Geokätköilyä ja vauva-aikaa

Viime aikoina olemme geokätköilleet toden teolla. Minulle ei tosin ole tullut uusia löytöjä, mutta Naakalle kyllä. Tänään seikkailimme kätköillä lapsuudenkotini maisemissa. Se toimi yhtä hyvin minulle kuin ensikertalaisellekin, sillä...

Olen kerennyt unohtaa, missä kymmenisen vuotta sitten löytämäni kätköt tarkalleen sijaitsevat :D Siinä mielessä saan kiksejä etsimisestä, vaikka olen jo ne kertaalleen löytänyt. Naakka puhuu jo, miten hän voisi tehdä oman kätkön...se saa kyllä vielä odottaa.

Pidän geokätköilyä edelleen hienona harrastuksena. Se saa liikkeelle, siinä oppii uusia asioita uusista (tai tutuista) paikoista ja siinä on jännitystä, joka liittyy luultavasti metsästäjä-keräilijä-historiaan. Olen iloinen, että Naakkakin on innostunut!

Olemme saaneet viettää aikaa lasten puolivuotiaan serkkupojan kanssa :) Se on ollut kaikista mukavaa. Serkkupoika tuo mieleen omien lasten vauva-ajat, mutta tädin roolissa hoidettavaa on rajoitetummin. Jännästi vauvan käsittely tulee "takaraivosta", vaikka edellisen vauvani vauva-ajasta on jo aikaa.

Olen myös iloinen että lapsilla on nyt viimein serkku. Lasteni isä on ainut lapsi, joten siltä puolelta lähisuku on ja tuleekin olemaan pieni. Se on tietenkin ihan ok. Sekä Naakka että Touhi toivoivat kuitenkin oikein pitkään serkkua, joten onneksi se nyt saatiin. 

Lapsuudenkotini lähistöllä on myös vähän omanikäisempää seuraa (heti viereisessä talossa). Sekin on mukavaa - oman lapsuuteni mummolassa (kummassakaan) ei ollut kavereita lähellä - luulinkin pitkään että kyseisessä kaupungissa asuu vain vanhuksia ;) 

Meillä olisi kotona ärsyttävä urakka edessä - käytännössä kaikki vaatekaapit jne. pitäisi käydä läpi, karsia ja siivota. Tilanne on siellä täällä karannut käsistä, eikä huvita edes aloittaa, kun homma on koko asunnon laajuinen.

Käytännössä tiedän, että kun jaan työn pieniin osiin, se on luultavasti jopa ihan mukavaa. Tykkään myös yllättäen avarammasta lopputuloksesta ja siitä ettei joka paikka pursua tavaraa. Miten se aloittaminen voi kuitenkin olla niin vaikeaa!

Tiedän myös, että tämä raivaus kannattaa ehdottomasti tehdä ennen joulua. Vaikka mitä tekisin, tavaraa tulee oletettavasti lisää juurikin silloin. Ääh, aloitettava on.

PS. Olimme eräänä päivänä Espoon automuseossa. Paikka oli hieno, vaikka ajomatka Bodom-järven rantamille tuntuikin oikein pitkältä. Hienot maisemat muuten, yöpyä ei onneksi tarvinnut!

PPS. Kävin myös puutarhapalstalla toteamassa, että paikka on valmis talven tuloon, Parit pussilliset oksia pitäisi vielä raivata pois.

PPPS. Tätä kirjoittaessani alan jo hiljalleen suhtautua raivausurakkaani positiivisemmin.

Muinainen oppija

Olen luultavasti muinaiseläin menneeltä vuosituhannelta - nimittäin jos puhutaan uuden oppimisesta. Opiskelin viime vuoden ja puolet sitä edellisestä. Jos voin sanoa jotakin, opiskelu on mielestäni stressaavampaa kuin ennenmuinoin, parikymmentä vuotta sitten.

Toki silloin nuorenakin oli stressiä. Välillä hommat kasaantuivat ja tuntui, etten ole tarpeeksi fiksu ja nopea. Stressi painottui kurssien loppuvaiheeseen. Se oli yleensä marras-joulukuussa ja huhti-toukokuussa.

Luulen tunnistavani ongelman: opin parhaiten lukemalla ja kuuntelemalla. En ole äärimmäisen nopea - tarvitsen aikaa oppimiselleni. En myöskään sisäistä kovin nopeasti uusia asioita työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella. 

Viime vuosi oli kuitenkin "huipennus", siis kuormittumisen ja epävarmuuden tunteen osalta. Suorittamani kokonaisuus sisälsi todellakin kaikkea mahdollista ja aika sirpaleisena kokonaisuutena. Varsinaisia luentoja oli todella vähän eikä lukemisellekaan jätetty aikaa.

Sen sijaan oli paljon "ottakaa ryhmissä asiasta selvää ja tehkää omat päätelmänne, palauttakaa lopputulos" - tyyppisiä kokonaisuuksia oli paljon - siis hyvin tärkeistäkin, kuten lainsäädäntöön ja virkamiehenä olemiseen liittyvistä asioista. Kurssin opettajalta ei voinut kysyä kuin deadlinesta ja sen sellaisesta. Jäi kiinnostus selvittää, mistä opettaja oikein saa palkkansa.

Lisäksi uusia sivupolkuja, siis yllätystehtäviä tuli oikein paljon - yhtäkkiä piti taas muodostaa ryhmä tuntemattomien ihmisten kanssa, ja tehdä kaikkea kummallista. Välillä oli etää, välillä pakollista lähiopetusta.

Sain kuulla oikein monta kertaa että sirpaleisuus kuuluu nykyelämään ja se on vain kestettävä - erilaiset, koko ajan vaihtuvat puitteet ovat tätä päivää.

No, en tiedä mitä ammattiryhmää tällä sirpaleisuudella tarkoitetaan, mutta uskallan väittää, että suurin osa ammateista toimii nykypäivänäkin varsin selkeällä struktuurilla. Tiimejä ei vaihdella noppaa heittämällä ja pahimmin avoimista työympäristöistä kärsivät pysynevät etätöissä.

Kuitenkin, "avoimissa oppimisympäristöissä" käy jo oikein paljon koululaisia päivittäin. Omien lasteni uusi koulu tulee olemaan tällainen. Harvinaista kieltä opiskeleva Naakan luokka "joudutaan" päästämään pysyvään tilaan - muuten ympäristö olisi liian suomenkielinen. Jos sellaista tilaa löytyy. Sinne menee myös Touhi.

Onneksi Touhikin on jo uuden koulun valmistuessa - kyseisen kompleksin päiväkoti sijaitsee rakennuksen katolla ja siellä on myös ulkoilualue, katettu "piha". Normaali piha-alue koulun ympärillä olisi tullut liian kalliiksi. 

Palaan lopuksi alkuun: ihmettelen, miksi kuuntelemalla, lukemalla ja tehtäviä tekemällä tapahtuva oppiminen sekä keskittymistä tukeva ympäristö ovat niin huono asia nykyään? Yhtäällä puhutaan kaikkien huonontuneesta keskittymiskyvystä ja toisaalla tehdään puitteet niin hälyisiksi, ettei keskittyminen onnistu? 

Ajanpysäyttäjää ei ole keksitty

Aika - sen tahtoisi joskus pysäyttää. En muista halunneeni pysäyttää aikaa, kun lapseni olivat esimerkiksi kaksivuotiaita. Halusin vauhdilla eteenpäin. En muista halunneeni pysäyttää aikaa varsinkaan lasten vauvavuosina. 

Sen sijaan nyt, 9- ja 6- vuotiaat voisivat pysyä vielä vähän aikaa pieninä. He eivät ole enää liian pieniä moneenkaan asiaan. Heidän leikkimistaitonsa ovat luullakseni huipussaan. He myös oppivat jo monenlaisia mielenkiintoisia asioita ja heidän kanssaan voi puhua varsin monimutkaisista asioista.

Kuitenkin, koko ajan kuljetaan kohti isompien lasten elämää. Naakalle tulivat tänä syksynä ensimmäiset murrosiän merkit. Koska Naakka ansaitsee oman yksityisyytensä, ei siitä sen tarkemmin. Kävimme asian rauhassa läpi ja totesimme, ettei sitä tarvitse käsitellä sillä kertaa enempää mutta puhua voi jos tulee kysyttävää.

On silti pakko myöntää, että vaikka käsittelin asian Naakan kanssa rauhassa ja painotin kaiken olevan okei, minulle itselleni tuli hetkellinen paniikki: "no nyt tulee se ja se ja en ollut yhtään valmistautunut" :D Rauhoitin itseni ja muistelin että muutoksiin kuluu yleensä oikein pitkä aika. Naakka on vielä suurimmaksi osaksi varsin pieni tyttö.

Syksyinen luonto on mielestäni ollut tänä vuonna todella kaunis. Aina ei edes ole pakko tehdä massiivista "vaellusta", vaan voi käydä jossakin paikassa, jossa on esimerkiksi hieno näköala. Meille se paikka oli tänä vuonna Aulanko kansallismaisemineen.

Lapsille oli jännää kavuta alas portaat Karhuluolalle. Toki uskottelin, että kuljemme jylhässä maisemassa kohti oikeita karhuja. Onneksi kumpikaan lapsi ei täysin uskonut. Taisi kuitenkin hieman jännittää.

Geokätköäkin etsiskelimme, mutta se jäi tällä kertaa löytymättä. Olen vuosien varrella geokätköillyt ajoittain. Se on edelleen mielestäni mukava harrastus, mutta en ota sitä liian vakavasti. Naakka on puhellut, että voisi aloittaa myös harrastuksen. Täytyy katsoa, josko saisi hänelle oman kätköilytunnuksen.

PS. Kyllästyin vaaterumbaan kaikkialla asunnon lattioilla - olen masinoinut uuden järjestyksen, jonka mukaan vaatteet viedään aina iltaisin eteisen pöydälle, josta seulon pesua tarvitsevat pesuun. Ongelma on vain, etten itse muista aina elää kuten opetan ;)

PPS. Molemmille lapsille löytyy nyt onneksi välikausikengät. 

PPPS. Olisi mukavaa itsekin etsiä vähän enemmän geokätköjä - siinäpä haastetta loppuvuodelle, ainakin lumettomalle kaudelle.

Kotiloita, telkkarin tuijotusta ja maantietoa

En ole pitkään aikaan kirjoittanut meidän lemmikkien kuulumisista. Mikään ei ole sillä rintamalla muuttunut, paitsi että eilen huomasin uuden sauvasirkkavauvan terraariossa. Siellä on nyt asukkaita hieman yläkanttiin, mutta luulen että pari vanhimpaa alkaa aikalailla olla elämänsä loppuvaiheessa.

Gerbiilit Puolukka, Albi ja Sahpan viettävät edelleen viehättävää elämäänsä koloja kaivellen. Heille on hyvä keksiä aina vähän uutta tekemistä. Olemme jo varsin tottuneita gerbiilien hoitajia, joten juuri mikään kummallisempi ei tuota meille pulmaa tällä hetkellä.

Akvaario tuntuu olevan tällä hetkellä eniten työn alla. Kotilo-ongelma vaivaa edelleen - täytyisi taas jaksaa nyppiä niitä pois, koska petokotilot eivät näytä kovin tehokkaasti hoitavan hommaansa. Kasvit sentään alkavat toipua valottomasta kesästä.

Sinänsä minulla on nyt innostusta akvaarion hoitoon - olen katsellut sosiaalisesta mediasta varsin paljon kuvia & juttuja hienoista akvaarioista ja ne innostavat aina tekemään edes pieniä muutoksia omaan akvaan. Kalat voivat oikein hyvin vaikka kotilo- ja kasvitilanne takkuavat.

Lieneekö syy pimeässä syksyssä, mutta meillä on katsottu ruutua hieman enemmän kuin tavallisesti. Koska Viaplaylta löytyi 90-luvulla tehty historiallinen Hovimäki-sarja, päätimme Naakan kanssa alkaa katsoa sitä yhdessä.

Naakka on ollut aina kiinnostunut historiasta - se on meillä yhteinen harrastus. Yksi pieni "mutta" Hovimäessä toki on...se on K12-sarja. Naakka on ratkaissut homman pomppaamalla välittömästi ylös sohvasta ja siirtymällä toiseen huoneeseen, mikäli jotakin pelottavaa ilmenee.

Minusta on hyvä välillä kerrata, mitä ennen on tapahtunut. Nykypäivän ymmärrys toivottavasti kasvaa. Toki jos ei ole yhtään kiinnostunut historiasta, ei se ole mitenkään välttämätön harrastus. Meille se on kuitenkin aina sopinut.

Muistin Seterra-maantietopelit uudestaan vuosien tauon jälkeen. Ne löytyvät google-haulla ja niiden avulla voi testata muun muassa maatuntemustaan. Muistan hallinneeni yhdysvaltain osavaltiot joitakin vuosia sitten. Nyt ne menivät aivan päin mäntyä.

Aika hienon tuloksen teki Touhi, 6v. Hän sai 65 prosenttia Euroopan valtioista oikein kartalle. Lukutaitoa ei ole, mutta koska maan nimen jälkeen oli aina maan lippu, hän osasi klikata kartalta oikeat maat. Kiinnostusta karttoihin todellakin löytyy. Luulen että molemmat lapset haluavat treenata maantietoa jatkossakin. Ehkäpä voisin tehdä saman itsekin. 

Nyt on viimeinkin syyslomaviikko. Teemme lomalla pienen matkan, ja osa lomaa kuluu ehkä lemmikkipuuhissa. Edellinen on tällä hetkellä enemmän varma kuin jälkimmäinen. 

PS. Luulen että ahkeroin akvaarion siivouksen vielä tänään. Se vaatii aina vähän panostusta, mutta Siistiä akvaariota on mukava katsella.

PPS. Hovimäki alkaa olla aikalailla puolivälissä. Naakka on ollut siitä todella kiinnostunut ja on sarjan katselu minustakin mukavaa pitkästä aikaa.

PPPS. Karttapeliä pelatessa muistui mieleen kesäinen Europan-tourneemme . Se oli kaikin tavoin mukava matka. Ensi kesänä teemme kyllä puolet lyhyemmän ;) 

Pianotunnilla

 Naakka halusi eilen soittaa pianoa. Meillähän on ollut sähköpiano Helmikuusta asti, enemmällä tai vähemmällä käytöllä. Itse istun pianon ääreen pari kertaa viikossa omaksi ilokseni. Lapsia en ole kehoittanut soittoharrastuksen pariin. 

Naakalla on omana Thompsonin "Pienet sormet soittamaan" - alkeiskirja. No, ei se pelkästään Naakan oma ole - minäkin soittelin sen läpi kun aloin treenata melkein 20 vuoden tauon jälkeen. Tämän lisäksi omistan jonkin verran nuotteja ja kirjastosta on aina välillä lainattuna jotakin.

Päätin antaa Naakalle pianotunnin. Hän on vaiheessa, jossa sormia vasta opetellaan pitämään koskettimilla. Hän löytää keski-c:n koskettimistolta ja nuoteista. Hänellä on juuri nyt into päällä asian kanssa. 

Opetin Naakalle tätä kaikkea ja annoin pienen soittonäytteen vaiheesta, jossa itse olen. Huomasin, että hän haluaa oppia lisää. 

En tiedä, onko äiti opettajana paras mahdollinen ( :D ) Olen kuitenkin ajatellut, että jos Naakka haluaa treenata pianonsoiton alkeita, osaan kyllä opettaa. Jos hänen kiinnostuksensa jatkuisi, etsisin hänelle hieman taidokkaamman soitonopettajan.

Yhteinen soittohetki oli mukavaa yhdessäoloa. Se opettaa myös minua, kun joudun askartelemaan soiton perusasioiden parissa. Minulla on nuottienlukutaito, mutta välillä huomaan, että olen kerennyt unohtaa jotakin.

On mahdotonta ennustaa, kiinnostuuko Naakka soittoharrastuksesta. Kiinnostuksenkohteet vaihtuvat hänen iässään tiuhaan, mutta nyt musiikki tuntuu muutenkin mieluisalta. Naakka on myös alkanut laulella, ja kuunnella musiikkia enemmän kuin aikaisemmin.

Minäkin tykkään kuunnella musiikkia, vaikka välillä kaipaan lähinnä hiljaisuutta. Musiikin lajilla ei ole suurta väliä, ajoittain on kuitenkin hauskaa kuunnella musiikkia, jonka kieli on itselleni vieras. Silloin lyriikan kuuntelu jää taka-alalle ja keskittyminen suuntautuu nimenomaan musiikkiin.

Aina joskus unelmoin soittimista, joita haluaisin osata soittaa. Ehkäpä joskus elämässä vapautuu tilaa selaiselle. Sähkökitara olisi ensimmäinen hankintani, vaikka en ymmärrä sen soitosta juuri mitään :D Aina voi kuitenkin unelmoida. 

Syysretkellä Uutelassa

Olen kaivannut syysretkeilyä, joka on kuulunut ohjelmaamme "aina". Olin iloinen, kun pääsin Uutelan kodalle ja luontopolulle viime viikonloppuna. Kodalla oli tulet valmiina, joten mukaan tarvitsi viedä vain grillattavat.

En ollut koskaan ennen käynyt Uutelassa, vaikka Vuosaaren seutu melko tuttua onkin. Päivä oli poutainen, vaikka ei mitenkään lämmin. Luontopolku kulki meren rannassa ja sielläpä tuuli oikein mukavasti. Oli hauskaa katsella merta. 

Erityisesti fanitan kuitenkin rantakiviä. Tunnustaudun myös kaikenlaisten rantalätäköiden ystäväksi - on hauskaa tutkia, mitä niistä löytyy. Myös lapset tykkäsivät tarkkailla rantaa lähemmin, toisaalta kiville kiipeilykin oli suosittua.

Täytyy sanoa, että tuulen tuntu naamalla oli yksi mieleenpainuvimpia asioita visiitistämme meren rannalle. Merimaisema oli villi ja rauhoittava samaan aikaan. Vaikka mielestäni suomalaisen

 järvimaiseman voittanutta ei ole, meri on upea elementti myös.

Ehdoton plussa tällä visiitillä oli, että molemmat lapset olivat varsin hyvällä tuulella. Yleensä meillä on vähintään yksi kitisijä matkassa. Tähän saattoi vaikuttaa, että lapset olivat täällä aiemmin retkellä koulun kanssa, ja nyt oli hienoa toimia "oppaana".

Itse en niinkään makkarasta välitä, mutta kodassa oli älyttömän kivaa istua katselemassa tulta. Koska olen ollut stressaantunut viime aikoina, on kaikki rauhoittava plussaa. Eväät kyllä katosivat parempiin suihin.

Olen kiitollinen, että lapset haluavat vielä lähteä yhdessä retkelle. Tämä on vaihe, jossa heidän kanssaan on myös suhteellisen helppo retkeillä. Vaikka olemme matkoillamme käyneet Nordkapissa ja nähneet yhdessä Alpit, eivät retkipäivät lähiluontoon ole yhtään huonompia. Tärkeintä on maisemista nauttiminen yhdessä.

Uutela on melko helppo retkikohde. Kota ei ole aina auki, mutta viikonloppuna se sattui olemaan. Väkeä oli ihan hyvin liikkeellä, mutta edes kodassa ei tullut ruuhkaa. Tänne olisi mukava tulla toisenkin kerran, ehkä toisena vuodenaikana.

Olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään monen asian tekemistä samaan aikaan. Siksi en esimerkiksi etsinyt geokätköjä retkellä. Sen sijaan nautin maisemista ja otin kuvia.

Ystäviä huolimatta siitä, mitä sukupuolta on

Naakalla on ollut aina kavereita - silloinkin, kun hän on kuormituksen takia viettänyt aikaa mielummin itsekseen. Hänellä on kolme läheistä ystävää - kaksi poikaa ja yksi tyttö. Tarkkailtuani tilannetta lähipiirissä olen havainnut, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa hengaileminen näytä olevan edelleenkään 9-vuotiailla kovin yleistä.

Omassa lapsuudessani -90-luvun alussa se oli käytännöllisesti katsoen harvinaista. Jos tyttö oli jotenkin räväkkä, niin se leikki poikien kanssa. Poikkeus vahvistaa säännön - minä en ollut millään tavalla räiskyvä, mutta minulla oli yksi poika ystävänä.

Koska elimme realistisessa maailmassa, olimme ystäviä salaa. Meillä oli leikkejä kuten majan rakentamista, mutta eniten pelasimme hänen Amicallaan ja minun C64-koneella tai Nintendolla. Kyllä me muistaakseni puhuimmekin kaikenlaista.

Sukupuoliasiat (siis nyt tarkoitan enemmänkin sitä, miten sukupuolensa ja sen rajat kokee) ovat havaintoni mukaan toisaalta keventyneet - nythän asian voi määritellä melko pitkälle itse. Toki siinäkin tulee rajoja vastaan.

Kuitenkin, vastassa on toinen ääripää, joka mielestäni iskee nimenomaan pieniin lapsiin. Kyllästymiseen asti saa kuulla, kuinka tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia - piste. Joo-o, biologisesti näin on. Kuitenkin, mikäli tyttönä tai poikana oloa rajataan jotenkin, mennään metsään.

Tällaista rajaamista on, mikäli tyttö ja poika eivät ikäänkuin  saisi olla ystäviä keskenään. Pidän rajaamisena myös jyrkkää sukupuolittamista esimerkiksi vaatteiden osalta. Nythän kaupoissa myydään todella sukupuolen mukaan jaoteltuja vaatteita jo ihan pienille lapsille. 

Viimeksi pari päivää sitten päädyin ostamaan Nokian kumisaappaat Naakalle - halpisversioissa (ihan hyviä nekin) oli joko yksisarvisia tai prinsessoja, vaihtoehtona olisi ollut traktoreita tai maastokuviota. Naakka ei fanita mitään näistä.

Naakka onneksi hengailee tyytyväisenä molempien (poika) kavereidensa kanssa. Hän on parhaillaankin toisen luona kylässä. Olen iloinen, että Naakka saa valita seuransa varsin vapaasti eikä hänelle kuittailla siitä. Kuitenkin, toiselle näistä pojista on kuittailtu. 

Yritän myös elää sopisoinnussa realistisen maailman kanssa - kaikkien kotona ei välttämättä puhuta, kuinka normaalia on, että ystävänsä saa valita itse. Nykypäivänä asian pitäisi olla itsestäänselvyys. 

PS. Puheena olleiden kahden ystävän parissa Naakka on päässyt osalliseksi esimerkiksi keppihevosten ja voimailun maailmasta. Hänen kiinnostuksenkohteitaan kuten Ankkalinnan ja Tylypahkan väkeä on myös päässyt puheen- ja leikin aiheiksi.

PPS. Naakka on muuten vaiheessa, jossa kaverin kanssa linnoittaudutaan jonkin huoneen nurkkaan ja ovi painetaan kiinni - ilmeisesti kaikki puheenaiheet eivät kuulu suoraan minulle :D 

PPPS. Minullakin on miespuolisia ystäviä, eikä tuo nyt niin ihmeellinen juttu ole.