torstai 29. maaliskuuta 2018

Ote median maailmasta sekä pikainen kirppisjuoksu

Rva menee tänään onneksi hierontaan. Tulipa tässä mieleen, että oikeastaan hieronta on ainut hoitomuoto, jota niskani/selkäni tätä nykyä saavat.

Viime sunnuntain Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu aivovammojen ylidiagnosoinnista. Oikeastaan rva:n kannalta kiinnostavaa oli sivumaininnaksi jäänyt vastaus kysymykseen: mitä ovat ne vammat, jotka eivät ole aivovammoja?

Vastaus kuului suurin piirtein näin: ne ovat yleensä niskavammoja, jotka hoitamattomina ovat johtaneet potilaalla krooniseen kipuun ja huimaukseen. Nämä taas ovat aiheuttaneet neurologisen kaltaista oireistoa, joka on pahimmillaan johtanut työkyvyttömyyteen.

Siinähän oli rva:n menneiden vuosien tilanne kuvattuna oikein pähkinänkuoressa! Mielenkiintoisin osuus jäi kuitenkin Hesarista puuttumaan: olisi ollut valtavan mielenkiintoista, jos olisi avattu, miten näitä potilaita pitäisi hoitaa. Siihen rva ei ole oikein saanut vastausta mistään.

Kokonaisuutena artikkeli käsitteli siis aivovammojen ylidiagnosointia, joka on oma aihepiirinsä sinänsä. Siihen liittyvät sekä vakuutuslääkärit että oikeusistuin. Nämä asiat ovat problemaattisia, ja rva on varma, että ylidiagnosoinnin lisäksi on olemassa myös paljon alidiagnosointia, joka on potilaalle aivan yhtä vahingollista.

Luulenpa, että whiplashit, ne pitkittyneet ovat pääsääntöisesti juurikin alidiagnosoituja. On toki riskialtista määrittää yksittäisen potilaan toipumisaika jne. todella pitkäksi, mutta mielestäni on vielä vahingollisempaa, kun alkuvaiheen hoitoa ei voida aloittaa, kun juttu luokitellaan luulosairaudeksi.

Oli miten oli, rva:n kymmenes vuosi whiplashin kanssa on lähtenyt käyntiin, ja luojan kiitos, viimeiset vuodet ovat helpottaneet tilannetta huomattavasti. Jumitus on edelleen älytön ja kipua on rva:n mielestä liikaa, mutta huimaus pysyttelee sentään vähäisenä.

Arki kahden pienen lapsen kanssa on aktiivista, eikä esim. omille liikuntaharrastuksille ole paljon aikaa. Lauantaina rva on kuitenkin menossa huhkimaan kuntosalille siskonsa kanssa, ja odottaa sitä innolla!

Pääsiäisen juhlapyhiin on muutenkin suunnitteilla paljon ohjelmaa, joten täytyypä muistaa levätä aina välillä!

PS: Kävin eilen Helsingin Töölössä kahdella kirppiksellä, Marskin muksuissa (lastenvaatekirppis) sekä Relove-kirppiksellä (aikuiset, siis vaatteet). Edellisessä oli jotakin kivaa, mutta ei sellaista, jolle olisi tällä kertaa ollut tarvetta. Jälkimmäinen ei oikein iskenyt, hemmetin kallista kirppikseksi! Ongelmana tuntui monen vaatekappaleen kohdalla olevan, että merkkivaatteesta voi pyytää kalliin hinnan, vaikka vaate olisi huonokuntoinen.

PPS: Minulla on nyt eron vuoksi hieman enemmän lapsivapaata kuin ennen, aion suunnata seuraavalla "vapaalla" toiseen suuntaan, Kallioon, ja tutkailla sen suunnan kirpputorit.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Näin meillä - ruokailut

Dieetistä pienenä aasinsiltana ruokailuaiheeseen haluaisin tällä kertaa kirjoittaa, miten ruokailut nykyään lapsilla sujuvat.

Aloitetaan Naakasta. Hän täyttää hieman yli kuukauden kuluttua viisi vuotta. Naakalla syöminen on parantunut huimasti. Hänelle kelpaavien ruokalajien määrä on laajentunut, vaikkakin ruuan pitää olla selkeää, ei liikaa ainesosia sotkettuna yhteen.

Naakan lempiruokaa ovat nakit ja ranskalaiset sekä purkkihernekeitto. Jälkimmäistä meillä syödään joka viikko, sillä se menee sellaisenaan myös Touhille. Hernekeiton kanssa kumpikaan heistä ei syö sinappia, toisin kuin rva.

Naakka osaa kaataa lasiin maitoa, mikäli tölkki ei ole aivan täynnä. Hän osaa myös viedä astiat tiskipöydälle, kun on syönyt. "Saisinko.." onnistuu jo myös varsin hyvin, viimeistään, kun siitä muistutetaan.

Touhi on edennyt "jätemyllyvaiheesta" hiukan vähäruokaisemmaksi, mutta ruokahalu on edelleen kova. Ikää Touhilla on melkein vuosi ja kahdeksan kuukautta. Touhi syö osin purkki- ja osin samaa ruokaa kuin muutkin.

Touhi osaa lusikoida itse. Tosin välillä, kun annoksesta on jäljellä alle puolet, laiskuus voittaa. Silloin Touhia autetaan. Uudehko herkku on voileipä, jota syötetään siten, että leipä on syöttäjän kädessä ja Touhi haukkaa. On oltava aika tarkka, ettei suussa ole liikaa ruokaa kerrallaan.

Touhi on oppinut myös juomaan mukista, ja välillä nestettä menee päivässä paljon, välillä vähemmän. Unille mentäessä Touhi juo vielä tuttipullosta maitoa.

Tätä nykyä molemmat katselevat usein piirrettyjä samalla kun syövät - näin Touhin ruokailu onnistuu. Naakka pärjäisi ilmankin, hän lopetti ohjelmien katsomisen syödessä noin kolme vuotta täytettyään, mutta on palannut takaisin vanhaan, koska pikkuveli katselee.

En ole ruudusta ruokapöydässä kovin huolissani. Touhin takia pöytää ei voi kattaa, vaan ruoka haetaan muutenkin työtasoilta. Jos kattaisin pöytään lautaset ja aterimet, ne löytyisivät äkkiä säpäleinä lattialta.

Luulen, että vuosi mennään tällä tavalla, sen jälkeen pöydän kattaminen jo toivottavasti onnistuu. Myös rva syö lasten kanssa suurin piirtein samaan aikaan, tosin Naakan tarhapäivinä syön vasta kun Touhi nukkuu - olohuoneessa tv:n ääressä :D


PS: Vihannekset ja hedelmät tarjoan lapsille vasta, kun "pääruoka" on syöty. Yleisimmin he syövät pakasteherneitä, kurkkua, porkkanaa ja omenaa.

PPS. Meillä toimivia ruokalajeja ovat myös mm. kala-, jauheliha- ja nakkikeitto, perunamuusi, broileriruuat...

PPPS. Herkkuja meillä syödään rajoitetusti. Naakalla on lauantaisin karkkipäivä, jolloin saa herkutella. Päivä saattaa mennä ohi yhdellä tikkarilla. Molempien herkkua on myös jäätelö.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Alkuvuosi dieetillä

Rouva Niskanen ei meinaa pysyä muutosten tahdissa edes bloginsa kanssa. Olen huomannut, että mielessäni pyörii ideoita kaikesta, mitä voisin kirjoittaa. Sitten, kun tartun koneeseen, en enää muista, mistä minun piti kirjoittaa.

Eräs isoista aiheista, siis perheen muutosten lisäksi, on ollut painonpudotus. Loppuvuodesta rva tuskastui siihen, että kaikki vaatteet kiristävät, liikunta ei tunnu mukavalta ja olo on uskomattoman kömpelö.

Aika nopeasti tuli oivallus, että jokohan olisi aika yrittää pudottaa painoa. Vauvavuodet eivät käy siihen tarkoitukseen lainkaan, olin molempina vuosina liian väsynyt. Olen toki edelleen väsynyt, mutta nyt on vähän enemmän energiaa kuin viime vuonna.

Totesin myös hetimmiten, ettei minkäänlainen nopea "tappodieetti" ole minua varten. Uskon asteittaiseen elämäntapamuutokseen, ja sellaista olen nyt joulukuun lopusta asti toteuttanut. Se on sujunut hyvin.

Ongelmiani ovat olleet vauvavuodet. Raskaudet eivät lihottaneet, pikemminkin laihduttivat, kuten yhdeksän kuukauden yrjöäminen loogisesti tekee. Paino oli molemmissa raskauksissa synnytyksen jälkeen reippaasti alhaisempi kuin synnytystä ennen.

Vauvavuodet sen sijaan...väsyneenä en näemmä huolehdi syömisistä ollenkaan tarkasti. Naakan vauvavuosi toi minulle muistaakseni 10 lisäkiloa, Touhin seitsemän. Siitä saadaan jo oikein terhakka lisäys painoon.

Ongelmani eivät niinkään ole herkut, vaan ns. tavallinen ruoka, jota tykkään syödä usein ja paljon. Olisi helpompaa, jos voisi vain pidättäytyä herkuista, mutta rva:n on ollut pakko koskea ruoka-annoksiin.

Pienensin siis annoskokoa ja korvasin aamiaisen proteiinipirtelöllä. Se tuntui vähän oudolta aluksi, mutta totuin siihen pian. Pyrin myös siihen, etten päivän aikana söisi leipää, mutta iltapalalla kyllä. Lounaita muutin kevyemmiksi, mutta päivällisellä syön, mitä muukin perhe syö.

En ole tehnyt tämän dramaattisempia muutoksia ruokavaliooni, koska ajattelin, ettei laihdutuksen jälkeinen ruokavalio saisi olla liikaa erilainen kuin nykyinenkään. Kun en enää laihduta, alan luultavasti syödä tavallisen aamiaisen pirtelön sijaan.

Miten on sujunut?  Kyllä tämä on ihan hyvin mennyt. Painoni oli alussa 76,7, tänään lukema oli 74,9. Toki lukema vaihtelee, ja vaatetuskin vaikuttaa. Koska valitsin hitaan tien, olen dieetilläni varmaan vielä ensi vuonnakin.

Ihan vähän muutosta on jo havaittavissa. Farkkuni eivät ainakaan kiristä niin pahasti kuin joulukuussa :D Suunta on koko ajan alaspäin, eikä takapakkia ole matkan varrella näkynyt. Voisihan tässä olla nopeampikin, mutta siihen ei nyt ole mitään tarvetta.

Sitten vielä lopuksi asiasta kolmanteen. Ilahduin, kun kumpikin orkideani on tekemässä uuden lehden! Ajattelin jo, että kuolevat pirulaiset kumpikin talven aikana. Ehkä ne vielä joskus päättävät jopa kukkia.




maanantai 19. maaliskuuta 2018

Lapsuuden maisemissa

Niskasilla on ollut hulinaa ja setvimistä. Palasin illalla yön yli kestäneeltä visiitiltäni lapsuudenkotiini, omat jälkeläiset olivat isänsä hoidossa. Suunnittelimme illalla tätä tulevaa viikkoa, ja vaikka meillä on hyvä logiikka, kaikki tuntuu suorastaan sekavalta.

Ensimmäinen kysymykseni on: Miten ihmeessä tajuan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Päästäkseni lapsivapailleni, minun on oikeasti pakattava kamppeeni ja muutettava toiseen asuntoon. Sitten tulen taas takaisin ja jatkan hommiani täällä...

Luulen, että asiat selviävät kokeilemalla, ja uuteenkin rutiiniin on mahdollista tottua. Viikonloput kuulostavat "helpoilta", joka toinen viikonloppu lapset ovat minulla, joka toinen viikonloppu isällään.

Kaiken keskellä tapasin eilen ja toissapäivänä kahta lapsuudenystävääni. Se tuntui valtavan hauskalta! Istuin iltapäivää toisella heistä, ja vietin aikaa jo kertakaikkisen isoksi kasvaneen kummipoikani (kohta 13) kanssa.

Illalla lähdimme, mihinkäs muualle kuin paikalliseen...Täytyy myöntää, etten ole ennen kyseisessä paikassa käynyt. Parikymppisenä se kuului never-listalle, nyt 36-vuotiaana asialla ei ole mitään väliä :D

Palasin kotiin puolen yön aikaan, ja nukuin huonosti. Aamupäivällä menin toisen ystäväni luokse. Höpsöttelin hetken hänen vauvansa kanssa ja seurasin lopun aikaa ystäväni työskentelyä. Hän on ammatiltaan tatuoija, ja minusta on hauskaa seurata, kun hän piirtää.

Onnistuin näkemään myös siskoani, joka sattui olemaan vierailulla samaan aikaan! Vaikka aika oli lyhyt, se oli mukavaa. Hänellä oli harrastukseensa liittyen lähistöllä kisat, jotka menivät kuulemma hyvin. Hieno juttu!

Tällä viikolla on tosiaan luvassa poikkeuksellisia asioita, joista kuitenkin pitäisi ajan mötä tulla normaalia elämää. Kirjoittelen tuntemuksistani täällä blogissa nyt ja myöhemminkin, samoin kuin kropastani ja muusta "perinteisemmästä".

Toivottavasti tästä viikosta tulee hyvä, eikä ainakaan niin väsyttävä kuin edellisestä. Kun Touhi heräilee, lähdemme nyt aamupäivällä Lidliin hakemaan minulle proteiinijauhetta ja kirjastoon hakemaan yhden varaamani kirjan. Onneksi ulkona paistaa aurinko.




tiistai 13. maaliskuuta 2018

Ero

Viime viikosta selvittiin, vaikka asiat eivät ole läheskään niin pitkällä kuin aikaisemmin oletin. Jo kauan odotetut asiat lähtivät liikkeelle, mutta muutostilassa pysytään vielä ainakin viikko.

Kyse on minun ja puolisoni erosta. Henkisesti tätä prosessia on tehty jo pitkään. Käytännön puoli taas on ollut työn alla pari viime kuukautta, kun puoliso on etsinyt uutta asuntoa tästä läheltä, ja olemme sopineet lapsiin liittyvistä asioista.

Emme alkaneet tulla huonosti toimeen keskenämme. Meille tuli vain eteen asia, josta meillä on niin ratkaisevan erilainen näkemys, ettei yhdessäolo, siis pariskuntana, enää onnistu.

Minun olosuhteeni eivät niin dramaattisesti muutu, jään asumaan tähän samaan asuntoon lasteni kanssa. Myös lasten isä tulee olemaan täällä usein. Kun tulee hänen vuoronsa olla lasten kanssa itsekseen, minä menen vuorostani hänen asunnolleen (sijainti on puolen kilometrin päässä tältä asunnolta).

Kuitenkin, niin moni asia muuttuu. Melkein 12 vuotta parisuhteessa on pitkä aika, olin suhteen alkaessa 24-vuotias ja elämäni oli hyvin toisenlaista kuin nykyään. Nyt olen 36-vuotias ja täysin erilaisessa elämäntilanteessa.

Viime viikonlopun olin lähinnä itsekseni lasten kanssa. Tuntuu, että olen vieläkin puhki...selvisin kuitenkin, ja ensi viikonloppuna minun on kai tarkoitus olla ilman lapsia. Homma vaatii vielä paljon totuttelemista.

Lasten isä on tänään töiden jälkeen koko illan asunnollaan kokoamassa huonekaluja, mutta minulla on täällä kotona apua. Luultavasti hän tulee yöksi tänne. Siirrymme uuteen elämäntilanteeseen asteittain, ja katsomme, mikä sujuu ja mikä ei.

Lapsistamme Naakka on tiennyt tilanteesta noin kuukauden. Hän on käynyt katsomassa isänsä uutta asuntoa. Touhi ei luultavasti vielä oikein ymmärrä tilanteesta, mutta tulee varmasti huomaamaan, että välillä isä on poissa, välillä taas äiti.

Tämä on meille kaikille kovin uutta. Puoli vuotta sitten en vielä arvannut, että näin tulee käymään. Joskus elämä ei mene ihan niin kuin suunniteltiin, mutta ehkä se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi tulossa katastrofi.  Aika näyttää, mitä tuleman pitää.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Jotkut saavat alkunsa virheistä

Pari päivää sitten olin väsynyt ja närkästynyt. Hoidin asioita tietokoneella, ja Naakka halusi leikkimään olkkariin (vauvaportin taakse siis). Hän pyysi Elsan legolinnaa. Otin sen hyllyltä sillä seurauksella, että ylimmäinen puolikas linnasta hajosi oikein pieniksi legoiksi.

Sanoin sillä hetkellä: "voi h*lvetin s*atana!" Joo, hyvin onnistuu kiroilu rva:lta tietyssä mielentilassa. Naakka-raukka säikähti ja sanoi, että ei se mitään, äiti. Pyysin kyllä monta kertaa anteeksi. Sain kuulla, että ohjeet on olemassa, linna saadaan korjattua.

Silloin tyttäreni sanoi: "Ei se mitään, virheitä sattuu. Jotkut ihmiset saavat jopa alkunsa niistä!

Kyllä loksahti taas leuka kohta viisivuotiaani väläytyksille. Ainakaan hän ei ole meiltä tuollaista kuullut. Erityisen loistavana hän piti, että jostakin virheestä syntyy jopa ihminen. Mikä hieno ajatus!

Tyttäreni on ehdottomasti puhuja ja ajattelija. Siinä, missä joku leikki-ikäinen laulaa tai piirtää, hän tykkää sanoittaa asioita. Kyllä hän myös laulaa ja piirtää, mutta on ehdottoman ensisijaisesti puhuja. Hän on kyllä mainio tyttö.

Eilen oli sitten taas toisenlaista ilmaisua. Päiväkodin hoitaja kertoi, että Naakalla oli mennyt oikein hyvin, olivat leikkineet ystävän kanssa pitkään susia ja ulvoneet myös :D

Rva on kuluneella viikolla huomannut, että rintarangan yläosan venyttely laukaisee jotakin oikean lavan seudulta. se yläosa ei tietenkään veny normivenytyksillä (ei todellakaan, kun on kyse rva:sta), vaan joudun painamaan, "vetämään" ja liikuttelemaan sitä istuvassa asennossa esim. sohvan reunaa tai seinää vasten.

Liike tuntuu suoraan sanottuna ilkeältä, mutta esim. normaali eteentaivutus ei auta millään tavalla. Viikko on valitettavasti ollut aika kipuisa, ja jotenkin tuntuu siltä, että kipuja ei olisi, ellen tekisi mitään. Silloin olisi taas enemmän jumitusta.

Taannoin rva sai aikaistettua nukkumaanmenoansa siten, että unta tuli riittävästi. Nyt on valitettavasti jälleen lipsuttu luvattoman paljon, ja uni on jäänyt lyhyemmäksi. Rva ajatteli nyt ottaa itseään niskasta kiinni, ja alkaa mennä kertakaikkisesti aikaisemmin nukkumaan.




tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lepoa ja road trippiä

Rva vietti viikonloppua poikkeuksellisen omalla ajalla. Olin nimittäin lauantaista maanantaihin poissa, ja sunnuntaina teimme "road tripin" ystäväni lapsen ristiäisiin.

Mitä havaitsin, kun en ollut kotona? No, havaitsin väsymyksen. Nukuin matkapäivinäni täydet yöunet, silti unta riitti vielä pitkiin päiväuniin. Onkohan niin, että kun pienten lasten äiti saa vapaata, hänen tekee koko ajan mieli nukkua?

Olen viettänyt viime päivinä paljon aikaa pienen vauvan (no, ei enää niin pienen) seurassa. Viisi kuukautta vanha tyttönen oli ihanasti kevyempi kuin meidän Touhi. Olihan hän ihana...tykkäsin seurustella hänen kanssaan.

Iskikö vauvakuume? Rva ajatteli kyllä hetkittäin, että onpas tämä nyt ihana...yhtään ei kuitenkaan ole ikävä vielä nykyistäkin rikkonaisempia öitä, hyssyttelyä ja selittämättömältä tuntuvia karjuntakohtauksia. Toki hänen ristiäisissään minun piti pirauttaa kyynel "Ystävä sä lapsien" - virren kohdalla.

Jos miettii, mitä teen normaalisti, en tehnyt reissullani käytännössä mitään. Olin kertakaikkisesti passattavana, mikä tuntui älyttömän ihanalta. Eilen oli kuitenkin jo omia lapsia ikävä, ja heidät oli niin mainiota lopulta nähdä.

Nyt aloitellaan viikkoa, josta tulee monella tavalla poikkeuksellinen. Kirjoitan siitä lisää tuonnempana.

Nyt alkuviikosta ei kuitenkaan tapahdu mitään erikoista. Toivottavasti jokainen pysyy terveenä. Touhi nukkuu vielä, siksi tartuin heti aamukahvilla blogiin. Pohdin vähän, josko tekisimme reissun kaupungille, mutta en ole vielä todellakaan päättänyt. Saatamme pysyä ihan kotosalla.

Venyttelin eilen rintarankaani, ja tuntuu, että se viimeinen eli ylin rintarangan kohta ennen kaulaa on erityisen kipeänä. Tänään ei kuitenkaan ilmennyt mitään "urheiluvammaa", joten otan luultavasti venyttelyt ja liikuttelut uusiksi.

Matkustin viikonloppuna poikkeuksellisen paljon, enkä oikein kummassakaan välineessä saanut itselleni hyvää asentoa. Yritys oli toki hyvä...

Luin myös viikonloppuna melkein kokonaisen kirjan, Torey Haydenin "Häkkipojan". Olen lukenut suurimman osan hänen kirjoistaan lukioiässä, tämä oli kuitenkin vielä lukematta. Kirjat ovat aina järkyttäviä, mutta kiinnostavia samaan aikaan. Luen luultavasti teoksen loppuun tänään.

PS. Nyt tuli ekaa kertaa parvekekasvifiilis - kevät on ehkäpä joskus tulossa!

PPS. Joskus täytyy olla poissa, että kotona on taas kivaa.






Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...