Väsymystä ilmassa

Uusi rytmimme, kuuden aamut ja aikaiset nukkumaanmenot ovat asettuneet taloksi meille. Nyt on tätä tehty kuukausi, ja totuttu, vaikka voisivathan ne aamut toki tuntia myöhemminkin alkaa. Koska työmatkani on pitkä, ei voi herätä myöhemminkään.

Rva on parin kuluneen viikon aikana nukahtanut kerran bussiin (en onneksi ajanut pysäkkini ohi) ja useamman kerran sohvalle illalla. Luen siis illalla ennen nukkumaanmenoa sohvalla, etten herättäisi Touhia, joka nukkuu yhä kanssani samassa huoneessa.

Uudesta menevästä rytmistämme huolimatta rva:n väsymys on pääasiassa ollut hyvää väsymystä. On ihanaa, kun nukahtaa illalla helposti ja olo on unelias. Oikeastaan erillistä rauhoittumista ei ole illalla tarvinnut, kun joinakin päivinä voisi nukahtaa jo puoli seitsemältä :D

Unettomuutta paljon elämässäni kokeneena osaan arvostaa sitä, ettei illalla nukahtamista tarvitse erikseen ajatella. Vaikka tilanne ei olisi pysyvä, olen iloinen, että nukun nyt hyvin.

Lapsistani Touhi on ollut viime aikoina erityisen väsynyt. Hänhän aloitti kuukausi sitten päiväkodin, ja heti kylmiltään täysipäiväisenä. Kuten Naakkakin aikoinaan, on Touhi usein päiväkodin jälkeen todella väsynyt.

Yksivuotiaan Naakan päiväkotipäivät olivat lyhyempiä kuin Touhin, silti hän meni aina nukkumaan päiväkodin jälkeen, jotta jaksoi loppuillan. Touhilla ei tätäkään mahdollisuutta ole, kun kotiin tullaan vasta viiden aikoihin, jolloin häntä ei enää voi laittaa nukkumaan.

Touhin väsymys on huutoa, kiukkua ja karjuntaa. Siihen auttaa, kun ohjaa hänet kotiin tultua katsomaan lempiohjelmaa (Palomies Sami) ja taikomalla jostain päivällistä mahdollisimman nopeasti. Yöunille käydessä hän nukahtaa välittömästi.

Naakka on oma pirteä itsensä, vaikka molemmat lapset ponkaisevat yleensä sängystä ylös kuudelta. He saisivat nukkua seitsemään. Rva:lla puolestaan on vaikeuksia osoittaa sosiaalisia kykyjään aamuisin, joskin se onnistuu, kun puoli litraa kahvia on naamarissa.

Naakalla menee muutenkin hyvin - hän on sulautunut päiväkotiin mukavasti, vaikka ryhmä kesän aikana vaihtuikin. Uudet kuviot ovat pitäneet hänet kiireisenä, eikä hän ole maininnut sanallakaan harmistusta, ettei päässyt koululle eskarin puolelle vanhojen ystäviensä kanssa.

Vapaa-ajalla hän tapaa eskarin puolelle siirtynyttä ystäväänsä, molemmat harrastavat balettia kerran viikossa. Baletti pyörii mielessä aiempaa enemmän, Naakka haluaa välillä katsoa Youtubesta balettivideioita, ja kun ne soivat taustalla, tuntee rva:kin itsensä hitusen korkeakulttuuria harrastavaksi.

Touhin tavoin Naakkakin on alkanut nukahtaa illalla 20.30 mennessä, mikä helpottaa rva;ta, jonka täytyy myös mennä nykyään aikaisin nukkumaan.

PS: Vaikka nukahdankin nykyään iltalukemisen varhaisessa vaiheessa, uskaltauduin silti varaamaan kaksi teosta, jotka ovat kiinnostaneet minua pitkään: Raisa Cacciatoren "Pelastakaa pojat" muun muassa siksi,  koska minulla on nyt poika ja oikeanpuoleinen dekkari siksi, etten pääse irti Millenium-trilogiasta ja sen jatko-osista.

PPS: Bloggailen täällä oikein väsyneenä, mutta kohta täytyisi ruveta pakkaamaan, sillä olen lähdössä lapsuudenystäväni kanssa mökille viikonlopuksi. Lähden huomenna aamulla ja palaan sunnuntai-iltana takaisin. Jee!

PPPS: Kirppis loppui tänään, ja olen kyllä huojentunut, vaikka hyvin meni. Jos työtunteja ei laske, saldo oli ihan hyvä ;)

Viimeinkin maalissa.

Tällä viikolla on edelleen kirppistelty - olen onnellinen, kun homma ensi perjantaina päättyy. Olin viimeksi järjestelemässä pöytää tänään ja menen huomenna uudelleen. Maanantaina kirppis on onneksi kiinni.

Tänään kirppikseltä lähti mukaan muutama tuote meille. Olen käynyt järjestelyreissullani myös kiertämässä kirppiksen silmäillen, jos joitakin etsimiäni tuotteitani löytyisi. Tänään tärppäsi: löysin Naakalle gore tex -kengät, siis talveksi, tyttöväreissä. Kengät ovat kokoa 29, eli ehkä numeroa liian isot, mutta talvikengissä se ei haittaa. Maksoin hyväkuntoisista kengistä viisi euroa.

Touhille taas löytyi pyjama. Pyjamat ovat jotenkin hankalia löydettäviä ihan kaupoistakin. En oikein käsitä, missä ne muiden lapset nukkuvat, mutta tuntuu, että yöasuja on jotenkin hankala löytää. Nyt olin iloinen, että sellainen löytyi hyvin huokeaan kirppishintaan.

Sitten...syrjäytyminen on yhteiskunnassamme iso ongelma ja vakava aihe. Itse haluan tänään lähestyä aihetta itseni kautta. Vaikka oma kokemukseni on pientä, se saattaa olla hyvä esimerkki siitä, miten pienestä syrjäytyminen voi lähteä.

Ennen kuin niskani pamahti, etenin opinnoissani ja muussakin elämässäni kivasti asiasta toiseen. Oli minulla murheitakin, mutta pääasiassa osasin ne asiat, jotka meiltä tässä kulttuurissa 27-vuotiaaseen mennessä odotetaan.

Kun minun maailmani pysähtyi, uusi maailma kipuineen ja järkkyine huimauksineen astui tilalle. Eihän se niin mennyt, että ystävieni tai muiden ikätovereideni maailma olisi myös pysähtynyt. Ne, joiden elämää eivät pysäyttävät tekijät haitanneet, jatkoivat matkaansa, josta jäin jälkeen.

Niinä vuosina ihmiset ympärilläni lopettivat opintonsa ja menivät töihin. Moni hankki lapsia, meni naimisiin ja otti asuntovelkaa. Ympärilläni tapahtui kaikenlaisia normaalielämän asioita, minun elämäni pyöri pientä piiriä, ja opin kaikenlaista kroonisesti sairaan elämästä (toki siitäkin on kai hyötyä - osaan hyvin neuvoa, jos joku muu joutuu siihen pisteeseen, mitä en tietenkään toivo.)

Kuitenkin...alan jopa nyt saavuttaa vaiheen, jossa moni ikätoverini on ollut jo vuosikymmenen tai ylikin. On monia asioita, joita en 36-vuotiaana vielä osaa, koska niille ei ole ollut tarvetta.

- viikko sitten liityin ensimmäistä kertaa elämässäni ammattiliittoon
- kolme viikkoa sitten solmin elämäni ensimmäisen työsopimuksen, jossa oli kyseessä kesätyötä pidempi oikea työ
- työtuntien, lomakertymien jne. laskeminen on vielä yhtä hepreaa
- siellä ammattiliitossa on kuulemma koulutuksia, mutta vielä on epäselvää, miten niihin pääsee ja miten kustannukset hoidetaan.
- en ole vielä koskaan elämässäni käynyt työterveyshuollossa, työhöntulotarkastukseen pitäisi kuitenkin mennä.

Tähän listaan voisi vielä lisätä vaikka mitä, mutta halusin tällä tuoda esille, että jos esimerkiksi pääsee tekemään jonkin ison asian, kuten minä työllistymisen, kymmenen vuotta muita myöhemmin, oppii myös kyseiseen "genreen" liittyvät asiat myöhemmin. Tämä on riski, sillä asioiden kasaantuessa myös oppiminen vaikeutuu.

Siksipä olisi tärkeää ajatella jokaisen syrjäytymisvaarassa olevan kohdalla, miten tärkeää yhteiskunnan "sisäpuolella" pysyminen on. Hyvästä elämästä on toki monia variaatioita enkä varmasti ole ainoa, jolla on puuttunut joku aikuisuuden palanen poikkeuksellisen pitkään.

Hyvää tässä kaikessa on, että harva ihminen ympärilläni on vielä tässä iässä lapsellisen ylpeä kokopäivätyöstään ja lähtee töihin aamuisin yhtä innoissaan kuin rva.  Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että olisin juossut Marathonin ja olisin viimeinkin maalissa.

Kivut ja kirppistely

Tällä viikolla rva on lähinnä käynyt töissä. Niska on temppuillut, aika rankastikin, mutta mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Eilen oli harvinaisen veemäinen päivä - niska, oikea kaulajänne ja molemmat lavat alkoivat vetää totaaliseen jumiin.

Ongelmien aaltoilevuus on eräs kroppani spesialiteetti. Kun elän eilisen kaltaista vaihetta, kroppa jumittuu, ja niskan oikea puoli menee ikäänkuin tunnottomaksi. Olo on hiukan huippaava ja ennen kaikkea tosi ikävä. Normaalit asiat eivät meinaa luonnistua.

Eilen minulla oli valtavasti tekemistä. Lähdin kotoa seitsemältä aamulla ja tulin kotiin kuudelta illalla. Töissä oli liikkuvaa hommaa - askelmittarini näytti illalla 14 500 askelta, jotka oli pakko ottaa, kun askareita oli niin paljon.

Illalla oli tarkoitus mennä vielä ostoksille Prismaan, mutta oloni oli niin hutera, että jouduin skippaamaan. Sinä aikana vietin useamman tunnin vetreyttävien harjoitteiden parissa. Onnistuin siinä mielessä, että tuntoaisti palasi oikealle puolelle, mutta samalla tietenkin myös kipuaisti, huh!

Kun ihmiset kuulevat pakostani käydä hierojalla säännöllisesti ja muista kommervenkeistä, minulta kysytään usein, miten jaksan. Kiteytetysti vastaan yleensä, että kroonisen kipupotilaan on jossain vaiheessa keskitettävä huomio toisaalle kuin kipuun ja alkaa elää, mikäli se vain on mahdollista.

Minun tilanteeni sallii sen nykyään, vaikka ottaahan se välillä koville. Korvani särähtää kuin itsekseen, kun joku minua 35 vuotta vanhempi voivottelee, kuinka vanhuus on nyt tuonut kovat krempat - en voi olla ajattelematta, että minustakin olisi ollut kivaa, jos se vanhuus olisi tullut vähän myöhemmin kuin 27-vuotiaana. Toisaalta olen luonteeltani empaattinen ja toivon ihan hyvää ja kivutonta elämää kanssaihmisilleni.

Asiasta kolmanteen: Olen tällä viikolla saanut aikaiseksi asian, jota olen pyöritellyt jo vuosia - minulla on lauantaista alkaen ollut pöytä lastenvaatekirppiksellä! Kaupankäyntiä on tapahtunut, ja olen itse käynyt paikalla parin päivän välein.

Täytyy sanoa, että homma on aika työläs näin työn aloituksen ohella, mutta luulin oikeasti, etten ole vielä tässä vaiheessa saanut työtä :D Ajattelin kuitenkin, etten peru pöytää, koska minua häiritsee sekin, että yksi asuntoni kolmesta vaatekaapista on täynnä lasten pieneksi jääneitä vaatteita.

Pääasiassa minulla on tähän mennessä ollut myynnissä Touhin vaatteita (koot 86-92). Nyt myyntiin on tulossa myös Naakan vaatteita (koot 104-110). Olen silittänyt ja hinnoitellut tuotteet, johon menikin muun muassa koko viime viikonloppu.

Vaikka kirppistely on työn ohella ollut hieman työlästä, se on ollut myös ihan kivaa ja mielenkiintoista. Olen oppinut hinnoittelemaan ja pohtimaan vaatekappaleen kohdalla, onko vaate ylipäätänsä siinä kunnossa, että kannattaa myydä.

Myös tyhjä tila kaapissa ihastuttaa! Vaatteet, jotka eivät mene myyntiin, lykkään johonkin lahjoitukseen, sillä minulla ei ole nyt lähipiirissä lapsia, jotka olisivat sopivasti minun lapsiani kokoa pienempiä.

Huomenna menen kirppikselle taas - mukanani on tällä kertaa Naakan vanhoja vaatteita selkärepussa. Toki se reppu matkaa mukanani ensin työpaikalle... Alakuvassa on kassi, jonka vein kirppikselle lauantaina. Olen jo päässyt eroon molemmista kengistä!

Päivärytmi nyt

Ensimmäiseksi rva haluaa kertoa, että lähipiiriini on odotettu heinä-elokuuksi yhteensä kolmea vauvaa. Nyt he ovat maailmassa, kaksi poikaa ja yksi tyttö - sydämelliset onnittelut kaikkien perheille uuden elämän alkamisesta :)

Seuraavaksi, olen kirjoittanut aiemmin päivärytmiäni useaan otteeseen, ja nyt olisi jälleen luvassa sellainen kirjoitus. Oman päiväni sisältö on muuttunut niin mullistavasti, että rauhallisena hetkenä on hyvä kelailla, mitä päivisin teen.

6.00: herätys. Toivon lasten jatkavan uniaan, mutta varsinkin Touhi herää usein, eikä halua enää nukkua, kun nousen. Laitan lapset katsomaan aamuohjelmaa (joo, ei ne edes vielä kuudelta ala) ja juon kahvia ja syön vähän.

6.45: exä saapuu paikalle hoitamaan lasten aamutoimia.

7.00: Minä lähden liikkeelle ja bussiin.

7.20: Vaihdan metroon.

7.45: Kävelen työpaikalleni.

8.00 - 15.00 olen työpaikallani. Työssä myös liikun, eli paikallaan ei tule paljon oltua.

15.06 lähtee bussi kotiinpäin.

15.16 : edessä on vaihto toiseen bussiin

(kotimatkan pituus vaihtelee ruuhkan ja odotusaikojen vuoksi)

n. 16.20: haen lapset päiväkodista.

17.10 olemme yleensä kotona. Laitan lapset katsomaan telkkaria ja väsään meille syötävää.

18.00: tähän mennessä olemme useimmiten syöneet. Teemme kotitöitä, käymme kaupassa tai menemme ulos. Aiemmin kesällä tuli käytyä enemmän ulkona illalla, nyt ehkä vähän vähemmän, koska lapset tykkäävät myös välillä rauhoittua kirjan ääreen tai leikkeihinsä.

19.15 alkaa iltapalarumba. Puurot ja leivät molemmille, ja Naakalle viileä nakki :D

20.00 Touhi menee xylitol-. ja d-pastillien sekä hampaiden pesun kautta nukkumaan. Helteiden aikana he menivät myös suihkuun ennen sänkyynmenoa, nyt suihkutellaan harvemmin. Minä juotan  pimeässä makuuhuoneessa Touhille pullollisen maitoa, hän sammuu yleensä kuin saunalyhty.

20.15: Naakan iltatoimet alkavat. Iltapesu, yöpuku päälle ja iltasadun lukeminen. Luen yleensä kaksi lyhyempää tai yhden pidemmän sadun. Laitan Naakan sänkyyn ja laulan unilaulun.

20.45: oma aika alkaa, huh! Tosin Naakka käy toimittamassa useita jano- ja pissa-asioita, joista yleensä päästään uneen 21.30. mennessä.

22.45: sammutan viimeistään valot. Se on liian myöhään, mutta en ole vielä osannut hilata unirytmiäni aikaisemmaksi.

Tuo on yleisin päivärytmimme, Exä toteuttaa lasten kanssa ollessaan luultavasti hyvin samanlaista aikataulua. Viikonloppuisin olemme pitäneet rytmin pitkälle samana (herätys ei ole kuudelta vaan silloin kun lapset heräävät eli välillä myös kuudelta, huh).  Molemmat lapset hyötyvät säännöllisyydestä, eli elämme tietyllä tavalla kellon mukaan koko ajan.

Rytmiin tuovat muutoksia esim. harrastukset (Naakan keskiviikkoinen baletti), se että meillä käy säännöllisesti kyläilijöitä ja yritämme itsekin kyläillä sekä se, että joku sairastuu. Syksyinen sairastelumme ei ole vielä alkanut, onneksi.

PS. tavoitteeni on varjella vähiin jääviä lepohetkiäni. Pyrin tänä syksynä saamaan nukkumaanmenoni aikaisemmaksi ja rauhoittamaan mieleni illalla, kun lapset nukkuvat.

PPS. päivärytmi on tiukka mutta onneksi toimiva. Viikot näyttävät sujuvan tällaisella rutiinilla aika hyvin.

PPPS: Tämän viikonlopun touhuihini on kuulunut kirppispöytä Vekarakirppiksellä. Yritän kirjoittaa tästä lähiaikoina.

Vasemman käden liikeradat

Nyt on vierähtänyt jo kaksi viikkoa uudessa työpaikassa. Onneksi olen pikkuhiljaa sisäistänyt edes murto-osan kaikesta uudesta informaatiosta, vaikka sitä tulee lisää joka päivä.

Työssäni olisi myös valtavasti hyötyä, jos pystyisin omalla ajallani hankkimaan tietoa erinäisistä asioista. Koska tätä aikaa ei nykyisessä elämäntilanteessani juuri ole, joudun etenemään työssä oppimisen kautta.

Olen edelleen viihtynyt valtavan hyvin. Töihin on kiva lähteä aamulla, ja homma on mielenkiintoista. Olen valtavan kiitollinen, kun on työ, mihin mennä. Olen tässä asiassa ollut niin monta vuotta juuri ja juuri jossakin sivuraiteella, että on mukava ajella vaihteeksi ihan päärataa pitkin!

Kroppani kanssa olen temppuillut perinteiden mukaan. Olen nyt liikkeellä paljon enemmän kuin aiemmin, mikä on luultavasti hyvä asia. Aamuisin niska ja selkä jaksavat ihan hyvin, iltapäivää kohden molemmat alkavat väsyä.

Parhaillaan olen siinä pisteessä, että tarvitsen lyhyen lihasrelaksanttikuurin. Normikipuihin en relaksanttia käytä, hädin tuskin särkylääkettäkään. Eilen kävi kuitenkin niin, että toinen lapa meni niin kramppiin, että kipu on kuin noidannuoli pienellä alueella.

Työ on sinänsä vaihtelevaa, mutta välillä toki istun paikallanikin. Olen ottanut tavaksi kiinnittää huomiota ryhtiini noiden istumissessioiden aikana. Meinaan lysähtää täydellisesti parin minuutin välein, jonka vuoksi minun täytyy olla skarppina - aina en pysty.

Hieroja, jolla kävin viikko sitten, oli sitä mieltä, että voisin käyttää vasenta kättäni enemmän, niin oikea puoli ei rasittuisi niin paljon. Äkkiseltään pidin neuvoa hassuna - minähän olen vasenkätinen.

Vasenkätisyys on aina ollut erikoisuuteni - vasenkätisiähän on vähän. Silti, äitini on vasenkätinen, samoin sisareni. Itse asiassa exäni eli lasteni isäkin on vasenkätinen :D

Ongelmia minulla ei kätisyyteni vuoksi ole paljon ollut, yläasteen kässäntunteja lukuun ottamatta. Siellä opettaja ilmoitti heti alkuun, että hän ei sitten neuvo minua, vaan saan hoidella itseni ja yrittää pysyä mukana. No, olin hyvä neulomaan ja pysyin mukana. Hän antoi minulle omatoimisuudesta seiskan...kun ajattelen tätä, edelleen v*tuttaa.

Mutta, nyt ongelma on, että teen ei suurta tarkkuutta vaativat asiat useimmiten oikealla kädellä. Liikeradat ovat vasemmalla vähäisemmät, ja niitä pitäisi nyt treenata. Ajattelin aloittaa pompottamalla lasten jalkapalloa törkeästi täällä sisätiloissa...tai sitten keksin jotakin muuta.

PS: vasemmalla kädellä minä pitelen ruokailuvälineitä, kirjoitan ja sen sellaista.

PPS:Naakka ei ole vasenkätinen, Touhista en vielä tiedä.

PPPS: Minunlaiselleni tämä vasemman käden "treeni" käy kehon koordinaatioharjoituksesta - en ole ensimmäistä kertaa asialla, mutta haastetta tässä on. Toivottavasti edes joku lihas selässäni rentoutuisi!

Artikkeli ja lauantai muutenkin

Työviikon jälkeen tulee tietenkin viikonloppu, jonka olen viettänyt Naakan ja Touhin kanssa pääasiassa kolmisin. Tänään tuntui, että on oikeasti nukuttu pitkään - herättiin vähän yli seitsemän, kun tavallisesti nousen kuudelta.

Yllättävän äkkiä totuin kuitenkin uuteen rytmiin...noin niin kuin periaatteessa. Eilen olisin halunnut illalla lueskella vielä kymmenen jälkeen, mutta silmät menivät kiinni :D

Pakko kertoa, mitä luin: Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu kadonneesta nunna Elisabetista. Olen yrittänyt useaan kertaan aloittaa sitä hemmetin artikkelia (tykkään lukea näitä hyvin tehtyjä lehtiartikkeleita, ja toki plussaa on, jos aihe kuuluu vielä omiin kiinnostuksenkohteisiin), mutta kotona on aina tullut joku keskeytys.

Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista yhteisöistä - siis säännellystä elämästä, joka poikkeaa merkittävästi omastani. Siksi näen luostarit (ja esimerkiksi sisäoppilaitokset, vaihtoehtoyhteisöt jne.) mielenkiintoisina ilmiöinä.

Toisaalta luen aina kaikki rikos- ja muut mysteerit tarkkaan. Juttu sisälsi siis monia mielenkiinnonkohteitani, ja sen lukeminen tuntui yhdeltä viikon kohokohdalta ja onnistumiselta. Sain keskittyä noin kolme aukeaman juttuun rauhassa - vautsivau.

Ehkäpä en nyt hölise artikkelistani enempää. Tässä on pieni kuvapläjäys meidän lauantain tapahtumista:

Siirryimme vaihteeksi sandaaleista lenkkareihin. Lapset halusivat, että otan kuvan tilanteesta (nähtävästi kuva tärähti vähän). Minulla on siniset, vanhat tennarini, mutta lapsilla on molemmilla uudet kengät jalkojen venähtämisen vuoksi.

Naakka käyttää nyt lenkkarikokoa 28, hänen jalkansa on kasvanut tasaisesti, verkkaiseen tahtiin. Lenkkarit ovat olleet vasta muutaman päivän päällä, Naakka on lampsinut koko kesän Crocks-jäljitelmissään. Sandaalit ovat yök, koska niihin menee liikaa hiekkaa.

Touhillehan minä ostin uudet kengät, sillä huhtikuussa hankkimani 24-koon kengät olivat nyt jääneet pieniksi. Hänen kokonsa on siis 25, toivottavasti se koko pysyy nyt edes vähän aikaa.

 Touhin päiväunet ovat Naakan leikkien kulta-aikaa :D Silloin katsotaan elokuvaa ja kaivetaan esille pikkulegojen ohella kaikki muukin mahdollinen, mihin pikkuveli ei saa koskea. En osaa antaa tarkkaa selvitystä Naakan leikeistä - makasin suurimman osan aikaa tajuttomuuden tilassa eli päiväunilla.

Naakka sai lisää omaa, harvinaista aikaa, kun meille tuli ukki. He aloittivat seurapelisession ja minä päätin viedä Touhin kanssa kirjat kirjastoon. Reippailimme paikalle, ja totesimme kirjaston sulkeutuneen kymmenen minuuttia aikaisemmin.

Onneksi löysimme kuitenkin jotakin jännää - neulegraffitit. Nuo oli punottu harvinaisen hienosti - Touhikin kävi niitä silittelemässä ja kertoi, että pehmeitä ovat.

Minä tunnustaudun katutaideihmiseksi - tykkään graffiteista (siis muistakin kuin neuleista). Katusoittajat ovat buenoja ja kaikenlainen kadulla esitettävä taide muutenkin. Minun olisi pitänyt ehkä syntyä narrien ja trubaduurien aikaan, mutta satuinpa syntymään 1980-luvun alussa.

PS. On tosiaan käsittämätöntä, että ihminen voi kadota jäljettömiin - siis kaikkialla muualla paitsi suomalaisessa metsäryteikössä. Silti, mitä vain voi olla tapahtunut.

PPS. Naakka ilmoitti tänään, että pyörästä otetaan ensi tilassa apupyörät pois - jee!

PPPS. Ilmoitusasia (tai vaikkapa varoitus, riippuu lukijasta): hyvin pian on jälleen luvassa rva ja hänen kroppansa -aiheinen postaus, ehkäpä kirjoitan sen jo lähipäivinä.

Jotain ihan muuta

Yllätykset eivät elämästä lopu, näin on saanut rva kuluneen viikon aikana todeta. Olin totuttamassa Touhia päiväkotiin, kun sain viestin, että minun kannattaisi hakea yhtä työpaikkaa. Sen enempää ajattelematta näpyttelin viestin (Touhi oli päiväunilla) työnantajalle.

Kului pari päivää, rva suoriutui työhaastattelusta ja sai paikan. Maanantaina se alkoi. Työllistymiseni tapahtui siis lähes alta aikayksikön, työttömänä en kerennyt kauan olla. Se oli suuri yllätys.

Olin nimittäin jo taustallani henkisesti valmistautunut siihen, että suoritan aktiivimallia hiki hatussa ja ahdistun, kun en pääse tilanteesta pois. Nytkin kerkesin tosiaan näpyttelemään lomakkeet Kelaan ja te-toimistolle...ja perumaan ne muutaman päivän päästä.

Kaikki on todella edennyt niin että huh! Työkin on sisällöltään hyvin erilaista kuin olen tähän asti tehnyt. Olen tavallaan koulutukseni mukaisessa työssä, mutta kuitenkin vähän toisaalle suuntautunut. Olen innoissani, vaikka opeteltavaa on valtavasti.

Päivät ovat todella menneet hujauksessa, kun koko arki äkkiä muuttui. Minulla on ensimmäistä kertaa vuosiin työmatka - ja aika pitkä sellainen. Töihin päästäkseni kävelen sekä kuljen bussilla ja metrolla.

Pitkät matkat (aamupäivällä tunti, iltapäivällä lähemmäs 1,5 tuntia) tuntuvat toisaalta vähän rasittavilta, toisaalta taas uskomattoman joutilailta - kun hoidin kotona lapsia, mihinkään vaiheeseen päivää ei jostain syystä kuulunut paikallaan istumista ;)

Selkääni menen hierottamaan tänään, en tiedä, olenko tavallista enemmän jumissa. Jumissa olen, mutta luulen, että tilanne on hyvin keskimääräinen. Toivottavasti hieronta kuitenkin vähän helpottaa, niin olo on taas mukavampi.

Liikun nyt valtavasti enemmän kuin ennen - siis pääasiassa kävelen. Askelmittari on näyttänyt iltaisin ihan huimia lukemia, alle 10 000:n askelen päiviä ei ole ollut. On hauska nähdä, miten muuttunut tilanne vaikuttaa kuntooni ja painonpudotukseeni pitkällä aikavälillä.

Palaan asiaan vielä, mutta poispääsy näyttöpäätteen äärestä tuntuu uskomattoman huojentavalta. Kyllä minä nytkin työssäni istun, mutta kokonaisia päiviä ei enää tarvitse viettää koneen ääressä. Se on todellinen helpotus.

Tässäpä tätä vuodatusta olikin! Onpas hauskaa olla töissä!

PS: piti hankkia isompi reppu työkannettavalle - olin asiasta vähän näreissäni alkuun, mutta kyllähän repuilla aina on käyttöä.

PPS: lapsilla menee onneksi päivähoidossa hyvin - kovin lyhyitä hoitopäiviä heille ei nimittäin enää tule. Pääasiassa exä hoitaa lasten viemiset ja minä hakemiset.

PPS: Jaksoin oikein monta vuotta stressata työllistymistäni - olisinpa tiennyt, kuinka nopeasti työpaikka lopulta irtosi :D

Kaksivuotias

Tasan kaksi vuotta sitten makasin sairaalasängyllä aika raatona. Takana oli huima 54 tunnin rutistus, kuopuspoikani syntymä ja ensimmäiset totuttelut imetykseen. Olin päässyt etenemään kävellen käytävälle, mutta en vielä vessaan asti...

Voi että, miten pikkuinen ja ihana poikani oli! Touhilla oli tummat nappisilmät, tukkaa ja hän oli siinä vaiheessa oikein pikkuinen. Tuntui heti luontevalta ja rennolta olla hänen äitinsä.

Nyt on kulunut kaksi vuotta, ja jopas niihin vuosiin onkin mahtunut tapahtumia. Touhi kotiutui sairaalasta ja kärryttelin pientä nyyttiä päiväkodille Naakkaa hakemaan. Asuimme hetken maaseudulla ja palasimme takaisin...ja sen sellaista.

Äkkiä huomasin, että minulla on kaksivuotias, pellavapäinen poika, joka tykkää eniten autoista, muumeista ja palomies Samista. Hän osaa puhua, kiivetä kiipeilytelineeseen ja syödä jätskipuikon. Oikean hissin napin painaminen, tanssiminen ja isosiskon kanssa riitely onnistuvat myös. Nyt uusia taitoja tulee oikein ryöppynä.

Kaksi päivää sitten Touhi aloitti päiväkodin. Hän oli alkuun epäileväinen, kun siellä oli niin paljon uusia hoitajia, lapsia ja vaikka minkälaisia tiloja. Olimme siellä yhdessä keskiviikkona ja torstaina, mutta tänään Touhi oli jo siellä ihan itsekseen.

Kun kaksivuotiaani asteli reppu selässä päivähoitoon, tunsin ylpeyttä. Ylpeyttä siitä, että tämä parivuotinen on suoritettu kunnialla loppuun, ja nyt ovat edessä uudenlaiset haasteet ja kuviot sekä äidillä että pojalla.

Kurjaa on, että kaiken remonttisäädön päälle ne päiväkodin väistötilojen ulkoilutilat ovat nyt pois käytöstä remontin vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että aamupäivisin lapset retkeilevät (pienten ryhmässä tämä tarkoittaa lähinnä kävelyllä käyntiä).

Luulen, että Touhi sopeutuu päiväkotiin hyvin. Hän on sen verran ulospäin suuntautunut, että tutustuminen päiväkodin henkilökuntaan alkoi heti keskiviikkona. Touhin ryhmässä on kuulemma nyt alkusyksystä vain 8 lasta (3 hoitajaa), joten hän saa muutenkin totutella päiväkodissa olemiseen hieman pienemmässä ryhmässä.

Tänään siis, rva, Naakka, Touhi ja heidän isänsä juhlivat pienimuotoisesti Touhin synttäreitä ja Touhille ojennettiin hyvin mieluinen lahja, muumitalo! Pienimmät osaset vein vaivihkaa kaappiin odottelemaan lähivuosia, jolloin niiden käyttö on turvallisempaa.

Lauloimme, söimme kakkua ja ihmettelimme sitä muumitaloa. Ohessa paikalla olevat aikuiset joivat lasilliset kuohuviiniä erään rva:n saavutuksen vuoksi, josta kerron lisää lähiaikoina :)

PS: Touhin isommat synttärit juhlitaan, jahka päivästä ehditään päättää.