teen normaalisti, en teh